sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Margaret Atwood: Orjattaresi - Klassikkohaaste

Kirjabloggaajien klassikkohaasteessa on ideana tarttua klassikkoon, jota ei häpeäkseen vielä ole lukenut. Tämä on ensimmäinen kerta, kun kunnolla pääsen osallistumaan haasteeseen. Viime vuonna kirjoitin jutun siitä, kuinka olin yrittänyt lukea Emily Brontën Humiseva harjua, mutta kuinka olin epäonnistunut siinä. Samaisessa tekstissä pohdin yleisesti suhdettani klassikkoihin ja siihen, kuinka ennen pidin niistä, mutta kuinka nykyään ne eivät maistu. Uhosin tekstissäni, että vielä luen Humisevan harjun loppuun.


Vuosi on kulunut, enkä edelleenkään ole lukenut Humisevaa harjua. Siirsin kirjan hyllyyni joku aika bloggauksen kirjoittamisen jälkeen, ja siellä se on pysynyt. Jotain muuta kuitenkin on tapahtunut. Minun ei ollut tarkoitus osallistua uudestana klassikkohaasteeseen, sillä ajattelin, ettei minusta ole siihen. Satuin kuitenkin keväällä lainaamaan kirjastosta hetken mielijohteesta Margaret Atwoodin kirjan Orjattaresi. Uusin lainaa useita kertoja, kunnes lopulta uusiminen ei enää ollut mahdollista. Tässä vaiheessa oli loppukevät tai alkukesä, miten sen nyt haluaa määritellä. Tuijottelin kirjaa hyllyni reunalla ja päätin lukea sitä kokeeksi vähäsen. Yllätyksekseni se vaikutta ihan mielenkiintoiselta tekstiltä.


Miksi yllätyksekseni? Olihan jo lukenut Atwoodilta Uuden maan, jonka tyylin olin todennut varsin helppolukuiseksi. Ehkä olen muodostanut mieleeni esteen, joka kuvittelee, että kaikki vähän vanhemmat kirjat, joista puhutaan klassikkoina, ovat automaattisesti vaikeita. Atwoodin kirja on julkaistu vuonna 1985, eli joillekin se on hyvinkin tuore teos, mutta ainakin jonkinlaisen klassikon aseman se on saanut. Se on dystopiaa ja sitä pidetään feministisenä klassikkona. Kuvittelin sen olevan raskas, ahdistava ja monitasoinen teos, joka ei aukea vast kuin pitkän pohdinnän jälkeen.

Paljastui, että kirja onkin varsin helppolukuinen. Se on kaikkea, mitä epäilin: raskas, ahdistava ja monitasoinen teos, mutta se oli kirjoitettu niin, ettei se tuntunut sellaiselta. Päällisin puolin se on jännitystarina, joka etenee jouhevasti. Jos haluaa, kirjan voi lukea yhden naisen selviytymisenä tilanteesta, joka on hänelle hyvin ahdistava. Samanlaisia tarinoita on olemassa lukuisia.

Samalla tarina on kuitenkin monitasoinen. Se kertoo kuvan maailmasta, joka on pelottavan lähellä todellisuutta. Se on todellisuutta nykymaailmassa, muun muassa Afganistanissa. Se kertoo suoraan, lähes vain todeten, kertomuksen äärimmäisen huonossa asemassa olevasta naisesta, jolle väitetään, että kaikki on nyt paremmin ja hän on nyt turvassa. 

Kirja kertoo tarinan entisestä Yhdysvalloista, jossa Vanhaa Testamenttia noudattavat fundamentalistit ovat ottaneet vallan. Miesten hedelmällisyys on vähentynyt, minkä vuoksi naisten hedelmällisyyttä on alettu kontrolloida. Synnyttämään kykenevät naiset ovat äärettömän arvokkaita. Yhden lapsen jo synnyttänyt päähenkilö on osoittanut hedelmällisyytensä, joten hänet on valittu synnyttämään lisää lapsia. Samalla hänen omat tahtonsa ja riisuttu häneltä pois. Hänellä ei ole omaa nimeä, vaan häntä kutsutaan isänstänsä Fredin mukaan Frediläieksi, ja hänen tulee pukeutua peittäviin vaatteisiin ja hilkkaan, joka suojelee häntä muiden katseilta. Hänen ainoa tehtävänsä on kulkea komentajalta toiselle ja synnyttää heille jälkeläisiä.

