tiistai 6. tammikuuta 2015

Girl Online

Kirjoittanut: Zoe Sugg & Siobhan Curham
Sivuja: 344
Kieli: englanti

Zoe Sugg tunnetaan Youtubessa nimella Zoella. Hänen kanavallaan on tällä hetkellä lähes 7 miljoona tilaajaa ja hän on voittanut useita vloggaamiseen liittyviä palkintoja. Kun Girl Online ilmestyi, se hyppäsi ensimmäisen viikon aikana vuoden 2014 nopeiten myydyksi kirjaksi UK:ssa, rikkoen muun muassa J. K. Rowlingin tilastot.

Pian kirjan julkaisemisen jälkeen paljastui, ettei Zoe Sugg olekaan kirjoittanut kirjaa itse, vaan taustalta löytyy haamukirjoittaja, jonka nimen laitoin kirjoittajan kohdalle. Kustantamo Penguin ei ole kertonut tarkkaan, kuinka suuren osan kirjasta Siobhan Curham on kirjoittanut, eikä Suggkaan olen puhunut asiasta kovinkaan paljon. Hän on sanonut, että kirjan hahmot ja tarina ovat hänen ideana. Voi olla, että Sugg on kirjoittanut kirjasta suurimman osan, mutta Curham on auttanut häntä vahvasti prosessissa, tai sitten Sugg on kertonut, minkälainen kirjan pitää olla ja Curham on kirjoittanut lähes kaiken. Tai sitten Sugg ja Curham on kirjoittaneet suunnilleen puolet ja puolet. 

Tätä kirjaa lukiessa mietin paljon haamukirjoittamista. Se ei ole uusi juttu. Luin lapsena jonkin verran Neiti Etsiviä, joita yhden Carolyn Keenen sijasta kirjoittikin isompi tiimi ihmisiä. Linkkaan loppuun aiheesta yhden videon, jossa vloggaaja Candice käy läpi vielä lisää esimerkkejä. Samassa videossa Candice myös käy läpi sitä, miten haamukirjoittamiseen tulisi suhtautua. Kukaan ei esimerkiksi ole yllättynyt, jos laulaja ei ole kirjoittanut kaikkia kappaleitaan.

Minä olen tullut siihen tulokseen, että minulle on periaatteessa ihan sama, kuka kirjan on kirjoittanut. Jos se on hyvä, se on hyvä, oli se sitten youtuberin tai ammattikirjailijan kirjoittama. Haamukirjoittamisesta tulee ongelmallista, jos sitä ei kerrota selkeästi. Se on kuluttajan huijaamista.

En löytänyt tarpeeksi luotettavaa lähdettä netistä googlaamalla, joten en voi sanoa selkeästi, kuinka paljon Zoe Sugg on lopulta kirjoitanut kirjastaan. Kirjat eivät kuitenkaan koskaan ole 100%:sti kirjailijan käsialaa. Taustalla on aina kustantamo, kustannustoimittaja. Toivon mukaan myös omakustanteet on luetutettu edes jollain kaverilla.

Hassua tässä tapauksessa on, että jos Girl Online on ammattikirjoittajan käsialaa, niin se ei silti tee kirjasta yhtään parempaa. Olisi hyvin uskottavaa, että esikoiskirjailija, joka ei ole erityisemmin ansioitunut kirjoittamisen saralla aiemmin, olisi voinut kirjoittaa kirjan, joka on kielellisesti ja kirjallisesti tämän kirjan tasoa. Mukana on kuitenkin ollut ammattikirjailija. Miksi kirjan laatu sitten on mitä on?

