torstai 24. heinäkuuta 2014

Routasisarukset

Kirjoittanut: Eija Lappalainen & Anne Leinonen
Sivuja: 398

Routasisarukset on yksi niistä kirjoista, joiden olemassaolon olen tiennyt jo vaikka kuinka kauan, mutta joihin en ole oikeastaan koskaan tutustunut. Tämän vuoden Finnconissa siitä tuntui kuulevan ihan joka paneelissa. Kirja kuulosti kiinnostavalta, joten päätin tutustua siihen.

Kirja alkaa äärimmäisen kiinnostavasti. Utu Routa elää maailmassa, jossa ihmiskunnan kehityksen huippu on ohitettu ja nyt yritetään elää niillä rippeillä, mitä on vielä jäljellä. YA-dystopian mukaan maailma on lajiteltu erilaisiin ryhmiin, joista osalla on paremmat oltavat kuin toisilla ja ihmisiä hallitaan jollain keinolla. Tällä kertaa hallinnan väline on lapset. Viallisen DNA:n määrä on lisääntynyt, joten ihmisten ei anneta tehdä vapaasti lapsia perinnöllisten sairauksien pelossa. Lapset hedelmöitetään tiukasti valvotussa ympäristössä ja annetaan valituille perheille adoptoitavaksi. Utu asuu Laaksossa suuressa perheessä, jossa on kaksi isää, mutta hänen biologinen perimänsä ei lakkaa vaivaamasta häntä. Utu on huomannut, että hän voi kommunikoida koneiden kanssa, mihin kukaa muu ei pysty. Kaiken lisäksi Utun mieltä kaivelee hänen veljensä Marras, joka karkoitettiin kaksi vuotta sitten Laaksosta.

Kaikki alkaa äärimmäisen kiinnostavasti. Utu alkaa kyseenalaistamaan yhteiskunnan käytännöt ja päättää taistella muun muassa teinien pakkosterilisaatiota vastaan. Hän pakenee Laaksosta löytääkseen Marraksen. Ensimmäiset 100 sivua on yhtä mielenkiinnon heräämistä ja uuteen maailmaan tutustumista. Mitä Utulle tapahtuu, kun hän pakenee? Löytääkö hän Marraksen? Oi, kuinka jännittävää!

Mutta.

Sadan sivun kohdalla näkökulma vaihtuu Marrakseen. Aluksi olin innoissani, nyt saan kuulla, mitä Marrakselle kuuluu. Ehkä hän ja Utu kohtaavat jälleen! Näkökulman vaihdoksen yhteydessä kuitenkin hypätään 2 vuotta ajassa eteenpäin. Olin epäileväinen, sillä en yleensä nauti pitkistä aikahypyistä, ellei kyseessä ole selkeästi romaani, jossa käsitellään erittäin pitkä aikaväli. No, minulla oli edelleen kova usko tätä kirjaa kohtaan, joten jatkoin lukemista.

Uskoni tuntui murenevan sivu sivulta. Tarina tuntui hajoavan käsiin. En enää meinannut pysyä mukana. Yhtäkkiä lukijalle esitellään monta paikkaa, monta hahmoa ja monta tilannetta. Puhutaan kapinasta, mutta sitä ei mielestäni tarpeeksi selitetä. Puhutaan epämääräisesti eri paikoista ja viitataan moniin tapahtumiin, nykyisiin tai historiallisiin, mutta ainakaan minä en pääse oikein tarinan sisälle. Tuntuu, kuin kirja olisi kesken kaiken muuttunut aivan eri tarinaksi. Kestää kauan, ennen kun lukija saa tietää, mitä Utulle kuuluu nykyään. Kaikki minua kiinnostava, eli se kuinka Utu selviää välittömästi Laaksosta poistuttuaan, selitetään vain muutamalla epämääräisellä takaumalla.

Kaiken lisäksi Marras paljastuu täydelliseksi idiootiksi. Siinä vaiheessa kun hän oli vain Utun muisto, hänestä maalailtiin unelmapojan kuva. Ei ihmekään, sillä Utu oli selvästi rakastunut häneen. Totuus paljastuu lukijalle, ja tässä vaiheessa odotin joko ensivaikutelmani olevan väärä tai Marraksen saavan aimon annoksen hahmokehitystä tarinan edetessä. Lopulta aloin vain toivoa, että Utu tajuaisi, kuinka ikävä ihminen Marras oikeasti on.

