perjantai 16. lokakuuta 2015

Satu Mattila-Laine: Parantola

Sivuja: 154
Kustantanut: Karisto
Mistä minulle: kirjastosta

En ollut erityisemmin suunnitellut lukevani tätä kirjaa, mutta niin se vain tuli vastaan nuortenosastolla kirjastossa.

Ensimmäiseksi olin yllättynyt siitä, kuinka pieni kirja on. Kovakantisuudesta huolimatta se on hädin tuskin pokkaria isompi. Kirja on myös lyhyt, joten sen luki tosi nopeasti.

Tarina kertoo Elisasta, jolla on todettu epilepsia pari vuotta sitten. Vain hänen paras kaverinsa ja perheensä tietävät. Kesäloma on alkanut ja Elisa menee viettämään iltaa kaverinsa Sinin kanssa autioituneen talon tiluksille. Elisa lähtee tutkimaan taloa, kun hän saa kohtauksen. Kohtauksesta herättyään hän on huomaa päätyneenä 1930-luvun epilepsiaparantolaan. Elisan päätavoite on päästä takaisin omaan aikaansa, mutta samalla hän tutustuu 30-luvun elämään ja Anna-nimiseen parantolan asukkiin, jolla on omat toiveensa, joita ympäröivä maailma ja tauti estävät toteuttamasta.

Mielenkiintoinen aihe, josta olisin lukenyt mieluusti 300-400-sivuisen kirjan Valitettavasti 154 sivua käsitteli aihetta makuuni aivan liian kevyesti. Päähenkilö tuntui yksinkertaiselta, vaikka 15-vuotiaat tytöt eivät ole yksinkertaisia. Tarina tuntui pikemminkin luonnokselta, josta olisi niin helposti voinut laventaa laajempaan ja syvempään tarinaan. Olisin halunnut tietää enemmän parantolan elämästä ja olisin halunnut lukea enemmän yksityiskohtia 30-luvun elämästä.

Yleensä pidän nuortenkirjoista, mutta tämän kohdalla koin olevani vähän liian vanha lukija. Kenties tämä kirja toimii porttikirjana lukemisen maailmaan sellaiselle teini-ikäiselle, joka ei yleensä juurikaan lue. Parantola on helppo ja ennalta-arvattava kertomus, mutta sellaiselle, joka ei lue paljon, se voi olla vain plussaa. Ehkä joku opettaja voisi suositela tätä yläasteikäisille äidinkielentunnilla.

1 kommentti:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...