lauantai 7. kesäkuuta 2014

Valkea kuin lumi

Kirjoittanut: Salla Simukka
Sivuja. 237

Salla Simukan kirjat ovat paljastuneet erittäin nopealukuisiksi. Minun piti eilen vain lukea hetken ennen kun menen kauppaan, mutta yhtäkkiä huomasin olevani sivulla 190, joten päätin lukea kirjan ihan loppuun saakka. Minulla on trilogian päätösosa kirjahyllyn reunalla odottamassa, mutta ennen kun käyn sen kimppuun, ajattelin että olisi kiva blogata tästä trilogian toisesta osasta, kirjoittaa vähän ajatuksia ylös, ennen kuin kolmas osa pääsee niitä sotkemaan.

Valkea kuin lumi sijoittuu kesäkuuhun, noin kolme kuukautta Punaisen kuin veren tapahtumien jälkeen. Lumikki on käyttänut verirahoja Prahan matkaan. Edellisen osan pakkasesta siirrytään helteeseen. Leppoisa kaupunkiloma saa kuitenkin uuden suunnan, kun Lumikkiin ottaa yhteyttä nuori nainen, joka väittää olevansa Lumikin sisko. Zelenka haluaa Lumikin liittyvän hänen perheeseensä, mutta perheessä on jotain outoa. Samaan aikaan eräs uutiskanava on ääriuskovaisen lahkon perässä, toivoen saavansa vuoden jymyjutun.

Vaikka kirja on mielestäni paljon kiinnostavampi kuin edellinen, olin silti melko yllättynyt sen aiheesta. Uskonlahkot ovat äärimmäisen kiinnostava aihe, mutta olin silti odottanut jotain aivan muuta. Nyt olenkin kummallisen tilanteen edessä. Mielestäni sarjan olisi pitänyt tiiviimmin jatkaa Punaisen kuin veren tarinaa, sillä asioita jäi selvittämättä. Oletin, että kuulisimme Jääkarhusta lisää. Mutta koska en edellisestä osasta pitänyt niin paljon juuri huumekauppa-aiheen takia, olen oikeastaan tyytyväinen, että Valkea kuin lumi otti aivan uuden suunnan. Loogisesti ajateltuna minun pitäisi olla hämmentynyt kirjailijan päätöksista, mutta en ole. 

Miksi Valkea kuin lumi oli sitten parempi, kuin Punainen kuin veri? Löysin useamma syys. Ensinnäkin Lumikki ei enää ärsyttänyt minua niin paljon. Ehkä olin jo varautunut häneen. Ehkä hän on kasvanut ensimmäisen osan tapahtumisen seurauksena. Tai ehkä irtiotto pois Suomesta lievensi hänen luonteenpiirteitään. Kun ei olla enää Suomessa, itse tarinakin muuttuu hieman kaukaisemmaksi, eikä kaikkea tule lukiessa peilatuksi sitä kautta, että voisiko näin oikeasti tapahtua. Lumikki on selvästi vähän pehmentynyt ja oli myös mukava lukea, kuinka hän sai liittolaisia ja ehkä jopa ystäviä.

Toiseksi, Valkea kuin lumi tuntuu ottavan vähän rauhallisemmin ja selkeämmin. Nyt vihdoin lukija saa selvennystä vaikkapa Lumikin entiseen seurustelukumppaniin, johon ensimmäisessä osassa viitattiin vain todella epämääräisesti. Yksi kirjan parasta antia ehkä olikin Lumikin haikea kaipaus vuoden takaisiin tapahtumiin. Minulla oli jo ensimmäisessä osassa arvailuja Lumikin exän sukupuolesta, enkä pettynyt kun asia viimein paljastui. 

Nyt odotan kolmatta osaa sekaisen kiinnostuneessa tilassa. Toisen osan perusteella Lumikki voisi olla jonkinlainen toimintasankari, joka aina heitetään seikkailusta toiseen, viittamatta edellisiin seikkailuihin juuri ollenkaan, mutta koska kyseessä on trilogia, oletettavaa on, että kolmesta osasta muodostuisi edes jonkinlainen kokonaisuus. Vilkaisin Mustaa kuin eebenpuuta ja olen suoraan sanottuna melko yllätynyt. Takakansitekstin perusteella päätösosa näyttää lähtevän hieman odottamattomaan suuntaan. Toivon kuitenkin, että Jääkahusta kuullaan lisää, Liekki tekee paluun ja Lumikin siskosta saadaan lisää tietoa.

Tällä kirjalla pääseen ruksaamaan kotimaisen kirjan kesän lukubingosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...