perjantai 23. tammikuuta 2015

Hylätty puutarha

Kirjoittanut: Kate Morton
Sivuja: 669
Suomentanut: Hilkka Pekkanen
Arvostelukappale

Nell saa 21-vuotiaana kuulla isältään, ettei olekaan vanhempiensa biologinen lapsi, vaan löytölapsi, joka ilmestyi 4-vuotiaana australialaiseen satamaan ilman mitään yhteystietoja, joiden kautta selvittää, missä hänen vanhempansa ovat. Tieto musertaa Nellin ja hän elää koko loppu elämänsä katkerana. Vasta kuoltuaan hänen alkuperänsä alkaa paljastua, kun hänen lapsenlapsensa perii isoäitinsä ostaman talon Englannista. Lapsenlapsi Cassandra matkustaa Australiasta Englantiin ottamaan selvää, mitä Nellin neljän ensimmäisen elinvuoden aikana oikein tapahtui.

Tarina vaihtelee enimmäkseen nykyajan ja 1900-luvun alun välissä, mutta välillä nähdään pätkä myös 70-luvulta. Suurimmissa rooleissa ovat Cassandra ja eräs kirjailija Eliza Makepeace, jonka satukirja johdattaa sekä Nelliä ja Cassandraa oikeille jäljille. Yli kuudessasadassa sivussa ehditään käydä läpi monta ihmiskohtaloa, luomaan ihmissuhteita ja kurkistamaan ah-niin-viehättävään mutta ah-niin-jäykkään 1900-luvun alun brittiläiseen kartanoelämään.

Ihastuin Kate Mortonin kirjaan Paluu Rivertoniin viime keväänä ja nimesin sen yhdeksi parhaaksi kirjaksi, jonka luin vuonna 2014. Siksi olin erittäin kiinnostunut lukemaan myös tämän uuden suomennoksen. Hylätty puutarha (eng. The Forgotten Garden) on oikeastaan kirja, jonka kautta tutustuin Mortoniin ensimmäistä kertaa, kun kaverini osti englanninkielisen version Lontoo-matkallamme vuonna 2011. Sen jälkeen olin monesti miettinyt, pitäisikö lainata kirja kaveriltani, mutta asia venyi ja seuraavaksi huomasinkin suomennoksen olevan saatavilla. Suomennos on muuten mielestäni varsin hyvä. Sitä on mukava lukea ja vain muutaman kerran jotkut dialoginpätkät oli käännetty niin, etteivät ne oikein tuntuneet istuvan suomen kieleen ja suomalaiseen keskustelutyyliin.

Kate Mortonin kirjat ovat viihteellisiä, pääsääntöisesti naisyleisölle suunnattuja sukuromaaneja, jotka on kirjoitettu mukaansatempaisevasti. Ne ovat ahmittavia ja mielestäni hyvin haikeita mutta kauniita. Mortonin kirjoja huomaa lukevansa monta sataa sivua yhdessä hujauksessa. Tällaisia kirjoja lukiessa muistaa, miksi lukeminen on niin miellyttävää ja rentouttavaa. Tarinaan pääsee uppoutumaan kunnolla ja kirjan loputtua hahmoja tulee ikävä.

Jos jotain moitteen sanaa voisin sanoa, niin jollain tapaa Mortonin molemmat lukemani romaanit ovat olleet hitusen ennalta-arvattavia. Minua se ei kuitenkaan ole haitannut. Hylätyssä puutarhassa kehitin jo sivun 140 paikkeilla teorian, miten asiat ovat todennäköisesti menneet. Kirjoitin sen ylös (sukupuineen kaikkineen) ja kirjan loputtua huomasin olleeni oikeassa. Monessa kohtaa kirja yrittää johdatella lukijan päätelmät sivuraiteille, mutta loppujen lopuksi olin osunut oikeaan. En silti ole erityisen harmissani tästä. Ainakaan minun motivaationi ei ollut selvittää, mitä on tapahtunut, vaan miten se on tapahtunut.

Kirjaa lukiessani huomasin vertaavani teosta jatkuvasti kahteen muuhun kirjaan. Frances Hodgson Burnettin romaaniin Salainen puutarha, jonka luin yläasteella, ja Diane Setterfieldin romaaniin Kolmastoista kertomus, jonka luin lukiossa ja jota olen pitkään pitänyt yhtenä lempikirjajani. Hylätty puutarha luo parallelin Salaiseen puutarhaan. Molemmissa on sairaalloinen lapsi, joka parantuu osittain puutarhassa vietetyn ulkoilman ansiosta. Molemmissa on menneisyyden riivaamia vanhempia, jotka eivät osaa suhtautua jälkikasvuunsa. Kolmastoista kertomus ja Hylätty puutarha muistuttavat osittain toisiaan siksi, koska molemmissa käsitellään paljon kirjailijan menneisyyttä ja yritetään selvittää lapsen alkuperää.

Hylätty puutarha on kuin noiden kahden sekoitus, erittäin rönsyilevä kertomus, joka silti onnistuu pitämään langat käsissään. Itse kirjankin sisällä on useita paralleleja vanhempien ja lasten kohtaloissa, sillä niin veli kuin serkku tuntevat kateutta ihmisestä, joka asuu hänelle rakkaan sukulaisen elämään, eikä kumpikaan tapaus pääty hyvin.

Suosittelen tätä kirjaa kaikille, jotka kaipaavat luettavakseen mukaansatempaisevaa lukuromaania. Mitään uutta näkökulmaa elämään tämä kirja tuskin tarjoaa, mutta luvassa on suurella todennäköisyydellä erittäin miellyttävää iltalukemista. Tämä kirja on sellainen, jota ainakin minä luin mielelläni ahmien, sillä silloin kirjan langat pysyivät päässäni kasassa ja pystyin yhdistelemään yksityiskohtia. Toivottavasti Kate Mortonilta suomennetan lisää pian.

torstai 22. tammikuuta 2015

Harry Potter ja Näkymätön muste

Kuva (x)
Harry Potter ja Näkymätön muste on Teatteri Musteen musikaali, jota esitettiin Turun Sigyn-salissa 17.-20.1.2015. Se perustuu Michiganin yliopiston opiskelijoiden, nykyään Starkid-nimellä tunnetun joukon A Very Potter Musical -nimiseen näytelmään.

