maanantai 29. kesäkuuta 2015

Sing me a song of a lass that is gone

Kirja: Muukalainen (Matkantekijä 1)
Kirjoittanut: Diana Gabaldon
Sivuja: 824
Suomentanut: Anuirmeli Sallamo-Lavi

Diana Galandonin Muukalainen on ollut yksi kuluneen vuoden ikuisuusprojekteistani. Lainasin kirjan alkusyksystä kirjastosta, luin sitä jonkin verran, jouduin palauttamaan sen kirjastoon ja alkuvuodesta satuin löytämään samaisen kirjan divarista edullisesti. Olen lueskellut Muukalaista usein junassa. Aina kun luin sitä, etenin noin sata sivua kerrallaan, mutta kirjassa ei koskaan tuntunut olevan sellaista imua, joka olisi saanut minut oikeasti ahmimaan sitä eteenpäin.

Tarina kertoo Clairesta, joka on lähtenyt toiselle häämatkalleen Skotlantiin miehensä Frankin kanssa. On vuosi 1945. Toinen maailmansota on juuri loppunut ja ennen sotaa naimisiin menneet Claire ja Frank haluavat tutustua toisiinsa uudelleen. Frank on työskennellyt M16:ssa ja Claire sairaanhoitajana sodan aikana. Frank on saanut töitä historian professorina Oxfordin yliopistosta, joten loma Skotlannissa menee välillä historiantutkimuksen puolelle. Se ei Clairea tunnu paljon haittaavan, vaan aviomiehen tehdessä sukututkimusta Claire kiertää kylää ja tutustuu kasveihin.

Kylän lähellä sijaitsee myös muinainen kivikehä, Craigh na Dun, jota Claire ja Frank menevät katsomaan. Kivikehä vetää Clairea kummasti puoleensa, joten eräänä päivänä hän lähtee kehälle uudestaan. Hän astuu kivikehään, tuntee outoja tuntemuksia ja pian huomaa matkustaneensa ajassa taaksepäin, vuoteen 1743. Hän on päätynyt englantilaisena keskelle Skotlantia juuri merkittävän Jacobiittikapinan alla.

Minun on vaikea käsitellä tätä kirjaa romaanina. Se on pikemminkin selostus tapahtumista, joita tapahtuu fiktiiviselle Claire-nimiselle naiselle. Alun perin en edes kiinnittänyt tähän seikkaan huomiota, sillä luin kirjaa niin hitasti, etten ehtinyt muodostaa tarinasta yhtä kokonaisuutta. Kun aloin katsoa kirjaan perustuvaa TV-sarjaa, kirjan alku palautui mieleeni ja huomasin, ettei tarina edes tunnu muodostuvan kokonaisuutta. Alussa luodaan odotuksia, joihin ainakaan kirja ei lopussa vastaa.

Mielestäni tässä tarinassa on kaksi suurehkoa kannatinta, jotka pitivät minun mielenkiintoani yllä. Clairella on tavoite: hän haluaa päästä takaisin omaan aikaansa, aviomiehensä luo. Tavoitteeseen tulee jatkuvasti uusia esteitä, mutta ainakin kirjan alkupuoliskon hän tähtää selvästi yhteen asiaan. Takaisin Craigh na Dunini, takaisin vuoteen 1945. Toinen kannattava tekijä on se, uskaltaako hän kertoa uusille läheisille ystävilleen ja myös rakastalleen totuuden itsestään.

Näiden kahden jännitteen lymyillessä taustalla lukija jaksaa lukea tarinaa eteenpäin, vaikka juoni tuntuu vetävän välillä ihan sivuraitaille. Puolessa välissä kirjaa kuitenkin tapahtuu jotain, joka muuttaa kirjan tyylin lähes kokonaan. Alun tavoitteet unohtuvat ja Claire saa muita asioita huolekseen. Tuntuu, kuin Claire vain hyväksyy tilanteen ja lakkaa kamppailemasta. Okei, ihminen on sopeutuvainen ja tottuu vaikka mihin, mutta olisi mukavaa lukea kirjaa, jonka alun tavoitteet pyritään ratkaisemaan edes jotenkin. Silloin lukija on tyytyväinen.

