torstai 25. joulukuuta 2014

Kirjasaalis

Lahjakääreiden repiminen ei tänä vuonna ollut minulle kovin yllätyksellistä, sillä olin käynyt itse ostamassa lähes kaikki joululahjani. Samalla kuitenkin vältyin kummilta lahjoilta, joita en todennäköisesti koskaan tulisi käyttämään. Yleensä parhaat lahjat ovat kovia, litteitä ja suorakulmion muotoisia, eli kirjoja.


Lahjapaperien alta paljastui seuraavat niteet:

1. Cassandra Clae, Maureen Johnson & Sarah Rees Brennan - The Bane Chronicles

Kirjaa on koottu kaikki novellit, jotka kertovat Claren Shadowhunters-maailman suositusta velhosta Magnus Banesta. Novellit on alun perin julkaistu e-kirjoina, mutta minä ja e-kirjat emme vielä tule toimeen, joten odotin, että kirjasta tulee paperinen versio.

Paperinen versio onkin ihan nätti, vaikken välttämättä ole samaa mieltä siitä, onko kannessa oleva parrakas heppu minun mielikuvieni Magnus. En yleensä pidä kansista, joissa on selkäesti jonkun hahmon, kuten päähenkilön kuva, sillä ne tuntuvat aina rikkovan mielikuviani

Kirjassa on The Mortal Instruments ja The Infernal Devices -sarjoista tuttu fontti ja mukana on myös pieniä sarjakuvanpätkiä, joka toivottavasti antavat lisää maustetta itse tarinoihin.

Odotan kokoelman lukemista, mutta hieman pelkään, että tämä on tarkoitettu hitusen kovemmille faneille, jotka muistavat kaikki hahmot ja tapahtumat ulkoa. Mutta mitäpä minä olen valittamaan. Jos Pottereista julkaistaisiin samankaltainen kokoelma, tunnistaisin takuulla lähes jokaisen viittauksen vaikka mihin.

Maria Turschaninoff - Maresi: Punaisen luostarin kronikoita

Suhtaudun yleensä Finlandia-palkittuihin varauksella, sillä vaikka tunnustan niiden laadun, ne eivät usein osu yhteen minun kirjamakuni kanssa. Olin silti ilahtunut, kun Turschaninoffin Maresi sai Finlandia Juniorin. Onhan se hieno tunnustus! Kaiken lisäksi olin kiinnostunut kirjasta jo ennen kirjan ehdokkutta. Kun kirja vielä valittiin lukupiirini yhdeksi kirjaksi, jonka luemme kevään aikana, alkoi olla aika varmaa, että tulen lukemaan sen.

Pyörittelin joululahjatoivetta pitkään mielessäni, mutta kun huomasin, kuinka kaunis kirja on ihan fyysisenä esineenä, päätin hankkia sen itselleni. Ulkonäöllä on siis väliä! ;)

Kirjan fontti on kaunis, siinä on mukana kartta ja tekstin seasta löytyy nättejä alkukirjaimia. Nyt vain toivon, että itse sisältö on yhtä kiva kuin ulkonäkö.





Conn Igguiden - Ruusujen sota 1: Myrskylintu

Tämä kirja on oikeastaan puhdas heräteostos, joka lähti matkaani kauniin kannen takia. Jälleen kerran, ulkonäöllä on väliä. En muista, olenko koskaan ennen nähnyt yhtä nättiä pokkaripainosta. Yleensä ne tuntuvat olevan vain pienempiä versiota kovakantisista, tai sitten niihin on lätkäisty leffakansi. 

Tämä kultainen kiinnitti huomioni kirjakaupan pokkarihyllyllä. Kirjaa vinkattiin viime kesänä Finnconissa, missä poimin nimen ylös. Nyt kun hankin kirjan itselleni, niin ehkä saan sen myös joskus luettua. 

Plussaa kartoista, hahmoluetteloista ja sukupuista. Ne lupailevat yleensä eeppistä kertomusta, mutta olen hieman peloissani, että onko käsissäni samanlainen hahmomäärä kuin Tulen ja jään laulussa.


