keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Lohikäärmetanssi I

Kirjoittanut: George R. R. Marin
Sivuja: 548 + 50 sivua liitteitä
Kesän lukuhaaste 3/14

Takakansi lupaa vaikeuksia Tyrionille, vaikeuksia Jonille ja melodraamaa Daenerykselle. Eikö teistäkin tämä kuulosta kuin jonkun fantasiasaippuasarjan juonelta: "Orjakauppiaanlahdella Daenerys Targaryen puolestaan oppii, etei ole helppoa olla kasvavien lohikäärmeiden äiti, varsinkaan yksinhuoltajana. Sulhasehdokkaita kyllä riittäisi, mutta onko kukaan heistä luottamuksen arvoinen?"

Kunhan lopetin tuolle takakansitekstille hihittämisen, oli aika käydä itse kirjan kimppuun, mutta se ei ollutkaan ihan lyhyt projekti. Ostin kirjan maaliskuun lopussa lähes heti sen ilmestyttyä, mutta sain lopetettua sen vasta tänään. Aloitin lukemisen melkein heti kirjan ostettuani. Lukemisessa meni siis noin kaksi ja puoli kuukautta. Välissä ehdin lukea monen monta muuta kirjaa, sillä jotenkin tämä kirja ei vain vetänyt mukaansa. Jo se, että päätin lopulta laatia kirjalle päivittäisen sivumäärätavoitteen, jotta saan sen edes joskus luettua loppuun, kertoo jotain kirjan houkuttelevuudesta.

Jos joku odottaa kriittistä blogipostausta, niin kannattaa perääntyä. Tämä on pikemminkin turhautuneen fanin vuodatusta.

Jo Korppien kestien kohdalla minua vaivasi paha epäkiinnostuneisuus sarjan tapahtumia kohtaan. Jokin tässä sarjassa on nyt erilaista. Joko minun mieltymykseni ovat muuttuneet tai George R. R. Martinin juoniratkaisut ovat oikeasti menneet kehnompaan suuntaan. Neljännessä ja viidennessä osassa minua on alkanut häiritä monet asiat, jotka ovat olemassa jo aiemmissa osissa, mutta jotka olen pystynyt jättämään omaan arvoonsa, sillä tarina on muuten ollut äärimmäisen mielenkiintoinen. Nyt jatkuva vaellus ympäri Westerosta ja muita maita, inhorealismi, hahmojen turhan runsas lukumäärä, bordelleissa käynti ilman että siellä tapahtuu juuri mitään juonen kannalta merkittävää, loputon luettelointi siitä, mitä hahmot syövät, kivojen hahmojen kuoleminen ja niiden korvaaminen epämiellyttävillä mädillä miehillä alkaa turhauttaa. Tuntuu, ettei tarina etene mihinkään suuntaan.

Okei, silloin kun Lohikäärmetanssi 1 oli kiinnostava, se oli todella kiinnostava. Alussa oli monta todella hyvää lukua, samoin lopussa, mutta keskivaihe tökki ja pahasti. Silloin kun luku ei ollut kiinnostava, se ei kiinnostanut pätkääkään, ei sitten lainkaan. Huomasin hyppiväni aika paljon sivujen yli ja skannaavan sivuja katseellani siltä varalta, että jotain juonen kannalta oleellista osuisi silmiini.

Jo ensimmäisen kirjan kohdalla huomasin George R. R. Martinin tyylissä tietyn kaavan. Hänen jokainen lukunsa on kuin 10-20:n sivun mittainen novelli, joka alkaa jostain erittäin satunnaisesta, kuten vaikka juhlapöydän antimien kuvailusta. (Vaikkakin ruokakuvaukset eivät ole lainkaan satunnaisia Martinin tyylissä.) Sitten luku etenee johonkin kiinnostavaan keskusteluun, jossa paljastuu jotain, mikä saa lukijan toiveet heräämään.  Samalla mainitaan noin 20 eri henkilöä, joiden suhteet täytyy tarkistaa takana olevista liitteistä, sillä eihän hahmo voi niihin viitata itse kirjan teksissä. Ehkä lukijan pitäisi muistaa se 200 sivua sitten kerran mainittu serkun äpärä, mutta ainakin tällä lukijalla on auttamattoman surkea nimimuisti. 

