sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Gore - Honour and Brains

Kirjoittanut ja piirtänyt: Miisa Lopperi
Sivuja: 66 + 10 sivua liitteitä
Kieli: englanti
Kesän lukuhaaste 6/14

Tapahtumissa tulee joskus ostaneeksi kaikenlaista, minkä olemassaolosta ei ennen tapahtumaa ollut kuullutkaan. Finnconin taidekujalla törmäsin pöytään, jolle oli levitetty paljon sarjakuva-albumeita. Juttelin pöydän takana istuvan Miisa Lopperin kanssa jonkin aikaa, hän esitteli minulle sarjakuvia sekä hieman kustantamo Seittiä. Lopuksi hän vielä mainitsi, että Gore on hänen tekemänsä sarjakuva, mutta eihän omaa saisi kehua. Siihen muistaakseni vastasin, että saahan sitä omastaan olla pikkuisen ylpeä.

Ihmiset ovat kuulemma vierastaneet Gorea, sillä, no, sen nimi on Gore. "Onko tässä kauheasti verta ja suolenpätkiä?" ihmetellään. Niin minäkin luulin aluksi, varsinkin kun kansikuva näyttää hirviöpainotteiselta. Lopperin mukaan sarjakuvan nimeksi valikoitui Gore, sillä se oli ainoa supermiehekäs nimi, joka hänellä tuli suunnitteluvaiheessa mieleen. (Hänen ääntämyksensä mukaan nimi pitää kai lausua miehekkäästi karjaisten GO-RE)

Loppujen lopuksi sarjakuvassa on erittäin vähän väkivaltaa. Se on pseudokeskiaikaiseen fantasiamaailmaan sijoittuva tarinan alku, jossa Gore-niminen lihaskimppu, jota ei ole suurilla älynlahjoilla siunattu, saa tehtäväkseen vahtia kuninkaan poikaa. (Jonka nimeä en muista ja vaikka kuinka selasin sarjakuvaa, en löytänyt sitä. Onko pojalla edes nimeä?)

Gore suorittaa kuuliaisesti tehtäväänsä, mutta pian käy selväksi, ettei kuninkaan pojalla ole puhtaat jauhot pussissa. Hän yrittää päästä Goresta eroon, mutta Gore on liimautunut häneen kuin takiainen. Myös kuninkaalla tuntuu olevan omia juoniaan, ja kun mukaan heitetään vielä jättiläishämähäkkien riivaama kylä, on soppa jo varsin sakea.

Sarjakuva-albumin kaksi lukua ovat vasta tarinan aloitus. Juoni jää todella pahasti kesken ja nettisivuilta näkee, että se on ilmestynyt jo vuonna 2010. Tulee melkein sellainen olo, että jos olisin tiennyt tästä neljän vuoden tauosta, en ehkä olisi halunnut tutustua sarjakuvaan ollenkaan, sillä mikään ei ole ikävämpää kuin kesken jäänyt sarja. Nyt joudun elämään tietämättömyydessä. Tuleeko koskaan jatkoa? Toivon, että tulee, sillä ihan hyvän tarinan ainekset vaikuttavat olevan kasassa ja lukisin mielelläni loputkin.


Kylkiäisenä sain jonkinlaisen art bookin, johon oli kerätty ilmeisesti Seitti-kustantamon piirtäjien pieniä töitä. Enimmäkseen siinä on sarjakuvia, joita en ymmärtänyt, sillä ne viittaavat fandomeihin, joihin en ole tutustunut, tai vaikuttivat sisäpiirivitseiltä ynnä muilta sellaisilta. 

Pidin kuitenkin Jack Frost -sarjakuvasta. En ole katsonut Rise of the Guardians -elokuvaa, sillä mikään muu kuin itse Jack Frost ei ole kiinnostanut minua siinä elokuvassa. En siis ymmärtänyt kaikkea sarjakuvasta., mutta se on kauniisti piirretty ja melko angstinen. Tuli jopa sellainen olo, että voisin katsoa Rise of the Guardiansin ihan vain sen takia, että ymmärtäisin tämän sarjakuvan paremmin. Voi kyllä olla niinkin, etten elokuvankaan jälkeen ymmärrä sarjakuvaa, sillä siinä voi olla paljon viittauksia fandomin headcanoneihin, joiden metsästäminen internetin syövereistä voi olla aikamoinen urakka.


Art bookissa on myös yksittäisiä piirustuksia. Hienoja monstereita, vaikka hirviöt eivät koskaan olekaan olleet minun ykkösjuttuni.


Bingo etenee sarjakuvalla. Pahasti alkaa näyttää siltä, etten tule saamaan bingoa tänä kesänä.

Edit/ Sarjakuva onkin ilmestynyt vuonna 2010, ei 2008.

2 kommenttia:

  1. Iik, kaikkea täältä netistä löytää Googlaamalla!
    Ensinnäkin, kiitosta sarjikseni lukemisesta, sen vain voisin korjata että aloin tosiaan tekemään sarjista vasta 2010, ja se on päivittynyt koko ajan... joskus välillä hyyyyvin kitaasti ja epätasaisesti (köööh köh köh) ja jatkoa olisi näillä näkymin ilmestymässä ensi vuoden puolella!

    T:Miisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa, luin sitten netistä väärää tietoa. Kiva kuitenkin kuulla, että jatkoa on tulossa :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...