Robert Galbraith - Silkkiäistoukka

Rowlingin kamun Galbraithin esikoisromaani Käen kutsu oli mielestäni ihan viihdyttävä kertomus, jota en malttanut laskea käsistäni. Olen kuullut Silkkiäistoukasta, että se olisi edeltäjäänsä parempi, joten päätin hankkia sarjan toisen osan itselleni. Eniten odotan Striken ja Robinin työsuhteen kehitystä. Ihastuin Robiniin, joten haluan kuulla hänestä enemmän.


Lukemiseen liittyvänä joululahjana hankin lukulampun, jota olen jo useaan otteeseen katsellut. Lukulampun voi kiinittää itse kirjaan tai jonnekin muualle kirjan läheisyyteen, niin että se valaisee sivun juuri oikeasta kohdasta. Kätevä vaikka bussimatkoihin tai jos muuten vain kokee tarvitsevansa lisävalaistusta lukemiseen. Minulla on sellainen yölamppu, jonka valossa täytyy lukea hyvin tarkassa kohdassa, että se palaisee kirjan sivun hyvin, joten tämä lukulamppu tulee taatusti käyttöön.

Demonstroin lamppua Ernes Clinen Ready Player One -kirjan avulla. En nimittin heti hyökännyt lahjakirjojeni kimppuun, vaan jatkoin parhaillaan keskein olevaa tietokonepelimaailmaan sijoittuvaa kirjaa, joka on varsin vetävä kertomus, vaikka isohko osa 80-luvun populaarikulttuuriviittauksista meneekin minulla ohi. Enemmä sitten kirjaa käsittelevässä bloggauksessa.


Kaksi yllätystä: Smaugin autioittama maa Extended Edition ja leffalippuja. Vaikka pidänkin eniten Hobitti-trilogian ensimmäisestä osasta, niin toisen osan lisämateriaalit ja pidennetyt kohtaukset tulevat taatusti katsottua! Ja leffassa taatusti käytyä. Vaikkapa se Matkijanärhi osa 1, niin kuin tuo hieno kuutio mainostaa.

7 kommenttia:

  1. Tuo Igguldenin Myrskylintu on ostoslistallani melko ylhäällä. Olen odotellut tuota pokkaripainosta. Suosittelen lukemaan myös Igguldenin aikaisemmat teokset, Keisari-sarjan ja Valloittaja-sarjan. Olen aikonut lukea ne uudelleen jo iät ja ajat, jospa siis vuoden vaihduttua saisin sen aikaiseksi. Iggulden on yksi parhaista kirjoittajista, joihin olen elämäni aikana tutustunut. Ehdottomasti historiallisen fiktion mestari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpäs nyt kehuit kirjaa! Houkuttelisi oikeastaan aloittaa se seuraavaksi :)

      Poista
    2. Niin kyllä kehuin! :D Itsellenikin syttyi taas hinku tuota kirjaa kohtaan. Kirjakauppaan käy siis taas tieni ASAP!

      Poista
  2. Tuollaisen lukulampun mäkin tarvitsen! Minulla on yhteinen huone siskon kanssa ja oma yölamppuni on aika kirkas ja valaisee suuren alueen, niin siskolta saa aina välillä valituksia myöhään lukemisesta arki-iltoina... Tuollainen lukuvalo olisi todella kätevä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siitä on jo nyt ollut hyötyä, kun yövyn vanhempieni luona huoneessa, jossa ei ole lukulamppua, joten olen käyttänyt sitä jo paljon. Saa nähdä, kuinka käytännölliseksi se osoittuu omassa kämpässäni. Toivon, että käyttöä löytyy paljon.

      Poista
  3. Sain ihan samanlaisen lukulampun lahjaksi! :D Oli kyllä ainakin eilen mainio kun sisko halusi jo nukkua ja minä lueskelin vielä Dorian Grayn muotokuvaa... Ruusujen sota alkoi kiinnostaa sukupuun ja kartan perusteella! ;)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...