keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Hetkellinen sivupolku muotiblogigenreen

Olin viime viikon lauantaina kampaajalla tekemässä jotain, mitä en ole ennen tehnyt: laitoin väriä hiuksiini. Jonkin aikaa sitten autoin kaveriani värjäämään hänen hiuksensa. Tajusin silloin, että hiusten värjäys on oikeasti juttu, jota voi tehdä. Sitä ennen se oli vain joku mystinen juttu, jota tietää joidenkin tekevän, mutta joka ei kosketa omaa elämääni lainkaan. Lukuunottamatta yhtä yläasteen gootti-innostustani, jolloin olisin halunnut värjätä hiukset mustaksi, mutta jonka äitini (ehkä onnekseni) silloin kielsi, en ole koskaan ajatellut hiusten värjäämistä.

Nyt minuun oli kuitenkin iskenyt värjäyskärpänen. Onneksi latvojen värjäys on tällä hetkellä muodikasta, joten päätin lähteä siitä. Silloin muutos ei ole niin radikaali, pysyyhän kasvojen lähellä olevat hiukset muuttumattomina, eikä tarvite huolehtia juurikasvusta. (Sinänsä mielenkiintoista olla tässä tilanteessa, sillä kun ensimmäistä kertaa törmäsin latvojen värjäys -ilmiöön, teilasin sen heti kummallisen näköiseksi tyyliksi. Mutta sellainen minä aina olen. Uudet muoti-ilmiöt ovat ensiksi silmääni ihan kauheita, mutta sitten niitä alkaa ymmärtää. Tai niihin tottuu. Wet look -kampaukseen en kuitenkaan koskaan totu.)


Valitsin punaisen sävyn. Oma ruskea sävyni on hieman punertava, ainakin jossain valossa, joten ajattelin sen sopivan. Kampaajan kanssa valitsimme sitten värikartasta sävyn, josta pidin. Kampaaja meni sekoittamaan väriä, ja minä otin sillä aikaa selfien, jonka laitoin Instagramiin. Kun kerta ollaan kampaajalla tekemässä hiuksille muutakin kuin sitä perinteistä latvojen tasausta, niin pitäähän se todistaa. Pääsin kampaajalla tuttuun kampaajatunnelmaan, eli odotteluun ja teetarjoiluun. Luin siellä Margaret Atwoodin feminististä klassikkoa Orjattaresi, joka osoittautui yllättävän jouhevasti eteneväksi kirjaksi. En kyllä olisi uskaltanut napata sitä mukaan, ellen olisi siinä jo pitkällä, sillä kampaajalla käydessä pitää lukea sellaista, joko koukuttaa eikä ole liian vaikeaa, sillä keskeytyksiä varmasti tulee.

En kyllä tiedä, onko minun luonteessani jotain vikaa, vai mistä johtuu se, ettei kampaamokäyntini koskaan ole ihania, rentouttavia hetkiä, sellaisia, joista aina puhutaan. "Voi, kunpa pääsisin kampaajalle!" "Minun kampaajani kanssa on aina niin hauska jutella." Ennen kun päätin värjätä latvat, katsoin muutaman Youtube-videon hiusten värjäämisestä, ja niissä videoissa vloggaajat menivät trendikkäisiin paikkoihin, joissa kaikilla tuntui olevan hirveän mukavaa. Minä taas istuin tuolissa lähes tuppisuuna ja kampaaja teki työtään aivan yhtä hiljaa. Kiusallinen olohan siitä tulee. Paikka sentään oli trendikäs: olin valinnut tyylikkään oloisen paikan taka-ajatuksena se, että mitä trendikkäämpi, sitä todennäköisemmin siellä tajutaan, mitä oikein haluan latvoilleni tehdä.

Loppuvaiheessa kampaaja sentään alkoi puhua, nimittäin hiusteni väristä. Punainen ei ollut hänen mielestään tarttunut hiuksiini kovin kirkkaana, mutta kun hiukset saatiin kuivaksi, minä olin tyytyväinen lopputulokseen: minun silmissäni selvä muutos, muttei liian radikaali. Jos latvat olisivat olleet kirkuvan punaiset, olisin varmaan nolostunut ja halunnut piilotaa hiukseni hatun alle. Puhumme lopulta myös leteistä, ja kampaaja laittoi hiuksiini ihan kivan letin kaiken päätteeksi. Valitettavasti hän ei tainnut tajuta, että kun sanon hiusteni olevan liukkaat, ne ovat liukkaat. Yksi pinni ja pieni kuminauha eivät riittäneet, vaan kampaukseni oli auki puolessa tunnissa.


