keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Jeff VanderMeer: Hävitys (Etäläraja-trilogia 1)

ALKUPERÄINEN NIMI: Annihilation
SIVUJA: 222
KUSTANTANUT: Like
JULKAISTU: 2014, (suom. 2015)
SUOMENTANUT: Niko Aula
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta, lukupiirikirja

Neljästä naisesta koostuva retkukunta lähetetään X-alueelle tutkimaan, mitä siellä on aiemmin tapahtunut. Yksikään aiemmista retkikunnista ei ole selvinnyt retkestä hengissä. Ryhmä saa avukseen pitkän perehdytysjakson ennen itse retkeä, kasan vanhentunutta teknologiaa ja oudot mittauslaitteet, joiden merkitystä kenellekään ei selitetä. Heidän päätehtävänsä on kartoittaa aluetta ja pitää kaikista havannoistaan päiväkirjaa, jota ei saa näyttää muille ryhmän jäsenille.

Kirjan retkikunta on järjestysluvussaan jo kahdestoista. Kenellekään hahmoista ei ole nimiä, vaan heitä kutsutaan aina erityisalansa mukaan. Päähenkilö on biologi, ja muut hahmot ovat psykologi, antropologi ja maanmittaaja. Jo hyvin varhaisessa vaiheessa käy selväksi, että kirja on oikeastaan biologin muistiinpanovihko, johon hän on jälkikäteen kirjoittanut tapahtumat ylös.

Vain vähän yli 200:n sivun mittainen kirja on nopealukuinen, mutta sitäkin oudompi teos. Kirjaa parhaiten kuvaava adjektiivi on tässä tapauksessa selittämättömyys. Hyvin pian käy ilmeiseksi, ettei retkikunnalle ole kerrottu kaikkea, mikä liittyy X-alueeseen. Lukija kohtaa kahdenlaista selittämättömyyttä: päähenkilön tietämättömyyttä, mikä johtuu epäselvästä perehdyttämisestä, ja lukijan tietämättömyyttä, mikä johtuu epäluottamuksesta siihen, onko kaikki biologin sanoma oikeasti totta. Kaiken lisäksi X-alueella tapahtuu niin outoja asioita, että ainakaan minun mielikuvitukseni ei pystynyt muovaamaan niistä järkeviä mielikuvia päähäni.

Selittämämyys on myös kirjan yksi heikoista puolista. Kaikkea outoa tapahtuu, joten mikään ei lopulta ole outoa. Pieni normaali yksityiskohta pikemminkin alkaa tuntua arkisuudessaan epätavalliselta. X-alueen kohtauksista on vaikea saada kiinni, minkä seurauksena kirjan takaumakohtaukset ovat sen kiinnostavinta antia. Niissä biologi käy läpi menneisyyttään, lapsuuttaan, suhdetta aviomieheensä ja niitä syitä, miksi hän lopulta päätyi mukaan retkikuntaan, vaikka on hyvin selvää, ettei reissu pääty hyvin.

Hävitys jää niin selkeästi jatko-osaa vaille, että sitä on melkein vaikeaa mieltää edes omaksi kirjakseen. Se on isomman tarinan ensimmäinen osa. Kyllä, se on trilogian ensimmäinen osa, mutta yleensä trilogioiden osien pitäisi edes jotenkin toimia myös omana kokonaisuutenaan. Hävitys ei täysin seiso omilla jaloillaan. Jos se olisi itsenäinen romaani, nimittäisin sitä yksinkertaisesti huonoksi romaaniksi. Se jättää niin paljon auki, niin paljon aivan liian isojen tulkintojen varaan, ettei tarinan suuri pureskelu edes tunnu mielekkäältä. Onneksi jatko-osan on suomennettu reipasta tahtia, joten siihen on mahdollista tutustua heti kun muulta lukemiselta ehtii.

Luimme tämän kirjan spefilukupiirissäni tammikuun kirjana. Suurin osa oli pitänyt kirjasta edes jollain tasolla, mutta kukaan ei julistani sitä uudeksi lempikirjakseen. Pohdimme pitkään muun muassa sitä, kuinka mainstreamia lukeva voisi suhtautua VanderMeerin selkään uuskummatyyliin. Kenties kirja jopa uppoaa paremmin niihin lukijoihin, jotka eivät ole tottuneet lukemaan spefiä. Spefilukija yleensä odottaa selitystä, mutta mainstreamia lukeva on voinut tottua romaaneihin, jossa asiat jäävät lopussa auki.

Minun kohdallani on nyt kaksi vaihtoehtoa: Joko hankin jatko-osan nopeasti käsiini, jotten unohda ensimmäistä osaa, tai sitten jätän kirjasarjan kokonaan kesken. En usko, että trilogia toimii, jos jatko-osan lukee vasta hyvin pitkän ajan päästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...