maanantai 27. heinäkuuta 2015

Margaret Atwood: Uusi maa

Sivuja: 544
Suomentanut: Kristiina Drews

Margaret Atwoodin Uusi maa on MaddAddam-trilogian viimeinen osa. Aiemmat osat, Oryx ja Crake ja Herran tarhurit kertovat suunnilleen saman ajanjakson tapahtumat eri paikoissa ja molemmat kirjat päättyvät suunnilleen samaan tilanteeseen. Uusi maa aloittaa lähes suoraan siitä, mihin aiemmat osat päättyivät. Kolmas osa kertoo, miten Oryxin ja Craken ja Herran tarhureiden hahmoille käy, miten maailma on muuttunut aiempien osien tapahtumien jälkeen ja millaiseen suuntaan kehitys jatkuu.

Valitettavasti minä en ole lukenut aiempia osia. Uusi maa valikoitui lukupiirini kirjaksi, sillä suurinta osaa tuntui kiinnostavan Atwoodin uusi kirja ja halusimme lukea vähän jotain korkeakirjallisempaa vaihteen vuoksi. Vasta kun aloitin lukemisen, huomasin sen olevan trilogian päättävä teos.

Kuten monet tietävät, kirjasarjaa ei ehkä ole hyvä aloittaa viimeisestä osasta. Ajanpuutteen ja vähäisen mielenkiinnon vuoksi en tutustunut aiempiin osiin vaan päätin tulla toimeen muutaman sivun juonitiivistelmällä, joka löytyi Uuden maan takasivuilta.

Paljastui, että kirjassa pysyi ihan hyvin mukana. Välillä turhautti, kun en ymmärtänyt ihan kaikkia viittauksia, mutta pääsääntöisesti mielenkiinto pysyi yllä. Eräänalaisen maailmanlopun jälkeen Craken luoma uusi ihmisrotu, jota myös crakelaisiksi kutsutaan, haluaa kuulla tarinoita Tobylta, joka on ollut Herran tarhureissa suuremmassa roolissa. Toby, crakelaiset ja muut eloonjääneet ovat perustaneet leirin, jossa he koittavat pärjätä sillä, mitä ruton jälkeen on jäljellä. Crakelaiset alkavat muodostaa omia persoonallisia tapojaan, joihin kuuluu uskonnollisia piirteitä. Heille Crake ja Oryx ovat jumalia ja Toby, Zeb ja muutama muu yltävät vähintään profeettojen tasolle. Crakelaiset haluavat kuulla lisää tarinoita Tobylta, ja niin Toby kertoo.

Uusi maa käy läpi Zebin tarinan. Kirja koostuu melko selkästä kaavasta, jossa ensiksi käydään läpi leirin elämää, sitten crakelaiset haluavat kuulla tarinan, Toby kyselee tarinoita Zebiltä ja sitten hän kertoo ne eteenpäin crakelaisille. En tiedä lainkaan, kuinka paljon Zebistä kerrotaan aiemmista osista, mutta uskoisin, että kirja tarjoaa paljon uutta tietoa hänestä. Zeb on elänyt suhteellisen villin, juonittelevat ja seikkailupainotteisen elämän ja on omilla teoillaan vaikuttanut asioiden kulkuun. Hän muun muassa tapasi Craken, kun tämä oli vielä teini-ikäinen. Jos olisin ollut lukenut aiemmat osat, olisin taatusti pitänyt näitä kohtia todella mielenkiintoisina.

Mietin kirjaa lukiessa paljon sitä, miksi se on kirjoitettu. Minulle tuli sellainen olo, että kirja oli yhtä lailla sekä onnellinen että lannistava. Suurin osa ihmispopulaatiosta on kuollut ruton seurauksena, joten iso osa ihmiskunnan huonoista puolista on pyyhitty pois. Kirja kuitenkin paljastaa, että kunhan pari sukupolvea on elänyt, saattavat crakelaiset luoda oman kulttuurinsa, johon sisältyy juuri samoja juttuja, jotka ovat aiheuttaneet sotia ihmiskunnan historiassa. Onnellinen puoli: elämä jatkuu. Lannistava puoli: mikään ei välttämättä muutu.

Kirja oli kuitenkin yllättävän kevyttä luettavaa. Odotin todella rankkaa, ahdistavaa tekstiä, jossa kuvataan hyvin tarkkaan, kuinka miehet alistavat naisia ja kuinka kaikilla on kurjaa, mutta suurimmalta osalta kirja oli ihan mukaansatempaiseva seikkailukertomus Zebin elämästä.

Jonkin verran minua hämmästytti se, kuinka perinteinen ja heteronormatiivinen kirjan maailma loppujen lopuksi oli. Jos tarina sijoittuu tulevaisuuteen, miksi esimerkiksi sukupuolten välinen tasa-arvo ei ole lisääntynyt? Tai miksi ilotaloissa oli pelkästään naistanssijoita ja miesasikkaita? Missä olivat miestanssijat ja naisasiakkaat? Miksi kirjan hahmoilla tuntui olevan 2000-luvun alun tyyppinen käsitys ihmissuhteista ja miksi mieshahmoja haukuttiin homottelemalla? Ja miksi kirjan naiset olivat todella häveliäistä raskauksista ja kuukautisista? Jos minä joutuisin postapokalyptiseen maailmaan, julistaisin hyvin äänekkäästi, että nyt tarvitaan välineitä ja sassiin. Miksi kukaan nainen ei käyttänyt kuukuppia? Sehän olisi kätevä vaihtoehto maailmassa, jossa marketit eivät enää ole juttu. Lukupiirimme tuli siihen tulokseen, että kirjasta näkyi, että Atwood on jo 75-vuotias. Osa tuli siihen tulokseen, että Atwoodin ajatukset olivat ehkä 70-80-luvulla relevantteja, mutta nyt ne ovat jo pikkuisen vanhentuneita.

Olen nyt lukupiirin takia lukenut useamman kirjan, joka on ollut osa kirjasarjaa, jota en ole aiemmin lukenut. Yllättävän hyvin sitä pääsee kärryille, vaikkei kaikkea tietäisikään. Uutta maata lukiessa tuli sellainen olo, etä voisi olla mielenkiintoista tutustua aiempiin osiin, mutta saa nähdä, onko minulla koskaan aikaa. Voinpahan ainakin sanoa, että olen lukenut Atwoodia.

4 kommenttia:

  1. Olen lukenut trilogian ensimmäisen osan, ja ihastuin siihen kovasti. Yritän mennä järjestyksessä, vaikka Uusi maa on houkutellut minua kovasti kirjakaupassa... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä järjestyksessä lukeminen on suositeltavaa. Pohdin monesti kirjan aikana, että se voisi olla paljon mielenkiintoisempi, jos olisi lukenut aiemmat osat ja nyt pääsisi lukemaan, mitä tapahtui seuraavaksi.

      Poista
  2. Minä luin myös tämän, vaikken ole lukenut aiempia osia. Ihmeen hyvin todellakin pääsi mukaan juoneen. Minua jäi kalvamaan, miten crakelaiset syntyivät ja mitä olivat Herran Tarhurit, joten täytynee lukea aiemmat osat... nurinkurisessa järjestyksessä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä vilkuilin Herran tarhureita ja kirjastossa. Jotenkin se tuntuu kiinnostavammalta kuin ensimmäinen osa.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...