Koska minä olen ollut kyseisen Youtubesta löydettävän musikaalin fani jo vuodesta 2011 lähtien, oli minun pakko päästä näkemään myös tämä versio. Kun aikoinaan löysin AVPM:n, harmittelin sitä, etten todennäköisesti koskaan pääse katsomaan sitä saatikka mitään muuta Starkidien tekemään musikaalia lavaversiona. Starkidien lavaversiota en päässytkään näkemään, mutta kyllä Kaarinan lukion musiikkiteatterilinja veti sen verran hyvin, että esitystä oli mukava katsoa.

Musikaali on eräänlainen sekoitus Potter-kirjojen juonia. Se kertoo Harryn toisesta vuodesta, jossa kuitenkin järjestetään kolmivelhoturnajaiset, joihin valitaan kilpailija jokaisesta tuvasta. Kolmivelhoturnajaisista edetään hautausmaalle, Voldemort saa ruumiinsa takaisin ja sen jälkeen seikkaillaan nopeasti jo seitsemännen kirjan tapahtumissa. Juonten sekoitus saattaa hämmentää katsojaa varsinkin ensimmäisellä kerralla, mutta jos musikaaleista innostuu oikein toden teolla, jatko-osat A Very Potter Sequel ja A Very Potter Senior Year antavat jonkinlaisen, tosin hieman poskettoman selityksen juonten sekoittumiselle. Suosittelen katsomaan varsinkin Sequelin, sillä Pimento-tulkinta on aivan loistava ja siinä on muutenkin paljon paremmat laulut, kuin ensimmäisessä osassa.

Musikaalin ollessa minulle varsin tuttu ja minun ollessa melko perehtynyt Potter-musikaalien fandomiin, jäin monta kertaa miettimään, että olivatko tämän suomalaisen version tekijät ymmärtäneet täysin musikaalin ideaa. Alkuperäinen on mielestäni erittäin parodisoiva. Kyllä, se on fanien tekemä, mutta käsikirjoitus näpäyttää hienovaraisesti niitä kaikkia pikku juttuja, jotka kirjoissa ovat vähän hassusti. Sen esittää Harry ylimielisenä ja angstisena, Ron vähän tyhmänä ja seksistisenä ja Hermione tyttönä, jolta tuntuu puuttuvan itsetunto lähes kokonaan. Suomalainen versio tuntui ottavan musikaalin hieman liian vakavasti, niin että alun perin parodiaksi tarkoitetut osiot saatetaan nyt ottaa tosissaan.

Tästä huolimatta näyttelijät vetivät esityksen hyvin. Välillä se oli jopa liiankin tarkkaan kopioitu ele eleeltä alkuperäisestä, mutta ainakin näyttelijät olivat tehneet kotiläksynsä huolella. Oli ilo seurata musikaalia lavalta ilman keskeytyksiä. Pääsin kunnolla juoneen mukaan ja huomasin monia juttuja, joita en ole ennen huomannut. Musikaaliin oli myös tehty omia pikku lisäyksiä. Muun muassa laulaja Robinin kuva esittää tärkeää roolia ja lohikäärmettä yritetään päihittää Turun linnan seudulla. Näytelmästä paistoi se, että näyttelijöillä on kivaa, ja sitä on aina ilo katsoa.

Tähän väliin on pakko myös mainita, että musikaalin suomennos oli toimiva. Pelkäsin, että mitenhän minulle tutut englanninkieliset laulut kääntyvät suomeksi, mutta onneksi pelkoni oli aiheeton. Vuorosanat soljuivat luonnollisesti suomeksi ja laulutkin tuntuivat toimivan. Muutama kappale oli jätetty kääntämättä, varmaan sen takia, että niissä olevat tärkeät sanaleikit eivät olisi kääntyneet hyvin. Minua tämä ei haitannut, mutta nuorilla katsojilla on voinut olla ymmärtämisongelmia.

Myös muutama hahmo oli erityisen onnistunut. Tulkinnat olivat uskollisia alkuperäiselle, mutta mukaan oli otettu myös vähän omaa. Erityisesti pidin Kalkaroksesta, joka vähäeleisyydessään oli loistava. Dumbledore taas liehuvine aamutakkeineen ja sipsuttavine askeleineen oli komedian kultaa.

Musikaalia mainostettiin koko perheen musikaalina, minkä takia minulle tuli todella epämukava olo useassa kohdassa. Alkuperäinen musikaali ei mielestäni ole missään nimessä koko perheen musikaali. Ymmärrän, miksi tästä on haluttu mainostaa lapsille sopivana. Potter-näytelmä varmasti uppoaa lapsiin ja onhan se oivaa perheen yhteistä aikaa mennä käymään viikonloppuna teatterissa. Olisin kuitenkin toivonut, että musikaalin käsikirjoitusta olisi hitusen sensuroitu. Hermionea ja Ginnyä kutsutaan seksikkäiksi, kuolla-sanaa toistetaan tarpeettoman paljon ja muutenkin musikaalissa oli paljon kohtia, jotka aikuinen katsoja ymmärtää vitsiksi, mutta jotka lapsi saattaa ymmärtää täysin väärin. Alkuperäinen hulvaton meininki oli kääntynyt suomennoksen ja näyttelijätyön seurauksena liian vakavaksi ja jotkut alun perin hauskat vitsit tuntuivat nyt ilkeiltä.

