perjantai 30. toukokuuta 2014

The Parasol Protectorate: Changeless

Kirjoittanut: Gail Carriger
Sivuja: 374 + liitteet
Kieli: Englanti

Koska Changeless on kirjasarjan toinen osa, tässä tekstissä on pakosta pieniä spoilereita siitä, mitä Soullessissa tapahtuu. Yritän pitää spoilerit minimissä.

Changeless alkaa noin kolme kuukautta Soullessin lopun jälkeen. Alexia on muuttanut avioliittonsa seurauksena Woolseyn kartanoon. Elämä ainoana naisasukkaana ihmissusilauman keskellä on välillä hermoja raastavaa. Kenenkään viktoriaanisen naisen ei pitäisi nähdä niin paljon ihmissusia yhtä aikaa. Mutta koska Alexia on kykenevä ja kovapäinen nainen, joka ei pienistä hätkähdä, hän onnistuu toimimaan naispuolisena alfana jopa silloin kun hänen aviomiehensä täysin ilmoittamatta päättää matkustaa Skotlantiin.

Samaan aikaan Lontoossa alkaa tapahtua kummia. Täysin varoittamatta kaikki Lontoon yliluonnolliset olennot menettävät voimansa ja muuttunut kuolevaisiksi. Sellaista tiedetään tapahtuvan vain preternaturalin kosketuksesta. Luonnollisesti tässä vaiheessa kaikki epäilykset kohdistuvat ainoaan tunnettuun preternaturaliin, eli Alexiaan. Ennen kun asiaa ehditään tutkia enemmän, outo ilmiö katoaa. Alexian korviin kuitenkin kantautuu uutisia, että rutoksi nimitetty ilmiö on siirtymässä pikku hiljaa kohti Skotlantia. Hän päättää matkustaa aviomiehensä perässä Skotlantiin ja ottaa selvää, mikä aiheutaa tämän hyvin preternaturalimaisen ilmiön.

Alexia ei kuitenkaan pääse matkaan yksin. Hänen seurueeseensa liittyy hänen ystävänsä Ivy Hisselpenny ja hänen siskonsa Felicity Loontwill, jonka on päästävä pois kaupungista, sillä hän on riitautunut sisarussarjan nuorimman siskon kanssa erittäin pahasti. Koska seurue ei luonnollisesti voi matkustaa ilman miespuolista seuraa, Alexian aviomiehen miespalvelija Ormod Tunstell määrätään mukaan. Juuri kun seurue on nousemassa ilmalaivan kyytiin, mukaan liittyy vielä hattukauppias Genevieve Lefoux, johon Alexia ja Ivy tutustuivat edellisenä päivänä. Värikäs seurue on valmis matkustamaan nykyajan sensaatiomaisella kulkuneuvolla kohti Skotlannin ylämaita.

Changeless on mielestäni paljon paremmin rakennettu kuin Soulless. Soullessia lukiessa olin täynnä kysymyksiä, enkä ollut ihan varma, minne juoni on edes kulkemassa. Changelessissa on kuitenkin selkeä tavoite: selvittä miksi yliluonnolliset olennot ovat alkaneet muuttua kuolevaisiksi. Uutta tietoa paljastetaan sopivassa tahdissa, niin että kysymyksiin vastataan samalla kun uusia herätellään. Missään vaiheessa ei tullut infoähkyä eikä missään kohdassa tuntunut, että tietoa pantataan ilman hyvää syytä. Tässä toisessa osassa alkaa myös huomata, kuinka sarja selkeästi tähtää johonkin isompaan juonikuvioon, josta toivon saavani lisää tietoa jatko-osissa.