En nimittäin pitänyt kirjasta erityisemmin. Sekä sen juonessa, kerronnassa että itse kielessä on ongelmia. Kirja kertoo Pennystä, joka pitää anonyymiä blogia, Girl Onlinea. Blogi on saavutanut suuren suosion (siitä huolimatta, että bloggausten sisällöt eivät mielestäni olleet kovin kummoisia). Penny on alkanut saada kummia kohtauksia, joista hän kirjoittaa blogiinsa. Hänen lukijansa kertovat, että hän on todennäköisesti saanut paniikkikohtauksia. Saatuaan nimen oireilleen Penny haluaa saada kohtaukset hallintaan. Samaan aikaan kuitenkin koulussa tapahtuu jotain tosi noloa. Epämukava video Pennystä ladataan nettiin ja se leviää siellä kulovalkean tavoin. Kaikeksi onneksi Pennyn vanhemmat saavat työkeikan New Yorkista, jonne Penny voi paeta vanhempiensa ja parhaan ystävänsä Elliotin kanssa, kunnes kohu koulussa laantuu. New Yorkissa Penny sitten kohtaakin unelmapojun Noahin.

Young Adult -kirjallisuudelta ei aina voi odottaa maatajärisyttävän omaperäsitä juonta (vaikka YA ei automaattisesti sulje pois mahdollisuutta erittäin hyvään juoneen). Tykkään lukea YA:ta. Se on kivaa. Usein melko helppoa. Monimutkainen juoni ei välttämättä ole ensimmäinen kriteerini. Girl Onlinessa tarina etenee koko ajan suunnilleen oletettuun suuntaan, mutta sillä lailla epäonnistuen, että minun oli vaikea löytää motivaatiota jatkaa kirjaa. Entä sitten, vaikka Penny menee New Yorkiin? Jaa, nyt se tapasi söpön pojan siellä? Ai, nyt ne menevät treffeille. Kaikki on niin söpöä, mutta en oikein kiinnostu.

Tästä päästäänkin kerrontaan. Tarina on kummallisesti rytmitetty. Ensimmäiset 290 sivua ovat erittäin sokerisia. Kerronta on naiivia ja kaikki vain... kerrotaan. En jollain tavalla löytänyt tästä kirjasta sitä tunnetta, joka saisi minut eläytymään hahmoihin. Kaikki vain poksuttaa eteenpäin samaa tasapaksua vauhtia ja välillä pysähdytään ihastelemaan. En tuntenut Pennyn ahdinkoa paniikkikohtausten parissa. Haluaisinkin kuulla, mitä mieltä joku, joka kärsii paniikkikohtauksista, on kirjan tavasta käsitellä aihetta.

Koin kummallisena sen, mitä kirjan viimeiseillä 50:llä sivulla tapahtuu. Jos tarinaa olisi rytmittänyt niin, että viimeiset 50 sivua olisi venytety edes sataan sivuun ja keskivaiheen ihastelu-glamouria olisi vähennetty, olisin varmasti pitänyt kirjasta enemmän. Viimeisellä 50:llä sivulla päästään suunnilleen siihen, mitä kirja on markkinoinnissa lupaillut. Se käsittelee sitä, mitä tapahtuu, kun huomaa ajautuneensa nettikiusaamisen ja väärinkäsitysten uhriksi. Kirjan viimeiset tapahtumat ovat sellaisia, jotka nostivat minulle tämän kirjan yhden tähden plaah-kirjasta kahden tähden no-oli-tässä-edes-jotain -kirjaksi.

Olen hieman vilkuillut, mitä kohdeiäsä olleet henkilöt ovat tykänneet kirjasta. Vaikuttaa siltä, että monien mielestä tarina on ollut varsin söpö. Onhan se omalla tavallaan. Noah on varsinainen unelma. Vaikka Noahin ja Pennyn suhteen eteneminen tuntuu liian helpolta, se ei välttämättä ole paha asia. Joskus ihmiset vain ihastuvat toisiinsa hyvin nopeasti, joskus asiat ovat helppoja. Lukijana vain odotin tältä kirjalta vähän erilaista otetta.

10 kommenttia:

  1. Olen tuolla Instagramin ja booktuben puolella tärmännyt tähän kirjaan ennemmin. Niillä foorumeilla monet ovat kehuneet Girl Onlinea yli kaiken. Uskon kuitenkin, että jos lukisin tämän itse, kokisin sen varmaan aika saman suuntaisesti kuin sinä. Ehkä me suomalaiset emme vain osaa arvostaa tuollaista ei mitään kertovaa söpöstelyä. Tai sitten vika on niissä, jotka osaavat sitä arvostaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että me suomalaiset haluamme vakavampia tarinoita :D Ken tietää. Olen kyllä lukenut esim chick litiä, josta olen tykännyt, mutta niissä kirjoissa oli silti jotain vakavampaakin tarttumapintaa. Onhan tässäkin kirjassa vakavia asioita, esim paniikkihäiriö ja nettikiusaaminen, mutta ne käsiteltiin mielestäni kehnosti...

