tiistai 27. toukokuuta 2014

Punainen kuin veri

Kirjoittanut: Salla Simukka
Sivuja: 264

Simukan Lumikki-trilogia tuntuu nyt olevan kuuminta kamaa nuortenkirjamarkkinoilla. Näin väittää ainakin Image, jonka jutun Simukan menestyksestä luin vastikään. Vaikka Imagen juttu tuntuikin noin kolmen sivun mittaiselta mainokselta, se teki tehtävänsä. Päätin tutustua Simukkaa enemmän. Aiemmin en ollut Lumikki-trilogiasta kiinnostunut, sillä olin jostain saanut sellaisen kuvan, että se olisi jonkinlainen nuorille suunnattu huumevalistusromaani ja sain niistä kirjoista yliannostuksen yläasteella.

Romaanissa kyllä käsitellään huumeita, mutta se ei kerrokaan tarinaa teinitytöstä, jonka elämä menee sekaisin kun hän alkaa käyttää huumeita. Se kertookin teinitytöstä, jonka elämä menee sekaisin, kun hänen koulukaverinsa käyttävät huumeita ja löytävät sattumalta ison tukun seteleitä. Päähenkilö, Lumikki, ei haluaisi olla asian kanssa missään tekemisissä, mutta koska hänen koulukaverinsa tuntuvat olevan täysin avuttomia hoitamaan asiaa, on Lumikin ryhdyttävä toimeen. Hän alkaa selvitää, kenen setelit ovat, mutta matkan varrella hän huomaa, että jotakuta muutakin kiinnostaa sama setelitukku.

Vaikka Punainen kuin veri on erittäin vetävästi kirjoitettu ja sen konfliktit seurasivat toisiaan niin, että aina oli joku koukku, jonka takia halusi lukea vielä yhden luvun, kirjassa oli jotain, josta en oikein pitänyt. Ehkä se johtuu siitä, että kirja on trilleri. Trillerit eivät ole koskaan olleet minun heiniäni. Ne ovat liian kovia makuuni. Kaikki tuntuu karkealta, koruttomalta ja kylmältä.

Ei kirja nyt ihan huono ollut. Minulla vain oli ongelmia sen päähenkilön kanssa. Lumikista saa sellaisen käsityksen, että hän ajattelee olevansa jotenkin muiden yläpuolella. Hänellä on todella mustavalkoinen suhtauminen lukioon ja sen klikkiytymiseen. Hän vaikuttaa olevan sitä mieltä, ettei ole kuin muut tytöt, mikä tekee hänestä jotenkin ylempiarvoisemman. Aivan kuin kukaan muu kuin hän ei kuuntele vaihtoehtoista musiikkia, juo kahvia mustana tai käy taidenäyttelyissä.

No, Lumikin ikä on kuitenkin lieventävä asianhaara. Pakko myöntää, että ehkä jossain vaiheessa lukioikääni olisin samaistunut Lumikkiin enemmän. Nyt kuitenkin rahtusen vanhempana en voinut muuta kuin pyöritellä silmiäni Lumikin asenteelle, varsinkin kirjan alussa. Kun tarina etenee, hänen ajattelulleen ja käytökselleen löytyy taustatarina, jonka laajempaa käsittelyä toivon tapahtuvan trilogian jatko-osissa. Lumikin menneisyys on opettanut hänelle monenlaisia taitoja, joista on nyt hyötyä, kun hän huomaa sorkeutuneensa huumekaupan ongelmavyyhtiin.

Vaikka tuli vähän lytättyä Lumikkia hahmona, niin kyllä kirjaa luki oikein mielellään. Täpärät tilanteet oikeasti jännittivät. Luin kiinnostuneena, miten mikäkin väijytystilanne oikein etenee. Goodreadsin arvosteluissa vähän valitellaan, että muutamat juonenkäänteet tuntuvat epäuskottavilta, mutta minua pieni epäuskottavuus Tampereelle keskittyvän huumekaupan toiminnassa ei erityisemmin haitannut. Kyseessä on kuitenkin romaani, fiktiivinen kertomus. Suomalainen dekkari/trilleri-genre tuntuu vaativat äärimmäisen realistista otetta, mistä en kyllä ole aina ihan samaa mieltä.