Kirjasta tuntuu puuttuvan jonkinlainen draaman taju. Monet mielestäni tärkeät kohtaukset ja paljastukset kerrottiin kuin ohimennen. Kirjan kantavat mysteerit ja jännitteet ratkeavat oudosti ja liian helposti. Sen sijaan juoksennellaan ympäri Skonlantia aina milloin mistäkin syystä lainsuojattomana. Välillä taas tuli sellainen olo, että kirja on kirjoitettu vain, jotta keskiluokkaiset kotirouvat pääsevät lukemaan siitä, kuinka tulevaisuudesta pelmahtanut nainen pääsee sänkyyn komean kilttiin pukeutuneen skotin kanssa.

Kun aloin kirjoittamaan tätä bloggausta, lueskelin hieman Muukalaisen alkua. Olin yllättynyt. Alun lukemisesta on jo tosi kauan aikaa. Alku vaikuttaa tosi lupaavalta, mukaansatempaisevalta. Jossain vaiheessa vain lyssähti. Alku käsittelee sitä, kuinka ihmisiä katoaa ja kuinka osaa heistä ei löydetä lainkaan. Claire katoaa. Löydetäänkö hänet? Siihen kirja ei vastaa. Loppu on edennyt aivan eri suuntaan, jättäen jälkeen hämmentyneen olon. Suurimman osaa kirjasta suhtauduin siihen kuin hieman huvittavaan ja hupsuun historialliseen harlekiiniin, mutta hupsu tarina saakin kauheita käänteitä. Aiemmin huvittaveet seikat enää naurattaneet lainkaan.

Kaverini sanoi, että lopun käänteet tappoivat hänen mielenkiintonsa, eikä hän ole koskaan halunnut lukea jatkoa. Minulle taas tuli sellainen olo, että kyllä minä ainakin seuraavan osan luen. Haluan tietää, antaako jatko vastauksia kysymyksiin, joita minulla heräsi. Sudenkorento on lisätty TBR-listalle.

perjantai 26. kesäkuuta 2015

24h Kesälukumaraton (Päivittyvä)


Kiire on todellakin yllättänyt bloggaajan, vaikka on kesä, mutta kuin ihmeen kaupalla Blogistanian kesälukumaraton ajoittui aikaan, jolloin oikeasti pystyn nipistämään 24 tuntia lukemiseen.

En erityisemmin ehtinyt suunnitella, mitä lukisin. Olen aina tehnyt niin, että luen pääsääntöisesti kirjoja, jotka ovat olleet minulla kesken, mutta joskus kesken on ollut melko raskaslukuisia opuksia. Kokosin kuitenkin kasaan ne kirjat, jotka ovat joko kesken tai suunnitteilla lukea mahdollisimman lähitulevaisuudessa.

Kuvassa päällimäseinä on Robin Hobbin Näkijän tarun 2 . ja 3. osa, jotka hankin juuri itselleni. Niiden alla on Neil Gaimanin Neverwhere - maanalainen Lontoo, joka on osa Risingshadowin kesälukuhaastetta. Sen olen jo aloitanut, joten todennäköisesti aloitan sillä.

Seuraavaksi kuvassa on Margaret Atwoodin Uusi maa, joka on spefilukupiirini seuraava kirja. Suurella todennäköisyydellä en koske siihen tänään, ellen yhtäkkiä tule hyvin utealiaaksi.

Kolme alinta ovat Emily Brontën Humiseva harju (kirjabloggaajien yhden haasteen kirja), Diana Gabaldonin Muukalainen (kesken viime syksystä saakka) ja Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe.

Kaiken päälle aion lukea Atorox-novelleja.

Takana on työpäivä, kävelylenkki kaverin työpaikalla hautausmaalla, kauppareissu ja pari neljän tunnin yöunta, joten saa nähdä, miten tästä selvitään. Jossain välissä minun pitää myös leipoa ja tiskata, mutta saattaa käydä niinkin, että torkahdan päiväunille vahingossa. Eväät on kuitenkn hankittu, joten seuraavat 24 tuntia pyritään lukemaan niin paljon kuin mahdollista.