Satuin lukemaan tämän kirjan kanssa samaan aikaan pitkän jutun narsistisesta persoonallisuushäiriöstä ja juttua lukiessa minulle tuli hälyttävästi mieleen Marras. Ehkä Marraksessa on narsistisia piirteitä. Hänellä on Utun tavoin erityiskyky, hän pystyy hallitsemaan ihmisten mieliä ja sitä kautta manipuloimaan heitä toimimaan hänen pillinsä mukaan. Sympatiani menivät välittömästi niille kaikille ihmisille, joita Marras käytti hyväksi.

Ehkä petyin vähän turhankin karvaasti Marrakseen. Utu onnistui luomaan hänestä niin herttaisen kuvan. Odotin suloista naapurinpoikaa, joka haluaa sulkea Utun suojelukseensa ja joka haluaa pyyteettömästi tuhota pahan maailmasta. Ehkä jos Marras olisi ollut kiiltokuvapoika, olisi valittanut siitäkin, mutta jotenkin tämän täydelliseksi mäntiksi paljastuminen oli niin murskaavaa, etten kyennyt enää nauttimaan samalla tavalla kirjasta.

Muutenkin kirja oli melko hämmentävää luettavaa. En oikein päässyt perille siitä, mihin se tähtäsi. Olen varma, että kirjailijoilla oli suunnitelma, mihin tarina on menossa, mutta alun 100:n sivun hiljaiselo Laaksossa ja sen jälkeinen toimintapläjäys kaikkialla muualla muodostaa kummallisen paketin. Laakson asukkaat eivät tiedä tarkkaan, mitä muualla tapahtuu, mutta kun Laaksosta siirrytään pois, lukija pudotetaan keskelle tapahtumia aivan kuin hänen pitäisi jo tietää puolet muun maailman menosta. 

Tekstistä huomasi, että maailma on todella tarkkaan suunniteltu, mutta se esiteltiin lukijalle jotenkin epätasaisesti. Välillä koin infoähkyä, välillä kaipasin lisää selitystä, niin paljon lisää. Piirsin lukiessa monta sukupuuta ja suhdekarttaa, jotta pysyin mukana kaikista hahmoista, vain huomatakseni, ettei tiettyihin henkilöihin enää ikinä palattu. Ehkä jos luen trilogian seuraavat osat, niistä kaavioista on vielä hyötyä. Tämä on aika iso jos, sillä en ole oikein vakuuttunut.

Kirjan puolustukseksi voin onneksi sanoa, että loppua kohti kaikki paranee. Viimeiset 50 sivua ovat yhtä kiinnostavia kuin alku. Trilogian ensimmäinen osa päättyy kutkuttavaan tilanteeseen. Ja olihan se mukavaa vaihtelua lukea dystopiaa, joka sijoittuu Eurooppaan Pohjois-Amerikan sijasta. Keskivaiheen epätasaisuus kuitenkin laski lukukokemusta huomasti, joten en voi rehellisesti sanoa, että olisin pitänyt tästä kirjasta.

4 kommenttia:

  1. Arviostasi huokuu (kuten yleensäkin) aito lukukokemuksen tunne, hyvin perusteltu.
    Routasisarukset on ollut minullakin lukulistalla ilmestymisestään lähtien ja loputkin osat hankittuna ekirjoina, mutta koko ajan on ollut epäröivä tunne, mahdanko pitää kirjasta/sarjasta. Ja kun epäröi, on vaikea motivoida itseään aloittamaan lukemista. En poista kirjaa kotimaisten lukulistaltani, mutta kovin kärjessä se toistaiseksi ei ole. Mielenkiintoista, että siitä puhuttiin paljon Finnconissa. Itse en tosin osunut niihin ohjelmiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin monessa suomalaisia kirjoja käsittelevässä paneelissa, joten siellä sarja nousi esiin.

      Poista
  2. Hyvin samaistuttavaa! Routasisarukset jäi minulla viime vuonna kesken jossain niillä main kun näkökulma vaihtui Marrakseen. Lupaava alku vain kuihtui käsiin ja kiinnostukseni lopahti, eikä trilogian jatko enää kiinnosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Minun oli tarkoitus lukea kirja yhdessä päivässä, mutta siihen menikin kolme päivää, sillä innostus ei riittänyt kantamaan Marraksen osuuksien yli.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...