      Poista
  2. Tuskin luen tätä kirjaa koskaan, mutta bloggauksesi oli kivasti tehty. Näin äkkiseltään muistan lukeneeni vain yhden haamukirjoittajan teoksen: Minä Cheeta. Mutta siitä tietääkin heti, ettei simpanssi ole itse sitä kirjoittanut ja kirjaston tietokantakin näyttää suosiolla James Leverin nimen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa tapauksessa haamukirjoittaja on ollut jopa välttämätön :D

      Poista
  3. Mietinkin arvioiko joku tämän suomalaisissa kirjablogeissa, joten kiitoksia mielenkiintoisesta tekstistä. Minun suhtautumiseni haamukirjoittamiseen on aika pitkälti samanlainen kuin sinulla. Monet omaelämäkerrat ovat esimerkiksi ihan avoimesti jonkun muun kirjoittamia, jos esimerkiksi kyseinen henkilö ei osaa tai jostain syystä halua kirjoittaa itse, joten tämä sitten on vain mukana kertomalla mitä haluaa itsestään sanoa. Girl Onlinen tapauksessa voi kuitenkin sanoa, että on lukijoiden harhaanjohtamista kun Zoella hehkuttaa miten on toteuttanut unelmansa saamalla kirjan julkaisuun, vaikka ei olekaan itse sitä kirjoittanut sataprosenttisesti. Niin kuin Telegraphissakin sanottiin, niin Zoellalla on seuraajia videoidensa takia, ei siksi että olisi laadukas kirjoittaja. Siinä ei tosiaan sinällään ole mitään pahaa, mutta miksei sitä voi alkuaankin myöntää rehellisesti? Muutenkin koko kuvio kirjan ympärillä tuntuu minusta jotenkin epämukavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, minusta ei olisi ollut lainkaan paha markkinoida jo aluksi kirjaa niin, että kirjoittajana on mukana joku toinenkin.

      Poista
  4. Minä kuulin ihan äskettäin tästä kirjasta ensimmäisen kerran tuon nimenomaisen haamukirjoittajakohun nimissä. Haamukirjoittaminen ei ole mitenkään uusi asia eikä siinä mitään, mutta tärkeää on nimenomaan antaa se kreditti tuosta suorituksesta ja selvästi myös lukijoille tiedottaa asiasta, koska - kuten sanoit - muuten se on kuluttajan linssiin viilaamista. En ymmärrä Zoen vaiteliaisuutta asiasta, koska se on kuin tahra hänen maineessaan, etenkin kun hän on tehnyt niin paljon työtä vloggaajan uransa eteen. Aika turha kohu, joka oltaisiin voitu välttää niin helposti: tunnustamalla haamurkirjoittajan ja antamalla tälle ansaitut kreditit.

    Kirja ei herättänyt minussa minkäänlaista mielenkiintoa enkä kyseisen vloggaajan videoita ole varmaan ikinä nähnytkään, joten henkilökohtaisesti tämä kohu ei kolahda minuun, mutta näin yleisellä tavalla tällaiset jutut jättävät pahan maun suuhun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ole kauheasti katsonut Zoellan videoita. Sen verran, että naaman tunnistan. Olin kiinnostunut tutustumaan kirjaan, kun kaverini hankki sen :)

      Poista
  5. Sain tämän luettua. Olisin halunnut lukea tämän englanniksi, kepeä kirja ja aidompi ilmaisu. Hesasta en olisi saanut kuin tilaamalla. Joinakin hetkinä tunsin, että blogitekstit olivat riippakiviä. Parempaa YA:ta olen lukenut keväällä, mutta pidin tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ihmettelin, miten Penny oli voinut saavuttaa blogisuosionsa, jos hänen tekstinsä olivat samaa laatua kuin kirjasa olleet.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...