keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Aikavänkyrä - Aika akateeminen Doctor Who -päivä


Jos joku tarkkasilmäinen on seurannut twitter-tiliäni viime aikoina tarkemmin, on hän saattanut huomata, kuinka olen välillä retweetannut juttuja, joita Aikavänkyrä-tili on postannut. Syynä tälle käytökselle on luonnollisesti Aikavänkyrä-niminen tapahtuma, jonka järjestäjien joukkoon olen tämän kevään ja alkukesän aikana päätynyt. Varmaankin jo arvasitte myös sen, että tuo edellä mainittu twitter-tili on minun ylläpitämäni.

Aikavänkyrä - Aika akateeminen Doctor Who päivä on lauantaina 13.6. järjestettävä seminaariohjelmallinen minicon. Se järjestetään Turun yliopiston Sirkkalan tiloissa ja sen pääjärjestäjänä toimii Turun yliopiston tieteiskulttuurikabinetti (Tutka), jonka hallituksessa olen aktivoitunut tämän vuoden kuluessa. (Siinä syy, miksi bloggaaja on ollut vähän kiireinen.)

Tapahtuma on ilmainen, ikärajaton ja alkoholiton niin päivän kuin iltabileidenkin osalta. Päivällä ohjelma koostuu esitelmistä, paneeleista ja muusta ohjelmasta, sisältäen seuran conipöydän, pullamyyjäiset ja (maksullisen) lounaskeittotarjoilun. Illalla on tarkoitus paljastaa TARDIS, jonka Tutka on hankkinut itselleen ja julistaa cosplay-kisan voittaja.


Haluan kirjoittaa tästä aiheesta blogissani, koska tapahtumasta on tullut minulle hyvin läheinen ja olisi mukavaa, jos sinne tulisi paljon innokkaita osallistujia. Olen itse puuhaillut coniteassa (eli porukassa, joka järjestää conia) muun muassa tiedottajana. Olen hoitanut twitter-tiliä ja jaellut julisteita ympäri Turkua. Olen tapahtuman seurauksena päätynyt muun muassa PopCultiin, helsinkiläiseen uuteen populaarikulttuuritapahtumaan, jossa mainostimme omaa tapahtumaamme. 

Vielä on paljon tehtävää, vaikka tapahtuma häämöttää jo horisontissa. Kymmenen päivää aikaa. Ohjelma julkistetaan pian, conitea puurtaa kulisseissa ja tekee viime hetken säätöjä, ja tietenkin kaikki toivovat, että suomen ensimmäiseen Doctor Who -tapahtumaan tulisi paljon faneja paikan päälle.

Mystinen TARDIS-kuva
Linkkejä:

4 kommenttia:

  1. Tykkään, tykkään. Turku on kovin kaukana, joten paikalle en pääse. Perheessämme on monta Doctor Who -fania, joten tästä pitää kertoa kotiväelle ruokapöydän ääressä. Toivottavasti päivänne on onnistunut ja itse Tohtori saapuu yllättäen paikalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ainakin pahvinen figuuri kympistä, joten aika lähelle mennään. :D

      Poista
  2. Minäkin tykkään ihan hurjasti! Ja jos Turku olisi lähempänä (täältä Joensuusta katsottuna se on kovin, kovin kaukana) olisin paikalla heti! Tapahtuma vaikuttaa mahtavalta, ja vaikken itse pääse paikalle, niin olen iloinen että tällainen järjestetään. Tohtori on niin ihana, ja minäkin toivon että hän putkahtaa Tardiksella paikalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillista mutta ymmärrettävää, ettei sieltä asti yhden päivän tapahtuman takia viitsi lähteä. Itse, silloin kun asuin vielä Oulussa, tein reissuja Etelä-Suomeen tapahtumien takia, mutta ne olivat usein koko viikonlopun tapahtumia, jolloin reissuun oli mielekkäämpään lähteä.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...