Toisaalta, yleisö tuntui tykkäävän. Musikaalin jälkeen takanani istuva poikajoukko (noin 10-vuotiaita) hokivat toisilleen silmät kiiluen, että tämähän oli tosi hyvä. Tällaista pottermieltä oikein lämmittää ajatus uusista lapsista, jotka tutustuvat tähän minulle hyvin tärkeään kirjasarjaan ensimmäistä kertaa. Jos joku noista pojista ei ollut vielä tutustunut Potter-kirjoihin, toivon, että nyt he tutustuvat.

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Maresi: Punaisen luostarin kronikoita



Kirjoittanut: Maria Turtschaninoff
Sivuja: 212

Maresi: Punaisen luostarin kronikoita sijoittuu Menosin saarelle, jossa naiset elävät rauhassa Punaisessa luostarissa. Luostarissa on tarkat säännöt. Sinne ei saa tulla miehiä ja siellä tulee elää tietyllä tavalla. Se on turvapaikka monelle tytölle ja naiselle, jotka ovat kokeneet huonoa kohtelua elämässään. Osa luostarin tytöistä koulutetaan luostarin töihin ja osa asuu siellä vain jonkin aikaa ja jatkaa sitten matkaansa muualle.

Tarinan päähenkilö Maresi on asunut siellä jo vuosia tultuaan luostariin turvaan nälänhädän takia. Hän on tottunut luostarin rytmiin ja tapoihin ja odottaa, milloin hänet määrätään jonkun sisaren noviisiksi, jolloin hän voisi alkaa opettelemaan jotain luostarin monista vastuullisemmista töistä.

Elämä luostarissa kuitenkin muuttuu, kun sinne saapuu Jai. Jai ei suostu kertomaan, mitä hänelle on tapahtunut, mutta viikkojen kuluessa hän alkaa pikku hiljaa paljastaa menneisyyttään. Pian Jain menneisyys tulee saarelle vainoamaan kaikkia luostarin asukkaita ja pian koko saari on vaarassa.

Vähän päälle kahteensataan sivuun on onnistuttu rakentamaan ehjä ja hyvä tarina. Luin kirjan nopeasti ja nautin joka sivusta. Kieli on kaunista. Osa kiitoksesta menee suomentajalle Marja Kyrölle. Luostarin maailma on rauhallinen, mutta ei onneksi liian täydellinen. Sielläkin on omat sisäiset ristiriitansa.

Maailma rakentuu pitkälti dialogin kautta, kun Maresi kertoo Jaille, miten luostari toimii. Se on melko yleinen keino; tarinaan tulee mukaan hahmo, joka ei tunne tapahtumapaikan tapoja. Kun hahmolle kerrotaan, miten kaikki toimii, pääsee lukijakin kirjan maailmaan helposti mukaan. Joistakin bloggauksista olen lukenut, että näin suora kertominen oli haitannut lukukokemusta, mutta minä kyllä tykkäsin.

Vaikka luostarin elämä kerrotaan lukijalle melko suoraan, minulle ainakin tuli kirjasta erittäin rauhallinen tunnelma. Missään vaiheessa ei tuntunut siltä, että silmieni eteen olisi yritetty tunkea liikaa tavaraa (mikä tuntuu joskus olevan fantasian helmasynti), vaan maailma rakentuu vähän kuin huomaamatta. Rauhallisen alun jälkeen tunnelma reipastuu loppua kohti, mutta en kyllä sanoisi, että tämä kirja olisi mitenkään kovin vauhdikas teos. Tarinan lopusta kyllä löytyy seikkailullinen loppuhuipennus, joka sopii nuortenkirjaan, mutta se ei tunnu väkisin tungetulta, sillä lupaillaanhan jo kirjan alussa, että jotain pahaa tulee tapahtumaan.

Minä tällaisena parikymppisenä lukijana pidin kirjasta kovasti, mutta myöhemmin olen kuullut joiltain vanhemmilta, että kirja on tuntunut heidän lapsiensa mielestä vähän turhankin jännältä. Kun aloin miettiä asiaa, niin kyllähän siinä tapahtuu varsin kamalia asioita. Itse luostari on lähes rauhan tyyssija, mutta ulkopuolella on sotaa, nälänhätää, pahoinpiteleviä aviomiehiä ja kaikenlaista muuta turvattomuutta. Kenties tätä kirjaa ei siis kannata suositella kovin herkälle lukijalle.

Romaanin maailman kamalat asiat kiinnittivät minunkin huomioni. Rauhallisen luostarin ja julman muun maailman kontrasti on niin vahva, että kauhistuin, kun kuulin, mitä Jaille lopulta on tapahtunut. Vaikka kyseessä on nuorten fantasiaromaani, ne asiat, joita Jai, hänen siskonsa ja hänen äitinsä ovat kokeneet, eivät ole mielikuvituksen tuotetta. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa tapahtuu nykypäivänä hyvin samalla tavalla, mitä romaanissa kerrotaan.

Jonkin verran jäin miettimään, että onko tämä kirja Junior Finlandian arvoinen, mutta toisaalta, en ole tainnut ennen lukea Junior Finlandian voittajaa. Jos olisin lukenut tämän tietämättä voitosta, olisin varmaankin kehunut kirjaa hyvin paljon. Ja kehunhan minä nytkin. Hieman vain tuli pohdittua, että nostiko Junior Finlandian voitto odotukset liian korkealle.

Maresi: Punaisen luostarin kronikoita on kirja, josta lukisin mielelläni jatkoa. Tarina päättyy kiinnostaaan tilanteeseen, joka on ihan pätevä päätös tarinalle, mutta potentiaalinen aloitus jollekin suuremmalle juonelle. Risingshadowin puolelta bongasin tiedon, että Punaisen luostarin kronikoita olisi tulossa jopa kaksi kappaletta lisää. Onneksi odotellessa voi lukaista Turtschaninoffin muut samaan maailmaan sijoittuvat romaanit Arran ja Anachén!

torstai 15. tammikuuta 2015

Routamieli



Kirjoittanut: Silja Susi
Sivuja: 346
Kustantanut: Torni Kustantamo

Heti alkuun on mainittava, että tämä kirja on arvostelukappale ja tunnen kirjailijan. Pyrin aina kirjoittamaan rehellisen bloggauksen, mutta mielestäni on myös rehellistä kertoa, että kyseessä on tuttuni kirjoittama kirja. Se saattaa vaikuttaa jonkin verran mielipiteeseeni.

