maanantai 29. kesäkuuta 2015

Sing me a song of a lass that is gone

Kirja: Muukalainen (Matkantekijä 1)
Kirjoittanut: Diana Gabaldon
Sivuja: 824
Suomentanut: Anuirmeli Sallamo-Lavi

Diana Galandonin Muukalainen on ollut yksi kuluneen vuoden ikuisuusprojekteistani. Lainasin kirjan alkusyksystä kirjastosta, luin sitä jonkin verran, jouduin palauttamaan sen kirjastoon ja alkuvuodesta satuin löytämään samaisen kirjan divarista edullisesti. Olen lueskellut Muukalaista usein junassa. Aina kun luin sitä, etenin noin sata sivua kerrallaan, mutta kirjassa ei koskaan tuntunut olevan sellaista imua, joka olisi saanut minut oikeasti ahmimaan sitä eteenpäin.

Tarina kertoo Clairesta, joka on lähtenyt toiselle häämatkalleen Skotlantiin miehensä Frankin kanssa. On vuosi 1945. Toinen maailmansota on juuri loppunut ja ennen sotaa naimisiin menneet Claire ja Frank haluavat tutustua toisiinsa uudelleen. Frank on työskennellyt M16:ssa ja Claire sairaanhoitajana sodan aikana. Frank on saanut töitä historian professorina Oxfordin yliopistosta, joten loma Skotlannissa menee välillä historiantutkimuksen puolelle. Se ei Clairea tunnu paljon haittaavan, vaan aviomiehen tehdessä sukututkimusta Claire kiertää kylää ja tutustuu kasveihin.

Kylän lähellä sijaitsee myös muinainen kivikehä, Craigh na Dun, jota Claire ja Frank menevät katsomaan. Kivikehä vetää Clairea kummasti puoleensa, joten eräänä päivänä hän lähtee kehälle uudestaan. Hän astuu kivikehään, tuntee outoja tuntemuksia ja pian huomaa matkustaneensa ajassa taaksepäin, vuoteen 1743. Hän on päätynyt englantilaisena keskelle Skotlantia juuri merkittävän Jacobiittikapinan alla.

Minun on vaikea käsitellä tätä kirjaa romaanina. Se on pikemminkin selostus tapahtumista, joita tapahtuu fiktiiviselle Claire-nimiselle naiselle. Alun perin en edes kiinnittänyt tähän seikkaan huomiota, sillä luin kirjaa niin hitasti, etten ehtinyt muodostaa tarinasta yhtä kokonaisuutta. Kun aloin katsoa kirjaan perustuvaa TV-sarjaa, kirjan alku palautui mieleeni ja huomasin, ettei tarina edes tunnu muodostuvan kokonaisuutta. Alussa luodaan odotuksia, joihin ainakaan kirja ei lopussa vastaa.

Mielestäni tässä tarinassa on kaksi suurehkoa kannatinta, jotka pitivät minun mielenkiintoani yllä. Clairella on tavoite: hän haluaa päästä takaisin omaan aikaansa, aviomiehensä luo. Tavoitteeseen tulee jatkuvasti uusia esteitä, mutta ainakin kirjan alkupuoliskon hän tähtää selvästi yhteen asiaan. Takaisin Craigh na Dunini, takaisin vuoteen 1945. Toinen kannattava tekijä on se, uskaltaako hän kertoa uusille läheisille ystävilleen ja myös rakastalleen totuuden itsestään.

Näiden kahden jännitteen lymyillessä taustalla lukija jaksaa lukea tarinaa eteenpäin, vaikka juoni tuntuu vetävän välillä ihan sivuraitaille. Puolessa välissä kirjaa kuitenkin tapahtuu jotain, joka muuttaa kirjan tyylin lähes kokonaan. Alun tavoitteet unohtuvat ja Claire saa muita asioita huolekseen. Tuntuu, kuin Claire vain hyväksyy tilanteen ja lakkaa kamppailemasta. Okei, ihminen on sopeutuvainen ja tottuu vaikka mihin, mutta olisi mukavaa lukea kirjaa, jonka alun tavoitteet pyritään ratkaisemaan edes jotenkin. Silloin lukija on tyytyväinen.

Kirjasta tuntuu puuttuvan jonkinlainen draaman taju. Monet mielestäni tärkeät kohtaukset ja paljastukset kerrottiin kuin ohimennen. Kirjan kantavat mysteerit ja jännitteet ratkeavat oudosti ja liian helposti. Sen sijaan juoksennellaan ympäri Skonlantia aina milloin mistäkin syystä lainsuojattomana. Välillä taas tuli sellainen olo, että kirja on kirjoitettu vain, jotta keskiluokkaiset kotirouvat pääsevät lukemaan siitä, kuinka tulevaisuudesta pelmahtanut nainen pääsee sänkyyn komean kilttiin pukeutuneen skotin kanssa.

