sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Salamurhaajan oppipoika (Näkijän taru 1)

Kirjoittanut: Robin Hobb
Sivuja: 447
Suomentanut: Sauli Santikko

Herkässä ahmimisiässä kuljin kirjastossa loppujen lopuksi aika lailla laput silmillä. Luin kyllä ahkerasti kaiken, mikä oli mukavuusalueellani, mutta jotenkin koin, että aikuisten fantasiahylly ei ollut minulle tarkoitettu. Siksi minulta jäivät välistä monet fantasian omat klassikkonsa, kaikki ne kirjat, jotka "jokainen fantasian lukija tietää".

Tuntui melkein luonnolliselta aloittaa tutustumiskierros tähän osastoon Robin Hobbilla, varsinkin kun Näkijän tarun ensimmäinen osa löytyi edullisesti divarista. Satuin vielä osallistumaan Risingshadowin kesälukuhaasteeseen, jossa samainen kirja arpoutui luettavakseni. Se antoi minulle motiivin aloittaa maaliskuussa ostetun kirjan lukemisen.

Kun on kuullut paljon jostain kirjasta, sarjasta tai kirjailijasta, on kiinnostavaa lopulta päästä tutustumaan itse teokseen. Juuri koskaan todellisuus ei mene ihan yksiin odotusten kanssa. Ai tästäkö kaikki ovat puhuneet? Jännää.

Salamurhaana oppipoika nimittäin on hyvä kirja. Mutta se on erillä tavalla hyvä kuin oletin. Se ei ole vauhdikas seikkailu, vaan se koostuu hieman novellimaisista luvuista, jotka kertovat aina yhden jakson Fitzin elämästä. Alkuhämmennyksen jälkeen opin tykkäämään tyylistä.

Kirja on yllättävän tunnelmallinen, hidas ja pohdiskeleva fantasiakertomus pojasta, joka heittopussin lailla tuodaan linnaan. Koska hän on kuninkaallinen äpärä, hänelle on keksittävä jotain käyttöä. Kirja on tarkka ja yksityiskohtainen, mutta silti sopivan epämääräinen. Vaikka kertojaääni on selvästi aikuisuuteen (tai vanhuuteen) ehtinyt päähenkilö, joka muistelee menneitä, ei lukijalle silti paljasteta yhtään sen enempää, mitä päähenkilö kerrontahetkellä tiesi. Siitä syntyy kiinnostava tunnelma, jossa kaikki nähdään aikuisten näkökulmasta, mutta kerrotaan kasvavan lapsen silmin.

Kirja on siinäkin mielessä mielenkiintoinen, että en loppujen lopuksi havainnut siinä kunnollista draaman kaarta. Asioita vain tapahtui. Fitz on nuori poika, joka tuodaan linnaan ja sen jälkeen häntä aletaan kouluttaa. Tarina kertoo, kuinka Fitz käy erilaisten opettajien oppitunneilla, kuinka Fitz ei ihan ymmärrä kaikkea ja kuinka hänestä pikku hiljaa kasvaa teini-ikäinen nuorukainen, joka on oikeastaan hyvin yksinäinen, mutta jonka harteille on kasattu paljon lastia. Tarina etenee kronologisesti tapahtumasta toiseen. Nähtävillä on selvää petausta sarjan seuraavia osia varten eikä tämä trilogian avausosa todellakaan vielä anna vastausta kaikkeen.

Kaverini kommentoikin minulle, ettei hän näe Näkijän tarun osia omia kirjoinaan. Hän näkee ne Fitzin hahmon tarinana ja tapahtumina, mitä hahmolle tapahtuu. Sillä tavalla tämä sarja varmaan toimiikin. Omana itsenäisenä kirjana, vaikka mielenkiintoinen olikin, Salamurhaana oppipoika ei nimittäin ollut kovin ehjä kokonaisuus. Olin hieman hämmentynyt käännettyäni viimeisen sivun. Tällainenko tämän kirjan juoni oli? Kokonaisuutena juoni on nimittäin vähän hajanainen. Alku ei ennakoi juuri mitään, mitä lopussa voisi tapahtua, joten lopun juonenkäänteet tuntuivat pompahtavan lukijan silmille täysin nurkan takaa. Välillä huomasin lukevani fantasiamaailmasta, jossa on omanlainen zombieongelma, välillä taas luin jotain, mikä muistutti Potterien koulunkäyntiä ja välillä huomasin lukevani erittäin monimutkaista juonittelukuviota.