Routamieli on tarina pojasta, jolle annetaan tehtävä. Hän elää Pohjolassa, jossa jumalat valitsevat lapset suojalukseensa. Routamielen suojelija on Tuonelan valtiatar Saala, mikä on harvinaista ja pelottaa joitain ihmisiä. Saalalla on Routamielen varalle suunnitelmia, jotka tietäjä kertoo hänelle. Hänen pitää nousta Pohjolan hallitsevaa soturiklaania vastaan voidakseen kitkeä sen pahat puolet pois. Ennen vallankumousta Roudan on matkustettava tuntureille kuuntelemaan jumalkaikua, jotta hän voisi ymmärtää jumalten tahtoa paremmin.

Eniten pidinkin tässä kirjassa alusta ja lopusta. Alussa maalaillaan Routamielen lapsuus ja nuoruus ja hänen rakkautensa päällikön veljentyttäreen Ranaan. Lähtö tuntureilla jumalkaikuja kuuntelemaan tapahtuu yllättävän vaivihkaa, vaikka siihen ollaan valmistauduttu jo jonkin aikaa. Jumalkaikujen kuuntelun aikana minä huomasin puutuvani, sillä tarina tuntuu junnaavan hetken paikoillaan. Kun vihdoin on aika aloittaa itse vallankumous, huokaisin helpotuksesta. Loppu on jälleen kiinnostavaa. Nautin juonittelusta ja siitä, ettei kaikki onnistu aivan niin kuin ollaan suunniteltu. Ihastuin varsinkin Ranaan, joka on muuttunut Roudan ollessa poissa ja joka tekee lopussa muutaman kiintoisan ratkaisun.

Olisin halunnut, että tarina olisi tasapainotettu hieman erillä tavalla. Keskivaiheen suvanto tuntui liian pitkältä. Alkua ja loppua olisi voinut venyttää lähemmäs keskiosaa. Tekstissä olisi voitu myös kiinnittää enemmän huomiota aikahyppyihin, jotka välillä tapahtuivat melko huomaamatta. Jouduin useasti palaamaan taaksepäin ja tarkistamaan, että missä vaiheessa tarina siirtyi talvesta kesään tai peräsi seuraavaan vuoteen.

Routamieli on eräänlaista fantasiaa, jossa tarina sijoittuu kuvitteelliseen maailmaan, mutta jossa ei välttämättä ole kauheasti taikuutta. Tämän kirjan kohdalla lukija saa mielestäni päättää, onko taikuus mukava vai ei. Kuvitteellinen maailma ei mielestäni edes tarvitse yliluonnollisia elementtejä, vaan maailman mielenkiintoisuus voi tulla sen yksityiskohdista ja poikkeavuudesta tuntemaamme historiaan.

Routamielen maailma on melko suomalainen, mutta siinä on myös sellaista ritariromantiikkaa, joka ei ehkä istu Suomeen täysin luonnollisesti. Tarinan maailma on sopiva sekoitus vähän kaikkea. Eurooppalaiseen perinteeseen otetaan mukaan Lappi, tunturit ja erämajat.

Samalla kuitenkin pohdin, onko tämä kirja enemmänkin fiktiivinen matkakertomus kun eeppinen tarina. Suurin osa kirjasta kuluu tien päällä. Vastaan tulee erilaisia porukkaa, osa jää mukaan pidemmäksi aikaa ja osa vain käväisee. Fantasiakirjojen tyyliin olisin kaivannut tätä kirjaa lukiessa karttaa, jonka avulla olisin voinut seurata, missä nyt mennään. Toisaalta kartan puute lisäsi kirjan maailman epätietoisuutta siitä, missä he tarkalleen ottaen sijaitsevat.

En ole pitkään aikaan lukenut tällaista kirjaa. Luin paljon samantyylisiä eeppisiä sankarikertomuksia yläasteikäisenä ja pidin niistä silloin. Veikkaisin, että tämä kirja voisi upota hyvin yläasteikäiseen. Samaan aikaan olen kyllä hieman epäileväinen, sillä kirjan keskivaiheessa on pitkiä pohdiskelevia kohtauksia tuntureilla ilman sen suurempaa toimintaa.

Muissa blogeissa:
Vaarna tykkäsi kirjan keskivaiheesta.
Lilan mielestä kirja jättää lukijan täyteläisen hiljaisuuden valtaan.
M. Carole sanoo, että Routamieli on paras kotimaisen fantasian edustaja, jonka hän on lukenut toviin.

tiistai 6. tammikuuta 2015

Girl Online

Kirjoittanut: Zoe Sugg & Siobhan Curham
Sivuja: 344
Kieli: englanti

Zoe Sugg tunnetaan Youtubessa nimella Zoella. Hänen kanavallaan on tällä hetkellä lähes 7 miljoona tilaajaa ja hän on voittanut useita vloggaamiseen liittyviä palkintoja. Kun Girl Online ilmestyi, se hyppäsi ensimmäisen viikon aikana vuoden 2014 nopeiten myydyksi kirjaksi UK:ssa, rikkoen muun muassa J. K. Rowlingin tilastot.