Maraton alkaa klo 15:00.

Päivitys klo 19:53
Tämäpäs on noloa, muta hyvin arvattavaa. Ehdin lukea Neverwhereä vain parikymmensä sivua, kun simahdin. Mutta tarvitsen ne päikkärit.
Sivuja luettu: 27

Päivitys 21:57
Ei tämä nyt lähde oikein käyntiin. Sain leivottua leipomukset ja luettua jonkin verran, mutta hitaasti etenee. Neverwhere on kyllä ihan mukavaa maratonlukemista. Ei liian vaativaa, mutta silti mukaansatempaisevaa.
Sivuja luettu: 53

Päivitys 00:50
Melkein nolottaa tulla tekemään päivitys, kun olen edennyt hyvin hitaasti edelleen, mutta päätin silti tulla ilmoittamaan, että vaihdan kirjaa. Neverwhere, vaikka kutkuttava idea siinä onkin, on kirjoitettu sen verran suorasukaisesti, että ehkä on hyvä lukea jotain muuta hetken aikaa. Jotain, missä on vähän erilainen kieli.
Vaikka olen lukenut vain noin 90 sivua, se on silti enemmän, mitä yleensä ikinä luen päivän aikana. Joten vaikken pääsisi huippulukemiin, olen ainakin saanut jotain kirjaa edistettyä.
Sivuja luettu: 91

Päivitys 3:05
Päädyin lukemaan Diana Gabaldonin Muukalaista. Etenin siinä 55 sivua ja aion jatkaa vielä ennen kun menen lopullisesti nukkumaan, mutta tämä on viimeinen päivitykseni tältä illalta.
Muukalainen on kyllä hämmentävä kirja. Silloin kun se nappaa, se on tosi mielenkiintoinen, mutta välillä tulee järkyttäviä suvantovaiheita. Siitä sitten enemmän, kun lopulta saan kirjan luettua ja kirjoitettua siitä blogipostauksen.
Olen todennut, että jos haluaisi menestyä lukumaratonissa, ei kannattaisi käyttää niin paljon aikaa fb-chatissa poikakaverin kanssa, mutta kun juttu luistaa, niin minkäs sille voi... Maraton vain kärsii. Minulla ei ole mitään itsekuria.
Sivuja luettu: 146

Päivitys 11:25
Luin eilen illalla Muukalaista vielä parikymmentä sivua, nukahdin ja heräsin vähän ennen yhtätoista. Olen edennyt kirjassa viime päivityksen jälkeen tassn 50 sivua. Kirjaa on jäljellä enää vain noin 170 sivua, joten pohdin, voisinko kunnon reipastelulla saada kirjan vielä kolmeen mennessä loppuun. Silloin tulisi sellainen olo, että tällä muuten melko epäonnistuneella maratonilla on ollut edes jotain tuloksia. Saisin vihdoin loppuun Muukalaisen, joka on ollut kuluneen vuoden aikana ikuisuusprojektini.
Sivuja luettu: 196

Päivitys 13:05
Vielä olisi vähän alle kaksi tuntia aikaa ja Muukalaista on jäljellä noin 90 sivua. Ennen kolmea minun täytyy tosin pukeutua ja syödäkin jotain, joten kaikki aika ei mene tehokkaasti lukemiseen. Ajoitin lukumaratonini niin, että ehdin juuri ja juuri kokoukseen, jossa minun pitää olla kolmen jälkeen. Silti uskon, että minulla on mahdollisuudet saada tämä kirja loppuun.
Minulla on kyllä paljon blogattavaa Muukalaisesta, kunhan sen aika koittaa.
Sivuja luettu: 278

Päivitys klo 14:40
Muukalainen luettu! Sainkin sen loppuu nopeammin kuin kuvittelin. Ei jäänyt täpärälle, tässähän olisi aikaa lukea vielä jotain. Taidan kuitenkin käyttää seuraavat 20 minuuttia muuhun puuhasteluun, jottei tarvitse rientää päivän menoihin hätäisesti.
Sivuja luettu: 364

Loppujen lopuksi sivumäärä ei jäänyt niin nolon alhaiseksi kuin olisi voinut jäädä ja sain yhden ikuisuusprojektin luettua loppuun, joten ei kait tämä maraton ihan hukkaan heitetty yritys ollut. :)

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Saga (Volume 4)

Kirjoittanut: Brian K. Vaughan
Piirtänyt: Fiona Staples
Sivuja: 152

"This is the story of how my parents split up."