Mysteerin lisäksi Changlessin paras anti on sen ihmissuhdedraama. Jos et ole ihmissuhdedraaman ystävä, tämä kirja voi silti olla erittäin hauskaa luettavaa. Draama ei koostu siitä, että ihmiset käyttäytyvät typerästi ja itsekkäästi kuin Salkkareissa konsanaan, vaan se aiheutuu viktoriaanisen ajan henkilöistä, jotka koettavat parhaansa mukaan käyttäytyä ajan sosiaalisten normien mukaan ja pitää kohteliaisuuden kulissit yllä samaan aikaan kun ihmisiä yritetään salamurhata tai ihmissusi muuttuu heidän silmiensä edessä ihmismuotoonsa (jolloin heillä ei ole vaatteita päällään).

Muistan mangaa lukiessani rakastuneeni Gail Carrigerin maailmaan totaalisesti tämän toisen osan kohdalla. Nyt rakastuin maailmaan uudestaan. Changelessissa opitaan paljon uutta ja tutustutaan myös uusiin hahmoihin. Madame Lefoux on noussut aivan ykkössuosikikseni. Haluaisin lukea kokonaisen kirjasarjan hänen näkökulmastaan. Hänellä vaikuttaa olevan kiinnostava menneisyys ja lupaava tulevaisuus, joten haluan tietää hänestä kaiken. Onneksi vaikuttaa siltä, että hän on aika monessa Carrigerin kirjoittamassa kirjassa mukana. Nyt kun hän on noussut lempihahmokseni, pelkään luonnollisesti, että hän kuolee jossain myöhemmässä osassa, sillä lempihahmoilla on vähän sellainen paha tapa.

Changelessiin perustuvan mangan bloggauksessa kirjoitin, että manga ei nostanut mieleeni kauheasti syvällisiä ajatuksia. Kirjaa lukiessa kuitenkin tulin ajatelleeksi paljon ihmisoikeuksia ja kurjia kohtaloita. Monilla hahmoilla menisi paremmin, jos he olisivat jossain vaiheessa valinneet toisin. Aloin sääliä muutamaa hahmoa ja, koska tarinassa on paljon kuolemattomia hahmoja, tulin miettineeksi yllättävän paljon kuolemaa ja synkkiä ajatuksia, vaikka kirja onkin varsin kepeätunnelmainen loppujen lopuksi.

Kun vertasin Soullessin kirja- ja mangaversiota toisiinsa, en löytänyt kauheasti eroavaisuuksia, mutta Changeless ja sen mangaversio poikkeavat jonkin verran toisistaan. Ei siis mitään kummallisia juoniväännöksiä, vaan pikemminkin oleellisen tiedon poisjättöä. Muutama mielestäni oleellinen seikka juonen kannalta tuli ilmi vasta kirjassa, ja olin aika yllättäynyt, miksi niitä ei ollut sisällytetty mangaan.

