sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Marraskuu on kirjallinen kuu


Alkaa näyttää siltä, että nanowrimo on tältä vuodelta pois laskuista. Olin jo täysillä osallistumassa, mutta marraskuun lähestyessä innostus lopahti. Olisi minulla muutama idea, mutta tällä hetkellä on kaikkea muuta ja viime vuoden epäonnistunut nanowrimo kummittelee edelleen mielessä. Päätavoitteena kirjoittamisen saralla olisi ehkä saada vuoden 2012 nanowrimo jonkinlaiseen editoituun pakettiin.

Nanowrimon sijaan päätin osallistua Karo Hämäläisen alulle panemaan lukuhaasteeseen, jonka ideana on lukea vähintään 30 sivua kaunokirjallisuutta joka päivä marraskuun ajan. Tapahtumalla on facebook-sivut, mutta siihen voi tietenkin osallistua ilman että ilmaisee sen missään sosiaalisessa mediassa. Tärkeintä on lukeminen. Minä aion raportoida etenemistäni twitterin puolella. Sitä pääsee halutessaan seuraamaan vaikkapa tuossa sivulla olevan twitter-luukun kautta. Haasteen hashtag on #lukuhaase.

Laskeskelin tässä, että 30 sivua päivässä kuukauden ajan tekee yhteensä 900 sivua. Se on määrä, johon monet ovat yltäneet 24 lukumaratonin aikana. Tuohon sivumäärään menee kolme tasan 300:n sivun romaania. Yleensä luen kuukaudessa noin 4-5 kirjaa, joten haaste ei tule olemaan mitenkään ylitsepääsemätön. Eniten tämä haastaakin minua lukemaan jotain joka päivä. Yleensä luen jaksottain. Saattaa mennä pitkiäkin aikoja, jolloin en lue, kunnes yhtäkkiä luen paljon yhdessä päivässä.

Veikkaan, että tulen joka päivä lukemaan enemmän kuin 30 sivua. Vähän riippuu. Tykkään lukea aina jonkun tietyn kokonaisuuden kerrallaan. Jos kirjan luvut ovat 20 sivua pitkiä, luen todennäköisesti 40 sivua, koska en halua jättää yhtä lukua kesken.



Ainakaan luettava ei lopu kesken. Otin tänä aamuna kuvia erinäisistä kirjapinoista, jotka vainoavat minua ympäri kämppääni. Olen jo melko pitkään pitänyt kirjastolakkoa sillä poikkeuksella, että saan hakea ne kirjat, jotka ovat vielä varauksessa. Silti kirjoja on kertynyt nurkkiin. En edes ottanut kaikista lukemattomista kirjoista kuvia.


Kuukauden lopussa aion tehdä koosteen. Kuinka paljon tuli luettua ja mitä. Saa nähdä, onko tällä haasteella postiviista vaikutusta lukemiseeni. Onneksi sivumäärävaatimus ei ole kovin suuri. 30 sivua nyt ehtii edes jossain välissä lukea.

Kuinka moni muu osallistuu haasteeseen?

6 kommenttia:

  1. Tuulen nimi! Lue se, sama kuin lukisi kaksi 300-sivuista ;) Muutenkin mielekiintoiset kirjapinot, Lohikäärmetanssi 2 on minultakin vielä lukematta.

    Itse en ole ajatellut osallistua mitenkään virallisesti, 30 sivua kun tuntuu äkkiseltään aika vähältä, sellaiselta pieneltä lukaisulta. Minullakin on muuten tapana lukea tuollaisissa kausittaisissa rykäisyissä. Viikon ajan voi olla lukematta erityisemmin mitään, mitä nyt sivun siellä, toisen täällä ja sitten paahdetaan äkkiä 200 sivua yhteen putkeen :D Sinänsä kiva haaste juuri siksi, että pitäisi lukea tasaisesti joka päivä jotain. Voisin koettaa tarkkailla, että sivumäärät tulisivat täyteen, mutta mitään isompaa juttua en taida tästä jaksaa tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en minäkään ajatellut ottaa tästä stressiä. 30 sivua on sopiva määrä varmaan siksi, koska tällä haasteella koitetaan saada vähemmän lukevat ihmiset lukemaan enemmän.

      Poista
  2. Olen harkinnut tuohon lukuhaasteeseen osallistumista ja ehkä se auttaisi herättelemään taas sitä kunnon lukufiilistä, että saisi purettua lukupinossa olevien kirjojen sumaa. 30 sivua päivässä näin kirjabloggarina ja innokkaana lukijana tuntuu kyllä helpolta hommalta. Riippuu tosin varmaankin kirjastakin.

    Bongasin tuolta heti Ransom Riggsin Hollow Cityn. Jään odottelemaan mitä mieltä olet kirjasta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä, kuinka paljon saan siitä irti, sillä sarjan ensimmäinen osa ei ole kauhean kirkkaana mielessä. Muistan kyllä pitäneeni siitä.

      Poista
  3. Oi, Diana Gabaldonin Muukalainen! Että minä pidän tästä kirjasta, se tarjosi minulle niin paljon. Mahtavaa että päätit ottaa sen luettavaksi ja toivottavasti pidät.

    Sain tästä itsellenikin muutaman nimen pohdittavaksi ja täytyy myös kokeilla tätä haastetta, ei todellakaan mahdoton sellainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti Muukalainen on tällä hetkellä vähän tauolla. Ei se huono ollut, päinvastoin, sitä on miellyttävä lukea, mutta se on tosi paksu, joten haluan hetken keskittyä lyhyempiin kirjoihin.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...