keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Elina Pitkäkangas: Kuura


SIVUJA: 353
KUSTANTANUT: Myllylahti
JULKAISTU: 2016
MISTÄ MINULLE: Arvostelukappale

Elina Pitkäkankaan Kuura aloittaa trilogian, joka kertoo ihmissusista ja Turun lähiseudulla sijaitsevasta pienestä kaupungista nimeltään Kuurankero. Ihmiskunta on tuntenut jo pitkään lykantropian ja siitä seuraavan ihmissudeksi muuttumisen. Kaupungit ovat rakentaneet ympärilleen muurit, jotka pitävät mahdolliset tartuttajat ulkopuolella täysikuun aikaan. Inkan veli on kuitenkin kiinnostunut näkemään, mitä muurien ulkopuolella tapahtuu silloin kun kaupunkilaisia ei sinne päästetä. Hän löytää kohdan, josta voi kiivetä yli, ja toteuttaa suunnitelmansa - ja putoaa ja loukkaa itsensä vakavasti.

Inka yrittää auttaa veljeään, mutta vaarantaa samalla epähuomiossa koko Kuurankeron turvallisuuden ryntäämällä muurin ulkopuolelle. Kuurankerolaisille määrätään verikoe, jolla tarkastetaan, ettei uusia tartuntoja ole tullut. Inka saa yllätyksekseen tehtäväkseen väärentää erään luokkatoverinsa verikokeen. Tämän seurauksena Inka ja hänen ystävänsä Aaron imaistaan mukaan juonitteluun, jossa ei voi olla varma, kuka on tarinan sankari ja kuka konna.

Kuura on virkistävää luettavaa. Jo alusta asti pystyy arvailemaan, mihin suuntaan juoni kulkee, mutta tarina piipahtaa useaan otteeseen sivupoluilla ja nappaa sieltä mukaan aineksia, joita ei osannutkaan odottaa. Kirja on suunnattu nuorehkolle, noin täysi-ikäisyyden rajalla pyöriville lukijoille, mutta se ei sorru niihin nuortenkirjallisuuden kliseisiin, jotka ovat tuttuja varsinkin yhdysvaltalaisesta nuortenkirjallisuudesta.

Päähenkilö Inka ei ole puhtoinen tyttönen, joka liihottaa seikkailun halki viattomasti, vain vastaanottaen ikäviä tapahtumia, jotka osuvat hänen kohdalleen. Inka on itsekäs nuori nainen, jolla on selvä tavoite, jossa onnistuakseen hänen on käytettävä kyseenalaisia keinoja. Samalla Inka on merkittävä juonta liikuttava elementti. Ilman Inkaa ei olisi kenties Kuuraa. Inka ei ole pidettävä hahmo, mutta hän on tärkeä hahmo.

Samaan aikaan toinen päähenkilö, Aaron, on jollain tasolla mukavampi hahmo, mutta hänkään ei pääse helpolla. Aaron on luokan pelimies, tyttöä tiheästi vaihtava varakkaan perheen lapsi. Tarinan aikana hän joutuu kohtaamaan itsensä ja käytöksensä, sillä elämänsä ensimmäistä kertaa hän löytää tytön, jonka kanssa hän oikeasti haluaisi seurustella pidempään.

Tämä tyttö on Matleena, joka onkin tarinan mielenkiintoisin hahmo, kenties siksi, koska hän jää etäiseksi hahmoksi, vaikka onkin kirjan aikana paljon esillä. Matleenan menneisyydessä on rankkoja asioita, jotka taatusti varjostavat häntä, mutta vielä hahmo ei päästänyt kunnolla sisäänsä. Toivottavasti jatko-osa keskittyy häneen enemmän. Ainakin Kuuran loppupuoli lupaa mielenkiintoisia aikoja Matleenalle.

Kirjan juoni pitää mielenkiintoa yllä, mutta samalla siihen on vaikea suhtautua täysin tosissaan. Kenties se johtuu muutamista kielioppiongelmia, muun muassa omata-verbin käytöstä. Tai kenties se johtuu dialogista, joka ei tunnu uskottavalta. Kirjailija on päättänyt laittaa hahmot puhumaan nuorisokieltä, mutta stadilaisuus särähtää korvaan, sillä pyöritäänhän nyt Turun lähiseuduilla. (Se, kuinka lähellä Kuurankero todella on Turkua, jää epäselväksi, mutta ainakin kirjan aikana juostaan Kuurankerosta Turkuun ja muun muassa biletetään tunnetussa Börssissä.) Kirjan sivuilta ei löydy muistaakseni juurikaan konditionaalia muistuttavia imperfektejä tai negaation kautta esitettyjä kysymyksiä. Loppujen lopuksi kirjassa käytetty puhekieli ei ole korostetun stadilaista, vaan pikemminkin yleistä puhekieltä, jossa pronominit on puhekielistetty ja joissain taivustusmuodoissa käytetty loppuheittoa, mutta muutamat slangisanat jäivät mietityttämään.

Kuuraa lukiessa tulee sellainen olo, ettei oikeastaan lukisi kirjaa täysin juoneen imeytyneenä. Lukiessa tulee olo, että pikemminkin tarkkailee sitä hieman ulkopuolisena. Useita ihmissusikirjoja lukeneena Kuura tarjoaa mahdollisuuden tarkastella, miten ihmissusimyyttiä on hyödynnetty tällä kertaa. Mitkä ovat säännöt? Miten se tarttuu? Voiko ihmissusi muuttua milloin haluaa, vai onko hän täysikuun armoilla? Kaikkiin kysymyksiin ei saada vastausta, mutta kenties se on hyvä juttu, jotta seuraaviinkin osiin jää materiaalia.

Ulkomaalaista urbaania fantasiaa on suomennettu kiitettävästi, varsinkin ulkomaalaisia trilogioita. Onkin mukavaa, että joukkoon voi lisätä kotimaisia tapauksia, jotta tarjonta ei käy liian yksipuoliseksi. Kuura ei ole ensimmäinen suomalainen ihmissusista kertova kirjasarja, vaan muun muassa Elina Rouhiainen on kunnostautunut kirjoittamalla neljäosaisen Susiraja-sarjan. Myös Jenny Kangasvuon Sudenveri on kohtuu tuore ihmissusikirja, eikä pidä unohtaa jo vuonna 1928 ilmestynyttä Aino Kallaksen Sudenmorsianta. Ihmissusikirjoja löytyy, mutta tärkeintä ei ole se, että ne kertovat ihmissusista, vaan se, mitä ja miten ne kertovat niistä.
_____________________

Kannen kuvittajan Karin Niemen ajatuksia kannesta. (Englanniksi)

5 kommenttia:

  1. Ihmissusia, hmm... Aivan vieras alue minulle. Ansiokkaan arvion olet kuitenkin kirjoittanut.

    VastaaPoista
  2. Annan sinulle Blogger Recognition Award-palkintopokaalin :)
    http://kaikkeakirjasta.blogspot.fi/2016/06/blogger-recognition-award.html

    VastaaPoista
  3. Huomasin mainokset Kajosta, joten kiirehdin Kuuran lukemista. Viihdyin Kuuran seurassa hyvin.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...