Kaiken kaikkiaan Punainen kuin veri on hyvin rakennettu kokonaisuus, jossa jokaisella yksityiskohdalla tuntuu olevan pieni merkitys tarinan kannalta. Simukan romaanipari Jäljellä / Toisaallta, josta bloggasin aika vasta, oli kuitenkin enemmän minun juttuni. Aion kuitenkin lukea sarjan loppuun.

12 kommenttia:

  1. Harmi kun ei ihan kolahtanut, mutta mukavaa että aiot kuitenkin lukea sarjan loppuun. Jäljellä/Toisaalla oli mahtava, mutta minä dekkarien ja trillerien ystävänä pidän tästä Lumikki sarjastakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tämä nyt täysin susi ollut :D Ihan hyvä nuortenkirja, jonka päähenkilön asenne vain vähän ärsytti.

      Poista
  2. Komppaan Kristaa edellä ja kehun sarjaa. Oikein napakka ja hyvä nuorten sarja, jossa on mukana sitä oman identiteetin kehittymistä, joka lukioiässä on vielä kehittymässä. Lumikki oli koko sarjan ajan oikein hyvä päähenkilö. Viimeisin kirja oli mielestäni paras.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin kuullut monilta, että viimeinen on paras. Sitä odotellessa!

      Poista
  3. Minun suurin ongelmani oli nimenomaan se, että Lumikki ärsytti minua hahmona, en pystynyt samaistumaan häneen lainkaan. Kirjan lukeminen ei kuitenkaan tuntunut pakoteltulta ja kyllähän se oli ihan jännittävä paikoittain. En kuitenkaan aio lukea jatko-osia, loppujen lopuksi tämä ei ollut ihan minun kirjani.
    Tuota Jäljellä/Toisaalla-duoa voisin kyllä kokeilla joskus :) Arvostelusi siitä kuulosti hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, lukeminen ei ollut pakkopullaa. Kirjan luki nopeasti. Simukan kirjojen yleinen trendi tuntuu olevan se, että niihin on helppo tarttua. Kun kaikki muut kirjat tuntuivat liian vaikeilta sillä hetkellä, Simukan kirja tuli pelastamaan :D

      Poista
  4. Tämä pitäisi kyllä lukea, on sarjaa sen verran jo mainostettu ja kehuttu. Oli siksi siis hyvä lukea sinulta toisenlainen mielipide ja tietää siten mitä on luvassa ja jopa varautua. Loppujen lopuksi tietenkin se on itsestä kiinni :) Tämän ehtisi lukea jo kesällä kun ei näytä sivumäärältään pitkältä kirjalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on tosi nopealukuinen, mulla meni tähän noin 4-5 tuntia. Tiedän tämän aika tarkalleen, sillä luin kirjan lukumaratonin aikana, joten en tehnyt muuta kuin luin yhtäjaksoisesti.

      Poista
  5. Olen lukenut tämän pari vuotta sitten ja tykkäsin kovasti, mutta trilogian muut osat odottelevat vielä vuoroaan. Minulle kirjan antoisin puoli oli miljöö, Tampere on kotikaupunkini ja kirjassa liikutaan vielä minulle tutulla Tampereen seudulla. :) Oli hauska lukea kirjaa jonka tapahtumapaikat oikeasti näkee mielessään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli todella virkistävää lukea kirja, joka sijoittuu jonnekin muualle kuin Helsinkiin. Hirveän moni kirja tapahtuu joko Helsingissä tai jossain täysin nimeltämainitsemattomassa pikkupaikassa.

      Poista
  6. Tähän pitäisi minunkin tutustua, niin kovasti tästä on puhuttu.

    VastaaPoista
  7. Tää on aina niin jännää seurata, miten eri tavalla ihmiset kirjan kokevat. Musta taas tapahtumat olivat vähän väkinäisiä, mutta kirja piti otteessaan nimenomaan mielenkiintoisen päähenkilön kautta. (Vaikka toki allekirjoitan mustavalkoisuuden, mutta sen voi tosiaan ehkä laittaa iän piikkiin).

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...