torstai 22. tammikuuta 2015

Harry Potter ja Näkymätön muste

Kuva (x)
Harry Potter ja Näkymätön muste on Teatteri Musteen musikaali, jota esitettiin Turun Sigyn-salissa 17.-20.1.2015. Se perustuu Michiganin yliopiston opiskelijoiden, nykyään Starkid-nimellä tunnetun joukon A Very Potter Musical -nimiseen näytelmään.

Koska minä olen ollut kyseisen Youtubesta löydettävän musikaalin fani jo vuodesta 2011 lähtien, oli minun pakko päästä näkemään myös tämä versio. Kun aikoinaan löysin AVPM:n, harmittelin sitä, etten todennäköisesti koskaan pääse katsomaan sitä saatikka mitään muuta Starkidien tekemään musikaalia lavaversiona. Starkidien lavaversiota en päässytkään näkemään, mutta kyllä Kaarinan lukion musiikkiteatterilinja veti sen verran hyvin, että esitystä oli mukava katsoa.

Musikaali on eräänlainen sekoitus Potter-kirjojen juonia. Se kertoo Harryn toisesta vuodesta, jossa kuitenkin järjestetään kolmivelhoturnajaiset, joihin valitaan kilpailija jokaisesta tuvasta. Kolmivelhoturnajaisista edetään hautausmaalle, Voldemort saa ruumiinsa takaisin ja sen jälkeen seikkaillaan nopeasti jo seitsemännen kirjan tapahtumissa. Juonten sekoitus saattaa hämmentää katsojaa varsinkin ensimmäisellä kerralla, mutta jos musikaaleista innostuu oikein toden teolla, jatko-osat A Very Potter Sequel ja A Very Potter Senior Year antavat jonkinlaisen, tosin hieman poskettoman selityksen juonten sekoittumiselle. Suosittelen katsomaan varsinkin Sequelin, sillä Pimento-tulkinta on aivan loistava ja siinä on muutenkin paljon paremmat laulut, kuin ensimmäisessä osassa.

Musikaalin ollessa minulle varsin tuttu ja minun ollessa melko perehtynyt Potter-musikaalien fandomiin, jäin monta kertaa miettimään, että olivatko tämän suomalaisen version tekijät ymmärtäneet täysin musikaalin ideaa. Alkuperäinen on mielestäni erittäin parodisoiva. Kyllä, se on fanien tekemä, mutta käsikirjoitus näpäyttää hienovaraisesti niitä kaikkia pikku juttuja, jotka kirjoissa ovat vähän hassusti. Sen esittää Harry ylimielisenä ja angstisena, Ron vähän tyhmänä ja seksistisenä ja Hermione tyttönä, jolta tuntuu puuttuvan itsetunto lähes kokonaan. Suomalainen versio tuntui ottavan musikaalin hieman liian vakavasti, niin että alun perin parodiaksi tarkoitetut osiot saatetaan nyt ottaa tosissaan.

Tästä huolimatta näyttelijät vetivät esityksen hyvin. Välillä se oli jopa liiankin tarkkaan kopioitu ele eleeltä alkuperäisestä, mutta ainakin näyttelijät olivat tehneet kotiläksynsä huolella. Oli ilo seurata musikaalia lavalta ilman keskeytyksiä. Pääsin kunnolla juoneen mukaan ja huomasin monia juttuja, joita en ole ennen huomannut. Musikaaliin oli myös tehty omia pikku lisäyksiä. Muun muassa laulaja Robinin kuva esittää tärkeää roolia ja lohikäärmettä yritetään päihittää Turun linnan seudulla. Näytelmästä paistoi se, että näyttelijöillä on kivaa, ja sitä on aina ilo katsoa.

Tähän väliin on pakko myös mainita, että musikaalin suomennos oli toimiva. Pelkäsin, että mitenhän minulle tutut englanninkieliset laulut kääntyvät suomeksi, mutta onneksi pelkoni oli aiheeton. Vuorosanat soljuivat luonnollisesti suomeksi ja laulutkin tuntuivat toimivan. Muutama kappale oli jätetty kääntämättä, varmaan sen takia, että niissä olevat tärkeät sanaleikit eivät olisi kääntyneet hyvin. Minua tämä ei haitannut, mutta nuorilla katsojilla on voinut olla ymmärtämisongelmia.

Myös muutama hahmo oli erityisen onnistunut. Tulkinnat olivat uskollisia alkuperäiselle, mutta mukaan oli otettu myös vähän omaa. Erityisesti pidin Kalkaroksesta, joka vähäeleisyydessään oli loistava. Dumbledore taas liehuvine aamutakkeineen ja sipsuttavine askeleineen oli komedian kultaa.

Musikaalia mainostettiin koko perheen musikaalina, minkä takia minulle tuli todella epämukava olo useassa kohdassa. Alkuperäinen musikaali ei mielestäni ole missään nimessä koko perheen musikaali. Ymmärrän, miksi tästä on haluttu mainostaa lapsille sopivana. Potter-näytelmä varmasti uppoaa lapsiin ja onhan se oivaa perheen yhteistä aikaa mennä käymään viikonloppuna teatterissa. Olisin kuitenkin toivonut, että musikaalin käsikirjoitusta olisi hitusen sensuroitu. Hermionea ja Ginnyä kutsutaan seksikkäiksi, kuolla-sanaa toistetaan tarpeettoman paljon ja muutenkin musikaalissa oli paljon kohtia, jotka aikuinen katsoja ymmärtää vitsiksi, mutta jotka lapsi saattaa ymmärtää täysin väärin. Alkuperäinen hulvaton meininki oli kääntynyt suomennoksen ja näyttelijätyön seurauksena liian vakavaksi ja jotkut alun perin hauskat vitsit tuntuivat nyt ilkeiltä.

Toisaalta, yleisö tuntui tykkäävän. Musikaalin jälkeen takanani istuva poikajoukko (noin 10-vuotiaita) hokivat toisilleen silmät kiiluen, että tämähän oli tosi hyvä. Tällaista pottermieltä oikein lämmittää ajatus uusista lapsista, jotka tutustuvat tähän minulle hyvin tärkeään kirjasarjaan ensimmäistä kertaa. Jos joku noista pojista ei ollut vielä tutustunut Potter-kirjoihin, toivon, että nyt he tutustuvat.

4 kommenttia:

  1. Vaikuttipa tosi mielenkiintoiselta, tämän olisin halunnut nähdä. :D Pitääkin mennä Youtubeen tutustumaan tuohon alkuperäiseen, siitä en ollut koskaan kuullutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, aina on ilo kuulla, jos joku löytää Potter-musikaalit :)

      Pienehkö varoituksen sana: niille kannattaa antaa aikansa. Tai ainakin minä sain ne katsottua vasta useamman yrityksen jälkeen, mutta kun pääsin kunnolla sisälle, niin faniuduin täysin. Taisin itseasiassa katsoa ensiksi AVPM:n alun, siirtyä sitten Sequeliin ja vasta sitten katsoin ensimmäisen osan kokonaisuudessaan.

      Poista
  2. Wow, en olekkaan tuommoisesta kuullut... sitten ikinä! :D Aika suuri Potter fani olen, niin että nyt kyllä hieman hävettää, mutta ehdottomasti täytyy mennä katsastamaan You Tubesta tämä. Minut saa helposti fanityttö tuulelle ;P

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...