Maailma on täynnä kertomuksia rakkaudesta, mutta yleensä se tuntuu olevan kertomus rakastumisesta tai kertomus siitä, kuinka rakkaus hiipuu. Olen viime aikoina oikein janonnut tarinoita, jotka kertovat pariskunnista, jotka rakastavat toisiaan ja pysyvät yhdessä, ihan sama mitä tapahtuu. Sagan tukipilari on kolmen albumin verran ollut Alanan ja Markon rakkaus, jonka vuoksi he ovat uhranneet kaiken. He ovat perustenaat laittoman perheen ja ovat edelleen pakoilemassa viranomaisia. Kun neljännen albumin ensimmäinen luku päättyi noihin sanoihin, myönnän että parkaisin ääneen. Voi Saga, minkä teit.

Edellisestä albumista huokui selvästi se, että tarinan ensimmäinen osa on saatu pakettiin. Neljäs aloittikin selvästi uuden tarinakokonaisuuden. Aktiivinen pakomatka on ohi ja nyt ollaan piilotteluvaiheessa. Perhe on parkeerannut aluksensa Cardenia-nimisellä planeetalle, jossa toimii epämääräisen laiton Open Circuit -kanava, jonka leivissä Alana tienaa perheelleen elannon. Marko viettää koti-isän elämää, huolehtien Hazelista. Perheen apuna puuhailevat Markon äiti Klara ja ensimmäisen albumin seikkailuista mukaan lähtenyt Izabel-haamu.

Suvantovaihe tuo perheeseen uusia ongelmia. Alana vihaa työtään, mutta muuta ei ole tarjolla. Marko yritää tuoda sisältöään elämäänsä viemällä Hazelia erilaisiin paikkoihin, kuten puistoihin ja tanssitunneille. He alkavat unohtaa takana olleen pakomatkan, onhan siitä jo pari vuotta. Vaarat eivät kuitenkaan ole ohi, sillä Alanan työ on julkista ja joku huomaakin hänet sitä kautta.

Albumin alkupuoli käsittelee Markon ja Alanan elämän asettumista, mutta loppupuolella aletaan rakenaa jälleen kerran pidempää juonta. Loppupuolella mukaan tuodaan hahmot, joita ei ole vähään aikaan näkynyt. Gwendolyn, Sophie, The Will, Prince Robot IV, Gale ja The Brand marssivat kuvioihin ja jatkavat Alanan ja Markon perheen piirittämistä, kukin omista syistään.

Tämä sarjakuva osaa kyllä näpäyttää, jos ei muuta. Se pitää lukijan varpaillaan. Hahmoja voi kuolla milloin vain, ja kuolemat kuvataan hyvin graafisesti. Ensimmäinen luku alkaa synnytyksen lähikuvasta ja lukija saa muutenkin varautua runsaaseen alastomuuteen, värikkääseen kielenkäyttöön ja rankkaan lukijan linssiin viilaamiseen.

Sillä vaikka alussa parahdinkin, loppu lupaa taas jotain, minkä vuoksi haluan ehdottomasti jatkaa. Harmillisesti sarja päivittyy hyvin hitaalla tahdilla.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Salamurhaajan oppipoika (Näkijän taru 1)

Kirjoittanut: Robin Hobb
Sivuja: 447
Suomentanut: Sauli Santikko

Herkässä ahmimisiässä kuljin kirjastossa loppujen lopuksi aika lailla laput silmillä. Luin kyllä ahkerasti kaiken, mikä oli mukavuusalueellani, mutta jotenkin koin, että aikuisten fantasiahylly ei ollut minulle tarkoitettu. Siksi minulta jäivät välistä monet fantasian omat klassikkonsa, kaikki ne kirjat, jotka "jokainen fantasian lukija tietää".

