lauantai 15. marraskuuta 2014

Afterworlds

Kirjoittanut: Scott Westerfeld
Sivuja: 599
Kieli: englanti

Olen monesti kuullut sanottavan, että kirjat kertovat turhan usein kirjailijoista. Varsinkin esikoiskirjailijat tuppaavat kirjoittamaan kirjoittamisesta. Scott Westerfeld ei ole esikoiskirjailija, mutta hän meni silti kirjoittamaan kirjan kirjoittamisesta. Ei se kyllä minua haittaa, sillä hän kirjoitti oikein jännän kirjan.

Afterworlds on kirja kahdesta tytöstä, Lizziestä ja Darcysta. Lizzie joutuu terroristihyökkäyksen kohteeksi lentokentällä. Hän käy lähellä kuolemaa, minkä jälkeen hän huomaa pystyvänsä näkemään haamuja. Darcy taas on nuori nainen, joka kirjoitti Lizzien tarinan ja on nyt saanut kustannussopimuksen. Hän muuttaa New Yorkiin viimeistelemään romaaninsa. Samalla hän pääsee kurkistamaan Young Adult -taivaaseen, jossa kirjailijat käyvät pitkiä baarikeskusteluja tulevien kirjojensa nimistä ja jossa saa niin monta eri sorttia nuudeleita, ettei välttämättä koskaan ehdi maistaa niitä kaikkia.

Joka toinen luku kertoo Lizziestä ja joka toinen Darcysta, joka yrittää editoida kirjansa Afterworldia julkaisukelpoiseen kuntoon. Nopeasti selviää, että lukija pääsee lukemaan kirjan valmista versiota, sillä Darcyn luvuissa mainitaan joitain Lizzien tarinan kohtauksia, joita lukija ei koskaan pääse lukemaan.

Mielestäni kirjan asetelma on äärimmäisen mielenkiintoinen. Päästä nyt lukemaan sekä kirja että sen kirjoitusprosessi tarinan muodossa. Nautin suunnattomasti yksityiskohtien bongauksesta, siitä miten Lizzien tarinasta löytyi selviä yhtymäkohtia Darcyn elämään.

Käytännössä idea ei kuitenkaan toiminut täysin ihanteellisesti. Joka toinen luku on aivan eri tarinaa, huolimatta siitä, että Darcyn tarinassa viitataan vähän väliä Lizzien tarinaan. Eteneminen oli tahmeaa kuin Tulen ja jään laulussa konsanaan. Joka luvun jälkeen piti järjestellä aivot uudestaan, jotta pysyi molemmissa tarinoissa mukana. Lukurakenne ei kannustanut jatkamaan, ahmimaan. Joka luvun jälkeen oli sellainen olo, että tähän olisi hyvä lopettaa tältä erää. Olisihan tarinaa voinut lukea vähän väärässä järjestyksessä, hyppien lukujen yli ja palaten välillä taaksepäin, mutta pelkäsin, että spoilaisin itseni siinä samassa.  Nyt kirjan luettuani on kuitenkin pakko todeta, että hyppiminen olisi tuskin ollut haitaksi.

Minua kiinnosti huomattavasti enemmän Darcyn tarina. Halusin lukea siitä, kuinka 18-vuotias nuori nainen aloittaa itsenäisen elämän. Halusin tietää enemmän siitä kirjailijamaailmasta, joka poikkea niin paljon suomalaisesta menosta. Darcy saa sellaisen sopimuksen ja etukäteismaksun, että hän pystyy muuttamaan vuodeksi New Yorkiin törkeän kalliiseen asuntoon elämään kummallisen rikasta elämää. Hän käy drinkeillä keskustelemassa tarinastaan uusien kirjailijaystäviensä kanssa ja alkaa jopa seurustella erään tytön kanssa. (En pidä tätä erityisen spoilaavana, sillä se tapahtuu tosi varhaisessa vaiheessa.) Darcyn tarinassa pääsee seuraamaan sekä aikuistumista, esikoiskirjailijan huolia ja sitä, mitä tapahtuu nopeasti alkaneelle parisuhteelle.

Lizzien tarina taas... Se tuotti minulle vaikeuksia. Darcylle hoetaan koko ajan, kuinka hyvä ja kypsä hänen tarinansa on, mutta minusta se vaikutti juuri siltä, mitä Darcy pelkää sen olevan: hieman lapsellinen YA-väännelmä, jossa on täysin järjetön romanssi. Tarina kertoo siitä, kuinka Lizzie pääsee afterworldiin, maailmaan elävien ja kuolleiden välissä, ja oppii hyödyntämään taitoaan selvittääkseen kotoaan löytyvän pikkutytön haamun mysteerin. Kaikessa on apuna intialainen jumala Yamaraj, jonka luonne koostuu enimmäkseen siitä, kuinka hyvännäköinen hän on.

En osaa päättää, onko Westerfeld kirjoittanut tahallaan tarinan, joka vaikuttaa 17-vuotiaan kirjoittamalta, vai onko hän oikeasti sitä mieltä, että Lizzien tarina on hyvä. Haluan kallistua ensimmäiseen vaihtoehtoon, sillä Darcyn tarina, eli se, jonka aivoni mieltävät "oikeasti elämäksi" on paljon paremmin kirjoitettu.

No, ainakin pääsin vertailemaan sitä, kuinka väkinäinen "YA-hotness" romanssi eroaa luonnollisesti alkavasta romanssista, jossa hahmot ehtivät ystävystä ennen kuin edes romanssiin viitataan, mutta jota lukija (tai ainakin minä) alkaa melko nopeasti toivoa tapahtuvaksi.

Afterworlds vertautuu mielestäni Rainbow Rowellin Fangirliin, toiseen viime aikoina lukemaani kirjaan, jonka päähenkilö kirjoittaa paljon. Fangirlissä Cathin täytyy saada Simon Snow -ficcinsä valmiiksi. Päätarinan lukujen välissä on satunnaisia pätkiä hänen ficeistään, enkä ollut niistä erityisen kiinnostunut, sillä en huomannut niissä juurikaan yhtäläisyyksiä päätarinan kanssa. Afterworldsissa sentään pääsee lukemaan kirjoittajan tarinan kokonaisuudessaan. Pienestä puisevuudesta huolimatta olen ihan kiitollinen siitä, ettei Darcyn osuuksien väliin ollut livautettu ainoastaan pätkiä Lizzien tarinasta. Ilman Lizzien lukuja Darcyn tarina olisi voinut tuntua lattealta.

Vaikka olenkin tässä bloggauksessa moittinut kirjan rakennetta, yleisvaikutelma koko kirjasta on hyvä. Kirjaa lukee mielellään. Jos on kiinnostunut kirjailijoiden mielenmaisemasta ja kaikista kirjojen julkaisuun liittyvistä ilmiöistä eikä YA pelota, Darcyn osuuksista nauttii varmasti. Ehkä myös Lizzien seikkailuista voi löytyä jotain pureskeltavaa.
People say a lot of stuff about books, and writing, and literature, most of which sounds really complicated. But in a weird way, it’s very simple. You just type a little bit each day and you get better and better at telling stories. - Scott Westerfeld

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...