Yritin kotona ottaa kuvia hiuksistani, mutta totesin, ettei kämpässäni ole kunnon valaistusta missään kohdassa. Sain lopulta yhden kuvan, josta ehkä näkee aavistuksen siitä, mikä oli kampaamokäynnin lopputulos. Luonnossa väri on punaisempi, vannon sen. Muttei kuitenkaan liian punainen.

Hiusten värjääminen on siinä mielessä ollut mielenkiintoista, että olen astunut uudelle maastolle. Olen muun muassa todennut, että ei olisi kannattanut käyttää valkoista tyynyliinaa heti värjäyksen jälkeisinä öinä, sillä nyt minulla on tyynyliina, jossa on hailakan punertavia tahroja, joita on tullut märistä hiuksista. Olen myös pohtinut paljon sitä, minkälaista shampoota minun pitäisi nyt käyttää, sillä vain osa hiuksistani on värjätty. Toistaiseksi olen tyytynyt normaaliin shampooseen, vältellen sen joutumista latvoihin. Onneksi on mys Facebook, jossa hätäpäivitykseeni vastasivat useat hiuksia värjänneet kaverini antaen hyviä neuvoja.


Kampaamokäynnin jälkeen jatkoin muuten saman tien Turun Kirjakahvilan kirppikselle. Se järjestetään noin kerran kuussa Kirjakahvilassa ja sen sisäpihalla. Kirppis loppuu aina klo 14, ja saavuin paikalle klo 13:59, joten minulla oli hieman kiire. Silti ehdin tehdä muutaman ostoksen, ja mitkä ovatkaan parempia ostoksia kuin hyvät, edulliset kirppislöydöt!

Ensimmäisessä kuvassa on huivi, jonka sain hintaan 50snt. Myyjän mukaan kaikki myymättä jääneet vaatteet olisivat menossa UFF:in. Minulle yritettiin myydä kaikkia vaatteita yhteishintaan 10€, mutta ainoastaan huivi kiinnosti. Kuvassa mukana punainen Color Mask -hoitoaine, jolla aion ylläpitää hiusväriäni.


Jos löydät hyväkuntoiset korkokengät, jotka sopivat ja jotka jalkaa laitettua ei yhtään tunnu siltä, että jalassa olisi korkokengät, ne kannattaa heti ostaa. Väri ei ole niin syvän ruskea kuin toivoisin (yleensä tykkään tummista sävyistä vähän kaikessa), mutta kengät on silti helppo sujauttaa tyyliini, varsinkin jos minulla on vaaleampien värien päivä. 4€ laadukkaan oloisista kengistä ei ollut lainkaan paha hinta.


Jotta lukija ei pahasti säikähtäisi, että aikooko bloggaaja höpöttää koko postauksen pelkästään muotijuttuja, ilmoitettakoon, että ostin myös kirjoja. Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että vaikka molemmat ovat suunilleen saman paksuisia ja yhtä hyvässä kunnossa olevia pokkareita, Johanna Sinisalon Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita maksoi 2€, kun taas Cecelia Ahernin Tapaaminen Elämän kanssa vain 50snt, Havaitsen lievää arvottamista. Periaatteessa minua ei haittaa, sillä on mukavampaa maksaa kirjoista yhteensä 2,5€ kuin 4€, mutta haluan silti vähän tuhahtaa, sillä spefistinen chick lit voi tarjota aivan yhtä merkittäviä elämyksiä kuin Finlandia-voittajan novellikokoelma.


Seuraavat ostokset ovat jo seuraavat kauppareissulta, mutta sisällytän ne tämän jutun loppuun, sillä meikkiostokset ovat sen verran glamöörejä, että ne lisäävät heti muotiblogitekstin uskottavuutta.