Orjattaresi on kirja, jonka näkökulma on yhtä rajattu kuin näkyvyys, joka päähenkilöllä on hilkkansa alta. Vain se, mitä päähenkilö näkee, myös lukija näkee, eikä se ole paljon. Päähenkilön tiedonlähteet ovat hyvin vähäiset, ja samalla on tietoisesti kertomatta jotain, mitä tietää. Hän käy läpi menneisyyttään, mutta ei uskalla kertoa kaikkea, ei edes omaa nimeään, joka hänellä on joskus ollut. Siinä mielessä kirjan dokumentaarisuus on uskottavaa: jos se, että päähenkilö kertoo omaa tarinaansa, on uskaliasta, mutta hän ei uskalla kertoa kaikkea. Hän myös jättää kertomatta asioita, joiden uskoo olevan kaikille itsestäänselvyyksiä. Lukijalle ne eivät ole. Lukija ei ole elänyt päähenkilön maailmassa eikä tiedä sen historiaa. Mutta lukija arvaa, yhdistelee ja päättelee.


Vaikka kirja on feministinen klassikko, se on silti jo rahtusen vanhentunut. Se tuntuu edustavan 1900-luvun loppupuolen näkemyksiä, mikä on ymmärrettävää ottaen huomioon milloin kirja on julkaistu. Huomasin jo Atwoodin Uudessa maassa tiettyjen käsitysten parisuhteesta ja seksuaalisuudesta olevan rahturen vanhentuneita, mutta katsoin niitä läpi sormien. Päällisin puolin Orjattaresi on kuvaus siitä, minkälaiseksi maailma voi muutua, ja miten se voi tapahtua. Juuri ne kohdat ahdistivat eniten ja pistivät miettimään.

Minulle henkilökohtaisesti tämä kirja kohotti vähän klassikoiden mainetta. Ennakkoluuloistani huolimatta pidin siitä. Se on ajatuksiaherättävä ja mielenkiintoinen, eikä ylipitkä, pitkästyttävä ja monin kohdin epäsuotuisalla tavalla vanhentunut. Suosittelen tämän kirjan lukemista, jos se on jäänyt väliin.

ALKUPERÄINEN NIMI: The Handmaid's Tale
SIVUJA: 396
KUSTANTANUT: Tammi
JULKAISTU: 1985 (suom. 1986)
SUOMENTANUT: Matti Kannosto
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Kolme viimeisintä viipaletta kulttuurista

 Kuvituskuvaa: Kakola-kierroksen Kakolan kakkua ja kahvia peltimukista.

Irene blogissaan Kingiä, kahvia ja empatiaa keksi laittaa pystyy haasteen, jossa kerrotaan kolme viimeisintä kulttuurintuotetta, johon on tutustunut. Mikä mainio haaste! (Vaikka Irene kutsuukin haastettaan blogissaa epähaasteeksi.)

Kolme viimeisintä katsomaani elokuvaa

E.T. (1982)

En ollut aiemmin nähnyt E.T.:tä. Muistan lapsena nähneeni mainoksia videoiden alussa kyseisestä elokuvasta, ja se näytti silloin mielestäni vähän pelottavalta ja oudolta. En lapsena ollut kovin innostunut avaruusolioista (enkä ole nytkään), mutta koska pyörin paljon fandom-piireissä, tietyt leffat kannattaa olla katsottuna, että pysyy vähän mukana siitä, mistä puhutaan. Alkaahan tämä elokuva myös kuulua jo yleissivistykseen. Se oli yksi ensimmäisistä elokuvista, jossa ulkoavaruuden olento esitettiin ystävällisenä eikä pahantahtoisena valloittajana.

Itse elokuvaa pidin ihan onnistuneena. John Williams säveltäjä aiheutti suuren nostalgiaryöpyn, sillä äänimaailma kuulosti hyvin samalta kuin ensimmäisissä Potter-elokuvissa. Pidin myös suuresti perheen äidin vaatteista.

