keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Kirjabloggaaja kirjastojen puolesta


Tänään 15.7.2015 kirjabloggaajat tempaisevat kirjastojen puolesta julkaisemalla itsestään kuvan valitsemansa kirjaston edessä. Tempauksella kirjabloggaajat tahtovat osoittaa tukensa kirjastoille, kannattaa kirjastojen ja kirjastolain säilyttämistä sekä tuoda näkyvyyttä kirjastoille. Enemmän aiheesta sekä linkkilista osallistujien blogeihin löytyy La petite lectrice –blogista. 

Olen vähän myöhässä juhlista, sillä yleinen ohje oli, että postauksen julkaistaan tänään klo 10. En saanut itselleni kuvaajaa, joten menin tänään töiden jälkeen ottamaan kuvan lähimmästä kirjastostani, joka sattuu olemaan Turun kaupungin pääkirjasto. Koska alueella oli markkinat, en viitsinyt edes ottaa selfietä, vaan tyydyin kuvaan, jossa itse bloggaajaa ei näy.


Mutta bloggaajan pyörän kori näkyy.
Käytännössä Turun kaupungin pääkirjasto ja Nummen kirjasto ovat minulle suunnilleen yhtä pitkän matkan päässä, mutta käytän enimmäkseen pääkirjastoa. Syyt ovat laiskuudessa ja valikoiman laajuudessa. Nummen kirjastoon pyöräily on tuskallista Oulun mäettömään maastoon tottuneelle, sillä matkan varrella on vaikka kuinka monta ylämäkeä. Pääkirjasto on taas mukavasti loivan alamäen varrella.

Kun muutin Turkuun, yksi ensimmäisistä teoistani täällä oli kirjastokortin hankkiminen. (Käytännössä katsoen en ollut tuolloin vielä muuttanut, sillä minulla ei ollut vielä asuntoa.) Menin ensimmäisen perehdytyspäivän päätteeksi kirjastoon, jossa olin kyllä aiemmin jo käynyt, mutta vasta nyt pääsin kunnolla tutustuaan. Tykästyin nopeasti vanhaan puoleen, mistä löytyy mukavan laaja spekulatiivisen fiktion osasto.


Kertomani esimerkin mukaan on tärkeää, että kirjasto sijaitsee hyvällä paikalla. Ihmiset ovat laiskoja. Jopa kirjabloggaajat ovat laiskoja. Jos kirjasto ei ole lähistöllä, on pienempi todennäköisyys, että sinne mennään.

Tähän liittyy tarina yläasteajoiltani. Olen ollut aktiivinen lukija noin 9-vuotiaasta saakka, mutta siihen tuli tauko yläasteen lopussa, yhdeksännellä luokalla. Tammikuun alussa joku nimittäin keksi, että on hauskaa tunkea sytytetty ilotulitusraketti lähikirjastoni palautusluukkuun. Ilotulite ei onneksi ollut joku niistä isoista, joita ammutaan taivaalle, vaan joku pieni paukkuva ja kipinöivä juttu. Tarpeeksi iso kuitenkin aiheuttaakseen kirjastolle kymmenien tuhansien eurojen vahinkoja.

Tapauksesta löytyy uutisia netistä, muun muassa Kalevan ja Iltalehden sivuilta. Mukana myös kuvia.
  – Maikkulan kirjasto toistaiseksi kiinni tulipalon takia
  – Maikkulan kirjaston sytyttäjä kiinni
  – Lähikirjastojen palautusluukut poistetaan

Kuva: pikkusisko
Kirjasto oli kiinni viitisen kuukautta, mikä on pitkä aika nuoren ihmisen elämässä. Käytännössä koko yläasteen loppuaikani. Muistan, kuinka keväällä tajusin, etten ollut lukenut juuri mitään. Minulla oli silloin menossa Laila Hietamiehen (nyt. Hirvisaari) Lehmusten kaupunki -kausi, joten hain siitä sarjasta seuraavan osan kaupungin kirjastosta, mutta muuten luin melko vähän.

En jotenkin osannut tutustua uuteen kirjastoon. En väitä, että kaikki nuoret olisivat passiivisa, mutta minä olin, lukuharrastuksesta riippumatta, melko passiivinen kirjastokävijä loppujen lopuksi. Olin tottunut lähikirjastooni, joten kaupunginkirjasto tuntui suurelta ja vaikealta. En löytänyt sieltä, mitä halusin. Kaiken lisäksi se oli noin kymmenen kilometrin päässä kotoani, eikä minulla ollut usein muuten asiaa keskustan suuntaan. Koska kirjasto ei ollut lähellä, lukuharrastukseni kärsi.

