sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Karnin labyrintti (Mustien ruusujen maa 1)

Kirjoittanut: Katri Alatalo
Sivuja: 270

Pienenpieneen pokkarin kokoiseen kirjaan mahtuu yllättävän monivaiheinen fantatarina. Tämä on päällimmäisin ajatus Katri Alatalon Karin labyrintista, jonka hankin itselleni Finnconissa kesällä 2014. Kiinnostus Karnin labyrinttia kohtaan oli alkanut vaivihkaa, joten kun kirja käveli vastaan myyntipöydillä, päätin napata sen matkaani. Vaikka kirja on melko nopealukuinen, lukuprosessissa kesti kauan, sillä unohdin kirjan vahingossa kotiseuduille kesäloman jälkeen, kun matkustin takaisin opiskelukaupunkiini. Jonkin aikaa sitten sai kirjan käsiini ja päätin ryhdistäytyä lukemisen kanssa.

Kirja kertoo 16-vuotiaasta Dinjasta, joka näkee siirtymäriitissä lapsuudesta aikuisuuteen unen menneisyydestään. Unesta ei saa kertoa kenellekään muulle, se on kylän sääntö. Unessa Dinja saa haltuunsa mustan ruusun ja kohtaa kadonneen äitinsä. Unen jälkeen Dinja päättää lähteä etsimään äitiään ja selvittämään, miten musta ruusu liittyy kaikkeen.

Kirjaa tosiaan luki nopeasti, mutta en kyllä sanoisi, että tarina olisi kauhean vetävä. Se on perinteinen matkustusfantasia, jossa liikutaan kartalla paikasta toiseen, saadaa tietoa ja siirrytään uuden tiedon voimin jälleen uuteen paikkaan. Kirjan maailma on kiinnostava. Se on talven valtaama suuri laakso, jota ympäröi vuoret, joiden takana ei uskota olevan mitään. Luonnollisesti tässä vaiheessa aloin odottaa, milloin Dinja matkustaa vuorien taakse selvittämään, mitä siellä on. 

Tarinan juonenkäänteet eivät innosta lukemaan lisää, vaan kirjaa tuli jatkea eteenpäin pikemminkin tottumuksesta kuin aidosta kiinnostuksesta juonta kohtaa. Samalla kyllä mietin, että juuri tällaisesta vaellusfantasiasta olin yläasteikäisenä tosi kiinnostunut. Tämä kirja voi siis sopia tosi hyvin noin 12-15 -vuotiaille.

Dinja nappaa itselleen mukaan kaksi seurajalaista, Raúg-nimisen navadin ja Emron-nimisen krionin. Kovasti navadit muistuttivat kääpiöitä ja krionit haltioita. Oikeastaan niin paljon, että pisti mietityttämään, miksei jo olemassaolevia hyviä sanoja käytetty, sillä uudet termit oli vaikea muistaa. Piti tätäkin bloggausta varten tarkistaa uudestaan, että mitä ne haltiat ja kääpiöt tässä olivatkaan. Raúg on mielestäni ihan mukava hahmo, joka kärttyisyydellään tuo särmää tarinaan, mutta Emronin olemassaolo tuppasi unohtumaan jatkuvasti. Seuralaisista huolimatta minusta tuntui, että Dinja teki matkan yksinään.

Dinja itsessään on ristiriitainen hahmo. Hän tuntuu tiuskivan ihmisille aivan tyhjästä ja hoputtavan muita jatkamaan matkaa ja välillä hän on täysin rauhallinen viilipytty, jota ei haittaa useiden viikkojen viivästykset. Eniten kiinnitin huomiota siihen, kuinka Dinja jostain syystä pitää käsiään aivan käsittämättömän rumina ja ryttyisinä. Tämä yksityiskohta mainitaan useasti. Dinja on kuitenkin kotoisin hyvin alkeellisesta arktisesta kylästä, jossa ei uskoakseni sormien ulkonäöllä pitäisi olla väliä, vaan tärkeintä on se, että suurin osa niistä ei esimerkiksi ole paleltunut ja jouduttu leikkaamaan irti. 

Tästä tuli myös mieleen kirjassa esiintyvä kummalliselta tuntuva rahan käyttö. Dinja saa esimerkiksi yhdessä kohdassa yllättävän vieraanvaraista kohtelua epäileväisiltä krioneilta, hän pääsee kuumaan kylpyyn ja saa käyttää hiusöljyjä ja pesuaineita, joiden luulisin tuossa maailmassa olevan äärimmäisen arvokkaita, eikä niitä vain satunnaisille ohikulkijoille annettisi. Kaiken lisäksi Dinja kuluttaa omia vähiä varojaan käsirasvaan, jonka pitäisi tehdä rumisa käsistä kauniimmat.

Kirjassa on siis havattavissa lievää epätasaisuutta ja pieniä kummallisuuksia, joille olisin toivonut enemmän selitystä. Tarina on täynnä pieniä yksityiskohta, jotka eivät lopulta liity mihinkään. Niistä ei tunnu muodostuvan mukavaa kokonaisuutta. Tarina alkaa kiinnostavasti, mutta pitkä matkustusosio sai minut väsähtämään. Loppua kohti meno onneksi kiihtyy ja kysymyksiin aletaan saada vastauksia, mutta jotain silti jäi puuttumaan. 

Ehkä yksi syy, miksi tämä kirja ei innostanut, johtuu siitä, että alun perin kiinnostuin sarjan toisesta osasta. Kun huomasin, että se on trilogian toinen osa, minun piti kronologiauskollisena etsiä ensiksi käsiini sarjan ensimmäinen osa. Nyt kun tarinan alotus on luettu, voin lukea sen kirjan, josta alun perin kiinnostuin, ilman että olisin aivan ulkona juonesta.

Luin kirjaa jo kesällä, kun vielä oli lämmintä ja vihreää.

2 kommenttia:

  1. Luin tämän maaliskuussa enkä erityisemmin jaksanut innostua tästä. Juonen aukkokohdat, Dinjan ärsyttävyys, sekava ja paikallaan junnaava juoni... Toivoin, että olisin pitänyt kirjasta. Ajattelin pikkuisen kirjan oleva mukava välipala rankan Harmaata valoa-kirjan jälkeen, mutta se tuntui pidemmältä kuin mikään aikaisemmin lukemani kirja. (Siitäkin huolimatta, että luin tämän päivässä...)

    Yleensä luen kaikki sarjan kirjat, vaikkei ensimmäinen osa olekaan hyvä. Tämän sarjan kohdalla teen kuitenkin poikkeuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus kirjan sivumäärä ei kerro mitään siitä, kuinka kauan sen lukemisessa menee. Minulla tämä kirja oli nopealukuinen, kunhan vain sain itseni lukemaan.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...