keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Nina George: Pieni kirjapuoti Pariisissa

ALKUPERÄINEN NIMI: Das Lavendelzimmer
SIVUJA: 332 (itse romaani), 351 liitteineen
KUSTANTANUT: Bazar
JULKAISTU: 2013, (suom. 2016)
SUOMENTANUT: Veera Kaski
MISTÄ MINULLE: Arvostelukappale. Kirjakaupoissa 7.4.2016.

Pieni kirjapuoti Pariisissa pitäisi pikemminkin olla nimeltään Pieni kirjapuoti Pariisista, sillä itse Pariisissa kirjapuoti ei ehdi kirjan aikana viettää juurikaan aikaa. Kirjapuoti nimittäin sijaitsee pienessä laivassa, jossa päähenkilö Jean Perdu lääkitsee asiakkaitaa hyvillä kirjasuosituksilla.

Itseään Perdu ei kuitenkaan pysty lääkitsemään. Hän on viidenkymmenen, mutta hän silti haikailee nuoruudenrakkautensa Manonin perään. Jäljellä rakkaudesta on vain lukittu huone ja yksi kirje, jota Perdu ei ole uskaltanut avata. Kun naapuriin muuttaa vastikään eronnut nainen, jolla ei ole riitaisen eron jälkeen juuri mitään tavaroita mukanaan, naapurusto päättää auttaa. Perdulla sattuu olemaan ylimääräinen ruokapöytä, mutta se on lukitussa huoneessa, jota hän ei ole avannut sitten eron. Vastentahtoisesti hän lopulta vie pöydän eronneelle naiselle, minkä seurauksena kirje sattuu uudestaan hänen silmiinsä. Yli kahdenkymmenen vuoden kuluttua Perdu päättää viimein avata kirjeen - ja se luonnollisesti juonen etenemisen kannalta laittaa hänen elämänsä aivan uuteen suuntaan.

Kirjassa ei tarkkaan sanota, mihin vuoteen se sijoittuu, mutta muutamista maininnoista voi päätellä, että Perdu elää 2010-luvulla. Silti Pieni kirjapuoti Pariisissa kumisee menneitä aikoja. Siinä oli oma viehätyksensä, mutta samalla tekniikan hyödyntämättömyys ärsytti minua: osa yksityiskohdista olisi ratkennut yksinkertaisesti soittamalla tai käyttämällä internettiä.

Toisaalta, kenties kirja käsitteli nimenomaan aikaa ja sitä, kuinka aika parantaa haavat. Perdu irrottaa kirjapuotinsa Seinen rannasta ja lähtee seilaamaan kohti Etelä-Ranskaa, josta hänen rakastettunsa oli kotoisin. Jos hän olisi noussut laivasta, palkannut sijaisen, ostanut junalipun ja ollut vielä samana iltana perillä, ei hän olisi ehtinyt käydä läpi sitä ajatusprosessia, joka lopulta tekee hänelle hyvää. Nyt kirja kertoi sekä todellisesta että henkisestä matkasta, jonka Perdu kulkee romaanin aikana.

Matkalle kirjaimellisesti hyppää kyytiin kuuluisa parikymppinen kirjailija Max Jordan, joka on huimaa suosiota niittäneen esikoisromaaninsa jälkeen täysin jumissa. Hän ajattelee, että maisemanvaihto ja yleinen eläminen voisivat auttaa hänen ahdinkoonsa. Laivan kyytiin päätyy kirjan aikan useampi muukin henkilöhahmo, ja pian laivasta tulee jonkinlainen turvapaikka, jossa kaikki saavat nauttia elämästä.

Kirjaa kuorruttaakin voimakas elämänfilosofia, joka kannustaa nauttimaan elämästä kaikilla aisteilla. Se kannustaa nauttimaan hyvästä ruoasta ja viinistä, hyvästä seurasta ja kauniista naisista. Se kannustaa rehelliseen ruumiilliseen työhön. Samalla kirja on kuin rakkauslaulu Ranskan veneilyreiteille ja maaseudulle. Laiva lipuu idyllisten kylien halki, ja kaikki vaikuttavat onnellisilta ja ystävällisiltä.

Pieni kirjapuoti Pariisissa on yhtä aikaa lämminhenkinen, mutta samalla jotenkin teennäinen. En voinut olla kiinnittämättä huomiota siihen, kuinka kaikki tuntuivat olevan hyvin kaunosieluisia ihmisiä, jotka eivät osanneet ilmaista itseään suorasti. Kirjassa on useita kirje- ja päiväkirjanpätkiä, jotka olivat epäuskottavan runollisia. Niistä tuli mieleen 10-vuotias kirjoittajanalku, joka yrittää olla jotain hienoa, mutta oikeasti vain kopioi sitä, mitä on aiemmin lukenut. Perdun kirjeet ovat hajanaisia, ja jopa Manonin jättämä kirje oli suurimmaksi osaksi pelkkää lätinää.

Kaunis, tunnelmallinen kirja, mutta olen sitä mieltä, että kirjan suurin ongelma olisi voitu ratkaista sillä, että Manon olisi aikoinaan soittanut Perdulle. Kaikki tuntuu kaatuneen siihen, ettei kommunikaatio pelannut. Kirjassa tapahtuva erehdys olisi ollut uskottava 1800-luvulla, jopa 1900-luvun alussa, mutta vuonna 1992 puhelimet olivat jo sen verran vakiinnuttaneet asemaansa, että pistää miettimään, minkälainen romantikko Manonin on pitänyt olla, että mieluummin (tilanteensa huomioonottaen) odottaa kärsivänä vastausta kirjeeseen kuin ottaisi selville, miksei Perdu vastaa.

Uskon, että Pieni kirjapuoti Pariisissa tarjoaa elämyksiä niille, jotka ovat valmiita vastaanottamaan sen elämänfilosofian. Se on Ranskan maaseudun lisäksi rakkauskirje myös kirjallisuudelle ja kirjojen parantavalle voimalle. Ja kaiken lisäksi se ottaa huomioon monenlaisia genrejä: realistinen proosa, runous, scifi ja fantasia pääsevät kaikki omalla hetkellään esille.

8 kommenttia:

  1. Odotan tämän kirjan lukemista. Jokin tässä kiehtoo, joten valitsin sen lukupinooni.

    VastaaPoista
  2. Aiheen vierestä, mutta kumminkin: mahdoitko olla viime viikonloppuna Jyväskylän kirjamessuilla? Epäilen nähneeni sinut siellä, tai sitten se oli kaksoisolentosi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpäs ollut... Maailmassa on siis kaksoisolentoni, vaikka kuinka yrittäisin olla uniikki. ;)

      Lukiossani oli muuten kaksi samalla vuosikurssilla olevaa tyttöä, joilla molemmilla oli pitkät ruskeat hiukset ja tyylinä jonkin sortin klassisen naisellinen ripauksella teini-ikää, eli minä ja eräs toinen. Opettajat sekoittivat meidät jatkuvasti, vaikka koin että näytimme ihan eriltä, hän oli lyhyempi ja rintavampi ja käytti aina piikkikorkokenkiä, kun taas minä tykkäsin yhdistää herrasmiesmäiset Oxford-kengät lady-tyyliin ja korostuneimmaksi ruumiinosakseni veikkaan takamusta. :P

      Poista
  3. Oi tämä täytyy lukea <3 Kuulostaa hyvältä :)

    VastaaPoista
  4. Tämä kuulostaa niin hyvältä! Pakko varmaan pistää kirjastoon varaus tästä!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...