perjantai 10. lokakuuta 2014

Kimppaluku: Helena Wariksen Vuori

Kirjoittanut: Helena Waris
Sivuja: 316

Kirjabloggaajat päättivät jälleen pistää pystyyn tempauksen, tällä kertaa kimppaluvun merkeissä. Ideana on lukea ennalta sovittu kirja, josta kaikki ilmottautuneet bloggaavat samaan aikaan. Päiväksi valikoitui Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivä 10.10. ja kirjoiksi valittiin kolme suomalaista uutuutta: Helena Wariksen Vuori, Paula Havasteen Tuulet vihat ja Antti Holman Järjestäjä.

Kiinnostuin Helena Wariksen Vuoresta kesällä Finnconissa, mutta en vielä ottanut sitä vakavissani lukulistalleni. Syksyllä liityin TSFS:n lukupiiriin, jonka lukulistasta Vuori löytyy, joten kun kuulin kimppaluvusta, päätin lyödä kolme kärpästä yhdellä iskulla ja tutustua tähän kirjaan, jota universumi niin innokkaasti yrittää joka suunnasta minulle vinkata.

Päällimäinen ajatukseni kirjasta on silkka hämmennys. En muista, milloin viimeksi olen lukenut tällaisen kirjan. Tuskin milloinkaan? En ole vielä edes pystynyt pisteyttämään kirjaa Goodreadissa, sillä en edes tiedä, pidinkö Vuoresta vai en. Sen tyyli ei ole yleensä minun makuuni, mutta jollain tavalla kirja silti iski tajuntaani ja sai aikaan vaikuttavan lukukokemuksen.

Vuori ei paljon selittele. Se lähtee liikkeelle näennäisen mitättömästä kohtauksesta. On sähkökatkos, jonka aikana päähenkilö Lif tapaa naapurinsa, muutaman vuoden vanhemman rokkarin Arriin. Yhdessä he huomaavat, että kaupunkia varjostavan vuoren pilvipeite on kohonnut, mitä ei ikinä tapahdu. Pian katkos on ohi ja Lif ajattelee, ettei enää koskaan tapaa naapuriaan uudestaan, eihän me täällä Suomessa yleensä ystävystytä naapuriemme kanssa.

Pian Lif huomaa olevansa kummallisten tapahtumien keskellä. Kaikki hänen tuttavansa vaativat häntä kiipeämään vuorelle. Lif saa hyvin kummallisia neuvoja ja käskyjä, mutta kukaan ei tunnu kunnolla selittävän, mistä on kyse. Pian Lif alkaa kohdata muita Lifejä ja kun vastaan tulee vielä Loki, alkaa tilanne pikku hiljaa valjeta hänelle. Hänen totta tosiaan on kiivettävä vuorelle, ja hänen on kiivettävä sinne ensimmäisenä, ennen muita Lifejä.

Aluksi minulle tuotti ongelmia kirjan kieli. Se ei ole sellaista, jota yleensä tykkään lukea. Pidän pitkistä kappaleista ja monologeiksi venyvistä puheenvuoroista, mutta Vuori koostuu pitkälti muutaman lauseen mittaisista kappaleista ja lyhyistä repliikeistä. Pidin kyllä mieleni avoinna - luinhan kesällä E. Lockhartin We Were Liarsin, jonka lähes runomainen tyyli ei aluksi miellyttänyt yhtään, mutta josta kirjan edetessä opin pitämään. 

Vuoren edetessä opinkin arvostamaan sen kieltä. Sen yksinkertaisuus ja lyhyys tuntuvat kuvastavan maailmanlopun hektistä tunnelmaa ja Lifin omia hämmentyneitä ajatuksia. Mihinkään ei ehditä keskittyä kovinkaan pitkäksi aikaa. Vain kaikki oleellinen on sanottava. Olen silti yhä sitä mieltä, että We Were Liars onnistui tyylissä vakuuttavammin. Ehkä minun kielipääni sanoo, että se toimii englanniksi paremmin. Suomen kielen sanat ovat pitkiä, jolloin olisi sopivaa, että kerrontakin olisi runsaampaa. 