Imagine Me & You (2005)

2000-luvun alun erittäinen kliseinen romanttinen komedia, joka poikkeaa muista ainoastaan sillä, että pääparin muodostaa kaksi naista. Elokuva alkaa siitä, kuinka nainen ja mies ovat menossa naimisiin, mutta häissä morsian tutustuu juhlien kukista huolehtineeseen floristiin, ja se on menoa sitten. Elokuva ratsasti niin räikeästi kaikilla genrensä kliseillä, ettei hahmojen tarvinnut jutella juuri lainkaan, sillä katsoja tiesi jo aiemman kokemuksen perusteella, mitä hahmot mahdollisesti ajattelivat ja tunsivat. Juoni eteni yllätyksettömästi. Plussaa Lena Headeystä toisessa päärooleista.

Without a Clue (1988)

Entä jos Watson olisikin tiimin aivot, ja Holmes on vain palkattu näyttelemään neroa, jottei Watsonin maine lääkärinä kärsi? Tähän ideaan Without a Clue keskittyy. Huolimatta siitä, että juoni kuulostaa pikemminkin fanifiktiolta kuin kunnon Holmes-filmatisoinnilta, elokuva on tehty kunnolla. Lavasteet ovat hienoja ja juoni mukavan seikkailullinen. Suosittelen kyllä tutustumaan tähän versioon Sherlock Holmesista.

Kolme viimeisintä katsomaan TV-sarjaa

Game of Thrones (kaudet 5 ja 6)

Neljännen kauden jälkeen into seurata sarjaa lopahti, mutta kun kuudennesta kaudesta alkoi kuulua positiivista palautetta, päätin ottaa sarjan kiinni. Viiden kausi oli välillä hyvin tuskallista, mutta onneksi kuudet kausi palkitsi kärsimyksen. Vihdoin asiat alkoivat edetä.

Orange is the New Black (kaudet 3 ja 4)

Hankin Netflixin, ja ensimmäinen sarja, jonka valitsin katsottavaksi, oli tämä sarja. Sopivasti juuri kolmannen kauden jälkeen neljän kausi pamahti Neflixiin, joten katsoin sen melkein heti perään.

Mako Mermaids (1. kautta jonkin verran)

Tämäkin on Netflixin syytä. Mako Mermaids on australialaiset H2O - Just Add Water -merenneitosarjan spin-off. Sarja on tosi kliseinen ja melko huonosti näytelty ja käsikirjoitettu, mutta siinä on silti jotain herttaista. Suloinen kesäsarja, ja osittain nostalginen, sillä olin kova H2O-fani silloin kun se näkyi Summerin yhteydessä. En ole saanu edes ensimmäistä kautta katsottua loppuun (vielä), mutta se on silti kolmanneksi viimeisin sarja, jota olen katsonut viime aikoina.

Kolme viimeisintä kuuntelemaani albumia

Game of Thrones Season 6 Soundtrack (2016)

Koska pidin Game of Thronesin 6. kaudesta, olen kuunnellut sen soundtrackia. Hyviä kappaleita, joissa toistuu tuttuja teemoja aiemmilta kausilta, mutta myös luodaan uusia.

Evanescence: Fallen (2003)

Töissä soi joidenki vakituisten työntekijöiden halusta joku äijäilevä radiokanava, josta tulee enimmäkseen Metallicaa, Queenia, Linkin Parkia yms, 80-luvun kuluneita hittejä... ja Evanescenceä. Kuulen melkein joka päivä jonkun Evanescencen biisin, joten se alkoi soida päässä, ja sitten aloin kokona popittaa (rokittaa?) sitä kotonakin. Hämmentävää tässä on se, että kun Evanescence oli iso juttu minun koulussani, minä olin kova Within Tempation -fani, eikä Evanescence kiinnostanut minua juurikaan. Ne tuntuivat silloin olevan kaksi kilpailevaa bändiä, sillä molemmat olivat jonkin sortin metallia/goottpoppia, joissa oli kovaa ja korkealta laulava naislaulaja.

