Haaste: Muumikirjat ja minä

Fable Lukisinkohan-blogista haastoi minut kertomaan Muumi-lukukokemuksistani. Alkujaan haaste on peräisin Opuscolo-blogista.

Haasteen säännöt:
 - Kirjoita Tove Janssonin Muumi-kirjoista ja siitä, miten ja missä vaiheessa ne ovat kuuluneet elämääsi. Tee omaelämäkerrallinen teksti aiheesta ja julkaise se blogissasi.
 - Lähetä haaste kolmelle sellaiselle kirjabloggaajalle, joita aihe voisi kiinnostaa.
 - Mainitse haasteen alkuperä tekstissäsi.

En muista, milloin sain tietää, että muumeista on olemassa myös kirjoja. Muistan vain sen, että alun perin luulin, että Muumit ovat nimenomaan TV-sarja. Se olikin lempparini lapsena. Kerran aiheutin ison draamakohtauksen, kun äiti oli nauhottanut lempijaksoni päälle jotain muuta. Muumit oli pakko katsoa, ja edelleenkin saan suuria nostalgiaryöppyjä, jos kuulen vaikka muumimusiikkia.

Muumikirjat olivat erittäin suosittuja yläasteellani, muistaakseni kahdeksannella luokalla. Meidän kaikkien piti lukea joku kirja koulun kirjastosta ja esitellä se muulle luokalle. En muista, mitä itse luin, mutta noin kymmenen luokkani kuudestatoista pojasta löysivät hyllystä muumikirjojen kokoelman ja päättivät lukea niitä. Siinä sitten kuunneltiin viikko toisensa perään esitelmiä eri muumikirjoista. Osa vaikutti kiinnostavilta, osa taas tylsiltä.

Vasta lukiossa tartuin ensimmäiseen - ja toistaiseksi ainoaan - muumikirjaani. Äidinkielen toisella kurssilla meidän piti tehdä kirjavertailu, jossa piti valita listalta kaksi samaan ryhmään lajiteltua kirjaa ja vertailla niitä toisiinsa suullisessa esitelmässä. Yksi teema oli perhe, jonka alta löytyi Muumipeikko ja pyrstötähti. Vertailtavaksi kirjaksi valitsin vähemmän tunnetun Tusinoittain halvemmalla -kirjan, jota ei alun perin ollut listalla, mutta jonka opettaja hyväksyi, sillä se käsittelee vahvasti perhettä.

Loppujen lopuksi Muumipeikko ja pyrstötähti ei ehkä ole paras mahdollinen kirja perheen näkökulman kannalta - Muumipeikko ystävineen viettää suurimman osan kirjasta tien päällä, erossa perheestään. Onneksi kirjasta pystyi löytämään edes jotain viittauksia perheeseen, kuten sen, kuinka Muumipeikko luottaa vanhempiensa odottavan häntä kotona, vaikka maailmanloppu kirjaimellisesti tekee tuhoaan. Ja voihan kirjaa lukea myös niin, ettei perhe lopu sukulaisuuteen. Matkalla olevasta porukasta muodostuu tiivis porukka, jota vois myöskin verrata perheeseen.

Kirjan lukemisesta alkaa olla jo viitisen vuotta, joten en muista siitä kovin paljon. Muistan kuitenkin olleeni yllättynyt siitä, kuinka synkkä kirja on. En myöskään voinut olla vertaamatta sitä elokuvaan, jonka VHS-nauhoituksen kulutin lapsena ahkerasti loppuun saakka. Itse kirjassa ei esimerkiksi ole Pikkumyytä laisinkaan, ja matkaseurue joutuu hyvin moneen seikkailuun, joita ei ole sisällytetty elokuvaan. 

Vaikka Muumipeikko ja pyrstötähti oli oikein mukava kirja, en ole kokenut kauhean suurta tarvetta lukea enempää. En mitenkään tietoisesti välttele muumikirjoja, mutta en vain ole tullut lukeneeksi niitä. Tämän vuoksi muumikirjat, saatikka sarjakuvat, eivät ole minulle erityisen nostalgisia asioita. Tykkään kyllä Tove Janssonin luomasta maailmasta ja hänen alkuperäiskuvituksensa on todella suloista, mutta muut kirjat ovat vieneet huomioni.

Pitäisikö nyt Janssonin juhlavuoden kunniaksi yrittää lukea edes toinen muumikirja?

Haastan:

Kirjaneito - Kirjaneidon tornihuone
Elina - Taipaleen varrelta
The Big Bad Wolf - Sanokaa vain sudeksi