Kun aloin kirjoittamaan tätä bloggausta, lueskelin hieman Muukalaisen alkua. Olin yllättynyt. Alun lukemisesta on jo tosi kauan aikaa. Alku vaikuttaa tosi lupaavalta, mukaansatempaisevalta. Jossain vaiheessa vain lyssähti. Alku käsittelee sitä, kuinka ihmisiä katoaa ja kuinka osaa heistä ei löydetä lainkaan. Claire katoaa. Löydetäänkö hänet? Siihen kirja ei vastaa. Loppu on edennyt aivan eri suuntaan, jättäen jälkeen hämmentyneen olon. Suurimman osaa kirjasta suhtauduin siihen kuin hieman huvittavaan ja hupsuun historialliseen harlekiiniin, mutta hupsu tarina saakin kauheita käänteitä. Aiemmin huvittaveet seikat enää naurattaneet lainkaan.

Kaverini sanoi, että lopun käänteet tappoivat hänen mielenkiintonsa, eikä hän ole koskaan halunnut lukea jatkoa. Minulle taas tuli sellainen olo, että kyllä minä ainakin seuraavan osan luen. Haluan tietää, antaako jatko vastauksia kysymyksiin, joita minulla heräsi. Sudenkorento on lisätty TBR-listalle.

6 kommenttia:

  1. Minä en voi sanoa pitäneeni tästä kirjasta, mutta kirjan jälkeen jäi pieni kutina, että olisi melkein voinut lukea jatkon. No, nyt se kutina on jo hävinnyt ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä, jatkuuko kutina minulla tarpeeksi pitkään. Sudenkorennon lukeminen tulee nimittäin venymään vähintään syksyyn, mutta ehkä TV-sarja onnistuu ylläpitämään mielenkiintoani kyseisiin sarjaan.

      Poista
  2. Draaman tajun puuttuminen on muuten hyvä pointti! Itse lukaisin näitä joku vuosi sitten tiivissä tahdissa, vaikka sarja ei mielestäni ole välttämättä kovin laadukas, on siinä kohdallani jotain koukuttavaa, joka saa ahmaisemaan kirjat nopeasti. Minua on häirinnyt etupäässä se, kuinka kirjasarjalta tuntuu puuttuvan päämäärä, jokainen kirja on vain tuhatsivuinen eepos siitä kuinka Jamie ja Claire säntäilevät ympäri maailmaa ja pelastavat toisiaan pulasta historiallisten mullistusten keskellä. Minulla ei kahdeksan kirjan jälkeenkään ole mitään käryä mihin Gabaldon tähtää :D Kaipa tämän sarjan tarkoitus on vain olla Clairen elämäntarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, onko niitä kahdeksan osaa! Jotenkin elin luulossa, että niitä on viisi tai kuusi ja uusin ilmestyi ihan vasta.

      Jotenkin tulee nyt sellainen olo, että jos Muukalainen on ilmestynyt vuoden 2002 tienoilla ja sarjassa on kahdeksan osaa, voiko odottakaan, että noin puolentoista vuoden välein ilmestyä sarja, jonka jokaisessa osassa on pyöreästi tuhat sivua, olisi kovin laadukas ja jokainen juonenkäänne tarkasti mietitty tukemaan jotain suurta kokonaisuutta.

      Tai ainakin minulle tuli sellainen olo, että Gabaldon on innostunut 1700-luvun Skotlannin historiasta, halunnut lisätä sinne vähän taikuutta ja kehittää tarinoita siihen, mitä historiasta kerrotaan. Onkohan Gabaldon edes ilmoittanut, milloin sarja loppuu, vai kirjoittaako hän niin kauan kuin ideoita riittää?

      Pikkuisena sivuhuomautuksena muuten, että onpas ärsyttävää näin keräilijän kannalta, ettei sarjan ulkonäkö ole yhdenmukainen. Minulla on tuo kiva pehmeäkantinen ensimmäinen osa ja sitä on olemassa vielä ainakin pari osaa eteenpäin, mutta sen jälkeen tietääkseni ei. Seitsemän osaa on saatavilla Mika Launiksen kansilla, mutta sen jälkeen tulee valokuvakannet. Näyttää varmasti ärsyttävän epätasaiselta kirjahyllyssä. :(

      Poista
  3. Olen seurannut sarjaa televisiosta, ja pohtinut lukisinko kirjan, mutta taitaa jäädä lukematta, jos siinä on yli tuhat sivua päämäärätöntä harhailua, ja vielä useamman kurjan verran. Olin jotenkin kuvitellut, että jokaisessa kirjassa on eri sankaritar, mutta tylsää jos sama pari seikkailee tuhansia sivuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä noista jatkoista tiedä sen enempää. Seuraavasta osasta tiedän vain sen, mitä takakannessa lukee, eli siinä ollaan hypätty hieman ajassa eteenpäin.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...