Tuntui melkein luonnolliselta aloittaa tutustumiskierros tähän osastoon Robin Hobbilla, varsinkin kun Näkijän tarun ensimmäinen osa löytyi edullisesti divarista. Satuin vielä osallistumaan Risingshadowin kesälukuhaasteeseen, jossa samainen kirja arpoutui luettavakseni. Se antoi minulle motiivin aloittaa maaliskuussa ostetun kirjan lukemisen.

Kun on kuullut paljon jostain kirjasta, sarjasta tai kirjailijasta, on kiinnostavaa lopulta päästä tutustumaan itse teokseen. Juuri koskaan todellisuus ei mene ihan yksiin odotusten kanssa. Ai tästäkö kaikki ovat puhuneet? Jännää.

Salamurhaana oppipoika nimittäin on hyvä kirja. Mutta se on erillä tavalla hyvä kuin oletin. Se ei ole vauhdikas seikkailu, vaan se koostuu hieman novellimaisista luvuista, jotka kertovat aina yhden jakson Fitzin elämästä. Alkuhämmennyksen jälkeen opin tykkäämään tyylistä.

Kirja on yllättävän tunnelmallinen, hidas ja pohdiskeleva fantasiakertomus pojasta, joka heittopussin lailla tuodaan linnaan. Koska hän on kuninkaallinen äpärä, hänelle on keksittävä jotain käyttöä. Kirja on tarkka ja yksityiskohtainen, mutta silti sopivan epämääräinen. Vaikka kertojaääni on selvästi aikuisuuteen (tai vanhuuteen) ehtinyt päähenkilö, joka muistelee menneitä, ei lukijalle silti paljasteta yhtään sen enempää, mitä päähenkilö kerrontahetkellä tiesi. Siitä syntyy kiinnostava tunnelma, jossa kaikki nähdään aikuisten näkökulmasta, mutta kerrotaan kasvavan lapsen silmin.

Kirja on siinäkin mielessä mielenkiintoinen, että en loppujen lopuksi havainnut siinä kunnollista draaman kaarta. Asioita vain tapahtui. Fitz on nuori poika, joka tuodaan linnaan ja sen jälkeen häntä aletaan kouluttaa. Tarina kertoo, kuinka Fitz käy erilaisten opettajien oppitunneilla, kuinka Fitz ei ihan ymmärrä kaikkea ja kuinka hänestä pikku hiljaa kasvaa teini-ikäinen nuorukainen, joka on oikeastaan hyvin yksinäinen, mutta jonka harteille on kasattu paljon lastia. Tarina etenee kronologisesti tapahtumasta toiseen. Nähtävillä on selvää petausta sarjan seuraavia osia varten eikä tämä trilogian avausosa todellakaan vielä anna vastausta kaikkeen.

Kaverini kommentoikin minulle, ettei hän näe Näkijän tarun osia omia kirjoinaan. Hän näkee ne Fitzin hahmon tarinana ja tapahtumina, mitä hahmolle tapahtuu. Sillä tavalla tämä sarja varmaan toimiikin. Omana itsenäisenä kirjana, vaikka mielenkiintoinen olikin, Salamurhaana oppipoika ei nimittäin ollut kovin ehjä kokonaisuus. Olin hieman hämmentynyt käännettyäni viimeisen sivun. Tällainenko tämän kirjan juoni oli? Kokonaisuutena juoni on nimittäin vähän hajanainen. Alku ei ennakoi juuri mitään, mitä lopussa voisi tapahtua, joten lopun juonenkäänteet tuntuivat pompahtavan lukijan silmille täysin nurkan takaa. Välillä huomasin lukevani fantasiamaailmasta, jossa on omanlainen zombieongelma, välillä taas luin jotain, mikä muistutti Potterien koulunkäyntiä ja välillä huomasin lukevani erittäin monimutkaista juonittelukuviota.