Pian kirjan julkaisemisen jälkeen paljastui, ettei Zoe Sugg olekaan kirjoittanut kirjaa itse, vaan taustalta löytyy haamukirjoittaja, jonka nimen laitoin kirjoittajan kohdalle. Kustantamo Penguin ei ole kertonut tarkkaan, kuinka suuren osan kirjasta Siobhan Curham on kirjoittanut, eikä Suggkaan olen puhunut asiasta kovinkaan paljon. Hän on sanonut, että kirjan hahmot ja tarina ovat hänen ideana. Voi olla, että Sugg on kirjoittanut kirjasta suurimman osan, mutta Curham on auttanut häntä vahvasti prosessissa, tai sitten Sugg on kertonut, minkälainen kirjan pitää olla ja Curham on kirjoittanut lähes kaiken. Tai sitten Sugg ja Curham on kirjoittaneet suunnilleen puolet ja puolet. 

Tätä kirjaa lukiessa mietin paljon haamukirjoittamista. Se ei ole uusi juttu. Luin lapsena jonkin verran Neiti Etsiviä, joita yhden Carolyn Keenen sijasta kirjoittikin isompi tiimi ihmisiä. Linkkaan loppuun aiheesta yhden videon, jossa vloggaaja Candice käy läpi vielä lisää esimerkkejä. Samassa videossa Candice myös käy läpi sitä, miten haamukirjoittamiseen tulisi suhtautua. Kukaan ei esimerkiksi ole yllättynyt, jos laulaja ei ole kirjoittanut kaikkia kappaleitaan.

Minä olen tullut siihen tulokseen, että minulle on periaatteessa ihan sama, kuka kirjan on kirjoittanut. Jos se on hyvä, se on hyvä, oli se sitten youtuberin tai ammattikirjailijan kirjoittama. Haamukirjoittamisesta tulee ongelmallista, jos sitä ei kerrota selkeästi. Se on kuluttajan huijaamista.

En löytänyt tarpeeksi luotettavaa lähdettä netistä googlaamalla, joten en voi sanoa selkeästi, kuinka paljon Zoe Sugg on lopulta kirjoitanut kirjastaan. Kirjat eivät kuitenkaan koskaan ole 100%:sti kirjailijan käsialaa. Taustalla on aina kustantamo, kustannustoimittaja. Toivon mukaan myös omakustanteet on luetutettu edes jollain kaverilla.

Hassua tässä tapauksessa on, että jos Girl Online on ammattikirjoittajan käsialaa, niin se ei silti tee kirjasta yhtään parempaa. Olisi hyvin uskottavaa, että esikoiskirjailija, joka ei ole erityisemmin ansioitunut kirjoittamisen saralla aiemmin, olisi voinut kirjoittaa kirjan, joka on kielellisesti ja kirjallisesti tämän kirjan tasoa. Mukana on kuitenkin ollut ammattikirjailija. Miksi kirjan laatu sitten on mitä on?

En nimittäin pitänyt kirjasta erityisemmin. Sekä sen juonessa, kerronnassa että itse kielessä on ongelmia. Kirja kertoo Pennystä, joka pitää anonyymiä blogia, Girl Onlinea. Blogi on saavutanut suuren suosion (siitä huolimatta, että bloggausten sisällöt eivät mielestäni olleet kovin kummoisia). Penny on alkanut saada kummia kohtauksia, joista hän kirjoittaa blogiinsa. Hänen lukijansa kertovat, että hän on todennäköisesti saanut paniikkikohtauksia. Saatuaan nimen oireilleen Penny haluaa saada kohtaukset hallintaan. Samaan aikaan kuitenkin koulussa tapahtuu jotain tosi noloa. Epämukava video Pennystä ladataan nettiin ja se leviää siellä kulovalkean tavoin. Kaikeksi onneksi Pennyn vanhemmat saavat työkeikan New Yorkista, jonne Penny voi paeta vanhempiensa ja parhaan ystävänsä Elliotin kanssa, kunnes kohu koulussa laantuu. New Yorkissa Penny sitten kohtaakin unelmapojun Noahin.

Young Adult -kirjallisuudelta ei aina voi odottaa maatajärisyttävän omaperäsitä juonta (vaikka YA ei automaattisesti sulje pois mahdollisuutta erittäin hyvään juoneen). Tykkään lukea YA:ta. Se on kivaa. Usein melko helppoa. Monimutkainen juoni ei välttämättä ole ensimmäinen kriteerini. Girl Onlinessa tarina etenee koko ajan suunnilleen oletettuun suuntaan, mutta sillä lailla epäonnistuen, että minun oli vaikea löytää motivaatiota jatkaa kirjaa. Entä sitten, vaikka Penny menee New Yorkiin? Jaa, nyt se tapasi söpön pojan siellä? Ai, nyt ne menevät treffeille. Kaikki on niin söpöä, mutta en oikein kiinnostu.

Tästä päästäänkin kerrontaan. Tarina on kummallisesti rytmitetty. Ensimmäiset 290 sivua ovat erittäin sokerisia. Kerronta on naiivia ja kaikki vain... kerrotaan. En jollain tavalla löytänyt tästä kirjasta sitä tunnetta, joka saisi minut eläytymään hahmoihin. Kaikki vain poksuttaa eteenpäin samaa tasapaksua vauhtia ja välillä pysähdytään ihastelemaan. En tuntenut Pennyn ahdinkoa paniikkikohtausten parissa. Haluaisinkin kuulla, mitä mieltä joku, joka kärsii paniikkikohtauksista, on kirjan tavasta käsitellä aihetta.

Koin kummallisena sen, mitä kirjan viimeiseillä 50:llä sivulla tapahtuu. Jos tarinaa olisi rytmittänyt niin, että viimeiset 50 sivua olisi venytety edes sataan sivuun ja keskivaiheen ihastelu-glamouria olisi vähennetty, olisin varmasti pitänyt kirjasta enemmän. Viimeisellä 50:llä sivulla päästään suunnilleen siihen, mitä kirja on markkinoinnissa lupaillut. Se käsittelee sitä, mitä tapahtuu, kun huomaa ajautuneensa nettikiusaamisen ja väärinkäsitysten uhriksi. Kirjan viimeiset tapahtumat ovat sellaisia, jotka nostivat minulle tämän kirjan yhden tähden plaah-kirjasta kahden tähden no-oli-tässä-edes-jotain -kirjaksi.

