maanantai 11. huhtikuuta 2016

Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta

ALKUPERÄINEN NIMI: The Remains of the Day
SIVUJA: 283
KUSTANTANUT: Tammi
JULKAISTU: 1989 (suom. 1990)
SUOMENTANUT: Helene Bützow
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

Pitkän päivän iltana on hurmaava kurkistus brittiläiseen palvelusyhteiskuntaan sen murtumisen hetkinä. Tarina alkaa vuodesta 1956, mutta päähenkilö, ikääntyvä hovimestari Stevens, palaa useaan otteeseen muistelemaan parhaimpien ikävuosiensa aikaista elämää. Hän on palvellut korkea-arvoisessa talossa lordi Darlingtonin hovimestarina, mutta nyt lordi on kuollut ja kartanon on ostanut amerikkalainen herra Farraday. Palvelusväkeä on leikattu, mutta Stevens huomaa pian, että leikkaukset ovat olleet liian rajuja: työn jälki kärsii. Kun hänelle tarjoutuu mahdollisuus muutamaan vapaapäivään, hän päättää matkustaa tapaamaan kartanon entistä taloudenhoitajaa neiti Kentonia, sillä kirjeessään neiti Kenton on ilmaissut, että hän voisi olla kiinnostunut palaamaan palvelukseen useiden vuosien jälkeen.

Romaani on lyhyehkö, mutta se silti onnistuu piirtämään tarkan kuvan yhdestä hovimestarista ja hänen sielunmaisemastaan. Herra Stevens on jäykkä brittimies, joka on omistanut koko elämänsä palvelukselle. Hän pohtii kirjan aikana useaan otteeseen, minkälainen on hyvä ja ihannoitava hovimestari, ja antaa useita esimerkkejä siitä, miten on omasta mielestään toiminut esimerkillisesti useissa tilanteissa. Samaan aikaan Stevens on ärsyttävyyksiin asti sokea. Lukija huomaa, kuinka Stevens olisi voinut toimia useassa tilanteessa toisin, mutta hän pistää aina työnsä etusijalle.

Jos ensimmäisen ja toisen maailmansodan poliittiset kiemurat eivät olisi kadonneet mielestäni lukiokurssien jälkeen, olisin kenties saanut romaanista vielä enemmän irti. Herra Stevens nimittäin palvelee talossa, jossa pidetään useita merkittäviä tapaamisia, joissa vierailee historiasta tuttuja henkilöitä. Olematta hyvin perillä maailmansotien välisistä kiemuroista romaani on kuitenkin hyvin nautittava. Sen hienosteleva kieli ilahduttaa, joskus myös huvittaa, ja kurkistus hovimestarin arkeen on jo itsessään syy tarttua tähän kirjaan.

Kazuo Ishiguro oli minulle vanha tuttavuus, mutta Pitkän päivän ilta oli vasta toinen kirja, jonka häneltä luin. Se oli sen verran nautittava lukukokemus, että tartun Ishuguron teksteihin takuulla tulevaisuudessa, toivottavasti lähitulevaisuudessa.

10 kommenttia:

  1. Ooh kiinnostuin kuvauksesi perusteella heti kirjasta ^^ En kyllä olisi tajunnut tällaisen kirjan olemassa oloon ilman, että sitä täällä olisi mainittu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on julkaistu jo ajat sitten, joten on varmaan ihan ymmärrettävää, ettei siitä ole kuullut. Onneksi blogit nostavat esiin muitakin kuin uutuuskirjoja. :)

      Poista
  2. Pitäisi minunkin pitkästä aikaa Ishiguron joku kirja lukea. Olen ainoastaan tämän häneltä lukenut (ihan ok), mutta varsinkin Ole luonani aina kiehtoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä hyvä kirja. Sanoisin, että paljon parempi kun tämä. Sen lukemisesta on "onneksi" kuitenkin kulunut aikaa, sillä jos olisin lukenut nämä kaksi kirjaa peräkkäin, olisin kenties pettynyt tähän kirjaan.

      Poista
  3. Ishiguro kirjoittaa hyviä, ja minusta keskenään yllättävänkin erilaisia kirjoja. Aloitin tutustumisen Ishiguroon aikanaan kirjasta Me orvot. Sekin on hieno,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harkitsin sitäkin hyllyn edessä, mutta päätin valita lyhyemmän kirjan, sillä olisi muitakin kirjoja luettavana. Ajattelin kyllä lukea sen piakoin. :)

      Ishiguro tuntuu kirjoittavat monipuolisesti. Häneltä mm. ilmestyy ihan kohta kirja, jonka voi jokseenkin luokitella fantsiaksi: Haudattu jättiläinen sijoittuu muinaiselle Britteinsaarille, jossa ihmiset ovat noiduttuja.

      Poista
  4. Tämä kirja odottaa pöydällä lukujonossa ja kiilaa nyt tämän postauksen innoittamana jonon kärkeen, heti tenttikirjojen jälkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bloggaajan mieltä lämmittää, jos on onnistunut vaikuttamaan tällä tavalla. ;) Tenttikirjat ovat toki tärkeitä, vaikka niiden lukeminen saattaisi tuntua joskus mälsältä.

      Poista
  5. Oi, oi, mahtavaa, että törmäsin tähän kirjaan täällä! Pitkän päivän ilta on pyörinyt päässäni paljon viime aikoina, sillä vaikka kumma kyllä, minulla ei ole ollut miltei mitään käsitystä, mitä kirja käsittelee, niin nimi ja kirjailija ovat tuttuja, ja jostakin syystä minulla on ollut syvä vakaumus, että kirja on hieno ja minun pitäisi lukea se. Olen laatinut mieleni sisällä listaa kirjoista, jotka minun pitää ottaa keskuussa mukaani, kun suuntaan yksinään hotellilomalle Hankoon, erääseen ihanaan 1800-lukulaiseen pitsihuvilaan. Ja tämä on yksi niistä kirjoista. :D Jotenkin pelkkä kirjan nimi antaa olettaa, että se sopisi tunnelmaan.

    Ishigurolta olen lukenut aiemmin vain Ole luonani aina, joka oli aivan huikea. Haluaisin tutustua kirjailijan tuotantoon muutenkin enemmän, ja yksi juttu, mikä Ishigurossa viehättää, on juuri teosten kauniit nimet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja kyllä varmasti sopii pitsihuvilassa luettavaksi. Siinä on kartanoromantiikkaa ja menneen maailman humua, mutta se on samalla haikea, sillä nykyisyydessä menneisyyden loisto on murtunut ja päähenkilö muistelee menneisyyttä. Suosittelen kirjaa silti, sillä helppolukuisuudesta huolimatta se antaa paljon pohdittavaa.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...