Pirates of the Caribbean: At World's End Original Soundtrack (2007)

Nykyajan soittolistatyylin takia en erityisemmin kuuntelen kokonaisia levyjä alusta loppuun kuin hyvin harvoin, mutta tämän muistan kuunnelleeni vastikään, eli tämän kesän aikana. At World's End tuli televisiosta ja satuin katsomaan sitä. Itse elokuva oli huono, kuten muistin, mutta pidin musiikista. Kuuntelin sitten sountrackia ja harmittelin sitä, että huonoon elokuvaan on tehty tunteikasta musiikkia.

Haluan lisätä vielä yhden. Vaikka tämä on kirjablogi, kaikki blogiini eksyneet eivät välttämättä ole täysin perille siitä, mitä olen juuri viimeksi sattunu lukemaan.


Kolme viimeistä lukemaani kirjaa

J. S. Meresmaa: Naakkamestari (2016)

Happa Kauppinen: Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut (2016)

Tiina Miettinen: Piikojen valtakunta (2015)

Luin nämä kaikki kirjan BookTubeAThon-haasteen aikana. 

Kuvituskuvaa:
Alison Bechdelin Lepakkoelämää-sarjakuvassa vilahtanut Tom of Finland -hammastahna

Haastan:

maanantai 25. heinäkuuta 2016

BookTubeAThon - sunnuntain päivitys


Alkupuolisko BookTubeAThonistani meni heikosti, mutta ei se mitään, sillä aina voi parantaa. Aloitin tämän postauksen kirjoittamisen jo perjantaina, mutta julkaisen sen vasta sunnuntaina, jotten spämmi seuraajiani lukuisilla lyhyillä postauksilla.

Perjantai 22.7.

Eilen illa päivitin instagarm-tililleni kuvan Ian McEwanin Poltteesta. Kirjoitin: "Kaverini sanoi kerran, että Ian McEwan pystyisi kirjoittamaan mielenkiintoisen kirjan vaikka ruohon leikkauksesta. Poltteen juoni ei kuulosta kovin mielenkiintoiselta, mutta tartun siihen kirjailijan takia. Saa nähdä, pitääkö väite paikkansa."

Luottokirjailijat eivät kuitenkaan ole luottokirjailijoita syyttä. Toki McEwanilta on tullut vastaan kirjoja, joista en ole pitänyt, mutta pääsääntöisesti minua viehättää hänen rahtusen kuiva, mutta erittäin tarkka ja havannoiva tyylinsä kertoa ihmisluonteen omituisuuksista. Hän kirjoittaa pääsääntöisesti hyvin tavallisista ihmisistä, jotka eivät missään nimessä ole täydellisiä, ja jotka joutuvat elämässään eriskummallisiin tilanteisiin ja päätyvät ratkaisihin, joihin eivät välttämättä tienneet kykenevänsä. Jotkut moittivat McEwania tunteettomuudesta, mutta minuun hänen tyylinsä tehoaa. Kenties koen elämän samoin kun miten hän haluaa siitä kirjoittaa.

Olen edennyt Poltteessa nyt sivulle 148, eli olen lukenut vähän yli kolmasosan. Paljon on jo ehtinyt tapahtua, mutta en osaa lainkaan aavistaa, mihin tarina loppuu. Osallistuin myös ensimmäistä kertaa BookTubeAThonin twitter-sivulla pidettäviin reading sprintteihin, joissa tavoitteena on lukea tietty aika yhtäjaksoisesti, mahdollisimman paljon. Yleensä kirit ovat 20-30 minuuttia pitkiä. Ehdin osallistua kahteen 30 minuutin kiriin ja yhteen 20 minuutin kiriin. Huomasin saavuttavani parhaimman lukutulokset ensimmäisellä kirillä.



Pino niistä kirjoista, joihin en ole vielä tämän haaseen aikana koskenut, on käynyt pienemmäksi kuin kirjat, joihin olen koskenut. Se tuntuu positiiviselta. Realistisesti ajateltuna ehdin ehkä aloittaa noista vielä yhden, mutta tuskin saan sitä luettua loppuun.

