keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Susikuningatar

Kirjoittanut: Magdalena Hai
Sivuja: 436 + liitteet

Susikuningatar oli minulle syksyin odotetuin uutuus. Kun vähän yli vuosi sitten sain Kellopelikuninkaan luettua, alkoi trilogian päätösosan innokas odotus. Edellinen osa päättyi niin mehukkaaseen kohtaan, ettei millään olisi malttanut odottaa.

Susikuningatar jatkaa Gigin tarinaa kolme vuotta Kellopelikuninkaan jälkeen. Yleensä en pidä näin isoista aikahypyistä kirjasarjan osien välissä, mutta pidin tämän kirjan kohdalla mieleni avoimena. Onneksi kirjailija mainitsi asiasta blogissaan, joten aikahyppy ei tullut täysin yllätyksenä.

Ilokseni huomasin, että aikahyppy oli perusteltua. Kirjan maailmassa Gigi on kasvanut noin viidentoista vuoden ikään ja asunut aikahypyn aikana Pariisissa, jossa hän on saanut koulutusta tulevaa Umbrovian vapautusta varten. Nyt Gigi on valmis astumaan susikuningattaren rooliin. Jos lukijan olisi pitänyt lukea ummet ja lammet siitä, miten sankarimme Gigi oppii taas uuden meikkailuliikkeen, olisi tulos voinut olla pitkästyttävää. Aikahypyllä vältettiin se kiusallinen kysymys, joka esitetään monien kirjasarjojen kohdalla, kun sankari on mystisesti oppinut taitoja, joita hän ei ole missään vaiheessa ehtinyt seikkailun lomassa opistella. (Toisaalta en olisi pistänyt pahaksi, jos sarja olisikin ollut neliosainen ja kolmen vuoden Pariisi-seikkailut olisi sisällytetty yhteen kirjaan ja neljännessä sitten lopulta hoidellaan Umbrovian tilanne. Hyvää sarjaa lukisi mielellään enemmänkin.)

Jo heti kirjan alusta alkaen huomaa, kuinka tyyli on muuttunut kypsemmäksi. Kirjan alku menikin kasvaneen Gigin maailman makustelemiseen ja ihastelemiseen. Jos jonkun asian tästä sarjasta haluaa erityisesti nostaa esille, se on ehdottomasti hahmokehitys. Gigin kasvaessa myös maailma kasvaa. Rakastin kuvailua Pariisista ja siitä, minkälainen elämä Gigillä, Henryllä ja Mussovitsilla siellä on ollut. Kirja lähtee hitaasti liikkeelle, mikä ei kyllä haitannut minua laisinkaan. Kuin huomaamatta ollaan kuitenkin jo matkalla Umboriviaan, jonne koko sarja on tähdännyt.

Kirjan edetessä en voinut olla kiinnittämättä huomiota siihen, kuinka paljon väkivaltaa siinä on. Hai on blogissaan maininnut asiasta, eikä syyttä. Olin paikoittain hyvinkin järkyttynyt väkivallan raakudesta, mutta uskon sen johtuvan siitä, että vertaan kirjaa Kerjäläisprinsessaan, joka on huomattavasti nuoremmalle lukijakunnalle suunnatu. Jos olisin lukenut tämän kirjan vaikkapa keskellä Tulen ja jään laulun maratoonaamista, joka on tunnettu siitä, kuinka päitä lentää, tuskin olisin kiinnittänyt huomiota niille muutamalle ruumiille ja parille pullolliselle verta, jota Susikuningattaressa vuodatetaan.

Jollain tavalla minun on vähän vaikea muodostaa mielipidettä tästä kirjasta. Toisaalta se oli oikein mainio, lähes esimerkillinen päätös trilogialle, mutta toisaalta minun on pakko myöntää, että eräänlainen kunnon innostunuminen jäi minun kohdallani valjuksi. Kellopelikuninkaan luettuani olin hetken aikaa aivan hurmoksessa. Susikuningattaren luettuani suljin kirjan, nyökkäsin sille hyväksyvästi ja aloin tehdä muita asioita. 

Tuntuu melkein väärältä sanoa näin, sillä oikeastihan Susikuningatar on tosi hyvä kirja. Se onnistuu välttämään monia juttuja, joiden takia minulla on henkilökohtaisia ongelmia trilogioiden kanssa. Kirja ei sorru tarpeettoman eeppiseksi sotakertomukseksi, vaan keskittyy enemmän umbrovialaisten ja varcolacien historiaan, mikä on kiinnostvaa luettavaa. Ehkä innostustani kirjaa kohtaa verottaa alkupuoliskon turhan pitkä matkustus, joka pysäytti sekä tarinan että lukijan kiinnostuksen. Tai ehkä minua harmiti Naseemiin ja Nikanorin puute, sillä ihastuin heihin Kellopelikuninkaassa.

Kaiken kaikkiaan Susikuningatar on laadukas kirja, joka jättää minut todellakin odottamaan arvoisan kirjailija Hain tulevaa tuotantoa. Mielestäni on mahtavaa, että tällainen kirjasarja on julkaistu Suomessa. Tulen jatkossakin suosittelemaan sarjaa niille kaikille, jotka vain jaksavat kuunnella.

Jonkin verran Magdalena Hai paljasti tulevista kirjoitussuunnitelmistaan. Olin kuuntelemassa hänen haastatteluaan Turcosessa 20.9.2014. Tapahtuma oli pieni ja kärsi osallistumisvajeesta, sillä se sattui päällekäin Turku Priden kanssa, mutta ohjelma oli silti erittäin laadukasta. Hai kertoi, että tämänhetkisen projektin nimi on Kolmas sisar ja se kuulosti käsittelevän jotain kiinnostavaa aihetta, jota en nyt kuitenkaan muista. Heh, laatubloggausta. Lisäksi Hai paljasti, että voisi ajatella kirjoittavansa Gigin maailmasta vielä jotain, mutta ei sentään uutta trilogiaa. Hän kertoi, ettei aio jatkaa tarinaa Susikuningattaren lopun jälkeiseen aikaan, mutta kirjassa on muutama takaportti, joiden avulla on mahdollista kirjoittaa kertomuksia, jotka sijoittuvat vaikkapa kolmen vuoden aikahypyn tienoille. Susikuningattaren lukeneena mieleen nousee heti muutama juttu, joista olisi mukava lukea vaikkapa novellin muodossa.


Pyysin jälleen kirjailijan nimmarin kappaleeseeni.


Kirjailija Turcosessa 20.9.2014.
Haastattelijana Shimo Suntila

4 kommenttia:

  1. Minulle tämä Susikuningatar puolestaan kolahti paremmin kuin Kellopelikuningas. Odotin jo selvästi matkaa Umbroviaan, vaikkei sitä silloin ollut vielä päätettykään.

    Ai että, Pariisi-novelleja lukisin kyllä mielelläni! Tai vaikkapa sitten Naseemista ja Nikanorista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai eikö sitä päätetty Kellopelikuninkaassa? Olin aivan varma, että se loppui siihen, että Gigi päätti mennä Umbroviaan Pariisin kautta. Tai ei ainakaan tullut lainkaan yllätyksenä Susikuningattaren kulku :D

      Poista
  2. Lukaisin ensimmäisen osan juonikuvauksen ja vaikutti aika mielenkiintoiselta! Kannet ainakin ovat epätavalliset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän sarjan kannet ovat oikein mainiot! Ihana nähdä kuvittajan piirtämät kannet sen sijaan, että olisi kuvapankkikuvia.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...