perjantai 9. toukokuuta 2014

Foe

Kirjoittanut: J. M. Coetzee
Sivuja: 150

Perusopintojen lukupaketin viimeisiä viedään! Oikeastaan luin tämän jo maaliskuussa, mutta vasta nyt muistan blogata tästä.

J. M. Coetzeen Foe on postmoderninen kirja, joka koittaa kirjoittaa Daniel Defoen Robinson Crusoen uuteen uskoon. En ole koskaan lukenut Robinson Crusoeta, mutta tiedän sen perusidean ja lainasin sen selailtavaksi Foeta varten. En millään ehtinyt lukea Robinson Crusoeta kokonaan, sillä se on yli 600 sivua pitkä, mutta luin sitä sen verran, että sain vähän pohjaa Foelle.

Foe kertoo Susanista, joka haaksirikkoutuu samalle saarelle kuin Cruso (kirjassa ilman viimeistä e-kirjainta) Ensimmäisessä osassa Susan elää Cruson ja Perjantain kanssa saarella. Cruso paljastuu hyvin lakoniseksi mieheksi, joka ei saa oikein tehtyä mitään. Perjantailla taas ei ole kieltä, joten hänen kanssaan on lähes mahdotonta keskustella. Lopulta Susan, Perjantai ja Cruso pelastuvat, mutta Cruso kuolee laivalla. Susan haluaa kertoa tarinan autiosta saaresta, mutta kokee, ettei osaa itse kirjoittaa hyvin. Hän törmää Foe-nimiseen mieheen, joka tarjoutuu auttamaan Susania kirjoittamisessa.

Kirjan rakenne oli suorastaan outo. Se alkaa hyvin miellyttävällä kerronnalla, jota lukee todella nopeasti. Pikku hiljaa teksti alkaa kuitenkin hajota eikä enää meinaa pysyä perässä, mikä on totta ja mikä ei. Loppua kohden ei enää ole varmaa edes se, mitä Susanille kuuluu. Viimeisen osan näkökulmahenkilöstäkään en ole varma. Ensiksi luulin, etten vain tajunnut, mutta kun yritin netistä selvittää asiaa, en löytänyt vastausta. Ilmeisesti kukaan ei tiedä, kuka puhuu viimeisessä osassa.

Vaikka Foe ei loppujen lopuksi ei noussut suosikkieni joukkoon, jotain kiehtovaa kirjassa silti on. Kirja esittää väitteen, että Robinson Crusoen seurassa olisi ollut myös nainen, mutta nainen on kadonnut historiasta, sillä hän yritti kirjoittaa mahdollisimman hyvää kertomusta saarella viettämästään ajasta, kadottaen samalla itsensä. Susanilla ja Foella on koko ajan kränää siitä, miten tarina tulisi kertoa. Foe haluaa keskittyä enemmän siihen, miksi Susan joutui saarelle, mutta Susan ei pidä omaa tarinaansa tarpeeksi kiinnostavana.

Toinen äänensä kadottaja on Perjantai, joka ei kirjaimellisesti pysty kommunikoimaan kielellään, sillä se on leikattu irti. Susan pohdiskelee koko kirjan ajan, mitä Perjantaille on tapahtunut, ymmärtääköhän hän mitään ja mitä Perjantaille tulisi tehdä. Missään vaiheessa mihinkään kysymykseen ei tunnuta saavan vastausta, mikä on todella turhauttavaa. 

Ehkä vastausten puuttuminen on joidenkin mielestä todella kiehtova tyyli kirjallisuudessa, mutta minulle tuli vähän sellainen olo, että kirjailija ei itsekään tiedä kysymyksiin vastauksia. Ehkä hän ei edes halua tietää? Tai ehkä hän haluaakin, että lukijat itse pohtivat, mitä kaikki kirjan omituisuudet voivat tarkoittaa. Kyllä kirjoissa saa olla jotain pohtimisen varaa eikä kaikkea tarvitse selittää puhki, mutta jos haluan lukea tekstiä, jossa oikein mitään ei ole selitetty ja kaikki pitää tulkita itse, hakeudun mieluummin runouden pariin.

No, nyt on lukupaketin viimeinen kirja takana ja saan nauttia niistä kirjoista, jotka olen itse itselleni valinnut luettavaksi! Lukupaketti sai minut tutustumaan kirjoihin, joihin en olisi varmasti koskaan muuten tarttunut, ja vaikka se välillä takkuili pahastikin, niin voinpahan nykyään kuitenkin sanoa, että olen lukenut joitain klassikoita. 

2 kommenttia:

  1. Tämän kirjan lukeminen on jotenkin aina kiehtonut minua, mutta en ole saanut aikaiseksi. En tiedä, jotenkin tuo kirjan kansikin on luotaantyöntävä. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansi on varsin outo, sillä Susan ei edes kohtaa Foeta saarella, jonka rantaan hän olisi voinut kirjoissa Foen nimen.

      Jos jotain kannustinta haluat, niin kirja on ainakin aika lyhyt ja sen lukee parissa päivässä ihan kevyesti.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...