Kenties tämä on vain eri ajan tyyli käsitellä fantasiaa. Oli loppujen lopuksi hyvin virkistävää lukea tällainen kirja. Olen lukenut jokusen varsin kaavamaisesti tuotetun (yleensä amerikkalaisen) spefikirjan, jossa jokainen asia johtaa johonkin ja kaikki on niin ennalta-arvattavasti mietittyä, että alussa jo arvaa lopun. Salamurhaana oppipojassa ei todellakaan arvannut loppua, ei edes silloin, kun oli ihan lopussa. Kirja oli tutkimusmatka, yllätys. Kaikki kehitys tapahtui kuin vaivihkaa.

Tutustuminen siihen fantasian saraan, jonka teini-ikäisenä missasin, on ainakin näin aloituksen puolesta ollut onnellinen. Tämä oli hyvä kirja. Olen iloinen, että vihdoin luin sen. Jatko-osat ovat jo matkalla luokseni, mutta tässä välissä olen suunnitellut lukevani muutaman muun kirjan. Aion kuitenkin palata seuraavaan osaan vielä kesän aikana. Kenties minä löydän itseni kohta seisomassa niissä riveissä, jossa Robin Hobbia kehutaan, mutta samalla Fitzin villiä ajatustenjuoksua päivitellään.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Aikavänkyrä - Aika akateeminen Doctor Who -päivä


Jos joku tarkkasilmäinen on seurannut twitter-tiliäni viime aikoina tarkemmin, on hän saattanut huomata, kuinka olen välillä retweetannut juttuja, joita Aikavänkyrä-tili on postannut. Syynä tälle käytökselle on luonnollisesti Aikavänkyrä-niminen tapahtuma, jonka järjestäjien joukkoon olen tämän kevään ja alkukesän aikana päätynyt. Varmaankin jo arvasitte myös sen, että tuo edellä mainittu twitter-tili on minun ylläpitämäni.

Aikavänkyrä - Aika akateeminen Doctor Who päivä on lauantaina 13.6. järjestettävä seminaariohjelmallinen minicon. Se järjestetään Turun yliopiston Sirkkalan tiloissa ja sen pääjärjestäjänä toimii Turun yliopiston tieteiskulttuurikabinetti (Tutka), jonka hallituksessa olen aktivoitunut tämän vuoden kuluessa. (Siinä syy, miksi bloggaaja on ollut vähän kiireinen.)

Tapahtuma on ilmainen, ikärajaton ja alkoholiton niin päivän kuin iltabileidenkin osalta. Päivällä ohjelma koostuu esitelmistä, paneeleista ja muusta ohjelmasta, sisältäen seuran conipöydän, pullamyyjäiset ja (maksullisen) lounaskeittotarjoilun. Illalla on tarkoitus paljastaa TARDIS, jonka Tutka on hankkinut itselleen ja julistaa cosplay-kisan voittaja.


Haluan kirjoittaa tästä aiheesta blogissani, koska tapahtumasta on tullut minulle hyvin läheinen ja olisi mukavaa, jos sinne tulisi paljon innokkaita osallistujia. Olen itse puuhaillut coniteassa (eli porukassa, joka järjestää conia) muun muassa tiedottajana. Olen hoitanut twitter-tiliä ja jaellut julisteita ympäri Turkua. Olen tapahtuman seurauksena päätynyt muun muassa PopCultiin, helsinkiläiseen uuteen populaarikulttuuritapahtumaan, jossa mainostimme omaa tapahtumaamme. 

Vielä on paljon tehtävää, vaikka tapahtuma häämöttää jo horisontissa. Kymmenen päivää aikaa. Ohjelma julkistetaan pian, conitea puurtaa kulisseissa ja tekee viime hetken säätöjä, ja tietenkin kaikki toivovat, että suomen ensimmäiseen Doctor Who -tapahtumaan tulisi paljon faneja paikan päälle.

Mystinen TARDIS-kuva
Linkkejä:

Kummalinnun munia 1

Kummalinnun munia 1
Sadan sanan tarinoita
Toimittaneet: Mixu Lauronen ja Christine Thorel
Sivuja: 132
Sisältää: Esipuheen, sata raapaletta ja kirjailijaesittelyt

Viime vuonna Osuuskumma pyöritti raapalepalvelua, joka julkaisi raapaleita kahdesti viikossa sähköpostitse. Itse en ollut tilannut palvelua, joten kun satuin löytämään raapaleet näin painetussa muodossa kirjastosta, päätin lainata sen itselleni ja lukaista.