Olen hieman vilkuillut, mitä kohdeiäsä olleet henkilöt ovat tykänneet kirjasta. Vaikuttaa siltä, että monien mielestä tarina on ollut varsin söpö. Onhan se omalla tavallaan. Noah on varsinainen unelma. Vaikka Noahin ja Pennyn suhteen eteneminen tuntuu liian helpolta, se ei välttämättä ole paha asia. Joskus ihmiset vain ihastuvat toisiinsa hyvin nopeasti, joskus asiat ovat helppoja. Lukijana vain odotin tältä kirjalta vähän erilaista otetta.

maanantai 5. tammikuuta 2015

Matkijanärhi, osa 1

Kuva: IMDb
Nälkäpeli-elokuvat jatkavat samaa linjaa. Ne ovat edelleen yksiä parhaimmista elokuvasovituksista, joita olen nähnyt. Elokuvat onnistuvat siirtämään kirjan tunnelman valkokankaalle ja jopa laajentamaan sitä.

Matkijanärhi kirjana on mielestäni pitkäveteisin koko trilogiassa. Siinä tapahtuu paljon, mutta kaikki kerrotaan Katniksen näkökulmasta, niin että osa toimintakohtauksista kuullaan vasta jälkeenpäin tai nähdään sivusta seurattuna. Kolmannen kirjan ongelma mielestäni oli Katniksen käytös. Vaikka hän reagoinkin hyvin uskottavasti ja ymmärrettäväksi kaikkeen, mitä hänelle on tapahtunut, minun oli lukijana vaikea olla turhautumatta. Tämän vuoksi trilogian päätös on jäänyt minulle etäiseksi kirjana, joten olin kiinnostunut näkemään, mitä ratkaisuja elokuvaan on tehty.

Matkijanärhen ensimmäinen osa alkaa hyvin hitaasti - jopa niin hitaasti, että ehdin pelätä, ettei elokuvasta olekaan mihinkään. Ensimmäisen noin puolen tunnin aikana nähdään enimmäkseen Katniksen elämää 13. vyöhykkeellä. Hän alkaa tehdä yhteistyötä presidentti Coinin kanssa ja viettää paljon aikaa Galen kanssa. Jopa pikkusisko Prim saa vähän ruutuaikaa ja vuorosanoja.

Jälkeepäin ajateltuna alun hitaudella on hyviäkin puolia. Katsoja ehtii muodostaa tunnesiteitä hahmoihin. Minua on aina häirinnyt Nälkäpeli-sarjassa se, kuinka Prim on Katniksen suurin motivaatio, mutta en ole koskaan pystynyt tuntemaan heidän sisarusrakkauttaan. Tässä elokuvassa vihdoin pystyin näkemään heidän sisaruksina.

Pidin myös siitä, kuinka hienovaraisesti presidentti Coinin käytös viittaa siihen, mitä tulee tapahtumaan. Kirjan lukemattomat eivät ehkä kaikkia pikkujuttuja napanneet, mutta kirjan lukeneelle oli nautinnollista seurata elokuvan alun yksityiskohtia. Elokuvassa on kohtaus, jossa presidentti Coin sanoo, että Katniksen on muistettava, ketkä ovat hänen todellisia vihollisiaan. Manipulointia ei tapahtu ainoastaan Capitolin suunnalta.

Onneksi elokuva saa tuulta siipiensä alle sen jälkeen, kun Katniss suostuu olemaan kapinan keulakuva. Seuraa monia voimakkaita kohtauksia, enkä oikeastaan lainkaan ihmettele, että elokuva on bannattu muun muassa Thaimaassa. Osittain elokuva voitaisiin nimetä uudestaan nimellä "Kuinka aloittaa vallankumous askel askeleelta".

Loppua kohti elokuva parani ja muuttui mielenkiintoisemmaksi. Pidin useista elokuvallisista ratkaisuista, esimerkiksi siitä, kuinka Finnick kertoo elämäntarinansa koko kansalle. Elokuvasarja jatkaa hienoa sovittamista kirjasta valkokankaalle. Joku osaa hommansa. Kirjan hivuttavat kohtaukset, joissa ahdistava tunnelma luodaan ahdistavan pitkillä tekstikohtauksia on muutettu sopivan mittaisiksi, mutta vaikuttaviksi ja tunteellisiksi kohtauksiksi. Kaiken kruunaa Jennifer Lawrencen näyttely.

perjantai 2. tammikuuta 2015

Hämmennyksen vuosi 2014

Osallistuin kuluneen vuoden aikana
copycat-kilpailuun, jossa matkin
Gail Carrigerin Soulless-kirjan
kantta
Aloitetaanpa listaamalla 
  • Vuonna 2014 luin 77 kirjaa, eli 6,4 kirjaa kuukaudessa.
  • Se on 0,65 kirjaa kuukaudessa enemmän kuin viime vuonna
  • Luin 9 oppikirjaa tai muuta tietokirjaa, jotka merkkasin Goodreadsissa, mutta joita en erityisemmin noteerannut blogissani
  • Noin kymmenkunta kavereiden julkaisemattomia novelleja tai muita fiktiivisiä tekstejä, jotka minulle annettiin luettavaksi ja olen merkannut jonnekin ylös.
  • Jonkin verran ficcejä. Näistä en pidä kirjaa
  • Aktiivisimpia kuukausia olivat helmikuu, kesäkuu ja heinäkuu. (10 kirjaa kuukaudessa)
  • 15 kirjaa, jotka aloittavat kirjasarjan tai jolle on olemassa jatko-osa tai jatko-osa on tiedossa, mutta ei vielä ilmestynyt
  • 7 kirjasarjaa, joiden viimeisen osan luin tänä vuonna
  • 4 sarjaa, jotka aloitin, mutta joiden lukemista en aio jatkaa
  • 6 uudelleenlukua
  • 23 englanninkielistä kirjaa
  • Viime vuonna luin vain 8 kirjaa englanniksi
  • Loput suomeksi
  • 3 lukumaratonia
  • 25 suomalaista kirjaa