Kirjoitan tätä illalla. Ajattelin seuraavaksi lukea J. S. Meresmaan Naakkamestaria, sillä se on se kirja, jota haasteen mukaan saa lukea vain illalla. Iltahaaste on osoittanut tosi vaikeaksi, sillä olen usein hyvin väsynyt illalla ja olen jaksanut ainoastaan vähän selailla sosiaalista mediaa ennen kun silmiä on alkanut painaa. Nykyään harvoin tulee vastaan kirjoja, joita ei vain voi laskea käsistä. Lapsena ja teininä sitä kai pärjäsi vähemmällä unella, tai sitten olen unohtanut sen, kuinka väsynyt olin seuraavana päivänä, kun olin vahingossa lukenut aamuyöhön asti. Samalla olen huomannut, etten enää lue niin koukuttavia kirjoja kuin ennen. Luen hyviä kirjoja, mutta en sellaisia, joita ei malta laskea käsistä. Yleensä maltan. Naakkamestari vaikuttaa hyvältä kirjalta, mutta se ei ole page-turner, joka on pakko imaista aivoihin mahdollisimman nopeasti. Mutta tänä iltana olen (päikkärien jälkeen) sen verran hereillä, että taidan lukea sitä eteenpäin.


Posti muuten toi toisenkin tilaukseni: Carrie Hope Fletcherin ensimmäisen romaanin On The Other Side. Kirjan ulkoasu on hyvin kaunis, ja juoni kuulostaa mielenkiintoiselta. Se voisi sopea haasteen kohtaan "lue kirja, josta kuulit BookTube kautta", mutta taidan pidättäytyä alkuperäisessä haasteessani, kuten tein Tanskalaisen tytönkin kohdalla.

Lauantai 23.7.

Eilen illalla onnistuin lukemaan Nakkamestaria noin 50 sivua. Vähän harmittaa, että se on niin lyhyt, sillä nyt vasta tuntuu, että tarina pääsee kunnolla käyntiin. Nautin sen rahtusen kliseisestä asetelmasta, jossa kurjassa asemassa ollut päähenkilö pääsee eräänlaiseen päämajaan, jossa saa kuulla olevansa paljon enemmän, mitä luuli olevansa. Se kutkuttaa nostalista mieltäni. Lukisin mielelläni enemmän, mutta kirjailija on päättänyt, että päähenkilön Ennin tarina on juuri tämän mittainen.


Olen eilisillan jälkeen edennyt Poltteessa sivulle 214, eli sain luettua sitä 66 sivua aamulla. Nyt olen pitämässä pitkähköksi venynyttä tietokonetaukoa, mutta tavoitteena olisi vielä saada sitä luetua vähän enemmän. Harkitsen myös lukuhaasteen sääntöjen rikkomista, eli Naakkamestarin lukemista tämän päivän aikana loppuun, vaikka aurinko paistaa. Illalla minulla on kirjanjulkaisubileet, joissa voi mennä myöhään, enkä tiedä, jaksanko tai ehdinkö enää sunnuntaina lukea sitä. En kuitenkaan saa suoritettua kaikkia haastekirjoja, mutta olisi silti mukavaa saada edes yksi kirja enemmän kokonaisuudessaan luettua.

Sunnuntai 24.7.

Päätin huijata haastetta hieman, eli luin Naakkamestasin päiväsaikaan loppuun. Se olikin viimeinen kirja, jonka tämän haasteen aikana ehdin lukea. Viikonloppuna minulla oli monenlaista menoa. Teknisesti ottaen aloitin Alison Bechdelin Lepakkoelämää IV:n lukemisen vielä sunnuntai-iltana, mutta koska se ei ollut haastekirja, sitä ei kai lasketa. Olen kuitenkin tyytyväinen, että olen edennyt kirjoissa.

Haasteen aikana luin:

Tiina Miettinen: Piikojen valtakunta
Hanna Kauppinen: Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut
J. S. Meresmaa: Naakkamestari

Haasteen aikana keskeneräiseksi jäi:

Ian McEwan: Polte (Pääsin sivulle 214) 

Haastekirjat, joihin en koskenut lainkaan:

Stephen King: Carrie
Michael Blake: Tanssii susien kanssa
Benjamin Alire Sáenzi: Aristoteles and Dante Discover the Secrets of the Universe

