maanantai 28. huhtikuuta 2014

Bridget Jones: Elämäni sinkkuna

Kirjoittanut: Helen Fielding
Sivuja: 381

Bridget Jonesin päiväkirja on yksi niistä kirjoista, joka on ollut lukulistallani jo hyvin varhaisista ajoista lähtien. En ole ollut kiinnostunut kirjasta sen juonen takia, vaan pikemminkin olen aina halunnut tsekata ilmiön. Mistä onkaan ollut kyse? Ennen kirjan lukemista olin nähnyt elokuvaversion ehkä noin 2,5 kertaa. Puolikas siksi, koska elokuva tulee aina välillä telkkarista, joten sitä on tullut katsottua satunnaisesti pätkissä. 

Bridget Jones lokeroitui päässäni saman tien samaan sarjaan Sinkkuelämän kanssa. Kolmikymppinen nainen, jolla on mediaseksikäs ammatti, mutta joka ei oikeastaan tunnu koskaan olevan töissä, vaan kaikki aika menee glamourelämän viettämiseen ja miesten lahjaamiseen. Chick-litin yksi vahvimmista määrittäjistä. Sinkkuelämästä poiketen Bridgetin elämä ei kuitenkaan ole kovin hohdokasta, vaan hän joutuu etsimään sukkahousujaan sohvatyynyjen takaa, välillä murtautumaan omaan asuntoonsa, kun avaimet unohtuivat sisälle ja kaiken päälle vielä kestämään mahdotonta äitiään.

Joidenkin mielestä Bridget Jonesin päiväkirja on hulvattoman hauska kirja. Minuun se ei kuitenkaan uponnut. Olihan siinä hetkensä ja kirjan loppua kohti aloin pikku hiljaa lämmetä Bridgetille, mutta suurin osa lukemisesta meni silmien pyörittelyssä. Mielestäni Briget käyttäytyy usein aivan mielettömän lapsellisesti. Hänellä on jäänyt teini-ikä päälle: hänen päiväkirjansa muistuttaa tyyliltään hyvin paljon päiväkirjoja, joita minä pidin yläasteikäisenä.

Kenties Helen Fielding on halunnut kirjoittaa hauskan tarinan toheloivasta sinkkunaisesta, joka ehkä perustuu hänen oman lähipiirinsä kokemuksiin siitä, mitä nykyajan (tai siis 90-luvun) sinkun elämässä voi tapahtua. Bridget kuitenkin tuntuu edustavan aivan erilaista ihmistyyppiä kuin minkälainen minä itse koen olevani, joten kirja ei ole erityisen samaistuttava. Hän ei esim lue kirjoja (vaikka on kustannusalalla, hmm...) ja tuntuu juovat itsensä humalaan noin kerran viikossa. Kirjaa lukiessa päivittelinkin ääneen Brigetin elämäntapoja: hän polttaa helposti yli askin tupakkaa päivässä, tuntuu nautivat alkoholia päivittäin ja suklaatäytteiset croissantit ovat hänen käsityksensä hyvästä aamupalasta. Kaiken lisäksi hän on koko ajan laihdutuskuurilla ja laskee kalorinsa erittäin tarkasti. Laskikohan hän alkoholiannosten energiaa mukaan? 

Kaiken kaikkiaan kirja tuntui etenevän kuin juna ilman että missään vaiheessa kunnolla katsottiin eteen tai taakse. Välillä kirja tuntui hipovat jotain, josta voisin ottaa kiinni, esim kohtaus, jossa Bridgetin ystävä tajuaa, kuinka tarkkaan Bridget tietää ruokien kalorimäärät ja kommentoi sitä Bridgetille. Silloin Bridget ajattelee: "Oivalsin laihduttaneeni niin monta vuotta, että olen täydellisesti unohtanut kalorien kenties olevan tarpeellisia hengissä pysymisen kannalta. Olen tullut pisteeseen, jossa uskon, että ravitsemuksen kannalta on parasta olla kokonaan ilman ruokaa ja että ihmiset syövät silkkaa ahneuttaan, koska eivät pysty olemaan ahmimatta ja pilaamatta laihdutuskuurejaan." (s.314) Tässä vaiheessa jo innostuin, että nyt Bridget alkaa paneutua asiaan enemmän, mutta ei, hän vain jatkaa muita aiheita.

Samaan rykäykseen minun on kuitenkin myönnettävä, että Fielding on onnistunut luomaan melko todentuntuisen päiväkirjan. Kuinka moni jaksaa täysin henkilökohtaiseen päiväkirjaansa kirjoittaa sivistyneesti, varsinkin jos on väsynyt ja kiireinen? Kenties Bridget on muiden mielestä aivan erilainen persoona, mutta Bridget itse vain suhtautuu itseensä huumorimielellä. Merkinnät myös ovat sen verran lyhyitä, että olisi uskottavaa, että Bridget on ne käsin kirjoittanut, lukuunottamatta muutamia lipsahduksia ja turhan tarkkaa dialogia. Välillä tosin Bridgetin raportointi pisti hymyilyttämään, kun kuvittelin, että hänellä on päiväkirja auki pöydällä ja hän käy sinne vartin välein kirjoittamassa, miten vaikka asunnon siivous etenee.

