keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Allegiant

Kirjoittanut: Veronica Roth
Sivuja: 526
Kieli: Englanti
Kesän lukuhaaste 2/14

Veronica Rothin Divergent-trilogian toinen osa ei miellyttänyt minua niin paljon kun ensimmäinen, mutta koska lopussa oli sen verran kiinnostava juonenkäänne, halusin lukea myös trilogian päätösosan. (Ja näin sivumennen sanoen, yleensä teen päätöksen lukea koko trilogian loppuun siinä vaiheessa kun tartun toiseen osaan.)

Allegiant jatkaa Insurgentin tavoin lähes sekunnilleen siitä, mihin edellinen osa loppui. Toisen osan konfliktit ovat tulleet jonkinlaiseen päätökseen, mutta fanctionlessien johtaja Evelyn haluaa luoda uuden kaupungin, jossa ei enää ole ihmisiä luokittelevaa järjestelmää. Joillekin sellainen muutos on aivan liikaa, joten ihmiset alkavat järjestäytyä toisenlaiseen vastarintaan. Samaan aikaan video, jonka kaikki näkivät Insurgentin lopussa, mietityttää ihmisiä.

Tässä vaiheessa ollaan kirjassa noin sivulla 50. Haukottelin vähän ja pyörittelin silmiäni. Jotenkin tuntui, ettei jaksa kiinnostaa kamala jahkaaminen. Odotin, että Tris ja Tobias vaan päättäisivät häipyä kaupungin aitojen toiselle puolelle ja selvittää, mitä muulle maailmalle on tapahtunut, sillä se kiinnosti minua sillä hetkellä lukijana eniten. Satuin istumaan junassa ilman muuta viihdykettä, joten päätin jatkaa lukemista tylsistymisestä huolimatta. Onneksi jatkoin, sillä noin 100. sivun kohdalla tarina alkaa käydä todella kiinnostavaksi, sillä Tris ja Tobian vihdoin pääsevät aidan yli. Ahmaisin kirjasta seuraavat noin 300 sivua nopeasti, sillä juonenkäänne seurasi toistaan ja hiljaisissakin vaiheissa paljastui uusia asioita. Loppu meni hitaasti sitten ihan muiden syiden takia. (Sosiaalinen elämä muistutti olemassaolostaan.)

Ennen kun aloin lukea Allegiantia, olin melko epäileväinen, sillä olin kehittänyt päässäni hienoja ja korkealentoisia teorioita siitä, mitä maailmassa on tapahtunut ja miksi ihmiset ovat päätyneet aitojen sisälle Chicagoon. Ajattelin, ettei Allegiant enää mitenkään voi lyödä yliampuvia teorioitani. Olen kuitenkin lopulta melko tyytyväinen siihen, minkälainen selitys kirjassa lopulta annetaan. Se on ehkä vähän turhan epämääräinen tieteellisesti, mutta pystyn katsomaan sitä läpi sormien. Pikkaisen rasisminvastaisuutta, niin hyvä sanoma tulee.

Jonkin verran Allegiant petti odotukseni, sillä odotin melko viipyilevää ja haikeaa lopetusosaa, jossa kuljeskellaan ympäri autioitunutta Pohjois-Amerikkaa ja yritetään raunioituneiden ja luonnon valtaamien kaupunkien kaduilta etsiä vinkkejä siitä, mitä on tapahtunut. Sen sijaan kirja onkin hyvin toimintapainotteinen. Toisaalta, miksi edes oletin toisin? Kaksi ensimmäistä osaa ovat olleet toimintapläjäyksiä, miksi viimeinen ei olisi? Ehkä minulla oli liika mielessä Ally Condien Tarkoittu-trilogian toinen osa, jossa suurin osa ajasta vaelletaan aavikolla.

Äh, tämä on sellainen kirja, jonka lopusta tekisi mieli puhua, mutta enhän minä sitä voi spoilata. Totta puhuakseni olin vähän spoilaantunut lopun eräistä käänteistä, sillä tyhmänä joskus halusin tarkistaa jonkun faktan netistä ja katse osui väärään paikkaan. Ei olisi pitänyt, ei olisi pitänyt. Joitain juttuja kuitenkin tapahtui jo toisessa osassa, joten elättelin toivetta, että spoileri koskikin vain toista osaa, mutta ei, kun teksti alkoi enteillä eräitä asioita, aavistelin että spoileri on tapahtumassa. Silti loppua jännitti lukea, tosin ehkä hieman eri näkökulmasta. Mitenhän olisin kiinnittänyt huomiota pohjustukseen, jos en olisi spoilaantunut?

Loppu on hämmentävä ja taatusti erilainen muista young adult -kirjojen lopuista. Jos minun pitäisi koko Divergent-sarjaa verrata kahteen ensimmäiseen mieleen tulevaan vastaavanlaiseen YA-dystopiaan, eli Nälkäpeliin ja Tarkoitettuun, sanoisin että Divergent on näistä kolmesta kaikista tasaisin kokonaisuus. Tosifani saa varmasti mitä haluaa.


Lukubingo saa uuden rastin ruutuun. Olisin voinut täyttää "Yli 500 sivua" sijasta myös vaikkapa "Kuuluu kirjasarjaan" tai "Ostettu kirja", mutta valitsin yli 500-sivuisen, niin onpahan paksu kirja rastittu heti alta pois! Se myös sopii hyvin riviin toisen rastin kanssa.
(Eivät nuo minun viivani kyllä rasteja ole, mutta hyss...)

6 kommenttia:

  1. Allegiant. Muistan kuinka itkin koko illan tämän luettuani... Lisäksi olin varmaan koko seuraavan viikon sydän särkyneenä ja kykenemätön lukemaan muuta kuin trilogian aikaisempia osia tai muita vanhoja tuttuja kirjoja. :D Allegiantissa oli puutteensa, mutta annan kaikki anteeksi rakkaudesta sarjaa kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Ainakin olet tykännyt sarjasta, mikä on hienoa!

      Poista
  2. Itse odotan tätä suomennoksena. Outolintu oli hyvä, muttei niiiiiin hyvä, etten jaksaisi odottaa. Harmillista tuo epämääräinen tieteellisyys. Ekassa osassa ärsytti jo, kun aineiden toimintaa ei selitetty kunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi trilogian toisen osan pitäisi ilmestyä suomeksi ihan kohta!

      Poista
  3. Mielenkiintoista lukea peräkkäin kauhea tylytys ja sitten tämä sinun aika positiivinen tekstisi. Minä taivun enemmän sinun näkökantaasi ja olin aika tyytyväinen trilogian päätökseen. Päätösosat ovat olleet minulle usein pienoisia pettymyksiä (esim. Delirium- ja Nälkäpeli-trilogiat), mutta tämä tuntui varsin onnistuneelta. Eihän kirja täydellinen ollut, mutta juoni oli sen verran vetävä, että annoin anteeksi joitakin heikkouksia.

    P.S. Minä veikkasin jotakin muuta. En viitsi sanoa tässä, jottei kukaan vahingossakaan spoilaannu, mutta yllätyin siitä, että Roth uskalsi tehdä noin, koska tuollaisesta saa varmasti monen fanin vihat päälleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Nälkäpelin päätös. Mulla tais mennä monta viikkoa sen lukemiseen, kun ei oikein napannut.

      Pitää jossain muualle keskustella lopusta, niin mahdolliset lukijat eivät spoilaanut :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...