Huomasin kirjaa lukiessani muuten erään kiinnostavan seikan. Minun on yleensä vaikea muistaa hahmojen nimiä. Tosi usein joudun laatimaan itselleni muistilappuja ja joskus jopa piirtämään sukupuita ja suhdekarttoja, jotta pysyn mukana. Olen usein ajatellut sen johtuvan vain minun huonosta nimimuististani, mutta ehkä ongelma ei ole täysin minussa. The Parasol Protectoratessa minulla ei nimittäin ole mitään vaikeuksia muistaa hahmojen nimiä. Pohdin pitkään, mistä se johtuu, ja lopulta tulin tähän tulokseen:
  1. Hahmojen nimiä, titteleitä ja suhdetta päähenkilöön tai muihin hahmoihin toistetaan tarpeeksi usein. Liian monesti tuntuu siltä, että kirjailija olettaa, että lukija muistaa hahmojen nimet yhden maininnan jälkeen, vielä silloinkin kun maininta on tapahtunut 50-100 sivua sitten viimeksi. Minua ei haittaisi pieni muistinvirkistys. "Hahmo x käveli paikalle ja päähenkilö muisti hänen olevan se, jonka hän tapasi sinä ja sinä päivänä." Lukija on loppujen lopuksi todella sokea hahmon nimille. Nimen voi toistaa vaikka kuinka useaan kertaan, eikä se osu silmään samalla tavalla kuin vaikka joku erikoinen adjektiivi, jota kirjailija jostain syystä käyttää joka toinen sivu.
  2. Hahmoilla on mieleenpainuvat nimet. Kuinka moneen Felicityyn, Genevieveen. Ormondiin, Sidheagiin, Featherstonehaughiin tai Chesterfield Channingsin majuri Channing Channingiin törmää kirjojen sivuilla? Mutta entä kuinka moneen Chrisiin, Sarahiin, Samiin, Jessicaan tai Peteriin törmää? Ymmärrän kyllä, että 1800-luvun lopun Lontooseen sijoittuvassa maailmassa käytetään eri nimiä kuin vaikkapa 2000-luvun Amerikassa, mutta pieni luovuus nimissä ei koskaan ole pahitteeksi. (Divergent, katson nyt sinua vihaisesti. Voi että menen siinä koko ajan sekaisin kun kaikilla on niin tavanomaiset nimet.)
  3. Tai sitten minulla on vain tosi, tosi huono nimimuisti, mutta jostain kumman syystä onnistuin stemppaamaan itseäni tässä kirjassa.
Kirjaa lukiessa tuli kyllä välillä varsin harrypottermainen hämmennys siitä, miten nimet lausutaan. Onneksi kirjailija Garriger on kirjoittanut ohjeita nimien lausumiselle. Pottermaisuutta on ilmassa myöskin siksi, koska minulla on kutina, että tästä sarjasta on tulossa uusi fanitukseni kohde. Pikku hiljaa se pieni tahdonvoima, jolla pyrin pitämään blogissani edes jonkinlaista kriitistä ja analyyttistä tasoa, katoaa taivaan tuuliin, kun siirryn fanittamisen mielentilaan. Täydellistä fanituksen tilaan pääsemistä jarruttaa kuitenkin se, ettei minulla ole kolmatta kirjaa välittömässä läheisyydessäni. Ah voi ja kurjuus. Toisaalta, ihan mukavaa vaihtelua, että kirja oli sen verran hyvä, että haluaisi päästä jatko-osaan käsiksi saman tien.

5 kommenttia:

  1. Tämä toinen osa kuulostaa kyllä paljon kiinnostavammalta kuin ensimmäinen, joten täytyy yrittää muistaa lainata tämä sitten syksyllä, kun en enää yritä lukea enimmäkseen omia kirjojani. Uusien fanituksen kohteiden löytäminen on aina todella mahtavaa. Niitä löytää harvoin, mutta tunne on aina hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Plus minusta on kiva lukea näin innostuneita tekstejä. Tässä oli kuitenkin myös analyyttisyyttakin, mutta oli myös hyvin aistittavissa, että tykkäsit kirjasta tosi paljon.

      Poista
  2. Hahaa, ihanaa että olet faniutumassa tähän sarjaan! Itse luin koko sarjan viime vuoden aikana, ja vaikka hullaannuin kyllä itse jo ekaan osaan - tuo kirjoitustyyli, maailma ja henkilögalleria vain ovat niin minun juttuni - niin toisesta osasta alkaen pääsee vauhtiin se laajeneminen ja syveneminen, joka on niin kiehtovaa. Voin luvata (ainakin omasta kokemuksestani) että sarja vain paranee loppua kohden. En ole itse edes varma mikä osista on suosikkini, koska ne ovat kaikki niin hyviä. Odotan jännittyneenä mitä tuumit seuraavista osista.

    Ja nuo ovat hyviä pointteja hahmojen nimistä ja niiden muistamisesta. Täytyykin pistää kirjoittajana mieleen. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä tykkäsin ensimmäisestäkin, mutta tämä toinen on parempi :)

      Mulla on kutina, että heti kunhan saan kolmannen osan käsiini, tulen lukemaan sen melko pian ja varmaan koko sarjan samaan syssyyn. Kai tässä kesän aikana saan sarjan luettua.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...