keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Taikurin hattu

Kirjoittanut: Tove Jansson
Sivuja: 140
Kesän lukuhaaste 1/14

Kun jonkin aikaa sitten minut haastettiin kertomaan, mitä muumit merkitsevät minulle, minun oli silloin pakko myöntää, että olen lukenut ainoastaan Muumipeikon ja pyrstötähden. Tove Janssonin juhlavuoden kunniaksi halusin kuitenkin lukea muumeja enemmän. Kun kävin Tampereen Muumilaaksossa, inspiroiduin näyttelystä niin paljon, että marssin suoraan kirjakauppaan hankkimaan itselleni muutaman muumikirjan.

Taikurin hattu valikoitui hyllyyni, koska mieleeni palautui hyvin monta seikkailua, joissa hattu oli mukana luomassa kaaosta. Muistan nämä seikkailut siis Muumilaakson tarinoita -piirretystä. 

Kirja alkaa siitä, kun muumit ystävineen heräävät talviunelta ja kevään riemun lomassa löytävät mystisen silinterihatun. He eivät tiedä, mitä hatulla tekisivät, mutta päättävät sijoittaa sen Muumitaloon paperikoriksi. Vaivihkaa hattu tekee kepposiaan, milloin muuttaen kananmunankuoria isoiksi painoa kestäviksi pilviksi ja milloin muutama hassu siemen kasvaa kokonaiseksi viidakoksi, joka valtaa Muumitalon kauttaaltaan.

Verrattuna Pyrstötähteen, tässä kirjassa ei ole kovin selkeää yhtenäistä juonta, jota seurata. Taikurin hatussa on erilaisia kertomuksia Muumilaakson väen elämästä ja joihinkin niistä liittyy taikurin hatun taiat, mutta kaikissa kertomuksissa hattua ei edes ole. Jos tätä kirjaa halua luokea juonivetoisena tarinana, tulee varmasti pettymään. Minulle tämä ei ehkä ollut se kaikista otollisin muumikirja, sillä pidän juonivetoisista tarinoista, mutta koska olin varautunut yksittäisiin kertomuksiin, osasin suhtautua kirjaa oikealla tavalla ja pystyin nauttimaan monista yksityiskohdista. Esimerkiksi muumimamma voitti minut puolelleen niillä pienillä jutuilla, joita hän sanoi ja teki. Kerrassaan ihastuttava mamma! Hänen asenteensa on ihailtavaa, vaikka tiettyä sukupuoliroolien jyrkkää jakoa kirjassa vierastinkin. No, kirja on kirjoitettu vuonna 1948, joten ehkä voin vähän katsoa läpi sormien.

Oli myös kiintoisaa huomata, että jokainen tarina oli minulle entuudestaan tuttu, välillä jopa pieniä yksityiskohtia myöten. Olen jonkin aikaa miettinyt, kuinka uskollinen japanilainen animaatio on kirjoille, ja nyt sain ainakin jonkinlaisen vastauksen. Voi olla, että muiden kirjojen tarinat poikkeavat sarjassa, mutta ainakin Taikurin hatun kertomukset olivat varsin tuttuja. Oli jännää hoksata, että kertomukset, jotka miellän täysin erillisiksi tarinoiksi, esimerkiksi muumien seilaamisen saarelle ja Hemulin selkkauksen hattivattien ja ilmapuntarin kanssa, ovatkin osa samaa kirjaa. Kirjaa lukiessa tuli halu katsoa piirrettyjä uudestaan. 

Välillä tuntui, että lukiessa mieleen nousi muistoja, jotka oli melkein jo unohtunut. Olin onnellisesti ehtinyt unohtaa, kuinka surullista Nuuskamuikkusen lähtö etelään aina on, mutta Taikurin hattu piti huolen, että muistin perukoille haudattu haikeus nousi mieleen kovalla rytinällä, täysin varoittamatta. Melkein kuulin, kuinka kirja nauroi vahingoniloisesti. Ilkeä olento.

5 kommenttia:

  1. Tässä oli kyllä aika paljon tapahtumia. Olin juuri ennen kirjan lukemista katsonut Muumilaakson tarinoita -sarjan Taikurin hattuun perustuvat jaksot ja niitä oli aika monta. Pidin tästä kyllä kovasti, mutta ehkä jotenkin kirjassa tapahtui liian paljonkin erillisiä juttuja. Luin vähän aika sitten Taikatalven (näin vuodenaikaan sopivasti) ja se oli jotenkin vielä enemmän minun makuuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin juuri Taikatalvi-postauksesi. Voi olla, että tykkään siitä enemmän.

      Poista
  2. Meillä taitaa olla juuri tämä Taikurin hattu seuraavana lukuvuorossa. Täytyy valmistautua useisiin tarinoihin.

    Onpa hauskaa lukea, että Tampereen Muumilaakso vaikuttaa mielessä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä lyhyet tarinat sopivat iltasaduiksi.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...