Olisihan minä voinut katsoa kartasta, missä on seuraavaksi lähin lähikirjasto, mutta jotenkin en hoksannut. Ehkä nykyajan lapset ovat aktiivisempia ja osaavat hyödyntää erilaisia palveluita. Minä vain en osannut. Elämästä löytyi muutakin tekemistä, vaikka usein harmitti, ettei lue niin paljon kuin ennen.

Vaikka lähikirjasto otettiin lopulta käyttöön uudestaan, oma lukuharrastukseni oli lukiokin alussa horroksessa. Oikeastaan se heräsi kunnolla uudestaan vasta lukion loppupuolella, jolloin perustin kirjablogin ja aloin innostua uudestaan kirjamaailmasta. Mutta horroksen aiheutti se, ettei lähelläni hetkeen ollut kirjastoa.

Samalla sain kuitenkin kriisin siitä, mitä kirjoja luen, sillä olin ollut lukematta omalle itselleni kriittisen iän ajan. Lukeminen oli hiipunut, kun olin ollut selvästi nuortenkirjatasolla, mutta kun innostuin uudestaan, koin olevani suurelle osalle entisistä lempikirjoistani hieman liian vanha. Jouduin pohtimaan, minkälaisista kirjoista oikeasti pidän. Nuortenkirjojen päähenkilöt olivat minua nuorempia. Niin sanotut aikuisten romaanit eivät erityisemmin kiinnostaneet minua kypsine hahmoineen avioliitto- ja ikäkriiseineen. Ne, mistä kiinnostuin, leimattiin liian viihteelliseksi kulttuuripiireissä. Yritin etsiä "välikirjoja", jotka kertoivat noin parikymppisistä elämänsä kynnyksellä.

Pikku hiljaa tietenkin pääsin kriisistä yli ja nykyään luen ihan surutta nuortenkirjoja ja samaistun hahmoihin enemmän kuin teini-iässä koskaan ja luen viihdekirjoja ja viihdyn niiden ääressä pyytelemättä anteeksi. Välillä vain mietin, olisinko saanut lukukriisiä, jos olisin lukenut aktiivisesti yläasteen ja lukion vaihteen yli.

Siksi osallistun tähän tempaukseen. Halusin kertoa tarinan siitä, kuinka lähkirjaston puuttuminen voi vaikuttaa lukuharrastukseen.

8 kommenttia:

  1. Kiva, että lähdit vielä mukaan! Ja se on kyllä totta, että jos kirjasto on lähellä, sitä käytetään herkemmin. Esimerkiksi omassa lapsuudessani oli onni, että vanhempani jaksoivat kuskata kirjastoon, koska ei sitä reilun 10 kilometrin matkaa olisi alle 10-vuotias voinut ikinä kulkea muuten. Turun pääkirjasto on valikoimaltaan hyvä ja siellä itsekin yleensä käyn, mutta pidän myös paljon lähikirjastoista. Ne oppii tuntemaan nopeasti ulkoa ja niissä on se oma fiiliksensä aina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähikirjastoissa on oma mukava tunnelma ja sieltä löytää kaiken helposti ja huomaa paremmin, jos on jotain uutta, totta. Pääkirjastoissa on suuret valikoimat, mutta jos lähikirjasto olisi huomattavasti lähempänä kuin pääkirjasto, kävisin sellaisessa.

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus lähikirjaston merkityksestä, Reta! Kirjoja pitäisi olla aina käsillä, jotta niihin olisi helppo tarttua ja heti, kun siltä tuntuu!

    VastaaPoista
  3. Hieno teksti! Minulle oli jo pieni kriisi, kun muutin takaisin lapsuudenkotiini ja lähikirjastomme oli yli puoli vuotta remontissa. Lähin kirjasto ei edelleenkään ollut kaukana, mutta sinne olisi pitänyt mennä junalla tai pyörällä, kun taas lähikirjastoon pääsee kävellen, joten kirjastoreissuista tuli paljon suunnitellumpia.

    Turun pääkirjastoon on päässyt tutustumaan todella monessa näistä tempauspostauksista, nyt haaveilen vierailusta sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se pääkirjasto hienon näköinen. Harmittaa kyllä, että uusi ja vanha puoli ovat jotenkin tosi irrallisia toisistaan. Vanha puoli on hieno ja arvokas rakennus, uusi puoli on moderni, mutta sielläkin on omat kivat juttunsa.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...