lauantai 1. marraskuuta 2014

Elämä elämältä

Kirjoittanut: Kate Atkinson
Sivuja: 595

Elämä elämältä on spefilukupiirini viimeisin kirja. Ilman lukupiiriä en olisi tarttunut siihen, mutta olen iloinen, että tartuin, sillä se nousi välittömästi yhdeksi suosikeistani.

En ole ennen lukenut Kate Atkinsinin kirjoja, joten minulla ei ollut minkäänlaisia ennakko-odotuksia. Hän on ennen tätä kirjaa kirjoittanut enimmäkseen dekkareita eikä hän varsinaisesti ole spekulatiivisen fiktion kirjoittaja, vaikka Elämä elämästä spefin elementit täyttääkin. Kun sain kirjan käsiini, sen paksuus yllätti enkä ollut ensiksi erityisen innostunut sen kielestä. Nopealla selailulla se näytti monotoniselta ja katkonaiselta. Aihe kuitenkin kiinnosti.

Kirja kertoo Ursulasta, joka syntyy ja kuolee yhä uudelleen ja uudelleen. Hänen omasta näkökulmastaan hän elää oikeastaan hyvin tavallista ja keskiluokkaista 1900-luvun alun naisen elämää, mutta lukija huomaa nopeasti, että kuoleman koittaessa Ursula aina palaa takaisin siihen hetkeen, joka on johtanut hänen kuolemaansa. Hän saa mahdollisuuden yrittää uudestaan. Tarinan edetessä Ursula alkaa saada vahvoja déjà-vu-tuntemuksia, joiden avulla hän yrittää luotsia elämänsä läpi, saaden sen edes joskus kulkemaan suotuisaan suuntaan.

Kirjan ajatusleikki on mielestä erittäin kutkuttava. Siinä on paljon elementtejä, joita olen miettinyt tosi paljon. Entä jos saisi mahdollisuuden korjata menneisyyden virheitä? Entä jos yhtäkkiä kokisi vahvan tunteen, ettei jotain kannata tehdä, koska siitä seuraa pahaa. Onhan näistä kertomuksia, yleisimpiä varmasti ne, joissa ihmiset kertovat, kuinka eivät olekaan ylittäneet suojatietä vihreän valon palaessa, jolloin muutaman sekunnin kuluttua auto on ajanut ohi selkeää ylinopeutta.

Tarinaa lukiessa oli jännittävää seurata, mitkä asiat lopulta ovat niitä, jotka syöksevät Ursulan elämän jälleen kohti kuolemaa. Välillä ne ovat hyvinkin raskauttavia, kuten pahoinpitelyä, välillä ne taas ovat hyvinkin mitättömiä, kuten tietyn mekon ostaminen.

Ursulan luonne tuntuu muuttuvan erilaisten valintojen kautta, mitä sitäkin oli kiintoisaa seurata. Hän on kyllä tunnistettavasti sama hahmo, mutta erinäisten tapahtumien kautta hän selkeästi reagoi tilanteisiin vähän eri lailla. Yksi kirjan hienoista puolista olikin bongata sivuilta samoja hahmoja ja samankaltaisia tilanteita, joissa Ursula on ollut ennekin ja seurata, miten hän nyt niihin reagoi.

Tietyllä tavalla kirja toisti itseään, sillä välillä Ursula elää tietyt kohdat useamman kerran. Varsinkin kirjan alussa tarina pomppii ees taas jatkuvasti. Olipas Ursula kuolemanaltis lapsi... Samalla kyllä pidin ratkaisusta, sillä se osoitti lukijalle heti, mistä on kyse. Sehän vasta olisi hämmentänyt, jos puolessa välissä kirjaa päähenkilö olisi yhtäkkiä kuollut ja tarina olisi alkanut alusta.

Spekulatiivisin elementin lisäksi kirja sijoittuu aivan ihanaan aikaan. Tai ehkä "aivan ihana" on vähän väärä tapa kuvata 1900-luvun alkupuoliskon Eurooppaa. Kirja sijoittuu mielenkiintoiseen aikaan. Ursula kasvaa aikuiseksi kahden sodan riepottelemassa maailmassa. Olen viime aikoina ollut erityisen viehättynyt 1920-30 -luvuista, joten kirja oli kuin kirjoitettu minua varten. Jossain vaiheessa olin jopa varma, että annan tälle kirjalle viisi tähteä Goodreadissa.

Valitettavasti loppu ei kaikesta huolimatta onnistunut täyttämään odotuksiani. Siihen ladattiin hirveät panokset, mutta lopulta se oli, noh, helposti unohdettavissa. Kun menin lukupiiriin, huomasin siellä muiden keskustellessa, että olin jo ehtinyt unohtaa, miten tarina loppui. Upea tarina, mutta en oikein välittänyt lopusta. Ehkä minulle tarina loppui jo parikymmentä sivua aiemmin. Tämän vuoksi en voinut antaa kirjalle täysiä pisteitä, vaikka muuten listaan tämän ehdottomasti yhdeksi niistä kirjoista, joita aion suositella kaikille tutuilleni, jotka vain jaksavat kuunnella.
______________________
Kirjan sisarteos Hävityksen jumala ilmestyi suomeksi vuonna 2016.

4 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä hieno kirja!
    Minä pidin eniten kirjan alkupuoliskosta, kun tapahtumien (kuoleman ja uuden elämän) tempo oli nopea. Lopussa - näin jälkikäteen ajatellen - sitä sotaa vatvottiin minun makuuni vähän turhankin pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen samaa mieltä. Olisin jopa halunnut, että Ursula heittää henkensä pikkuisen useammin. Välillä tuli vähän selailtua, että milloin taas hypätään taaksepäin.

      Poista
  2. Minulle tämä ei noussut kovin suureksi suosikiksi, enkä enää edes muista miksi :D Ihan hieno kirja, jota luki mielellään ja joka on jäänyt mieleen osittain, mutta jotain laimeaakin tässä oli. Ehkä korkeat odotukseni pilasivat kirjan?! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla mahdollista. Minulle ehkä eniten tuotti ongelmia se, että takakannessa mainitaan Hitlerin salamurha, joka lopulta on melko pieni osa kirjasta. Odotin sen olevan suuressa roolissa.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...