torstai 1. lokakuuta 2015

Koontipostaus 5/5: Viimeistä viedään!

Elokuisen reippauden jälkeen työpöytäni nurkkaan kertyi iso pino kirjoja, joista en ehtinyt kirjoittaa bloggauksia säädyllisessä ajassa. Pino vain kasvoi ja kasvoi, kunnes vihdoin päätin kääriä hihat ja tehdä asialle jotain. Nyt aion kirjoittaa koontipostauksen kahdesta kirjasta, jotka minun piti jo ajat sitten palauttaa kirjastoon, joten ne jäivät pois aiemmita koonneista. Viimeisenä ovat Briitta Hepo-Ojan Siilin kuolema ja Jaakko Markus Seppälän Lemen.


Briitta Hepo-Oja: Siilin kuolema
Kustantanut: Myllylahti
Sivuja: 285

Törmäsin Briitta Hepo-Ojan kirjaan Kaikkitietämättömien kertojien kirjailijablogissa. Olin alun perin kiinnostunut blogin kahden muun kirjoittajan kirjoista, mutta Siilin kuolema herättä mielenkiintoani pikku hiljaa. Onneksi mielenkiintoni heräsi, sillä Siilin kuolema on hauskin ja paikkaansapitävin kertomus teini-iästä, mitä olen pitkään aikaan lukenut.

Kirja kertoo Artusta, jolle iskee murrosikä. Se iskee odottamatta ja arvaamatta, kuin se siili, jonka päälle Artun isä ajaa kesälomamatkalla. Artun on pakko päästä hautaamaan siili, vaikka koko muu perhe pitää sitä älyttömänä.

Siili pyörii kirjan hahmojen mielessä koko kirjan ajan, mutta pääsääntöisesti kirjassa keskitytään Artun arkielämään, perheeseen ja luonnonsuojeluun, josta Arttu innostuu. Kirja ei kuitenkaan ole voimakkaasti valistava, vaan luonnonsuojelu on yksinkertaisesti asia, josta Arttu on kiinnostunut ja jota hän haluaa toteuttaa uuden ystävänsä kanssa.

Artun perhe on hyvätuloinen ja sisaruksia on monta - Artulla on kaksi isoveljeä ja yksi pikkusisko. Perhe ei tunnu ymmärtävät häntä, äiti haluaa kaiken olevan täydellistä ja normaalia, pikkusisko vain lukee kirjoja ja isoveljillä tuntuu menevän kaikin puolin paremmin. Minulle tämä kirja oli kertomus perheestä, jossa vanhemmat luovat uraa ja lapset ovat kasvamassa pikku hiljaa aikuisuuteen. He tekevät päätöksiä, joita vanhemmat eivät aina niele. Kilpikonnaa ei saisi ottaa lemmiksi, armeijaan pitää mennä, kasvissyönti tekee arjesta vaikeaa ja irokeesi on vain tie päihderiippuvuuteen. Tarpeen tullen lapset pitävät tiukasti yhtä perheensisäisessä taistelussa vanhempia vastaan, eikä Arttu loppujen lopuksi ole ihan yksin.
"Äiti oli kuin Vilijonkka; se olisi halunnut meidän kävelevän siististi perässä pituusjärjestyksessä. Se oli suunnitellut etukäteen, että me kaikki mennään yliopistoon ja meistä tulee vaikka mitä. Äiti ei hyväksynyt lävistyksiä, tatuointeja, risaisia farkkuja - eikä missään nimessä violetteja hiuksia."
Tarina etenee vauhdikkaasti ja dialogipainotteisesti. Tästä saisi hyvän kirjan yläasteen kirjastoon ja äidinkielentunneille. Uskoisin, että jopa ne, jotka eivät lue paljon, voisivat tämän kirjan avulla tajuta, mitä kivaa lukemisessa on. Kirja on hauska ja samaistuttava, mutta lopussa mennään myös hyvin vakavien asioiden puolelle. 

Jaakko Markus Seppälä: Lemen
Kustantanut: Like
Sivuja: 315

Lukupiirini luki elokuussa suomalaista kyperpunkkia. Jaakko Markus Seppälä on spefin piirissä melko tuntematon kirjailija, sillä tietääkseni hän ei ole noussut fandomin tietoisuuteen ensiksi novellikirjailijana ja sen jälkeen siirtynyt kirjoittamaan pidempää tesktiä.

Kirjailijaksi ryhtymiseen on kuitenkin tyylejä yhtä monta kuin on kirjoittajaa, joten eipäs siinä mitään. Poikakaverini kyllä oli sitä mieltä, että on joskus lukenut Lemenin myös novellina, josta hänelle tuli sellainen olo, että se on romaanin alku. Nyt se on julkaistu komeasti kovissa kansissa Liken kustantamana.

Goodreadsissa kirja on saanut hämmentävän hyviä arvosteluja, sillä minuun tämä ei uponnut juuri lainkaan. Päähenkilö ei ole mielenkiintoinen, juonesta ei meinaa saada otetta ja kaikki vähänkin ymmärrettävä on peitelty runsaan teknobabblen alle. Mieleen jäi vain satunnaisia yksiskohtia muun muassa alusvaateautomaatista ja liian pitkästä virtuaalipelikohtauksesta.

Lukupiirissä oltiin sitä mieltä, että kirja edustaa prototyyppistä kyperpunkkia ja on hienoa, että sellaista julkaistaan suomalaisen kirjailijan kirjoittamana. Mielenkiintoista on se, että kirjan takakansi ei koskaan käytä termia kyperpunk, vaan markkinoi kirjaa teknotrillerinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...