Raapaleet sattuivat hyvään saumaan. Olen (kuten olen aiemmin jo kertonut) hyvin kiireinen, enkä ole viime aikoina ehtinyt lukea kunnolla. Raapaleet tarjosivat minulle pienen piipahduksen fiktiivisten maailmojen parissa vinkeiden ideoiden kera. Kuten aiemmin Shimo Suntilan raapalekokoelmasta blogatessani totesin, raapaleet tarjoavat minulle juurikin niitä ideoita. Sadassa sanassa ehditään esitellä joku kiva ajatus, jota parhaassa tapauksessa jää miettimään pidemmäksikin aikaa.

Joillekin useampi kirjailija voi olla rikkaus, mutta jotenkin koin tämän kokoelman kohdalla ongelmalliseksi sen, että kirjoittajia oli useita. Heidän tyylinsä vaihteli, välillä suurestikin. Tässä kyllä nopeasti oppi tuntemaan, kenen tyylistä tykkäsi. Jotkut raapaleet eivät jaksaneet innostaa, mutta jotkut taas olivat aivan loistavia. Siinä mielessä kokoelma ei siis ole ihan tasaista laatua.

Oli jännittävää huomata, kuinka eri kirjoittajilta tunnisti erilaisia tyylejä. Esimerkiksi Christine Thorelin raapaleissa esiintyy paljon erikoisia spefistisiä nimiä ja Tarja Sipiläisen raapaleet on usein jaettu kahteen osaan. Erityistä hilpeyttä aiheuttivat erilaiset intertekstuaaliset viittaukset.

Kokoelmaa lukiessa tuli otettua muutamista ehdottomista suosikeista kuva ja lähetettyä se kavereille. Nyt laitan niistä kolme tähän alle. Klikkaamalla saat suuremmaksi.



maanantai 1. kesäkuuta 2015

Noviisi - kirjoituskilpailu 13-17-vuotiaille

Kuva (x)
Tänään moni koululainen on viettänyt kesälomansa ensimmäistä virallista vapaata arkipäivää. Ainakin täällä Turussa se taittui hyvin sateisissa merkeissä. Kun tein mutkan keskustassa, silmiini osui lukematon määrä 13-17-vuotiaita nuorukaisia viettämässä ihanan joutilasta kesälomaansa, ehkä jopa vähän huolissaan siitä, että mitä sitä tänä kesänä voisikaan tehdä.

Onneksi ainakin kirjoittamista harrastaville on luvassa hyvä houkutin tarttua kynään (tai näppäimistöön) ja pistää kirjoittamaan. Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat (Stk), Turun yliopiston tieteiskulttuurikabinetti (Tutka) ja Turun Science Fiction Seura (TSFS) järjestävät 13–17-vuotiaille nuorille suunnatun science fiction- ja fantasianovellikilpailun Noviisi 2015. Kilpailu järjestetään jo viidettä kertaa ja on sukua TSFS:n Nova-kilpailulle.

Kirjoita siis suomenkielinen, alkuperäinen ja ennen julkaisematon teksti, jolla on mittaa korkeintaan 10 000 merkkiä välilyönteineen (noin viisi (5) liuskaa). Tekstin tulee olla spekulatiivista fiktiota, eli scifiä, fantasiaa ja kaikkea muuta kummallista.

Joillekin ahkerille kirjoittajille viiden sivun mittainen teksti voi kuulostaa vaikealta - eihän siinä ehdi päästä edes alkuun! Niin minäkin monesti olen ajatellut, mutta kun olen enemmän harrastanut kirjoittamista, olen huomannut, että lyhyissä teksteissä on omat etunsa. Siinä tulee karsittua pois kaikki ylimääräinen ja keskityttyä siihen, mikä on kaikista tärkeintä. Ja usein yksinkertaiset ideat ovat niitä kaikista parhaimpia.