Olen jo pitkään miettinyt, että color correcting concealer -paletti voisi tehdä hyvää ihoni ulkonäölle. Meikkaaminen on väreillä leikkimistä, ja ihon virheitä voidaan piilottaa vastaväreillä. Niinpä hankin setin, jossa on vihreää ihon punaisille kohdille (näpyt) ja oranssia ihon sinisille kohdille (tummat silmänaluset). Mukana on myös korostusväri ja normaali peiteväri. Saa nähdä, koheneeko meikattujen kasvojeni ulkonäkö tämän paletin seurauksena. Mukana myös söpön värinen kynsilakka, joka oli halpa.

Lukion loppupuolella minulla oli hetken aikaa muotiblogi, joka oli lukuisien lolita-tyyliin pukeutuvien kaverieni innoittama. En itse pukeutunut lolita-tyyliin, mutta otin vaikutteita siitä. Blogi kannusti pukeutumaan, mutta kun lukion loputtua aloitin työt ala-asteella, en enää viitsinyt pukeutua yhtä näyttävästi kuin ennen. Pikkuhiljaa blogi hiljeni. Silti minulle joskus tulee muotiblogi-inspiraatioita, mistä yksi on nähtävillä tässä näin. Vaikka nykyinen blogini käsittelee enimmäkseen kirjallisuutta, minussa on monia puolia, joista yksi on tämä. Viime aikoina minusta on tuntunut, ettei oma persoonani pääse tarpeeksi esille kirja-arvioissa, osittain jopa siksi, että pelkään niiden vaikuttavan epäammattimaisilta silloin. Ehkä siksi halusin kirjoittaa myös jotain muuta, vähän kuin heilauttaakseni kättä, että "hei, täällä arvostelujen takana on joku ihminen."

16 kommenttia:

  1. Olipa mukava postaus. Tuosta kenkäjutusta olen samaa mieltä! Tykkään koroista ja sen kyllä huomaa heti istuuko kenkä jalkaan vai. Ja jollei se heti tunnu hyvältä, ei se tilanne yleensä siitä parane käytön aikana. :) Latvavärjäys alkoi houkutella... ehkä syksyllä voisin kokeilla kun töiden alkuun on kiva laittaa jotain uutta. Väri ois vähän räväkämpää kuin uusi pusero tms. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin kutkutti vähän ajatus "kesätukasta". Nyt kun vielä jaksaisi kihartaa, niin olisi kunnon kesätukka. :D

      Poista
  2. Kiva postaus! Itselläni on usein kirjablogin pitämisen kanssa se ongelma, että ajattelen postausteni olevan epäammattimaisia, epäloogisia ja kaikenlaista mitäänsanomatonta, mutta sitten totesin, että jos blogia haluan pitää niin sen pitää olla itseni näköinen ja oloinen, minkä vuoksi päätin laskea rimaa ja kirjoittaa ihan siitä miltä tuntuu, vaikka ei kunnon mielipiteitä tai asiaa olisikaan. Varsinkin kun ottaa huomioon, että en ole mikään kirjakriitikko vaan ihan pelkkä tavallinen tallaaja. Ehkä liian korkean riman takia omat blogini ovat loppuneet lyhyeen :D

    Mutta tämmöiset postaukset aina välillä minusta ovat piristäviä :) Välillä on ihan mukavaa, kun bloggaaja ilmoittaa blogin takana olevasta ihmisestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin joskus ihan alkuvaiheen bloggauksiani ja huomasin olevani niissä paljon rennompi, kun en silloin vielä tiennyt muista kirjablogeista tai kirjablogi-ammattikriitikko-asettelusta. Kerroin silloin kaiken rehellisesti ja suoraan, enkä yrittänyt kuulostaa hienolta ja fiksulta. Olen yrittänyt saada sitä vanhaa ääntä takaisin, joskus onnistuen, joskus en. Oman tyylin ja tasapainon etsiminen on joskus hukassa, mutta joskus se löytyy.

      Poista
  3. Kiva postaus. Minäkin aloitin punaisella lukiossa ja päädyin blondiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kampaaja ehdotti minulle vaaleita latvoja, mutta siihen en suostunut, koska miellän itseni niin voimakkaasti tummahiuksiseksi. :D

      Poista
  4. Kiva, piristävä postaus. Ihanat kengät ja hyviä kirjalöytöjä. Latvavärjäys alkoi kiinnostaa minuakin.

    VastaaPoista
  5. Hauska sivupolku!

