keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Mikä on tullakseen, tulee... ja me kohtaamme sen pystypäin

Kirja: Harry Potter ja liekehtivä pikari
Kirjoittanut: J. K. Rowling
Sivuja: 768

Kun luin Liekehtivän pikarin ensimmäisen kerran, en erityisemmin välittänyt kirjan viimeisestä lauseesta. En oikein ymmärtänyt sitä. Mutta annetaanpas se anteeksi, olihan vasta 9-vuotias. Nyt reippaasti vanhempana osaan arvostaa tuota lausetta enemmän. Liekehtivässä pikarissa taikamaailmassa tapahtuu suuri muutos, eikä kukaan tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu, joten on parempi hyväksyä epätietoisuus ja yrittää selvitä siitä parhain päin. Hieno lopetus tälle kirjalle.

Liekehtivä pikari ei ole koskaan ollut minun lempparini, mutta on se silti aina kolahtanut paremmin kuin Salaisuuksien kammio, josta välitän kaikista vähiten. Edellisestä lukukerrasta taitaa valehtelematta olla yli viisi vuotta, joten huomasin ilokseni lukevan sarjan neljättä osaa yhtäkkiä aivan uusin silmin. Toki muistin suunnilleen kaiken, mitä tulee tapahtumaan, mutta minusta tuntuu, että vasta nyt näin, mitä kirjassa oikeasti tapahtuu. Koko lukuprosessia voi oikeastaan kuvata ensimmäisessä kappaleessa kuvaamallani huomiolla: vanhemana ymmärsin, mitä kaikki tarkoittaa.

Ehkä en ennen ole Liekehtivään pikariin kiinnittänyt niin paljon huomiota, koska luin sen putkeen kolmen ensimmäisen kanssa, joten se kuului minun pääni sisällä niihin neljään ensimmäiseen lastenkirjaan, kun taas viidennessä alkaa tosi toimet. En ole ennen pitänyt näin pitkää taukoa Pottereiden lukemisessa, ennen saatoin helposti lukea kaikki kirjat kerran läpi vähintään vuodessa. Pitkä tuumaustauko on antanut etäisyyttä ja koen, että pystyn katsomaan sarjaa vihdoinkin hieman objektiivisemmin.

Liekehtivän pikarin ensimmäinen luku jo poikkeaa kolmesta ensimmäisestä kirjasta synkkyydellään ja ihan jopa kielellään, mutta sen jälkeen seuraavat pari sataa sivua ovat aika samanlaista meininkiä, kuin Azkabanin vangissa. Myönnän, olin jopa hieman kyllästynyt. Dursleyiden hämmentämistä, huispausta, oppitunneille menoa... Mutta noin puolessa välissä meno tuntui yhtäkkiä muuttuvat. Olin huomaavinani selkeän laadun muutoksen. Kaikki muuttuu synkemmäksi, vakavia asioita tapahtuu, vakavat asiat tuntuvat vaikuttavan Harryn entistä enemmän myös henkisesti. Kirjan loppupuolella olin jo hyvinkin vaikuttunut. Totta kai minä tiesin, että Voldemort saa hahmonsa takaisin ja taikaministeriö kieltää sen, mutta vasta nyt tunnun oikeasti tajuavan sen. Vähän sama ilmiö, kun katsoin Leijonakuninkaan pitkästä aikaa täysi-ikäisenä ja tajusin yhtäkkiä, että Simba oikeasti luulee aiheuttaneensa isänsä kuoleman.

On kiinnostavaa huomata, kuinka eri näkökulmasta kirjaa voi lukea. Nyt tunnuin kiinnittävän aivan eri asioihin huomiota. Nuorempana luin kirjoja hyvin Harry-näkökulmasta. Jos Harry oli jotain mieltä, olin automaattisesti samaa mieltä. Siksi esimerkiksi en välittänyt Hermionen S.Y.L.K.Y.-kampanjoinnista. Nyt taas nyökyttelin päätä Hermionen puheille, vaikka kaikki Hermionen keinot eivät ehkä ole parhaita mahdollisia.

