sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Sarah Waters: Parempaa väkeä

Instagram
ALKUPERÄINEN NIMI: The Paying Guests
SIVUJA: 595
KUSTANTANUT: Tammi
JULKAISTU: 2014, (suom. 2015)
SUOMENTANUT: Helene Bützow
MISTÄ MINULLE: Oma ostos

Joululomalla innostuin katsomaan loppuun Downton Abbeyn, joka oli minulla monta kautta aiemmin jäänyt kesken. Viimeisen jakson jälkeen jäi sellainen olo, että en saanut historiallisen draaman mittaani vielä täyteen. Silloin muistin Sarah Watersin kirjan Parempaa väkeä, jonka olin nähnyt joulukuussa kirjakaupassa. Kävin hakemassa sen itselleni myöhäiseksi joululahjaksi.

Tutustuin Sarah Watersin tuotantoon viime syksynä, kun luin hänen edellisen suomennetun teoksensa. Ihastuin runsaaseen tyyliin ja tarkkaan kuvaukseen Brittiläisen yhteiskuntaluokan rappiosta.

Parempaa väkeä jatkaa samaa linjaa. Se sijoittuu 1920-luvulle, jolloin Brittiläinen luokkayhteiskunta on vielä jäykkää, mutta murtumaisillaan. Päähenkilö Frances elää äitinsä kanssa suuressa talossa Lontoon hienostoalueella. Perheen miehet, isä ja pojat, ovat kuolleet sodan aikana, ja jäljelle on jäänyt vain tyhjä talo ja paljon velkaa. Frances on alistunut äitinsä apulaiseksi ja seuraneidiksi, vaikka menneisyydessä hän oli aktiivinen suffragetti ja hän elätteli toivoa yhteisestä elämästä rakastettuna Christinan kanssa.

Rahatilanne on perheelle häpeällinen, ja he joutuvat ottamaan asuntoonsa vuokralaisia. Sellaiseksi valikoituu Barberien pariskunta. Lilian ja Leonard Barber ovat hieman omalaatuisia Francesin äidin mielestä, mutta Frances kiinnittää nopeasti huomionsa Lilianiin, joka on hieman boheemi, muodikas ja kivan pehmeän oloinen. Hapuilevasta ystävyydestä roihahtaa eloon intohimoinen romanssi, joka käydään suljettujen ovien takana, käytävillä, auloissa ja portaissa nopeasti kohdaten.

Kirjasta on vaikea muodostaa mielipide, sillä siitä piti, mutta samalla ei pitänyt. Kirja on ihanan runsas kertomus 20-luvun Lontoosta, josta on luettavista paljon ajan merkittäviä muutoksia ilman että niihin kiinnitetään liikaa huomiota. Se on samalla kertomus menneisyyden seksuaalivähemmistöistä ja siitä, minkälaista heidän elämänsä oli tuohon aikaan. Näistä ominaisuuksista huolimatta kirjasta puuttui todellinen imu. Tapahtumat olivat mielenkiintoisia, mutta silloin, kun mitään ei tapahtunut, kirja polki paikoillaan.

Parempaa väkeä on jaettu kolmeen osaan, ja kolme selkeästi erilaista osaa siinä onkin. Kirja alkaa rauhalliseen pukudraamatyyliin, muuttuu kiihkeäksi romanssiksi, jossa ei peitellä yksityiskohtia häveliäisyyden suojiin ja vaihtuu hyvin nopeasti oikeusdraamaksi. Tarinassa kyllä sattuu ja tapahtuu, mutta jotenkin sattumien ja tapahtumisen välissä on paljon junnausta ja toistoa.

Edellinen Watersilta lukemani kirja jätti jälkeen hieman samanlaisen tunteen: paljon tapahtumia, mutta silti epämääräistä jumitusta, joka loppuu vähän lässähtäen. Tunnen olevani turhan kriittinen, sillä tiedostan oikein hyvin, että käsissäni on kohtuullisen laadukasta kirjallisuutta. En aio päästää Watersia käsistäni, vaan aion lukea häneltä lisää. Hänen kirjasta tuntuvat olevan vähintääkin yllätyksellisiä, sillä kirjan alkaessa ei voi olla ihan varma, minkälaisessa tilanteessa ollaan loppupuolella.

Tästä kirjasta on vaikeaa puhua paljastamatta liikaa. Nytkin tuntuu, että olen kertonut liian paljon. Lopuksi vielä mainittakoon, että kirjailijan jälkisanat selvensivät jonkin verran tarinan rakennetta. Hämmennyin rajusta muutoksesta romantiikasta oikeusdraamaan, mutta ilmeisesti Waters on kirjan taustatutkimusvaiheessa lueskellut paljon kirjallisuutta 20-30-luvun oudoista oikeustapauksista. Tämä on vain omaa spekulaatiotani, mutta minulle tuli tunne, että Waters on halunnut kirjoittaa kirjan, jossa käsitellään 20-luvun outoa oikeustapautta siitä näkökulmasta, että lukija tietää, mitä oikeasti on tapahtunut.

Muualla:

4 kommenttia:

  1. Minuakin harmitti kirjassa nimenomaan tuo junnailu ja imun puute. Tosin imua löytyi paikoitellen ja sitten taas läsähti... Mutta Watersia aion tämänkin jälkeen lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaverini käyttää joskus termia "ahvoitseminen", joka tarkoittaa, että hahmo on koko ajan ihan että "ah ja voi, kuinka kurjaa elämäni on!" Minusta tuntui, että tässä kirjassa päähenkilö ahvoitsi tosi paljon. Loppua kohti lähti luottamus, että mitään edes tapahtuu enää.

      Poista
  2. Nyt se hetkeksi kadonnut haastepostaus palasi! ;)

    http://kirjaneidontornihuone.blogspot.fi/2016/02/viiden-kirjan-haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Kiitoksia. :D Olin jo vastaamassa eilen, mutta päätin päivittää sivun siltä varalta, että siihen on tullut muutoksia sillä aikaa kun se on odottanut välilehdessä - ja koko postaus olikin kadonnut! Onneksi se on nyt olemassa.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...