torstai 26. marraskuuta 2015

Johanna Sinisalo: Enkelten verta

SIVUJA: 273
KUSTANTANUT: Teos
MISTÄ MINULLE: kirjastosta

On 2010-luvun loppupuoli, lähitulevaisuutemme, jossa laaja mehiläisten joukkokatoaminen on saattanut Yhdysvallat sekasorron valtaan. Kirjan päähenkilö, reilun keski-ikäinen Orvo, kasvattaa mehiläisiä Suomessa ja huomaa osan omista mehiläispesistään myöskin tyhjentyneen. Albert Einstenin mukaan ihmisillä on vain nelisen vuotta elinaikaa jäljellä, jos kaikki mehiläiset katoavat maailmasta.

Samaan aikaan Orvon poika Eero on ajatunut radikaalin eläinoikeusjärjestön joukkoihin. Hän kirjoittaa kärkästä, sanavalmista ja älyllistä blogia, jossa käsitellään yksi toisensa jälkeen useita eläimiin kohdistuvia vääryyksiä. Syyniin pääsevät niin lihatuotanto, turkistarhaus, kanalat ja myös mehiläiset. Blogissa käydään myös eläinaktivistien toimien laillisuudesta ja siitä, kuuluko lihan syöminen ihmisten perusoikeuksiin.

Tartuin tähän kirjaan lähes umpimähkään kirjastossa. Jotain joltain tutulta kirjailijalta, Sinisaloa siis. Aiempien hyvien kokemusten perusteella odotin järkyttävän mukaansatempaisevaa tarinaa, jonka lukee vuorokaudessa, koska kirjaa ei vain malta laskea käsistä.

Enkelten verta ei ollutkaan yhtä nopeatempoinen kuin odotin, mutta kyllä se oli mielenkiintoinen. Huomasin lukevani sitä hieman samalla tavalla kuin luen mielenkiintoista oppikirjaa: rauhallisesti, kiinnostuneesti, mutta en erityisen halukkaaksi jatkamaan lukemista tuntikausia. Älyllisellä tasolla tiedostin kirjan olevan hyvä ja taitavasti kirjoittu, mutta tunnetasolla en kokenut tarinaan juuri mitään yhteyttä.

Ehkä se johtui liiasta suomalaisesta tavanomaisuudesta. On tavallisia suomalaisia nimiä, joilla on vaiketa isä-poika-suhteita, pettymyksiä elämän tarjontaan, yksinäisyyttä, epäonnistuneita parisuhteita ja kaiken lisäksi maailmassa jyllää lähes maailmanlopun meininki. Paikoin kirja on hyvin traaginen, mutta päällimmäiseksi tunteeksi jäi tyhjyys.

Kirja onnistuu kyllä herättämään ajatuksia luonnonsuojelun aiheista, mutta samalla koin sen argumentoivan radikaaleja tekoja vastaan. Kirja on yhtä aikaa osoitteleva, mutta samalla jättää kertomatta liian voimakkaasti, mitä mieltä se on asioista. Luonnonsuojeluteemainen, toki, mutta kirja ei anna yksiselitteistä vastausta sille, mitä meidän tulisi tehdä luonnonsuojelun edistämiseksi.

Kaiken päälle, aivan kuten Auringon ydin, se keskittyy voimakkaasti spesifin ruoka-aineen ympärille. Auringon ydintä lukiessa teki mieli chiliä, nyt halusin jatkuvasti hunajaa.

2 kommenttia:

  1. Minulla on sinulle haaste blogissani ;)

    http://lukunurkkaus11.blogspot.fi/2015/11/alyttomat-joululahjat-haaste.html

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...