Tätä kirjaa lukiessa aloin myös kunnolla pohtia, miten Potterit yleisesti ovat vaikuttaneet ajatteluuni ja jopa moraaliini. Jonkin aikaa sitten julkaistiin tutkimus, jonka mukaan Pottereita lukeneet ihmiset ovat yleisesti ottaen suvaitsevaisempia kuin he, jotka eivät ole Pottereita lukeneet. Eniten minua ehkä kuitenkin huvittaa se, kuinka paljon Harryn opiskelutyyli on tarttunut minuun. Harry välttelee turnajaisten koetuksiin valmistautumista viimeiseen asti, minä kirjoitan esseen viimeisenä iltana.


Näin uudelleen luvun aikana myös innostukseni fan artin tekoon on hieman kasvanut. Oikeastaan piirtelin luennolla satunnaisesti kaikenlaista, kun yhtäkkiä huomasin aloittaneeni ihmishahmon. Siitä tuli sitten Sirius, joka pitelee Päivän profeettaa. En ole pitkään aikaan piirtänyt lähes kokonaista miesvartaloa, joten anatomia on vähän hakusessa, mutta mielestäni siitä tuli ihan katseen kestävä. Päätin piirtää hänet myös koirana, mutta en nyt ole ihan varma, kuvittelenko Siriuksen animaagimuotoa tuollaiseksi. En vain osaa piirtää koiria ilman mallia, joten googlasin Lumiallani koiran kuvia ja valitsin malliksi sen, joka ei ollut chihuahua.

Muistelin, että olin joskus aikoinaan piirtänyt neljänteen Potterin aikas näyttävän kuvituksen. Se oli minulla Vuotis.netissä tallessa. Kaikkia keskustelualueita ei kuitenkaan näe, jos ei ole kirjautunut sisään. Olen aina välillä yrittänyt kirjautua Vuotikseen sisälle, onnistumatta, mutta nyt päätin yritää uudelleen. Ehkä tällä kertaa muistan salasanan! Ja niinhän minä muistinkin! Tunne oli uskomaton. Vuotis! Täällä minä vietin parhaat teinivuoteni. Tätä kautta osallistuin ensimmäisiin miitteihin ja kävin ensimmäisiä kunnollisia keskusteleluja kirjoista. Nyt kun selasin Vuotista läpi, minusta tuntui, kuin olisin saapunut rauniokaupunkiin. Tuuli ujeltaa tyhjillä kaduilla. Minä elin Vuotiksessa sen kulta-aikoina, mutta nyt jäljellä on vain haalea varjo entisestä.


Piirustuksen kuitenkin löysin. Se on maaliskulta 2006, jolloin olin 14-vuotias, ja sijoittuu Liekehtivän pikarin loppuun, jossa Harry joutuu kertomaan Dumbledorelle kaiken, mitä hautasmaalla tapahtui. Muistan aika tarkkaan, kuinka olen piirtänyt tätä kuvaa. Se oli pitkä projekti. Vaikka nykyään olenkin hieman taidokkaampi piirtäjä, en jaksa muuta kuin ihmetellä sitä yksityiskohtien määrää, mitä olen jaksanut tuohon kuvaan laittaa. Huvittaa myös se huomio, etten nykyäänkään osaa erityisen kummoisesti laskostaa vaatteita ja kuinka samanlainen kaapu Siriuksella on verrattuna tämän päivän piirustukseen.

Liekehtivää pikaria lukiessa kommentoin lukuprosessia kavereilleni WhatsAppin kautta. Päätin koota tähän joitain niistä kommenteista. Pahoittelen kuvien laatua, useimmat on otettu yöllä lukulampun valossa, sillä en viitsinyt nousta laittamaan kattolamppua päälle.


Lajittelukohtauksessa huomioni kiinnittyi Natalie McDonaldiin. Muistelin, että tälle jutulle on oma tarinansa. Natalie McDonald oli oikea tyttö, joka sairasti leukemiaa. Hänen äitinsä ystävä kirjoitti Rowlingille ja pyysi häntä kirjoittamaan kirje tytölle, mutta Rowling ei ehtinyt vastata ajoissa. Rowling kuitenkin tutustui Natalien äitiin. Natalie sai pienen kunnianosoituksen ja pääsi mukaan Liekehtivään pikariin, vaikkei hän elänyt tarpeeksi kauan ehtiäkseen itse lukea kirjaa.



