torstai 19. helmikuuta 2015

Sudenmorsian

 
Kirjoittanut: Aino Kallas
Sivuja: 141

Tammikuussa koin toipuneeni klassikkokammosta, jonka aiheutti kirjallisuuden opiskelu ja sen lukupaketit. Lainasin kaveriltani Aino Kallaksen Sudenmorsiamen. Halusin testata, miten klassikoiden lukeminen sujuu pienen tauon jälkeen. Samalla halusin paikata edes yhden aukon spefi-sivistyksessäni.

Sudenmorsian on paikkansa ansainnut klassikko. Se on julkaistu vuonna 1928 ja kertoo balladinomaisen tarinan Aalosta, Priidik metsävahdin vaimosta, josta tulee ihmissusi. Kallaksen mukaan tarina on inspiroitunut hänen suhteestaan Eino Leinoon.

Tarinan juoni ei ole minusta erityisen yllätyksellinen. Aalosta tulee ihmissusi, hän yrittää elää sen kanssa ja lopulta... no, ehken sittenkään kerro, miten kaikki päättyy. Juoni ei kuitenkaan ollut se elementti, jonka vuoksi luin tätä kirjaa. Toki halusin tietää, mitä tapahtuu ja mukana on muutama yllätyskin, mutta enemmän minua kiinnosti tässä kirjassa sen kieli. 

Aluksi kieli tuntui hyvin vaikealta, mutta (kenties pääaineeni seurauksena) vanha suomen kieli kiinnostaa minua, joten ensijärkytyksen jälkeen nautin kirjan kielestä. Se on kaunista, koreilevaa ja seassa on sanoja, joiden merkitystä en tarkkaan tiennyt, mutta se ei erityisemmin haitannut. Tuntemattomista sanoista tuli oikeastaan sellainen olo, että olen jonkun vanhan ja merkittävän äärellä. Vaikka Sudenmorsian on fiktiivinen tarina, kirjaa lukiessa tuntui siltä, että tapahtumat 1600-luvun Hiidenmaalta ovat edes jossain määrin totta.

Ehkä tämä kirja ei täysin parantanut minua klassikkokammostani, mutta ainakin hyvänä siedätyshoitona se toimi. 

8 kommenttia:

  1. Ah, vanha rakkauteni ja gradun aiheeni! On aina yhtä sykähdyttävää lukea Sudenmorsiamesta arvioita. Ihmiset lähes poikkeuksetta ihastuvat tähän kirjaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kyllä ihan mielenkiintoista lukea tästä kirjasta jotain tutkimusta tai muuten vain jotain lisätietoa. :)

      Poista
  2. Luin tämän yhdessä illassa viime kuun aikana, vaikka odotin lukemisen takkuilevan. Jälkikäteen oli jotenkin outo ja taianomainen olo. Olin ihan poikkeuksellisen läsnä kirjan tapahtumissa, vaikka ne kuvataan aika kaukaa ja ylimalkaisesti.

    Tulen varmaan lukemaan Sudenmorsiammen useampaan otteeseen tulevaisuudessa. Se on kirja, jota lukiessa hengästyy, niin erikoista kuin se onkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpä osasit sanoa tuntemukseni paljon paremmin kuin minä itse :D Outo ja taianomainen olo todellakin.

      Poista
  3. Hah, luin tämän äikän päättötyön takia :)

    Itse en oikein innostunut kielestä, se ei mielestäni ollut mitenkään kaunista. Olihan sitä jännitävä lukea, muttei se ollut sitä mitä odotin. Minua yllätti kertojan suhtautuminen. Toisaalta hän tukee Aaloa, mutta toisaalta tuomitsee luonteenheikkouden ja varoittelee Paholaisen voimasta.

    Hah, en jaksa enää analysoida tätä kummemmin, kun olen kuitenkin sen jo kerran tehnyt ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kertojan suhtautuminen oli jännää. Sitä tuli sellainen olo välillä, että yleisten normien takia kirjan tapahtumiin tuli suhtautua tietyllä tavalla, mutta kertoja itse olisi halunnut suhtautua toisella tavalla. Nyt siitä tuli jännä sekoitus.

      Poista
  4. Luin tuon joskus tosi kauan sitten, pitäisi lukea uudestaan. Kiehtova se kyllä oli.

    Itse muuten rakastan klassikkoja ja olen aina vähän hämmentynyt, kun ihmiset potevat klassikkokammoa. Tietenkään kaikki eivät ole minunkaan mieleeni, mutta yleisesti ottaen olen huomannut, että suurin osa klassikoista on klassikkoja siksi, että niillä on ihmisille annettavaa vuosikymmenestä ja -sadasta toiseen. Ne ovat klassikkoja siksi, että niitä luetaan ja on luettu pitkään, koska niissä on jotain hienoa ja vahvaa, ei siksi että niitä arvostetaan jossain akatemiassa. Epäilen kyllä vajavaisen todistusaineistoni perusteella, että kirjallisuudenopiskelijoille klassikoita saatetaan valita toisin perustein, enemmän sen mukaan millä on kirjallisuustieteellistä merkitystä, ja ne eivät välttämättä ole niitä kiinnostavimpia. Onneksi itse olen saanut valita klassikkoni villisti ja vapaasti. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tuli klassikkokammo kirjallisuuden opintojen klassikkokurssin aikana. Osa niistä kirjoista olivat aivan kamalaa pakkopullaa.

      Tiedostan kyllä, että klassikoiden joukossa on hyviä kirjoja. Itse pidän esim. Dorian Greyn muotokuvasta ja Sinuhe egyptiläisestä.

      Joskus minulle on kyllä tullut klassikoiden kohdalla sellainen olo, että ne ovat pelkkiä kliseitä täynnä. Muut kirjailijat ovat (kenties jopa tiedostamattaan) hyödyntäneet klassikoita ja siksi useat klassikot ovat sitten tuntuneet tylsiltä.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...