torstai 31. joulukuuta 2015

Sophie Kinsella: Muistatko minut?

ALKUPERÄINEN NIMI: Remember me?
SUOMENTANUT: Kaisa Kattelus
KUSTANTANUT: WSOY
JULKAISTU: 2008 (suom. 2009)
SIVUJA: 450
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

Tarvitsin joululomalle jotain kivaa ja (myös fyysisesti) kevyttä luettavaa. (Jottei minun tarvitse raahata lisää painavia kirjoja laukussani.) Tarkoituksenani oli lainata joku Cecelia Ahernin kirja, mutta koska mitään ei sillä hetkellä ollut pokkaripainoksena saatavilla, käännyin toisen chick-litin kuningattaren, Sophie Kinsellan puoleen. Kinsella on tunnetuin Himoshoppaaja-kirjoistaan, mutta päädyin valitsemaan vähemmän tunnetun yksittäisen romaanin, sillä en erityisemmin nauttinut Himoshoppaaja-elokuvasta.

Huomasin nopeasti, että Muistatko minut? sisältää paljon samanlaista huumoria, jota on sisällytetty myös edellä mainittuun elokuvaan. Päähenkilö on kohdeltava nuori nainen, joka tuntuu olevan kirottu huonolla onnella. Huumori syntyy noloista julkisista tilanteista, mokista, asioiden rikkoutumisista tai päähenkilön ajattelemattomuudesta. Koen, että kirjan huumori olisi toiminut paremmin valkokankaalla, sillä fyysinen huumori tehoaa paremmin katsottuna. Nyt päähenkilö vain vaikutti pikkuisen tyhmältä.

Muistatko minut? kertoo tarinan Lexi Smartista, joka joutuu auto-onnettomuuteen ja menettää muistinsa. Kun hän herää sairaalassa, on vuosi 2007, mutta hänellä on muistikuvia vain vuoteen 2004 saakka. Kolmessa vuodessa hän on onnistunut kokoamaan urallaan johtoasemaan, naimaan komean miljonäärin miehekseen, muuttamaan upeaan loft-asuntoon ja kohentamaan ulkonäköään huomattavasti. Omien muistikuvien mukaan Lexi taas on huonohampainen konttorirotta, jolla on laiska poikakaveri. Mitä kolmessa vuodessa on oikein tapahtunut?

Valitettavasti kirja ei keskity selvittämään kolmen vuoden aukkoa Lexin muistissa, vaan tarina sisältää enimmäkseen Lexin sattumia, kun hän yrittää selvitä vuoden 2004 luonteellaan vuoden 2007 Lexin maailmassa. Kohellus saa lukijan turhautumaan. Kirjassa on selvästi mysteeri, joka vaatii selvittämistä, mutta siihen ei vain aleta paneutua tarpeeksi ajoissa.

Kun mysteeriin lopulta aletaan keskittyä, kirja ryhdistäytyy huomattavasti ja lukemisesta tulee mielenkiintoisempaa. Loppujen lopuksi kirja kuitenkin noudattaa melko perinteiseltä tuntuvaa kevyen viihteen kaavaa. Päähenkilö nousee vaikeuksien jälkeen voittoon, vaikka voitto ei ole aina juuri sitä, mihin alussa tähdättiin. Kirjan juoni myös muistutti minua huomattavasti 13 ja risat -nimistä elokuvaa, jossa muistinmenetyksen sijasta päähenkilö hyppää ajassa eteenpäin. Molemmissa päähenkilö on hypyn aikana saanut "kaiken haluamansa", mutta huomaa silti jotain oleellista puuttuvan.

Olen kuluneen syksyn aikana tutustunut tavallista enemmän chick-lit-kirjallisuuteen. Aloitin Cecelia Ahernin Ihmemaalla, joka teki minuun yllättävän vaikutuksen. Sen jälkeen olen sattunut valitsemaan heikompia tapauksia, mutta uskon, että ahkeralla koluamisella vastaan voi vielä tulla helmiä. Chick-litillä on genrenä paljon annettavaa, jos kirjailija ei aliarvioi lukijaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...