Tämä kohtaus tuntui erittäin vaikuttavalta. Jäin miettimään, että mitä Ron jäi tekemään, kun ei palannut makuhuoneeseen. Kenties hän isui hiljaisessa oleskeluhuoneessa ajatellen asioita.



Nyökyttelin kovaa tahtia päätäni tämän lauseen kohdalla. Ron on taikamaailman kasvatti ja on omalla tavallaan kapeakatseinen, sillä hän on aina tiennyt millä puolella on, joten hän ei ole todennäköisesti joutunut ajattelemaan omia näkemyksiään tarkkaan ja hartaasti. Hermione taas on jästimaailmasta kotoisin ja Siriuksen suku kannattaa pimeyden voimia, joten heidän elämänkokemuksen ja näkemyksensä ovat todennäköisesti hieman erilaisia.



Tässä vaiheessa pysähdyin ja aloin laskeskella, että minkäs ikäinen Sirius itse oli mennessään Azkabaniin. 22! Minä olen nyt 22-vuotias! Hyvänen aika, Sirius joutui vankilaan vielä kun oli ihan lapsi. Tai minä ainakin olen vielä ihan untuvikko. Tämä tarkoittaa, että Lily ja James kuolivat parikymppisinä, ja he olivat sitä ennen ehtineet hankkia talon, lapsen ja lemmikinkin!



Eikö Sirius muka tiedä, mikä on pimeän piirto?



Pieni näytä Harryn loistavasta sarkastisuudesta. Se, joka ei Harryta tykkää, ei vain ole lukenut Pottereita tarpeeksi huolellisesti.
(Okei, varmasti on mielipide-eroja, tykkään vain puolustaa Harrya, sillä tosi monesti häntä enimmäkseen vähätellään.)



Tässä vaiheessa viimeistään alkaa huomata, kuinka sarja on muuttumassa synkemmäksi. Voldemortin uhrit, Lilyn ja Jamesin lisäksi, saavat nimiä, kasvoja ja sukulaisia, joihin hänen tekonsa on vaikuttanut.



Pottereissa on lukuisia juttuja, joita olen aina lukenut väärin. Tämä luku oli minulle pitään Varhennu loitsumies, mistä tuli mieleen käsky, jolla loitsivaa miestä käsketään siirtymään varhaisempaan ajankohtaan. Mitä ihmettä?

Toinen väärin luettu juttu on räiskepäräiset sisuliskot (räikeäperäiset sisuliskot). Muitakin varmasti on, ei nyt vaan tule mieleen. Tai ehken vieläkään ole huomannut, että luen ne väärin!



Unohdin aivan kokonaan, että tämä kohta on lopussa. Myönnän, tippa tuli linssiin.



Rakastan Pottereissa sitä, kuinka paljon sivuille on ripoteltu tavaraa, johon ei oikeastaan kiinnitä huomiota. Arabella Figg on mainittu jo neljännen kirjan lopussa, mutta silti Dursleyiden naapurin Figgin paljastuminen surkiksi oli minulle tosi iso paljastus Feeniksin killassa. Tässä mainitaan myös Mundungus Fletcher, ja Lovekivat mainitaan kirjan alussa. Sirius Musta mainitaan muuten jo ensimmäisessä kirjassa!

Jäin tässä kohtaa myös harmittelemaan sitä, ettei lukija pääse näkemään Siriuksen ja Lupinin ensimmäistä kohtaamista rauhallisissa merkeissä. Kunpa olisin päässyt kärpäseksi kattoon kuuntelemaan heidän muisteloitaan kupposen äärellä.

PS. Tein jonkun persoonallisuustestin, jonka mukaan olen tyyppiä ISTP, ja sitten vertasin tyyppiäni tämän sivuston hahmotyyppeihin ja sen mukaan olen saman kaltanen kuin Viktor Krum.