    Minä olen maailman huonoin kampaajalla/parturissa kävijä, enkä ole koskaan kokenut kampaamossa käyntiä mitenkään erityisen rentouttavana, so I get you. Ahkera värjääjä toki olen, aloitin hiusten värjäämisen 14-vuotiaana, ja sillä polulla olen ollut yli 20 vuotta. Muutaman kerran on ollut aikoja, että minulla on ollut oma väri, mutta enimmäkseen aina jokin muu väri kuin oma. Nyt minulla on ollut erittäin tummanruskea/viimeisimmät vuodet musta tukka kymmenen vuotta putkeen. Se on mun tavaramerkki. =D Koska olen aina halunnut tummat hiukset (luonnollinen väri on vaalea) niin on kiva kun voi värjäämällä pitää juuri sellaisia hiuksia kuin haluaa, kun ei tuossa geenilotossa sattunut sellaiset kohdilleen. Nyt hiukset alkaa olla niin pitkät, että näytän suurinpiirtein joltain japanilaisesta kauhuelokuvasta repäistyltä... =D

    Mukavia kesäpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on pitkään ollut joku kumma "hiuksianihan en värjää" periaate, mutta päätin heittää sen romukoppaan, koska kuitenkin meikkaan, käytän kynsilakkaa ja pyrin pukeutumaan kauniisti, joten miksi ihmeessä juuri hiusten värjäys on se, johon vetäisin rajan. Pidän kyllä oman geenilottotulokseni hiussävystä, mutta hiukset kasvaa takaisin, joten vähän voi kokeilla.

      Pitkät hiukset ovat kyllä aika hienot. Useimmilla on sellaiset vähän yli olkapäiden mittaiset. Mulla kasvaa aina aika pitkiksi ennen kun käyn taas leikkauttamassa, mutta koska hiukseni ovat paksut, pitkä malli vain näyttää raskaalta eikä ihanan liehuvaiselta kuin joillakin tosi pitkät hiukset näyttävät.

      Poista
  6. Itsekin fanitin yläasteella kovasti gootti-estetiikkaa ja olisin halunnut värjätä hiukseni mustiksi. Ja kas, äiti ei antanut ja oli varmasti oikeassa siinä, ettei se hiustenväri olisi minulla hyvältä näyttänyt. Joskus mietin, että olisin silti halunnut käydä omakohtaisesti kyseisen tyylivaiheen läpi.

    Oman persoonan tuominen on minusta vain positiivista. Kun blogissa on jotain henkilökohtaista, se tuntuu lukijalle läheisemmältä ja samaistuttavammalta. Eikä se sulje pois sitä, etteikö arviossa voisi olla intellektuellia analyysia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeaa gootteilua gootti-intoiluni ei ollut nähnytkään, mutta ala-asteen värikkyyden jälkeen musta paita, tummat farkut ja musta kajaali olivat _tosi_ radikaali juttu. Innostuin jopa käyttämään pitkää mustaa hametta ja yritin kuumeisesti etsiä pitsiasusteita, mutta ne eivät olleet silloin muodissa, joten niiden löytäminen oli vaikeaa. Keksin myös tummanpunaisen huulipunan käytön, mikä oli poikkeavaa 2000-luvun puolen välin vaaleanhempeiden glitter-huulikiiltomuodin keskellä.

      Poista
  7. Hiuksien laitattaminen on mukavaa, kun tuntee kampaajan. Olen käynyt samalla kampaajalla yli 20 vuotta ja meillä juttua riittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaipa sitä riittäisi juttua, jos kävisi usein kampaajalla ja aina samalla. Sellainen olisi kiva löytää. :)

      Poista
  8. Kiva postaus!
    Minusta on aina kivaa lukea kirjabloggaajilta muustakin kuin kirjoista. Niistä muista näkyy kirjoittajan tyyli erittäin hyvin, ja onhan kirjoittaminen luovaa työtä aiheesta riippumatta.

    Postaukset muuttuvat varmaan ajan mittaan kaikilla. Minua harmittaa omieni piteneminen. Voisi käydäkin siellä varhemmissa ottamassa oppia asiassa pysymisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla taas postaukset ovat lyhentyneet. Alkaa varomaan enemmän sanomisiaan ja lopulta ei uskalla sanoa mitään. Yritän kirjoittaa tietoisesti vähän pidempiä bloggauksia, mutten kuitenkaan liian pitkiä.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...