tiistai 17. marraskuuta 2015

Cecelia Ahern: Mitä huominen tuo tullessaan

ALKUPERÄINEN NIMI: The Book of Tomorrow
SIVUJA: 415 / 492
KUSTANTANUT: Gummerus
SUOMENTANUT: Terhi Leskinen
MISTÄ MINULLE: Oma ostos kirpputorilta

Kirja sisältää romaanin lisäksi myös kaksi novellia, Tyttö pelissä ja Muistojentekijä, jotka luin pari vuotta sitten omasta minikirjastaan. Arvostelun niistä voit lukea TÄSTÄ.

Mitä huominen tuo tullessaan on noin 400-sivuinen nuorenkirjaksi määriteltävä tarina lellitystä Tamarasta. Hänen isänsä on menestyvä mies, joka hankkii Tamaralle jatkuvasti kalliita lahjoja. Viikonloppumatkat Pariisiin ovat arkea, samoin merkkilaukut, oma uima-allas ja kalliit erikoiskahvit. Tamara ei osaa arvostaa mitään, vaan pitää kaikkea itsestäänselvyytenä, vaikka kaikki hokevat hänelle jatkuvasti sitä, kuinka onnekas nuori nainen hän on.

Kun Tamaran isä kuolee yllättäen, paljastuu, että hänellä on paljon velkoja, joiden maksamisen jälkeen Tamara ja hänen äitinsä joutuvat muuttamaan lähes tuntemattomien sukulaisten nurkkiin. Tamara kokee vauraan dublinilaiselämän ja pienen irlantilaisen kylän erot voimakkaasti, varsinkin kun sukulaiset, täti Rosaleen ja eno Arthur ovat molemmat hyvin omalaatuisia ihmisiä.

Kirja voisi olla kertomus siitä, kuinka teini-ikäinen tyttö joutuu kohtaamaan maailman uudella tavalla, hyväksymään sen, millainen hän oli ja pohtimaan sitä, minkälaiseksi hän haluaa tulla. Hän joutuu nöyrtymään menneisyyden kanssa ja oppimaan jotain suurta elämästä.

Mutta... Ei sitten kuitenkaan. Ensimmäiset noin 150 sivua vaikutti hyvin lupaavilta, mutta sen jälkeen tarina tuntuu olevan täysin hukassa. Aivan kuin se ei osannut päättää, mitä se haluaa kertoa. Välillä kirja tuntu huokuvan goottilaista mysteeriä, kun Tamara kuljeskelee vanhan raunioituneen linnan tiluksilla pohtimassa sukunsa salaisuuksia, kun taas välillä se tuntuu olevan tarkka ja realistinen kuvaus puhumattomuuden kulttuurista. Välillä taas meno muuttuu perus nuortenkirjallisuudeksi, jossa teinityttö haluaa ryypätä ja iskeä poikia. Mukaan vielä heitetään ennustava päiväkirja, on epämääräinen soppa kutakuinkin valmis.

Kyllähän minä tiesin takakannen perusteella, että Tamara löytää tyhjän päiväkirjan, jonka sivut alkavat täyttyä aina hänen elämänsä huomisesta päivästä. Hän yrittää taistella kirjan tekstiä vastaan, mutta jotenkin sinne kirjoitetut jutut aina tapahtuvat. Idea ei vain kerta kaikkiaan tuntunut toimivan. Vaikka päiväkirjan piti olla yksi kirjan tärkeimmistä jutuista, ainakin takakannen perusteella, pidin sitä tarinan kannalta vähiten merkityksellisenä elementtinä. Kaikki juonenkäänteet olisivat voineet tapahtua ilman päiväkirjan ennustuksia.

Sen lisäksi, etten kokenut kirjan spefielementtiä toimivana, huomasin melko pian, että kirja yritti pitää mielenkiintoa yllä pimittämällä liikaa tietoa. Kirjan edetessä ehdin jo arvata, mitä nämä pimitetyt jutut ovat, joten kun ne lopulta paljastuivat, en ollut yllättynyt ja tyytyväinen, vaan pikemminkin turhautunut. Olen viime aikoina lukenut paljon kirjoja, joissa olen arvannut lopun jujun jo aivan liian aikaisin. Joko ajatteluni on kehittynyt tai sitten olen lukenut kirjoja, joissa aliarvioidaan lukijan päättelykykyjä. Itsekin kirjoittaneena kyllä tiedän, että jossain vaiheessa kirjoitusprosessia kirjoittajalta hämärtyy taju siitä, mikä on liian selvää ja milloin on antanut liian vähän vinkkejä, mutta luulisi, että Cecelia Ahernin kaltaisella menestyneellä kirjailijalla olisi iso kustannustoimittaja-armeija takanaan. Vai onko tämän kirjan kohdalla päästetty jotain läpi sormien, sillä kyseessä on nuorille suunnattu kirja, ainakin jos verrataan Ahernin muuhun tuotantoon, eikä nuortenkirjojen tarvitse olla niin hyviä. (Huom! Lue sarkastisesti.)

Kaikesta nurinasta huolimatta kirja täytti ihan hyvin tehtävänsä, eli esti minua pitkästymässä pitkällä junamatkalla. Tarina eteni, sitä oli helppo lukea, ja pidin erityisesti siitä, kuinka hyvin Ahern loi ahdistavaa tunnelmaa, joka vallitsi Tamaran sukulaisten kotona. Vaikken erityisemmin nauttinut kaikista yksityiskohdista, arvostin sitä tarkkuutta, jolla kahden erilaisen elintapakulttuurin kohtaamista kuvattiin.

Vaikken tästä kirjasta pitänyt niin paljon kuin IHMEMAASTA, aion silti tutustua enemmän Cecelia Ahernin kirjoihin. Hänen kirjansa on paketoitu hempeisiin kansiin, mutta kokemukseni mukaan ne käsittelevät vakavia asioita ja tuovat ne lähelle lukijaa. Hänen kirjansa eivät ole pelkkää pintaliitoa, mikä tuntuu olevan yleinen harhaluulo, mitä chick-lit-kirjallisuudesta levitetään. Ahernin kirjat ovat sujuvaa luettavaa, joka antaa myös jotain ajattelemisen aihetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...