24 kommenttia:

  1. Ai, kun on ihana huomata että joku muukin huomaa näitä Pottereista. Näiden pikkulöytöjen kuten tuon Rouva Figgin mainitsemisesta on niin kiva sanoa että "Oletko muuten huomannut..." Itse monta kertaa kirjat lukeinena, tuntuu siltä, että löydän joka kerta jotain mitä en ole aiemmin huomannut tai muista edellisestä lukukerrasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina on jännittvää, kuinka erilaisiin asioihin kiinnittää lukiessa huomiota. Olen alkanut myös huomata sitä, kuinka hahmot alkavat ihastua toisiinsa. En sitä ennen huomannut, ja siksi minulle tuli esim jostain syystä ihan puun takaa se, kun Harry suutelee Chota :D

      Poista
    2. Joo, tuo ihastuminen on hauska juttu kirjoissa... joissakin kirjoissa sen kasvamisen ja kehittymisen tajuaa vasta toisella (tai ties monenella) lukukerralla.

      Poista
    3. Vieläpä, kun Potterit ovat minulle aina olleet kirjoja, joiden hahmoja en kauheasti parita toisilleen. Ja Harry on aika tahvo välillä, hän ei varmaan itsekään tajunnut olevansa ihastunut Cho'hon tai Ginnyyn. :D

      Poista
  2. Minäkin olen lukenut lukuisia nimiä väärin... Se tunne kun tajusi yli viidennellä lukukerralla Kuoleman varjelusten parissa, että Grindelwald ei olekaan Grindewald :D Todella pieni juttu, mutta silti niin ärsyttävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ennen luulin, että se on avada kaderva, ei avada kedavra .

      Poista
  3. En ole ikinä tykännyt kolmesta keskimmäisestä kirjasta (4,5,6) niin paljon kuin muista. Vitosessa syy on erään rakkaan henkilön kuolema (lukeneet tietää), muista en tiedä. Mitään Potteria nyt ei voi suoranaisesti haukkua, mutta noista kolmesta en niin paljoa pidä. Joo, ja väärinlukemisia on tullut mullekin... Paras esimerkki on varmaan se, että pohdin kerran ääneen ihan vakavalla naamalla kaverilleni: "Miksiköhän se puhdistusloitsu on kuraannu. Eihän siinä ole mitään järkeä!" Kaveri katsoi mua pitkään. "Cel, se on kuuraannu..."


    Mutta ihana postaus, kivoja nuo yksityiskohdat! +upeat kuvat :)

    Loppuun viel mainontaa: http://lasisipulissa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuraannu :D Loistavaa! :D Jollain taikamaailmalogiikalla voisin jopa nielläkin sen, että puhdistusloitsu voisi olla kuraannu, sillä joskus sen maailman meininkin on vähän vinksahtanutta.

      Poista
  4. Nelonen ei ole ikinä ollut myöskään minun suosikkini. Tykkään niin kovasti siitä normaalista koulunkäynnistä ja oppitunneista ym, ja tässä ne jäävät kaikki aikalailla sivuun turnajaisten takia, ja vielä tuo riita Ronin ja Harrynkin välillä... Toki sitten aina kirjaa lukiessa muistaakin miten kivoja ne kilpailutkin on ja mielelläänhän sen loppuun lukee. Lemppari kirjat ovat ehdottomasti kolmas ja viides. :) Olen myös huomannut nykyään jääväni miettimään, muistelemaan ja ihastelemaan tätä koko juonivyyhtiä joka kirjan päätteeksi, miten kaikki asiat nivoutuvat lopulta yhteen ja juuri nuo pienet huomautukset aiemmissa kirjoissa. Ah mikä sarja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, aina kun magic trio on jotenkin riidoissa, se on vähän ikävää, mutta tällä kertaa osasin arvostaa Harryn ja Ronin riitaa. Se nostaa tärkeää kitkaa esille.

      Minullakin on nyt Azkabanin ja Pikarin jälkeen molemmilla kerroilla ollut sellainen olo että vau, olipas aikamoinen juonivuoristorata, jonka kyydistä nautin suunnattomasti!

      Poista
  5. Tämä tosiaan kääntyy jo oikeasti synkäksi ja tässä on tosi rajujakin juttuja.

    Ja nämä Pottereihin ripotellut pikkujutut ovat mahtavia! Kun keväällä luin pitkästä aikaa ensimmäisen osan, niin hämmennyin, kun Sirius tosiaan mainittiin heti ekoilla sivuilla. Enpä ole ennen huomannut! Näitä pitäisi lukea niin hitaasti ja hartaudella, että poimisi edes puolet kaikista jutuista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaan aikaan Potterit ovat niin vauhdikkaita, että niitä lukee ahmimalla eteenpäin. Siksi lukukerroilla varmaan bongaa kaikkea uutta.

