maanantai 17. maaliskuuta 2014

Ruumiittomat

Toimittanut: Heikki Nevala, Anni Nupponen, Shimo Suntila
Sivuja: 282 + liite
Arvostelukappale

Kun kuulin Osuuskumman julkaisevat novelliantologian, jossa on kummitustarinoita, olin saman tien kiinnostunut. Viime syksynä löysin uudelleen viehätykseni kauhuun, joten Ruumiittomat sopii hyvin uudelle valtaukselleni. Hyvin nopeasti kuitenkin paljastui, ettei Ruumiittomat varsinaisest ole kauhukokoelma. Osa tarinoista kyllä oli karmivia, mutta kuvailisin kokoelmaa mieluummin adjektiivilla haikea kuin pelottava.

Aivan aluksi minun on pakko kiinnittää huomiota antologian ulkonäköön. Osuuskummalla on kyllä töissä heppuja, joilla on visuaalista silmää. Lähes kaikki heidän kirjansa ovat todella kauniita. Tämänkin kirjan kansi on ihanan karmiva ja vinksahtanut, mutta samaan aikaan minulla tulee siitä hyvin rauhallinen olo. Vanhaa kunnon goottiromantiikka. Kirjaa käsittelee mielellään.

Kokoelma sisältää neljätoista novellia:

J. S. Meresmaa: Kielolinna
Anni Nupponen: Maitoa mandariinilasista
Kari Välimäki: Uudet perunat
Taru Luojola: Herra Maximilian Dunkelhaus ja hänen tivolinsa
Maria Carole: Ruusunnuppuni, kaikkeni
Samuli Antila: Synnytetty
Heikki Nevala: Syyllisyyden varjot
Tarja Sipiläinen: Henkien polku
Anne Leinonen: Tyttö niityllä
Minna Roininen: Vielä yhdet jäähyväiset
Jussi Katajala: Odottaja
Jani Kangas: Tyhjiö 29B
Janos Honkonen: Vespula
Shimo Suntila: Chudakovin aaveet

Neljätoista novellia on runsas lukumäärä novellikokoelmaan. Keskimäärin jokainen novelli on siis vain 20 sivua pitkä, mutta koska joukossa on myös yksi 40:n sivun novelli, osa teksteistä on hädin tuskin kymmenen sivua pitkä. Alun hämmennyksen jälkeen sain ilokseni huomata, että useat näistä lyhyistä novelleista olivat juuri kokoelman parhainta antia. Jos idea on hyvä, ei se välttämättä vaadi kymmeniä sivuja tekstiä. 

Kokoelma alkaa muutamalla melko odotuksenmukaisella kummituskertomuksella. J. S. Meresmaan Kielolinna kauniine luontokuvauksineen ja Anni Nupposen Maitoa mandariinilasista surumilisine tunnelmineen luovat hyvän intron. Aluksi kerrotaan muutama kiinnostava tarina, joissa kummituselementti pysyy vielä varsin perinteikkäällä linjalla, mutta sen jälkeen aletaan laajentaa. 

Joissain novelleissa henkiä käsitellään hyvin erikoisesta näkökulmasta, kuten Kari Välimäen Uusissa perunoissa, ja muutamasta novellista jäi sellainen olo, että oliko niissä lopulta haamuja laisinkaan. Tällainen olo tuli muun muassa Janos Honkosen Vespulasta, joka kuitenkin yhteiskuntakritiikin ansiostaan nousi suosikkieni listalle. Honkosen novelli on myöskin esimerkki siitä, kuinka hyvän tarinan voi kertoa vain seitsemässä sivussa. 

Muutama novelli taas aiheutti suoranaista hämmennystä, hatunnosto kirjailijalle sellaisen aiheen keksimisestä. Tällainen oli muun muassa Maria Carolen Ruusunnuppuni, kaikkeni, jossa henki jää kiinni tähän maailmaan melko mielenkiintoisella tavalla. Sen jälkeen oli pakko mennä kertomaan kaverille, että et ikinä arvaa, mitä minä juuri luin

Sanoisin, että tämä on Osuuskumman laadukkain novellikokoelma tähän mennessä. Eivät muut huonoja ole olleet, mutta Ruumiittomat vaan löi kaikki aiemmat mennen tullen. Yleensä joukossa on aina muutama nihkeä novelli, joita ei millään ymmärrä, mutta Ruumiittomien jokainen teksti jaksoi kiinnostaa. Aiheet ovat monipuolisia. On viipyilevää tunnelmointia, salapoliisinhommia, juonivetoista seikkalua, mysteereitä ja scifiä. Luonnollisesti muutama ei ollut niin minun makuuni, mutta eihän sitä voi olettaakaan, että kaikki 14 kirjoittajaa olisivat samaa mieltä kanssani siitä, miten tarina kannattaa kertoa.

Suosittelisin tätä kirjaa sellaiselle, joka haluaa lukea jotain arkitodellisuudesta poikkeavaa ja hieman selkäpiitä karmivaa.

4 kommenttia:

  1. Tämä on minullakin lukulistalla. En yleensä lue tämäntyyppistä, mutta ajattelin kokeilla jotain erilaista. Arvelin, ettei tässä olisi liian paljon kauhupiirteitä, vaan jotain muutakin. Ilmeisesti näin on. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vaikka tagasinkin tämän "kauhun" alle, niin ei tämä kauhean perinteistä kauhua ole. Toki on yksilöllistä, minkä kukin kokee pelottavana.

      Poista
  2. Luin tämän juuri lukumaratonissa ja itselleni suosikeiksi nousi Kari Välimäen Uudet perunat, juurikin sen vinksahtaneen näkökulman vuoksi. Saipahan hieman lisämaustetta juhannuksen uusien perunoiden syöntiin. Myös Anne Leinosen tarina oli hyvä, perinteinen pienellä jipolla. Kuten sanoit kaikki jutut ei aina yhtä lailla kiinnosta, mikä mielestäni tulee esille varsinkin antologioissa, niin tässäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuudet perunat tosiaankin on novelli, johon huomaan usein palaavani ajatuksissani. Mieleenpainuva.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...