perjantai 27. kesäkuuta 2014

Minuuttivalssi

Kirjoittanut: Salla Simukka
Sivuja: 144

Minuuttivalssi jatkaa Simukan esikoisteoksessa alkanutta Kirsikan ja Susannan tarinaa. Tämä bloggaus spoilaa hieman edellisen osan loppuratkaisua, vaikka toisaalta Minuuttivalssin voi mielestäni lukea, vaikkei ensimmäistä osaa olekaan lukenut.

On kulunut muutama vuosi siitä, kun Kirsikka ja Susanna päätyivät yhteen. Nyt lukio on käyty ja on aika astua uuteen lukuun elämässä. Vaikka Susanna onkin menestynyt koulussa, hänellä ei ole mitään hajua, mitä hän haluaisi lähteä opiskelemaan. Kirsikka sen sijaan on päässyt opiskelemaan humanistisia aineita Turun yliopistoon. Susanna muuttaa Kirsikan mukana Turkuun ilman tietoa siitä, miten hän tulee seuraavan vuoden kuluttamaan. Hankkiako töitä vai puuhastella kotona kuin kotirouva konsanaan?

Salla Simukan kirjojen ideoissa on yleensä se huono puoli, että minulla on usein ollut samanlaisia ideoita, joista haluaisin kirjoittaa joskus. Esimerkiksi hänen kirjansa Jäljellä on ensimmäiset 50 sivua hyvin samankaltainen kuin eräs käsikirjoitukseni, joka on minulla parhaillaan kesken. Minuuttivalssikin sivuaa paljon aiheita, joista olisin itsekin kiinnostunut kirjoittamaan, joten välillä kirjaa lukiessa tuli harmiteltua, että pahus sentään, tällainenhan kirja on jo kirjoitettu!

Kun pääsin yli samankaltaisesta ideasta, pystyin nauttimaan kirjasta paljon paremmin. Siitä huomaa, kuinka Simukan kirjoitustyyli on kypsynyt. Kirja ei ole enää täysin junana etenevä pötkylä, vaan siinä on erilaisia osia, jotka pitävät tarinan jännitettä eri tavoin yllä. Kirjan päähenkilö Susanna pohtii elämäänsä sekä kuolleen äitinsä että säveltäjä Frédéric Chopinin elämän kautta ja muistelee hänen ja Kirsikan onnellisia hetkiä silloin kun nykyhetki takkuilee.

Vähän yli vuosi sitten tämän kirjan lukeminen olisi voinut olla minulle liian rankkaa. Silloin oma elämäntilanteeni oli melko samanlainen kuin Susannan, miinus ne seurusteluhuolet, joita Susannan ja Kirsikan välille muodostuu. Susannalla ei ole opiskelupaikkaa eikä hän tiedä mitä tekisi välivuotensa aikana. Hän kokee olevansa yksin, vaikka onkin parisuhteessa, sillä Kirsikalla on uusi hieno elämä yliopistossa, jossa hän saa uusia ystäviä ja elämänkokemusta. Susanna kokee olevansa jumissa ja välillä hänellä on sellainen olo, ettei hän ole olemassa laisinkaan. Työ kaupan kassalla ei johda minnekään, vanhat ystävät ovat muuttaneet muille paikkakunnille opiskelemaan eikä mistään tunnu löytyvän uusia ystäviä.

Tällainen kirja on mielestäni tärkeä, sillä liian usein nuortenkirjallisuudessa tuntuu törmäävän siihen myyttiin, että välivuosi on aina upea asia. Silloin kokeillaan erikoisia työpaikkoja, seikkaillaan, käydään ulkomailla, opiskellaan outoja asioita avoimessa yliopistossa tai kansalaisopistoissa. Silloin löydetään itsensä. Mutta kaikille välivuosi ei tunnu sopivan ja silloin pelkää kadottavansa itsensä. Susanna menettää kiinnostuksensa pianonsoittoon, vaikka hän lukeekin paljon tietokirjoja säveltäjä Chopinista. Eniten häntä ehkä tuntuu kiinnostavan Chopinin suhde George Sandiin, ja sen kautta hän yrittää löytää vastauksia siihen, miten selvitä ongelmista Kirsikan kanssa.

Tässä kirjassa päästään jo siihen surumielisyyteen, jonka olen jo aiemmin Simukan kirjoista bongannut, mutta joka puuttui hänen esikoisteoksestaan. Vain vähän yli satasivuisen kirjan lukeminen oli välillä raskasta. Tätä ei enää vetäissyt parissa tunnissa, niin kuin edeltäjäänsä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...