Bridget Jones on chick-lit-kirjallisuuden pioneerikirjoja, joten en oikein voi valittaa siitä, kuinka Britget juoksi mielesäni aivan liikaa miesten perässä. Kai genrensä luoja saa tehdä sitä, mikä pääsääntöisesti genreä määrittää? Haluaisin kuitenkin seuraavaksi lukea chick-litiä, jonka päähenkilö vähät välittää onko hänellä poikaystävää vai ei.

No, onpahan nyt tämäkin kirja luettuna. En osaa sanoa, haluanko lukea jatko-osia. Tällä hetkellä on sellainen olo, ettei kauheasti kiinnosta, mutta paras olla vannomatta mitään, sillä jos jatko-osa kävelee kirjastossa vastaan ilman vaivan häivääkään, niin se saattaa vaivihkaa lähteä mukaan. Koskaan ei tiedä. Olihan tätä kirjaa tosi kevyt lukea, joten tuli mukava olo kun huomasi kuinka pitkälle on päässyt lyhyessä ajassa.

9 kommenttia:

  1. Bridget Jones on minulle kulttiteos, joka osui ja upposi juuri oikeaan aikaan. Elokuvakin on loistava. En edes lue chick-litiä, mutta Bridget kerää sympatiat ja saa Darcynsä täysin ansaitusti. Oli hauska lukea, miten eri tavalla kirjan voi lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen varmaan vähän eri sukupolvea, ehkä kirja 2010-luvulla sinkkuelämää viettävän elämästä uppoaisi minuun paremmin :)

      Poista
  2. Minä olen katsonut vain kirjaan perustuvan elokuvan ja jatko-osan, koska pidän elokuvista, en ole ajatellut lukea kirjaa. Joskus näinkin.

    Ja eikös se ole useiden tapa "laihduttaa", että toisaalla lasketaan kalorit tarkalleen ja sitten salaa vaikka yösydännä syödään mitä mieli halajaa? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on muutamia elokuvia, joista on kirja, jota ei oikeastaan kiinnosta kauheasti lukea. :D

      Ja kai tuo on juuri Bridgetin tapa, ihmisten ilmoilla ollaan dieetillä, mutta kotona vedetään mutakakkua karamellikastikkeella ja jäätelöllä.

      Poista
  3. Bridget Jonesin (ensimmäinen osa) on ainoita chick lit -kirjoja, joista olen kovasti pitänyt. Tai ehkä se on ainut. Mielestäni se oli hulvattoman hauska, vaikka Bridget onkin hyvin tohelo. Toisaalta hän yrittää kovasti, mutta hänellä ei sitten kuitenkaan ole itsehillintää tai sinnikkyyttä onnistua tavoitteissaan. Itse sain sen käsityksen, että kyllä hän taisi laskea ne alkoholiannosten kaloritkin mukaan. Mutta kolmas, uusin Bridget Jones ei kyllä miellyttänytkään sitten oikeastaan millään tavalla minua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun suosikkini kyllä taitaa olla Paholainen pukeutuu Pradaan. Siinä oli sitä jotain.

      Poista
  4. Kiinnostavaa kyllä, itse en näe teoksen viihdyttävyyttä kytkeytymässä samastuttavuuteen, enkä toisaalta tohelointiinkaan. Bridget Jones on käytännössä ainoa chick lit, jota viitsin hyllyssäni katsella. Juoni ja hahmot ovat, ainakin omassa luennassani, tarkoituksellisesti romanttisten komedioiden kliseillä kyllästettyjä ja juonikuviot sekä hahmot iloisesti överiksi vedettyjä. Luen sitä toisinaan vain avaamalla jostakin kohdasta ja lukemalla katkelman, minkä päiväkirjamuoto mahdollistaa erityisen hyvin. Se liki laiton määrä sarkasmia ja ironiaa, joka jo muutamasta virkkeestä irtoaa, toimii nopeana viihdyttäjänä. Teksti on hyvin genretietoista ja lähestyy usein metatasoa satiirin sivumaulla. Tavallaan voisi sanoa Bridget Jonesin olevan postmodernia kirjallisuutta parhaimmillaan: siinä on sekä "yleistajuinen", viihdyttävä taso että rakenteellisella tasolla genren, diskurssin ja jopa kerronnan problematisoinnin aineksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin bloggaukseni uudestaan, sillä sen kirjoittamisesta alkaa olla jo melkein kaksi vuotta. Olen edelleen kutakuinkin samaa mieltä kirjasta, tosin nykyään ilmaisisin mielipiteeni hieman toisin. Ehkä vähän perustellummin.

      Yliopistossa eräs kirjallisuudenopettaja kehui Bridget Jonesia luennolla juurikin luettelemiesi syiden takia. Se nosti odotukseni kirjasta melko korkealle, joten taisin pettyä, kun en itse heti löytänytkään kaikkia kirjan puolia. Kenties en nähnyt niitä kaiken sen, no, hömpän läpi. Tai kenties kirjaa vaivasi minun kohdallani henkilökohtaisesti se, ettei Ylpeys ja ennakkoluulo ole kolahtanut minuun, ja tarina on lähes suora modernisaatio kyseisestä klassikosta.

      Poista
    2. Ylpeyden ja ennakkoluulon modernisointi oli omastakin mielestäni se huonoiten toimiva elementti, juurikin turhan osoittelevuuden takia. Hömppä on kyllä sellainen asia, jonka sietokyky vaihtelee paljonkin yhteydestä ja esitystavasta - ja tietenkin lukijasta - riippuen. Yleensä kärsin itsekin kovasta hömppäallergiasta, mutta tässä oli sellainen minulle sopiva tasapaino.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...