Lopulta luku loppuun cliffhangeriin. Mutta koska Martin ei koskaan voi sijoittaa kahta yhden hahmon näkökulmalukua peräkkäin, vaan luvun etenevät lähes tulkoon kaavamaisessa järjestyksessä, Jon, Arya, Daenerys, Jon Arya, Daenerys, hahmon seuraava näkökulma on hyvällä tuurilla vain sadan sivun päässä. Tässä välissä on 5-7 kappaletta muiden hahmojen lukuja, jotka kaikki päättyvät myöskin cliffhangereihin, ja kun vihdoin pääsee lukemaan, miten tämän ensimmäisen hahmon cliffhanger jatkuu, lukija saakin huomata lukevansa ensiksi kahden sivun kuvailun siitä, kuinka pahalta satamassa haisee. 

Sarjan alkupään osissa minulla oli vielä jonkinlainen luottamus sarjaa kohtaan. Kyllä se cliffhanger jotenkin hienosti selvitetään seuraavassa luvussa. Kyllä hahmosta vielä kuullaan tämän kirjan aikana. Kyllä jokainen luku vie pikkuisen eteenpäin sitä juonikokonaisuutta, mikä tässä yhdessä kirjassa halutaan kertoa sen koko sarjan suuremman juonen lisäksi. 

Pikku hiljaa luottamukseni on kuitenkin kadonnut. En enää oikein jaksa uskoa, että tarina etenisi minua miellyttävällä tavalla. En oikein pysty edes sanomaan, mikä näissä kahdessa viimeisessä kirjassa on ollut päämääränä. Alkupään kirjoissa oli selkeitä suuntia: selvitä kuka tappoi edellisen kuninkaan kouran, suojaa Kuninkaansatamaa Stannisin hyökkäykseltä, sekoita pakkaa tappamalla paljon hahmoja. Sen jälkeen ollaankin oltu oikeastaan jälkipuinnin vaiheessa, jossa hahmot joko istuvat kammioissaan juomassa viiniä, pakoilemassa menneisyyttään tai vaeltamassa ympäri maata etenemättä oikein minnekään. Plaah. Antakaa minulle joku kipinä, jota seurata kirjan aikana. Pelkkä "kukahan lopulta laskee pakaransa rautavaltaistuimelle seitsemännen kirjan lopussa" koukku ei pidä minua kiinnostuneena.

Tuntuu, että hoen koko ajan että minä minä minä. Miellyttäkää minua! Mutta eikö kirjojen lukemisessa ole vähän siitä kyse? Katsotaan, onko kirjailija kirjoittanut kirjan, josta minä tykkään. Toki on ymmärrettävää, ettei joka hahmosta tykkää ja että kaikki juonikuviot eivät mene niin miten itse haluaisi, mutta siinä vaiheessa kun lukeminen on yhtä turhautumista tuskastumisen perään, ei enää tee mieli jatkaa. Lohikäärmetanssi 1 tuntui nostavan välillä toivoa ilmaan, mutta heti seuraavaksi se murskattiin julmalla tavalla. Ei meinaa kiinnostus pysyä yllä.

(Tähän väliin todettakoon, että olen koko kevään ja kesän kärsinyt pahasta mielenkiinnon puutteesta lähes kaikkeen, mistä ennen tykkäsin. Ehkä vika on siis pikemminkin minussa, sillä ei kaikki tykkäämäni TV-sarjat, elokuvat, kirjasarjat ynnä muut voi yhtäkkiä kokea pahaa laadun laskua. Ehkä jonkun toisen mielestä Lohikäärmetanssi 1 oli upea teoksen puolikas.)

Jos nyt jotain hyvää tästä kirjasta pitäisi sanoa, niin siinä oli muutama paljastus, joita en osannut odottaa ja olen nyt ihan mielissäni. Melisandren näkökulmaluku oli kiinnostava, samoin Branin viimeinen luku. Odotan, että näkisin sen filmatisoituna TV-sarjassa, sillä se on aika varma kyynelkanavien aukoja. Pidin myös Daeneryksen monista jutuista taas pitkästä aikaa.

Tämä oli kuitenkin vasta Lohikäärmetanssin ensimmäinen puolikas. Toisen osan pitäisi ilmestyä suomeksi tässä joskus kesän aikana, toivon mukaan. Vaikka tulikin valitettua kirjasarjasta, aion silti lukea kirjan toisen puoliskon, koska vasta sitten on koko kokonaisuus hallussa ja voin paremmin sanoa, johtiko tarina lopulta minnekään.

Luulin, etten saa eläinkuvaa vedettyä koskaan yli, mutta hah, tämänpä kirjan kannessa on peura! Rasti siis siihen ruutuun, vaikka tämä kirja sopisi myös kirjasarjaan, ostettuun kirjaan tai fantasiaan. Niihin kyllä löytyy muitakin kirjoja, mutta en usko, että toista eläinkantta sattuu ihan heti kohdalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...