Kisan tuomareina toimivat Noviisi 2013:ssa sijoittuneet kirjoittajat Olivia Huotari, Venla Siikaniemi ja Janette Heikkinen sekä kirjailijat Marko Hautala ja J.S. Meresmaa. Kisassa on esiraati, jonka muodostavat Jenni Hirvonen, Taru Hyvönen, Pasi Karppanen ja Nina Lahtinen. Kaikki esiraatilaiset ovat minun tuttujani, ahkeria lukijoita ja/tai kirjoittajia, joten voin rehellisesti sanoa, että tekstit päätyvät hyvien esiraatilaisten käsiin.

Edelliseen kilpailuun, joka järjestettiin vuonna 2013, osallistui vain 17 kirjoittajaa. Kuulemma tänäkään vuonna ainakaan tiedusteluja ei ole tullut samoissa määrin kuin ruuhkavuosina. Nyt olisi siis mahdollisuus päästä erottumaan ja saamaan itselleen vähän mainetta, mammonaa, palautetta ja erittäin hyvän mielen! Kaiken lisäksi voittajatekstit julkaistaan TSFS:n Spin-lehdessä. Jos haaveenasi on tulla julkaistuksi, tässä olisi yksi mahdollisuus. Ja jos ei vielä innosta, niin vihoviimeisenä houkuttimena on ilmainen Spin-lehti, joka lähetetään kaikille kisaan osallistujille.

Nyt ei muuta kuin kirjoittamaan. Vielä on kuukausi aikaa, sillä viimeinen osallistumispäivä on 30.6. Voitajat julkistetaan tulevana syksynä.

Tarkempaa tietoa kisaan osallistumisesta löytyy Novisin omasta blogista, johon pääset tästä.

Historian suurnaiset

Kirjoittanut: Reinhard Barth
Sivuja: 306
Kustantamo: Gummerus, Ajatus Kirjat

Sain Historian suurnaiset myöhäisenä joululahjana. Kirja on välillä esiintynyt blogissani mm. lukumaratonin merkeissä. Lukemiseen meni kauan, sillä kirja sisältää 26 noin kymmensivuista juttua historiallisista henkilöistä. Koin, etten voinut lukea kovin montaa henkilöä kerrallaan, joten etenin kirjan kanssa melko hitaasti.

Mielestäni kirja lähtee liikaa siitä oletuksesta, että lukija tietää jo valmiiksi jotain siinä esitellyistä henkilöistä. Minä valitettavasti en ollut kuullut kaikista henkilöistä, joten lukeminen tuntui välillä vaikealta.

Olisin kaivannut jonkinlaista yleistä esittelyä jokaisen luvun alkuun. Kuka, mitä, missä, milloin ja vähän selostusta sen maailman yleisestä tilanteesta. Toki elämme nykyään digiaikaa ja olisin helposti voinut tarkistaa pikku juttuja netistä, mutta jotenkin sitä vain haluaa, että kirja pystyisi seisomaan omilla jaloillaan.

Kaiken lisäksi tekstien taso tuntuu vaihtelevan. Välillä luku alkoi jonkinlaisella esittelyllä, välillä teksti oli hyvin luettelevaa, jopa puuduttavaa historiankuvausta ja välillä mennään kaunokirjallisen tyylin puolelle.

Huomasin kyllä, että silloin, kun kyseessä oli henkilö, josta tiesin edes jotain (kuten Katariina Suuri, Kleopatra, Elisabet I, Marie-Antoinette, kuningatar Viktoria), teksti oli paljon helpommin seurattavaa. Pysyin perässä, koska tiesin jo jotain. Valitettavasti kirja kuitenkin tuntuu keskittyvän useisiin saksankielisten alueiden henkilöihin, joista en ollut ennen kuullutkaan. Kenties tämä kertoo jotain myös historiasta yleisesti: vaikka olenkin perehtynyt historiaan jonkin verran, eivät nämä naishenkilöt olleet minulle tuttuja. Joko en itse ole vaivautunut painamaan heidän nimiään mielen tai historiankirjoittajat eivät ole vaivautuneet kirjoittamaan heistä.

Sinänsä harmi, että historiallisiin naishenkilöihin tutustuttava kirja on näinkin vaikealukuinen. Kirjoittajalla on selkeästi ollut paljon tietoa, mutta hän ei ole osannut muotoilla sitä hyvin.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...