Vuoden kirjasaldo

Tammikuu
  1. Robert Galbraith: Käen kutsu
  2. Gail Carriger & REM: Soulless 1 (Manga Edition)
  3. John Green: An Abundance of Katherines
  4. Honoré de Balzac: Ukko Goriot
  5. Gustave Flaubert: Rouva Bovary
Helmikuu
  1. Maggie Stiefvater - The Raven Boys
  2. Anton Tsehov - Kirsikkatarha
  3. Magdalena Hai - Kerjäläisprinsessa
  4. Virginia Woolf - Mrs. Dalloway
  5. Veronica Roth: Divergent
  6. Franz Kafka: Muodonmuutos (novelli)
  7. Albert Camus: Sivullinen
  8. Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga, Volume 1
  9. Gail Garriger & REM: Soulless 2 (Manga Edition)
  10. Johanna Sinisalo: Auringon ydin

Maaliskuu
  1. Gail Carriger & REM - Soulless 3 (Manga Edition)
  2. Don Rosa: Kadonneen kirjaston vartijat ja muita Don Rosan parhaita
  3. Antologia: Ruumiittomat
  4. Don Rosa: Roope Ankan elämä ja teot
  5. J. M. Coetzee: Foe
  6. Peter Ackroyd: Egdar Allan Poe - Lyhyt elämä
Huhtikuu
  1. Veronica Roth: Insurgent
  2. Kate Morton: Paluu Rivertoniin
  3. Graeme Simsion: Vaimotesti
  4. Helene Fielding: Bridget Jones - Elämäni sinkkuna
Toukokuu
  1. Anni Nupponen: Putoavan tähden prinsessa
  2. Brian Selznick: Wonderstruck
  3. Anu Holopainen: Ilmestyskirjan täti
  4. Salla Simukka: Jäljellä / Toisaalla
  5. Salla Simukka: Punainen kuin veri
  6. Tove Jansson: Taikurin hattu
  7. Gail Carriger: Soulless
  8. Gail Carriger: Changeless
  9. Ali McNamara: Step Back in Time
Kesäkuu
  1. Veronica Roth: Allegiant
  2. Salla Simukka: Valkea kuin lumi
  3. Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu
  4. George R. R. Martin: Lohikäärmetanssi 1
  5. Cassandra Clare: City of Heavenly Fire
  6. Salla Simukka: Kun enkelit katsovat muualle
  7. Mauri Kunnas: Koiramäki
  8. J. Pekka Mäkelä: Alshain
  9. Salla Simukka: Minuuttivalssi
  10. Gail Carriger: Blameless
Heinäkuu
  1. Hanna Matilainen: Mitä kummaa! - opas kotimaiseen spekulatiiviseen fiktioon
  2. J. S. Meresmaa: Ritarin ansio
  3. Rainbow Rowell: Fangirl
  4. Miisa Lopperi: Gore - Honour and Brains
  5. Bill Watterson: Lassi ja Leevi - Erämää katsuu
  6. Kristiina Vuori: Disa Hannuntytär
  7. Kummallisen kirjoittajat - Opas fiktiivisen maailman luomiseen
  8. Eija Lappalainen & Anne Leinonen: Routasisarukset
  9. E. Lockhart: We Were Liars
  10. David Levithan: Every Day
Elokuu
  1. J. K. Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari
  2. Magdalena Hai: Susikuningatar
  3. J. K. Rowling: Harry Potter ja Feeniksin kilta
Lokakuu
  1. Kate Atkinson: Elämä elämältä
  2. Helena Waris: Vuori
  3. Shimo Suntila: Sata kummaa kertomusta
  4. Patrick Ness: The Knife of Never Letting Go
  5. Katri Alatalo: Karnin labyrinti
  6. Pasi Ilmari Jääskeläinen: Missä junat kääntyvät
Marraskuu

  1. Scott Westerfeld: Afterworlds
  2. Jenna Kostet: Lautturi
  3. Maria Carole: Tulen tyttäriä
  4. Brian K. Vauhgan & Fiona Staples: Saga, Volume 2
  5. Silja Susi: Routamieli
Joulukuu
  1. Tom of Finland: Sarja kuvia
  2. Liz Williams: Kultainen lohikäärme
  3. Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga, Volume 3
  4. Eero Korpinen: Jouluksi kotiin
  5. Ernest Cline: Ready Player One
  6. Maria Turtschaninoff: Maresi - Punaisen luostarin kronikoita
Annoin tälle bloggaukselle nimen hämmennyksen vuosi, sillä kun aloin miettiä tämän vuoden kirjasaldoa, se on vähän erikoinen. Jotenkin minulla on sellainen olo, etten tänä vuonna oikein lukenut yhtään uskomattoman hyvää kirjaa. Luin paljon neljän tähden kirjoja, eli jo tosi hyviä, mutta en kuitenkaan törmännyt aivan huippuihin yksiköihin, joita haluaisin mainostaa kaikille tuttavilleni. 

