lauantai 2. huhtikuuta 2016

Maaliskuu oli...



En yleensä kirjoita koosteita kuluneista kuukausista, sillä koen, ettei kuukaudessa loppujen lopuksi ehdi tapahtua niin paljon. Nyt minulla on kuitenkin sellainen olo, että haluan käydä läpi, miksi hyvin alkanut lukuvuosi on ajatunut siihen, että olen neljä kirjaa lukutavoitteestani jäljessä.

No, yksinkertainen syy siihen on kandi. Tyhmä kun olin, aloitin sen todellisen kirjoittamisen vasta maaliskuun ainana, kun palautuspäivä oli 31.3. Olin toki lukenut lähdekirjallisuutta jo reippaasti, mutta varsinaisen kirjoitustyön aloitin suunnilleen 20 päivää ennen palautusta. En tarkkaan päivää muista, mutta muistan sen, että kirjoittamisen aloittaessa laskeskelin, että jos saan sivun päivässä kasaan, saan tekstin kasaan maaliskuun loppuun mennessä.

Eihän se toki ihan niin säännöllisesti edennyt. Joinakin päivinä kirjoitin enemmän, joskus taas en lainkaan, sillä olin mennyt sopimaan elämääni kaikkea opiskelua haittaavaa sosiaalista elämää.

Maaliskuun alussa vielä luin kohtuu reippaasti, sillä olin luvannut kirjoittaa Oneironista arvostelun ja Hävityksen jumalan palautuspäivä lähestyi, eikä sitä voinut varausjonon takia uusia. Luin myös Pienen kirjapuodin Pariisissa, sillä olin saanut sen arvostelukappaleeksi ja liennytin sen lukemisella syyllisyyttä, mikä minulla on kaikista niistä arvostelukappaleista, jotka olen saanut, mutta en ole vielä lukenut. Ne ovat kyllä näköetäisyydelläni kirjahyllyssä ja katselen niitä usein raskaasti huokaillen, mutta en ole ehtinyt vielä tartumaan niihin.

Kun olin saanut "pakolliset" romaanit ja syyllisyydenlievittäjät alta pois, edessä oli maaliskuun lukupiirikirja, Markku Sadelehdon toimittaja novellikokoelma Wendigo ja muita yliluonnollisia kertomuksia. Luin esipuheen ja aloitin ensimmäistä novellia, mutta vaikka olin luonut kauniin lukusuunnitelman (kaksi novellia päivässä), en motivoitunut lukemaan tekstejä läpi. Kenties vanha novellikerronta etäännytti minut tekstistä, suurin osa kuin novelleista oli kirjoitettu ja julkaistu 1900-luvun alussa.

Se kokoelma jäi sitten kesken. Juttelin siitä jopa poikakaverini kanssa, sillä meistä kumpikaan ei ole ennen jättänyt lukupiirikirjaa kesken, mutta nyt molemmille kävi niin. Hänellä oli tosin erilaiset syyt kuin minulla. Jotenkin lukupiirikirjan kesken jättö tuntui kauhean vastuuttomalta. Jouduin useaan kertaan vakuuttamaan itselleni, että se on harrastus, enkä minä ole velvoitettu lukemaan joka ikistä kirjaa.

Seuraava lukupiirikirja on Siri Pettersenin Odininlapsi, ja toivon saavani sen luetuksi, sillä ostin kyseisen kirjan viime syksynä Turun kirjamessuilta.

Siinä vaiheessa, kun suosiolla jätin yhden kirjan kesken, muukin lukuinto hiipui. Päiväni aikataulu oli suunnilleen se, että heräsin aamulla, menin kirjastoon kirjoittamaan kandiani ja saavuin kotiin vasta kun kirjasto meni kiinni, mikä oli usein klo 20:00. Sen jälkeen olin niin poikki pitkän aivotyöpäivän jälkeen, etten jaksanut enää lukea juurikaan. Enimmäkseen istuin koneella hupisivuilla tai katson televisiota. Tuli katsottua muutama hyvä dokumentti.

Lueskelin kyllä välillä arvostelukappaleeksi saamaani Joe Abercrombien Vain puoliksi kuningas -kirjaa, mutta huomasin eteneväni siinä hitaasti. Se on edelleen yöpöydälläni, tavoitteena saada se huhtikuun aikana luettua.

Niin... Lukemisen kannalta maaliskuu oli pienehkö epäonnistuminen, mutta luin silti kaksi hyvää kirjaa ja yhden ihan lukukelpoisen kirjan, vaikken henkilökohtaisesti niin suuresti siitä nauttinutkaan. Sain kuitenkin kandin valmiiksi. Tai no niin valmiiksi, mitä se tässä vaiheessa voi olla. Palautin sen ja odotan ensi viikolla opponentin ja muiden ryhmäläisten tuomiota. Sen jälkeen korjaukset, plagiaattitesti, kypsyyskoe... Enkä siltikään ole vielä kandi, sillä virkamiesruotsi puuttuu. Olen niitä klassisia tapauksia.

Eilen kun saavuin kotiin kandin palautuksen jälkeen, katselin kämppääni ja totesin, että nyt olisi aika korkata joku hyvä kirja. Jonkin aikaa sitten kirjastossa ollessani rikoin kirjastolakkoni (jotta lukisin enemmän hyllyssäni olevia kirjoja) ja lainasin jälleen Sarah Watersia. Eilen illalla koin, että kaipaan jotain laadukasta mutta samalla helppolukuista tekstiä, josta on takuu, että se on myös hyvää kirjallisuutta. Hyllyssä olisi ollut monia vaihtoehtoja, mutta toisen maailmansodan aikainen Lontoo kiinnosti.

Oli kuin janoinen olisi vihdoin saanut vettä nenänsä eteen. Lukea humautin illalla noin 50 sivua ja tänään olen päässyt jo sivulle 140. Uskon, että kun lopetan tämän blogitekstin kirjoittamisen luen vielä paljon lisää. Nyt haluan lukea, ennen kun muut kouluhommat varastavat jälleen huomioni.

Hiljaisuudesta huolimatta maaliskuussa sain muutaman uuden seuraajan. Jo se motivoi päivittämään, etteivät uudet seuraajat elä harhaluulossa, että olen täysin hiljentynyt. ;)

2 kommenttia:

  1. On tullut myös todettua, että opiskelu häiritsee ihan liikaa vapaa-ajan lukemista. No, täytyy lohduttautua sillä, että jos vain saisi äkkiä opinnot pois alta, olisi loppuelämä aikaa vain lukea (ja tehdä töitä).

    Jee Watersia! Ei ihme, että lukeminen taas sujuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Waters alkaa olla kyllä aika takuuvarma lukujumin poistaja. Harmi, että olen kohta lukenut kaikki hänen suomennetut kirjansa.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...