      Poista
  6. Kiva löytää hengenheimolainen, minäkin olen vuotiksessa pyörinyt ja nykyään joudun muistelemaan salasanaa. Ennen ei ollut mitään ongelmia sen muistamisessa... :D

    Sarjan alkupään osista Liekehtivä pikari on suosikkini. Nautin niistä kaikista pikku viittauksista, joita voi näin koko sarjan lukemisen jälkeen pohtia, että olisiko tuosta ymmärtänyt, mihin tulevaan tapahtumaan sillä vihjataan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän lukukerran jälkeen voin sanoa, että Liekehtivä pikari kohosi silmissäni huomattavasti.

      Poista
  7. Oli minullekin aika yllätys kun oli lukenut sarjaa pitemmälle ja sitten ottanut ekan osan uudelleenluettavaksi että kyllä Sirius Musta tosiaan esiintyy ihan kirjan alkusivuilla :)

    Azkaban on tottakai suosikki mutta kyllä tämä oli myös yksi sarjan suosikeista (seuraavaa osaa en sitten niin jaksa)

    Ja tvtropes-sivuston mukaan omaa Myers-Briggs-tyyppiäni (INTP) edustaa Luna Lovekiva. Tjooh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta taas Feeniksin kilta on ehkä suosikkini. Aloitin sen uudelleenluvun eilen, joten saa nähdä, olenko edelleen samaa mieltä. Olen kyllä kuullut paljon mielipiteitä, että se on ihan ylipitkä. Onhan se pitkä, joo, mutta se aina onnistuu pitämään otteessaan.

      Poista
  8. Mahtava postaus! Minä olen lukenut sarjan vasta kertaalleen, mutta uudelleenluku on suunnitelmissa. Uusilla lukukerroilla on mukava huomata asioita, joita ei aiemmin huomannut tai ymmärtänyt. Se on yksi syy miksi luen Stephen Kingin kirjoja yhä uudelleen, linkitykset tai viittaukset Mustaan torniin saavat aina lähes hihkaisemaan ääneen :D Odotan siis innolla myös Pottereiden uudelleenlukua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko Kingin muissa kuin Mustan Tornin kirjoissa viittauksia Mustaan torniin :O

      Poista
    2. Voi kyllä on, useammassakin <3 Sellaisia pieniä, esimerkiksi Se-kirjassa oli joku maininta kilpikonnasta ja muistaakseni Unettoman yön lopussa oli viittaus revolverimieheen. Kannattaa lukea tarkalla silmällä :) Musta tornihan on tietynlainen loppuhuipennus, kaiken Kingin tuotannon yhteen vetävä voima. (Voi että, tässähän vallan innostuu!)

      Poista
  9. Olitpa kirjoittanut mielenkiintoisen bloggauksen tästä kirjasta. Esimerkiksi tuota Natalie McDonald-juttua en ollut ikinä kuullutkaan. Minäkin olen ihmetellyt, miksei kukaan muka tajua, mitä Karkaroff on voinut näyttää Kalkarokselle ja tuo "Jos tahdot tietää, millainen joku on, katso tarkkaan, miten hän kohtelee alempiaan, ei vertaisiaan" on todella hyvä kohta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Kiva aina, kun joku eksyy lukemaan vanhempia bloggauksia.

      Poista
  10. Voi vitsit, tää oli ihanan perinpohjainen katsaus tähän kirjaan. Etsin juuri linkitettäviä oman kirjoitukseni loppuun ja tulin tänne ja jäin oikein makustelemaan näitä juttuja!

    Luen sarjaa uudelleen, mutta nyt englanniksi, ja siitä johtuen ei tullut mieleen, että olenkohan itse lukenut ekalla kierroksella joitain loitsuja tai muita hassuja nimiä väärin. Ihan hyvin olen voinut :D Mutta ihmettelin kyllä tuota samaa, että miten Sirius ei muka tajunnut sitä käsivarren näyttämistä. Vai eikö hän vain halunnut kertoa että mitä se saattoi olla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :D Innostuin tätä bloggausta kirjoittaessani.

      Voi olla, ettei Sirius halunnut kertoa, tai sitten se on vain JK:n moka. :/

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...