Vuoden parhaimmiksi kirjoiksi kuitenkin valikoin seuraavat:
  1. Kate Morton: Paluu Rivertoniin
  2. Anni Nupponen: Putoavan tähden prinsessa
  3. Gail Carriger: Changeless
  4. Johanna Sinisalo: Auringon ydin
  5. Salla Simukka: Jäljellä / Toisaalla
  6. E. Lockhart: We Were Liars
  7. Kate Atkinson: Elämä elämältä
  8. Pasi Ilmari Jääskeläinen: Missä junat kääntyvät
Huonoja kirja on vähän vaikea listata, sillä osaan nykyään valikoida kirjat jo valmiiksi niin, ettei luettavaksi satu aivan täydellisiä fiaskoja. Muutama pettymys vuoden sisällä on kyllä koettu:

  1. John Green: An Abundance of Katherines
  2. Honoré de Balzac: Ukko Goriot
  3. Veronica Roth: Insurgent
  4. Helene Fielding: Bridget Jones - Elämäni sinkkuna
  5. Ali McNamara: Step Back in Time
  6. Kristiina Vuori: Disa Hannuntytär
  7. Eija Lappalainen & Anne Leinonen: Routasisarukset
  8. Patrick Ness: The Knife of Never Letting Go
  9. Katri Alatalo: Karnin labyrinti
  10. Liz Williams: Kultainen lohikäärme
En tehnyt tätä tietoisesti, mutta huomasin, että tulin listanneeksi sekä viime että tänä vuonna kahdeksan vahvasti mieleen jäänyttä kirjaa ja kymmenen pettymyksen aiheuttanutta kirjaa. En kuitenkaan osaa sanoa, millä lailla suhteutan kirjoja koko vuoden saldoon. Kenties hyvät kirjat eivät aiheuttaneet yhtä suurta reaktiota kuin viime vuonna ja huonot kirjat tuntuivat edellisvuoteen verrattuna suuremmilta pettymyksiltä.

Vuoden 2014 alussa päätin, että tänä vuonna alan pitää kirjaa kaikista kirjoista, jotka ostan, saan lahjaksi tai päätyvät käsiini muuta kautta, esimerkiksi arvostelukappaleena. Näin pystyn katsomaan, kuinka paljon minulla on oikeasti mennyt rahaa kirjoihin ja kuinka hyvin pysyn ostotahdissani mukana, eli ehdinkö lukea ostamani kirjat edes jokseenkin järkevän ajan sisällä.
  • Vuonna 2014 hankin 47 kirjaa
  • Luin niistä 24
  • Rahaa minulla meni noin 420€
  • Keskimäärin jokaiseen kirjaan meni rahaa noin 8,9€
Voisin päätellä, että en oikein pysy mukana hankintatahdissani. Puolustukseni sanottakoon, että mukana on joululahjakirjat, joihin en ole vielä ehtinyt koskea ja yhdeksän arvostelukappaleina saatua pienkustantamon kirjaa, jotka päätyivät haltuuni pyytämättä. Olin myös olettanut, että minulla menisi vuodessa enemmänkin rahaa kirjoihin. Tuo kyllä on jo aika iso summa. Voisin ensi vuonna pitää summan pienempänä.

Muita vuoden tapahtumia

Vuosi sitten totesin, että jos olisin romaanin päähenkilö, vuosi 2013 olisi ollut hahmokehityksen aikaa. Yliopistossa aloittaminen uudessa kaupungissa oli yllättävän rankkaa. Romaanihenkilö Reta Anna Maria olisi kenties kerännyt lukijoiden sympatiat, mutta tarina olisi jäänyt kesken vähän ankeaan paikkaan.

Romaanihenkilön elämä ei nimittäin jatkunut erityisen loistokkaissa merkissä vuoden 2014 alussa. Kevään edetessä kävi entistä selvemmäksi, etten ollut juurtunut uuteen kotikaupunkiini juuri lainkaan. Jättäydyin monista sosiaalisista tilanteista pois ja huomasin nukkuvani luentojen ohi. Paperilla kyllä kaikki meni ihan hyvin: arvosanat pysyivät hyvinä ja opintopisteitä kertyi enemmän kuin tarpeeksi.

Kesällä pidin pitkän tuumaustauon. Mielessäni käväisin jopa opintojen keskeyttäminen. Mutta vain käväisi. Syksyn tullessa päätin pakata matkalaukkuni, palata kämppääni Turkuun ja yrittää uudelleen. Samalla tein itselleni uuden säännön: minun on pakko yrittää olla sosiaalisempi.

Se oli syksyn paras päätös. Syyskuun alussa pyörin ympäriinsä ja kokeilin monia harrastuksia, kunnes lopulta löysin seuraa, jossa huomasin viihtyväni. Sen jälkeen syksy onkin ollut täynnä mukavaa tekemistä, paljon uusia tuttavuuksia, jopa uusia ystäviä ja useita tapahtumia, joihin olen päässyt osallistumaan. 

Tänä syksynä kävin kirjamessuilla ja liityin hallitustoimintaan. Aloitin uuden sivuaineen ja sain hyviä arvosanoja. Kävin sekä nörttityttömiiteissä että kirjablogimiiteissä. Osallituin kahtiin kirjanjulkkareihin. Kokeilin kuoroa ja kävin tanssimassa keskiaikaisia tansseja. Löysin uusia kivoja kävelyreittejä. Valvoin vahingossa aamukuuteen, sillä en malttanut mennä nukkumaan, kun oli paljon mukavampaa viettää aikaa uusien kavereiden kanssa. Juttelin monien kirjailijoiden kanssa. Pelasin elämäni ensimmäisen kerran koko päivän putkeen Playstationia. Kävin kahvilassa, jossa olisi voinut saada ranskankielistä tarjoilua, jos vain ymmärtäisi kieltä. Osallistuin juhliin, joiden teemana oli David Tennant. Tänä syksynä oli pitkästä aikaa kivaa.

Toivon, että loppuvuoden meininki jatkuu vuodelle 2015. Kun olin eilen juhlimassa uutta vuotta kavereideni kanssa, päätimme kuunnella vuoden ensimmäisenä kappaleena Florence & The Machinen Dog Days Are Overin. Sillä kappaleella on hyvä aloittaa uusi vuosi.



Happiness hit her like a train on a track

Coming towards her stuck still no turning back
She hid around corners and she hid under beds
She killed it with kisses and from it she fled
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...