Kenties tämä on vain eri ajan tyyli käsitellä fantasiaa. Oli loppujen lopuksi hyvin virkistävää lukea tällainen kirja. Olen lukenut jokusen varsin kaavamaisesti tuotetun (yleensä amerikkalaisen) spefikirjan, jossa jokainen asia johtaa johonkin ja kaikki on niin ennalta-arvattavasti mietittyä, että alussa jo arvaa lopun. Salamurhaana oppipojassa ei todellakaan arvannut loppua, ei edes silloin, kun oli ihan lopussa. Kirja oli tutkimusmatka, yllätys. Kaikki kehitys tapahtui kuin vaivihkaa.

Tutustuminen siihen fantasian saraan, jonka teini-ikäisenä missasin, on ainakin näin aloituksen puolesta ollut onnellinen. Tämä oli hyvä kirja. Olen iloinen, että vihdoin luin sen. Jatko-osat ovat jo matkalla luokseni, mutta tässä välissä olen suunnitellut lukevani muutaman muun kirjan. Aion kuitenkin palata seuraavaan osaan vielä kesän aikana. Kenties minä löydän itseni kohta seisomassa niissä riveissä, jossa Robin Hobbia kehutaan, mutta samalla Fitzin villiä ajatustenjuoksua päivitellään.

5 kommenttia:

  1. Tämä on mulle vähän hankala tapaus kun luin tämän osan silloin aikoinaan kun se ilmestyi mutta jatko on jäänyt lukematta, ja muistikuvani tästä ovat sen verran positiiviset että voisin lukea joskus jatkonkin mutteivät niin että haluaisin lukea tämän uudestaan...mutta tiedä sitten tajuaako niistä jatkoista mitään ilman että muistaa kovinkaan hyvin mitä tässä tapahtui, kuka kukin on jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä yleinen ongelma sarjoja lukiessa. Joskus tällainen ongelma tulee jopa silloin, ku lukee sarjaa aktiivisesti julkaisutahdissa. Kirjat vain ilmestynyt vuoden välein tai harvemmin.

      Tässä sarjassa vielä on niin, että vaikka kirja on edelleen tuoreessa muistissa, minulla ainakin menee sekaisin Totuudet ja Uljaat ja kaikki. Pitäisi laatia jonkinlainen hahmokartta.

      Poista
  2. Ooh ooh kun näin lempikirjan bloggerin aikajanalla syöksyin tänne. Olen lukenut kaikki, myös

    VastaaPoista
  3. Hups karkasi viesti ennen aikojaan. Olen lukenut kaikki, myös jatkot Lordi kultainen sarjasta ja lisäksi hyppysissäni on englanninkielinen tavallaan Fitzin tarinan seitsemäs osa ja vielä Robin Hobbin signeeraamana. :) Kyseiset kirjat ovat minulle fantasian ja kirjojen aatelia. Hobbin tyyli kirjoittaa, pohdiskella, mennä henkilön sieluun, on ainutlaatuista ja upeaa.

    Älä vaan luovuta tähän vaan jatka tarinaa, joka kasvaa upeaksi syvälliseksi kertomukseksi vailla vertaansa.

    Lordi Kultainen jostain osasta maksaa kirjahifistelijät jo n.160e. ;) Onneksi minulla kaikki hyllyssä omina. Vielä pari on tulossa lisää, eli Fitziä yhdeksän kirjan verran. :)

    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jopa tämänkin sarjan kovakantiset painokset huitelevat jo jossain kuudenkympin tienoilla. Minulla on pokkarit, joihin tyydyn ihan hyvin.

      Lordi Kultaisen ehkä voisin lukea ihan suosiolla kirjastosta, jos innostun Hobbista enemmän. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...