Kielen lisäksi minua häiritsi se, kuinka Lif ei millään meinannut uskoa, että nyt on tosi kyseessä ja vuorelle kannattaisi lähteä kiipeämään saman tien eikä jahkailla ikuisuuksia. Ehdin huokailla asialle aikamoisen tovin, kunnes tajusin, että minähän olen lukijana aivan eri tilaneessa kun Lif hahmona. Minä tiedän lukevani kirjaa, jossa on spekulatiivisia elementejä. Minä tunnistan nämä elementit eikä minulla ole vaikeuksia uskoa kirjan todellisuuteen. Jos joku sanoo, että ragnarök lähestyy ja kannattaisi kiivetä vuorelle, uskon sen välittömästi. Lif taas hahmona elää kirjan maailmassa, jossa on tietyt elämää koskevat säännöt. Kuvitellaanpa, että sinun luoksesi tulisi joku esittelemään lohikäärmeenmunia. Uskoisitko? En minä ainakaan, ihan sama kuinka siistiä olisi, että lohikäärmeitä olisi oikeasti olemassa. Lif ei ota kehotuksia ja käskyjä todesta, sillä kuulostaa ihan liian oudolta, että olisi olemassa skandinaavisen mytologian jumalia, jotka ovat valmistautumassa maailmanlopun taistoon.

Kirjan ehkä mielenkiintoisin puoli onkin kaiken yllä keinuva epäuskoisuus. Kukaan ei oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä ja ketä kannattaisi kuunnella. Jossain vaiheessa pelkäsin meininkin muuttuvan nälkäpeliksi, mutta silloinkaan ihmiset eivät oikein meinaa uskoa, että edessä on taistelu, jossa on vain kaksi eloonjäänyttä. Vaikka Lif saa ohjeita useaan otteeseen, hänkin jää melko passiiviseksi, vaikka skandinaaviset jumalat piipahtavat hänen luonaan alvariinsa patistamassa matkaan. Olisi itsekin tehnyt mieli ravistella Lifiä ja osoittaa vuorta, että tuonne, nyt kiipeä! Lifin käytös on kuitenkin suloisen inhimillistä: ensiksi pitää tarkastella, onko mitään muuta keinoa, ja sittenkin kun keinot alkavat olla vähissä, on vielä keksittävä syitä viivyttelyyn. Ensiksi pitää hoitaa yhtä ja toista.

En luonnollisesti osaa lukea kirjailijan ajatuksia, mutta ainakin kirjan alkupuolella tuli sellainen olo, että Arri on luotu kirjaan, jotta joku voisi potkia Lifiä takamukseen. Myöhemmin Arrilla on kyllä suuri rooli, mutta alussa hän tuntuu olevan se hahmo, joka laittaa Lifin liikkeelle. Jonkin verran Arrissa on design-poikakaverin makua. Olisihan se ihan kiva, jos jostain mystisesti ilmestyisi ihan mukavannäköinen poika, joka on impulsiivinen, rohkea ja huolehtivainen, mutta välillä minulla oli vaikeuksia nähdä se, mitä Arri näki Lifissä. Miksi hän roikkuu Lifin mukana niin tiiviisti? Voiko häneen luottaa? Ehkä kirjan onkin tarkoitus saada epäilemään jokaista henkilöhahmoa.

Vuori on kirja, joka taatusti jää mieleen. Sen tarina vetää mukaansa, vaikka monesti pitikin pysähtyä ihmettelemään sitä, mitä oli juuri lukenut. En edes tämän bloggauksen jälkeen osaa sanoa, pidinkö kirjasta vai en. Ainakin se onnistui tarjoamaan ainutkertaisen lukuelämyksen. Näinkin voi kirjoittaa kirjan. Tuntuu, että aivoissa surraa edelleen. Taidanpa mennä googlaamaan lisätietoa ragnarökistä.

Muissa blogeissa:
*linkkaan suoran linkin postaukseen, kunhan se ilmestyy

PS. Jonkin verran huvitti, että ymmärsin kaikki Thor-viittaukset puhtaasti Marvel-elokuvien ansiosta :)

6 kommenttia:

  1. Minäkin olen ollut tästä varovaisen kiinnostunut jo jonkin aikaa. Ehkäpä pitäisi oikeasti tarttua toimeen, ristiriitaiset mielipiteesi kun kuulostavat kiinnostavilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiva, että ristiriitaiset tuntemukseni herättävät kiinnostusta jossakin :)

      Poista
  2. Minäkin olin tuskastua Lifin verkkaiseen etenemiseen vuorelle. Mutta toisaalta se toi uskottavuutta tarinaan - olisin varmaan itsekin ollut samanlainen jahkailija. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös tarinan rakenne yllätti. Se eteni vähän eri tahtiin kun olisin olettanut. Ehkä se johtui juuri siitä jahkailusta.

      Poista
  3. Täällä myös yksi Lifin jahkailuun melkein tuskastunut. :) Nyt kun Arrista puhuit, tulin ajatelleeksi, että taitavasti Wuori hänessäkin rakentaa sitä epämääräisyyttä, jonka myötä Lif (ja myös lukija) joutuu miettimään, onko Arri luotettava vai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, taisi Loki olla myös mukana sekoittamassa pakkaa :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...