maanantai 18. elokuuta 2014

Disa Hannuntytär

Kirjoittanut: Kristiina Vuori
Sivuja: 459, joista osa liitteitä

En tiedä, onko minulla koskaan ollut näin pitkää väliä kirjan lukemisen ja bloggaamisen välissä. Sain Disa Hannuntyttären luettua heinäkuun alussa ja nyt eletään jo hyvin reippaasti elokuuta. Minun piti blogata kirjasta saman tien, mutta sitten tuli kaikenlaisia menoja ja bloggaus vain jäi.

Ehkä yksi syy, miksi olen viivytellyt tämän bloggauksen kanssa, on se, etten osannut pitkään aikaan päättää, mitä sanoisin kirjasta. Disa Hannuntytär oli erikoinen lukukokemus enkä halunnut blogata hämmentynyttä bloggausta melko pian kirjan ilmestymisen jälkeen. Nyt kun kirja on ollu ulkona jo useamman kuukauden, uskoisin että on tämän bloggauksen aika.

Disa Hannuntytär rikkoi lähes kaikki ennakko-odotukseni, eikä ihan parhaalla mahdollisella tavalla. Olen lukenut Kristiina Vuoren aiemmat kirjat Näkijän tyttären ja Siipirikon. Näkijän tytär on minulle merkittävä kirja siksi, koska sen jälkeen löysin uudelleen suomalaisen kirjallisuuden. Siipirikko taas lennähti hetkeksi yhdeksi suosikkikirjakseni, sillä päähenkilön selviytymistä oli herkullista seurata, varsinkin kun monien selviytymiskikkojen moraalisuus sijoittui harmaalle alueelle. Koska Vuoren tuotannossa oli havaittavissa selkeä nousu, odotin innoissani Disa Hannuntytärtä.

En nyt saa käsiini aiempia kirjoja tähän hätään tarkistaakseni, mutta Siipirikon kansilehdessä luki jotenkin siihen malliin, että Vuoren seuraava romaani kertoo itsenäisestä leskirouvasta, joka herää taisteluun suojellakseen poikaansa. Odotin siis kirjaa, jonka päähenkilö on keskiaikaisesta maailmasta huolimatta erittäin omatoiminen.

Kirjaa lukiessa sain kuitenkin huomata, että odotushorisonttini poikkesi totuudesta. En aluksi ollut kovin huolestunut, sillä harvassa ovat ne kirjat, jotka vastaavat täysin odotuksia. Disa Hannuntytär alkaa takakansitekstin lupaamalla tavalla: Disan pahoinpitelevä aviomies kuolee oman poikansa käden kautta. Disa haluaa kaikin keinoin suojella isän murhasta syytettyä poikaansa. Äärimmäisen alistettuna vaimona eläneenä hän ei keksi mitään muuta keinoa kuin pakomatkan talviseen yöhön.

Tarina seuraa Disaa ensin pakomatkalla, sitten pyhiinvaelluksella ja lopulta Turussa. Kirjaa oli kiehtovaa lukea samaan aikaan kun pyörin Turun keskiaikapäivillä. Kirja ei kuitenkaan onnistunut lumoamaan minua.

Ehkä olin liian pettynyt siitä, minkälaiseksi hahmoksi Disa paljastuu. Disa on niin alistunut. Tuntui siltä, että joka toisella sivulla Disa joko nöyritelee jonkun miehen edessä tai joku mieshahmo ajattelee Disaa vähäisenä vaimoihmisenä. Joka kerta kun hahmokehitystä oli havaittavissa ja olin jo valmis hurraamaan Disan puolesta, jotain tapahtui ja Disa tuntui vetäytyvän entistä enemmän kuoreensa. Tarinan edetessä Disa saa pikku hiljaa lisää vastuuta ja valtaa, mutta missään vaiheessa hän ei saavutettu sitä itsenäisyyttä, jota mainossanat olivat antaneet ymmärtää.

Olin kuuntelemassa Kristiina Vuoren haastattelua Turun keskiaikaisilla markkinoilla. Hän itse kertoi pitävänsä Disa Hannuntytärtä feministisimpänä kirjanaan. Se on kyllä totta, sillä kirja käsittelee naisen asemaa ja tasa-arvoa enemmän kuin hänen aiemmat kirjansa. Kirja on feministinen siinä mielessä, että se osoittaa lukijalle, kuinka pahassa ahdingossa historian naiset ovat olleet, unohtamatta sitä, etteivät monet kirjan ongelmista ole nykypäivänäkään täysin historiaa. Toivon mukaa moni lukija on alkanut ajatella asiaa enemmän ja kiinnittää samoihin aiheisiin huomiota jatkossa. Olen kuitenkin itse lukenut oman kiintiöni täyteen tällaista.Tällä hetkellä minulla on kasvava nälkä kirjoille, joissa ongelman osoittamisen sijaan nainen oikeasti toimii oman itsensä pomona ja menestyy tarinassa ilman miesauktoriteetin edessä nöyristelyä. En edes välitä, onko se historiallisesti korrektia vai ei, haluan silti lukea sellaisen kirjan.

Naisen aseman kirjassa olisin voinut vielä niellä, sillä se valitettavasti kuuluu historiaan ja kirja voi olla hyvä, vaikka päähenkilö onkin nurkkaan ahdettu, mutta Disa Hannuntyttären tarina paljastui loppujen lopuksi vaikeasti seurattavasti. Tai pikemminkin epätasaisesti kiinnostusta herättäväksi. Alun tilanne on kiinnostava ja odotin innokkaasti, miten konflikti ratkaistaan. Yllätyksekseni sain huomata, että minua kiinnostava konflikti ratkaistiin reippaasti ennen kirjan loppua ja sen jälkeen oli luvassa vielä romanttisten suhteiden setvimistä ja jotain juttua merirosvoista, mutta nämä seikat eivät jostain syystä herättäneet mielenkiintoani niin paljon, että olisin innokkaasti lukenut kirjan loppuun. Minusta tuntui, että kirjan pääjuonen jälkeen siihen oli sisällytetty erittäin pitkä epilogi. Epätasainen kiinnostumiseni juonta kohtaan hämmensi, sillä yleensä onnistun valikoimaan luettavakseni kirjoja, joissa kiinnostukseni säilyy loppuun saakka.

Ihan pohjanoteeraus tämä kirja ei silti ole, sillä se ei karkoita minua kirjailijan tulevasta tuotannosta. Kirsin kirjanurkassa on luettavissa kattava raportti Kristiina Vuoren haastattelusta keskiaikaisilta markkinoilta. Haastattelussa mainitaan myös Vuoren seuraava kirja, jossa keskitytään kaksostyttöihin, jotka ovat Näkijän tyttären sankarin Eiran jälkeläisiä. Aihe kuulostaa kiinnostavalta. Kirsin blogista voitte samalla myös lukea positiivisemman arvostelun Disa Hannuntyttärestä.

2 kommenttia:

  1. Minä tykkäsin myös Siipirikosta. Minusta se on Vuoren paras kirja ehdottomasti. Mutta kaikki kolme ovat todella hyviä. Odotan seuraavaa kirjaa innolla. Olisin halunnut heti Eiran kirjalle jatkoa, mutta onneksi sitä on nyt tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraava kirja ei kuulemma ole suoraa jatkoa, vaan kertoo Eiran jälkeläisistä monen sukupolven jälkeen.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...