sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Kirjasarjat: huonomuistisen murheenkryyni

Minä tykkään lukea kirjasarjoja, sillä jos ihastun maailmaan, tarinaan ja/tai hahmoihin, mikä olisikaan parempaa kuin palata tuttuun maailmaan ja päästä lukemaan heidän uusista seikkailuistaan.

Ongelmaksi vain on muodostunut se, ettei aina muista, mitä edellisessä osassa on tapahtunut. Seuraavia osia pitää lähes aina odottaa. Joskus lapsena pystyin käyttämään kaikki aikani Pottereiden uudelleenlukuun ja juonenkäänteiden keskusteluun Vuotiksessa, mutta nyt on pakko todeta, että se kuuluisa aikuisuus on alkanut kolkuttaa ovelle, eikä enää tule luettua kirjasarjan aiempia osia kovin monta kertaa uudestaan.

Kun alkaa lukea seuraavaa osaa, on ehtinyt unohtaa valitettavan paljon. Minä tunnun muistavan vain kirjan päähenkilöt ja sen mistä kirja alkoi ja miten se loppui, mutta suurin osa yksityiskohdista on hämärän peitossa. Siksi jotkut sarjan uusista juonenkäänteistä saattavat tuntua laimeammilta kuin olisi tarkoitus. Ei vain muista, että Feeniksin killassa Harry kumppaneineen löysi medaljongin, jota kukaan ei saanut auki, tai että Harry merkkasi taikajuomakirjan tarvehuoneessa tahraisella tiaralla. Ei saa sitä oivalluksen hetkeä, että sen medaljongin on pakko olla hirnyrkki ja että tiara on se diadeemi, joka pitäisi kiperästi löytää. Harmi, sillä nuo tunteet lukiessa ovat niitä parhaita.

Valitettavasti useimmilla kirjasarjoilla ei ole kovin suurta fanikuntaa. Toki on sellaisia suurfandomeita kuin Potterit, Tulen ja jään laulu tai Taru Sormusten Herrasta, joille kaikille on omistettu vaikka kuinka paljon nettisivuja, ja faneilla on mahdollisuus tarkistaa vaikka mitä yksityiskohtia helposti vain muutamalla klikkauksella. Monille hitusen suositummille sarjoille löytyy oma wiki-sivusto (kuten nyt vaikka The Shadowhunter's Wiki). Mutta sitten on näitä kirjoja, joiden wiki-sivut ovat erittäin heikot (esim The Raven Cycle) tai joille ei löydy omaa wikiä ollenkaan. Siinä vaiheessa turvaudutaan usein wikipediaan, josta löytyy yleensä jonkin sortin juoniselostus, mutta jossa ei välttämättä kerrota juuri niitä oleellisia yksityiskohtia.

Sitten on näitä (usein suomalaisia), joista ei löydy oikein mitään dataa. Tässä vaiheessa kuvaan astuvat kirjablogit, joista voi yrittää penkoa tiedonmurusia. Yksi syy, miksi useat (minä mukaanlukien) pitävät kirjablogia, on se, että muistaisi paremmin, mitä on lukenut. Kirjabloggaajien keskuudessa vallitsee kuitenkin hiljainen sopimus, että spoilereita ei katsota hyvällä. Niinpä edes omasta bloggauksesta ei ole aina apua, vaikka sen onkin kirjoittanut kirja tuoreessa muistissa. Raastavaa! Pitäisikö tässä alkaa lukea kirja uudestaan? Ei olisi aikaa! Sormet syyhyävät jo seuraavaan osaan!

Ostin halvalla Anne Ricen Kadotettujen kuningattaren, vaikka en muista Vampyyri Lestatista juuri mitään muuta kuin sen, kuinka Lestat juoksee kiimaisena milloin kenenkin perässä ja lopussa aiheuttaa ongelmia egyptiläisten esivanhempiensa luona. Onneksi kaverini on sarjan fani, joten voin värvätä hänet laatimaan minulle listan seikoista, jotka minun kannattaa muistaa Veren vangeista ja Vampyyri Lestatista.

Ja siinä se idea onkin! Lista asioista, jotka kannattaa muistaa, kun alkaa lukemaan uutta osaa. Miksei tämä ole yleinen ilmiö? Miksei kukaan ole keksinyt tätä jo? Johan sellaista harrastetaan TV-sarjoissakin. Se saattaa ehkä hitusen spoilata kirjan sisältöä, mutta uskon, että se olisi kaiken kaikkiaan hyvin tarpeentuleva lista. Ei listalla tarvitse olla mainintaa, että kannattaa muistaa se tietty medaljonki, mutta joku yhteenveto siitä, ketkä hahmoista ovat elossa, kuka on pulassa, kuka takinkääntäjä, kuka valloitti minkäkin kaupungin ja mihin kukin hahmo jäi edellisen osan lopussa.

Vai tulisiko tällaiset listat tarpeeseen?
Olenko minä vain epätavallisen huonomuistinen?
Onko kirjallisuudelle liian halpamaista suostua tällaisiin ala-arvoisiin viihteellisiin kikkoihin, joilla lukija saatetaan matalalla kynnyksellä kirjan pariin?

(Tämä teksti on kirjoitettu pilke silmäkulmassa, vaikkakin bloggaajan omista traagisista kokemuksista inspiroituen. Bloggaajan pitäisi parhaillaan kirjoittaa "oikeista" aiheista, mutta kirjoittaakin tätä. Hyi hyi.)

Juttuun liittymätön kuva
Näköispainois ensimmäisestä kokonaan suomeksi käännetystä Raamatusta. (Biblia: Se on: Coco Pyhä Raamattu Suomexi, 1642)
Olen luennoilla ihan onnesta soikeana kun saan translitteroida tekstiä suoraan fraktuuralla painetusta tekstistä.

4 kommenttia:

  1. Liiankin tuttua. :D Pottereiden juonenkäänteitä tulen koskaan unohtamaan (tai ainakin haluan uskoa niin) mutta muissa sarjoissa... Muistan etenkin kun aloin lukea Eddingsin Belgarionin tarun toista osaa ja olin hiukan... hukassa. ;) En muistanut juonesta paljoakaan, kansoista ja nimistöstä sitäkään ja yksi henkilökin tuntui uppo-oudolta tyypiltä. Koita siinä sitten kalastaa Wikipediasta tietoja ilman että spoilaat itsesi... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjasarjoissa pitäisi aina olla kunnon liitteet. Hahmot, sukulaissuhteet, termistöä, karttoja. Aina kun sellaiset löytyy kirjan perästä, sen arvo nousee silmissäni huimasti!

      Poista
  2. Ihan samaa mieltä, kyllä minunkin mielestäni listoja tarvitaan! Olen jonkin matkaa lukenut Ricen Vampyyrikronikoita, mutta viimeisimmän lukemisesta on sen verran monta vuotta aikaa, etten (omasta mielestäni) muista tarpeeksi yksityiskohtaisesti edellisten osien tapahtumia. Nyt ongelmana onkin se, että ostanko heti loput osat, vaikka tiedän sarjan huononevan loppua kohden merkittävästi, vai alanko vain lukemaan sarjaa alusta ja ostan loput kirjat sitten kun tiedän niiden olevan sen arvoisia. Aah, vaikeita päätöksiä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ricen kirjat ovat aika paksuja ja tapahtumarikkaita, joten ei lainkaan ihme, että asioita unohtuu. Voisin varmaan lukea Veren vangit kohta kolmannen kerran ja silti se tuntuisi melko uudelta lukukokemukselta!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...