perjantai 26. helmikuuta 2016

Neil Gaiman: The Ocean at the End of the Lane

SIVUJA: 255 (sis. kirjailijan haastattelun)
KUSTANTANUT: Headline
KIELI: Englanti
JULKAISTU: 2013
MISTÄ MINULLE: Lainattu kaverilta

Suhtaumiseni Neil Gaimaniin on ongelmallinen, eikä tämäkään kirja onnistunut vakuuttamaan minua.

Tähtisumua oli ensimmäinen kirja, jonka häneltä luin. Olin silloin yläasteella. Muistan olleeni hyvin pettynyt kirjan loppuun, joka mahtavien lämmittelyjen jälkeen lässähti totaalisesti. Lukiossa luin Hautausmaan pojan, jonka koin itselleni liian lapselliseksi kirjaksi. Viime kesänä tartuin Neverwhereen, jonka tituleerasin blogikirjoituksessani tylsimmäksi lukemakseni Gaimanin kirjaksi, joka koostui seikkailumielisestä säheltämisestä, johon ei jaksanut keskittyä.

Mutta kaikki spefilukijathan rakastavat Gaimania! Gaiman on nero, Gaimanin ideat ovat loistavia, ah! Siksi kirjoitinkin Neverwheren bloggauksen loppuun seuraavanlaisesti:
"Nyt on spefilukija vähän kriisissä. Neil Gaiman tuntuu olevan se yksi kirjailija, jota kaikki ovat lukeneet ja tykänneet. Miksi sitten minä en tykkää? Pitäisikö vielä antaa mahdollisuus hänelle?"
Kaverini luki bloggauksen ja ehdotti, että kenties voisin kokeilla kielen vaihtoa. Suomen kieli kun on sellainen, ettei siinä aina toimi samanlainen yksinkertaisuus, mitä Gaiman tuntuu hyödyntävän. Sain häneltä lainaan Gaimanin vuonna 2013 ilmestyneen, eli kohtuu uuden, romaanin The Ocean at the End of the Lanen, jota ei ole suomennettu.

Kirja kertoo keski-ikäisestä miehestä, joka eräiden hautajaisten jälkeen huomaa ajavansa lapsuudenkotiaan kohti. Itse koti ei häntä vedä puoleensa, vaan eräs ankkalampi, johon hänen perheensä alivuokralainen hukuttautui päähenkilö ollessa 7-vuotias. Tapaturmasta lähtee liikkeelle tapahtumien sarja, jonka seurauksena päähenkilö ja hänen perheensä ovat vaarassa. Päähenkilöä auttaa naapurustossa asuva eriskummallinen Hempstockien perhe, johon kuuluvat tytär, äiti ja isoäiti. Pian lukijalle selviää, etteivät Hempstockit ole aivan tavallinen perhe, vaan todennäköisesti he ovat paljon vanhempia, mitä väittävät.

Tarina on kuvaus lapsen maailmasta. Aina ei voi olla ihan varma, mitä tapahtui oikeasti ja mikä on päähenkilön muistojen sekoittumista mielikuvitukseen. Faktana voidaan pitää sitä, että päähenkilön perheeseen tuli tapahtumien seurauksena lapsenvahti, joka meinasi jollain tavoin rikkoa päähenkilön perhe-elämän.

Kirja lähtee alussa liikkeelle mielenkiintoisesti, mutta jossain välissä huomasin, etten millään jaksanut keskittyä lukemiseeni. Teksti tuntui yksinkertaisesti tylsältä. Kirja on täynnä tapahtumia, joiden sitominen toisiinsa on vaikeaa. Ei se kielen vaihtaminen siis auttanut. Teksti tuntui edelleen monotoniselta ja käsikirjoitusmaiselta. Tiedostin, että kirjassa on paljon visuaalisesti hienoja kohtauksia, jotka varmasti näyttäisivät hienolta valkokankaalla tai TV-ruudussa, mutta kirjan sivuilla siitä sai vain aavistuksen.

Voisikohan neljän kirjan jälkeen sanoa, että yritin, mutta ei kiitos enää? Gaimanilla on hienoja ideoita, mutta tuntuu, että hän ei jaksa viedä niitä ihan loppuun saakka. Tai että hän laittaa kirjoihinsa niin paljon erilaisia ideoita, että niistä tulee ähky. Oceanissakin tuli sellainen olo, että yhden tapahtuman jälkeen siirryttiin seuraavaan, yhtä erikoiseen ideaan, eikä aiempaan enää palattu juuri lainkaan. Voi, jos Ocean olisi keskittynyt yhteen asiaan huolellisesti, eikä heittänyt soppaan jatkuvasti uusia aineksia.

Jos mieleni muuttuu, saatan vielä tarttua Gaimanin kirjoihin, mutta en ainakaan ihan heti. Suunnitelmissa on kyllä vielä tutustua Sandmaneihin. Ehkä niissä Gaimanin visuaalisuus pääsee esiin sarjakuvapiirtäjien tulkintojen kautta.

Muualla:
 - Kirjailijan kellarissa pohdiskeltiin englannin kielen asettamia haasteita. Kirja oli bloggaajan ensimmäinen Gaiman, joka ei ollut napakymppi, mutta hän aikoo vielä lukea lisää.
 - Taikakirjainten Raijan mielestä kirja oli hieno, outo ja haikeakin lukukokemus.

2 kommenttia:

  1. Oman arvioni kommenteissa tuumasin, että jos mikään kirjailijan teoksista ei tunnu kolahtavan, niin mitä sitä turhaan kovin montaa kertaa yrittämään. Kielenvaihto oli hyvä idea kokeilla tosin, sillä joskus se oikeasti vaikuttaa. Gaimanin tuotannosta on keskusteltu useissa yhteyksissä ja enemmän tunnun törmäävän henkilöihin, jotka eivät ihastu hänen kirjoihinsa. Minä olen pitänyt joistakin jonkun verran ja joistakin vähän tai paljon enemmän. Varsinkin tämä kirja linkitty minulle tuntemuksiin lapsen näkökulmasta, mihin pystyin samaistumaan. En tunnista yhtäkään sinun tuntemuksistasi, mikä on oikeastaan jopa huvittavaa. Miten erilailla koemme lukemiamme kirjoja. Eiköhän ole ihan luvallista luopua kirjailijasta, josta ei saa mitään irti. Olet kylllä kiitettävän sinnikkäästi yrittänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yrittämiseni ei sinänsä ole ollut erityisen aktiivista, sillä olen lukenut neljä kirjaa noin kymmenen vuoden sisällä. Hitaalla tahdilla. :)

      Pidin kyllä kirjan lapsinäkökulmasta, joka ei kyllä ollut suunnatu lapsille, mutta se ei ollut tarpeeksi luomoavaa, jotta se olisi pelastanut ne seikat, joiden takia koin kirjan pitkästyttäväksi.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...