Huomasin vasta nyt, että TBR-listani oli miesvoittoinen, mutta tulin lukeneeksi kaikki naisten kirjoittamat kirjat. Syy tähän on todennäköisesti ollut se, että satuin valitsemaan lyhyehköjä, nopealukuisen oloisia kirjoja naiskirjailijoilta, kun taas miesten kirjoittamat kirjat olivat pidempiä ja hieman hidaslukuisemman oloisia. Jätän kaikki lukematta jääneet kirjat lymyilemään kirjahyllyni reunalle, jotta toivon mukaan saan nekin pian luettua.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Kolmen kirjan arvonta on ratkennut


Heinäkuun alussa pistin pystyyn arvonnan kolmesta uutuuskirjasta, Spekulatiivisesta Turusta, Hämärästä teehetkestä ja Nova 2014 -antologiasta. Annoin arvonnalle aikaa 23.7. asti. Tarkoitukseni oli kuvata arvontatilanteesta video, mutta satuin olemaan Hämärän teehetken julkaisubileissä, suoritin arvonnan siellä itse kirjailijan avustuksella.

Sen piteimmittä puheitta, mennään asiaan!


Kirjoitin nimet vanhanaikaisesti paperille, sillä onhan tämä kirjablogi eikä esimerkiksi teknologiablogi, joten koin, ettei minun ole pakko etsiä netistä random-generaattoria, joka arpoo satunnaisesti jonkun numeron, joka on sitten voittaja. (Vaikka edellisessä järjestämässäni arvonnassa käytinkin juuri mainitsemaani random-generaattoria, mutta hys hys.)


Kaikki nimet leikattiin palasiksi ja taitettiin kahtia.


Ja laitettiin kakkuvuoan kupuun, sillä silinterihattua tai muuta pompöösiä apuvälinettä ei ollut välittömässä läheisyydessä.


Kaksi ensimmäistä voittajaa esiin nosti onnetar Mirka Ulanto, joka sattuu myös olemaan Hämärän teehetken kirjoittaja.


Kolmannen voittajan esiin nosti joku toinen tilassa ollut henkilö. En nyt enää muita, kuka, enkä kädestä tunnista.


Voittajat ovat:

1. sija: Spekulatiivinen Turku
Marja-Liisa

2. sija: Hämärä teehetki
Krista

3. sija: Nova 2014 -antologia
milkhousha~








Onnea voittajille! Olen jo ottanut heihin yhteyttä. Mukavia lukuhetkiä. :)

Jos arvonnan jälkeen jäi harmittamaan, ettei kirjaa itselleen saanut, Spekulatiivisen Turun voi hankkia itselleen omaksi täältä ja Hämärän teehetken ja Nova 2014 -antologian täältä. Myös kirjastoista ne on mahdollista saada jonkin ajan kuluttua, ja jos niitä ei ilmesty lähikirjastoosi, aina voi tehdä hankintapyynnön.

torstai 21. heinäkuuta 2016

BookTubeAThon -puolivälin päivitys


Haaste ei ole lähtenyt reippaast käyntiin, sillä viikon aikana on ilmennyt menoja, joita en osannut ennustaa viime viikon lopussa. Olen kuitenkin parhaani mukaan koettanut lukea aina silloin, kun olen pystynyt.

Tiistai 19.7.

Maanantai meni Piikojen valtakunnan parissa. Tarkoitukseni oli lukea se loppuun sinä päivänä, mutta minut yllättikin lukupiiri, jonka olemassaolon olin unohtanut. Kyseessä oli kesän "valintapiiri", jossa valitsemme tulevan syksyn kirjat, joten siihen ei ollut tarvinnut lukea mitään kirjaa. Menin siis sinne, enkä saanut luettua kirjaa loppuun. Sain luettua sen tiistaina loppuun, vaikka nukuinkin pitkät päikkärit töiden jälkeen. Klo 7 alkava työ aiheuttaa joskus univelkaa. Piikojen valtakunta oli lievä pettymys, sillä se keskittyi enemmäkseen luettemaan yksittäistapauksia, eikä se loppujen lopuksi kertonut kovinkaan paljon piioista, vaan yleisesti 1600-1700-luvun ihmisistä ja heidän arkielämästään. Ihan mielenkiintoista sinänsä, mutta kirjan nimi tuntui harhaanjohtavalta.

Tavoitteenani on saada vielä Naakkamestari aloitettua, sillä sitä saa lukea vain iltaisin.


Keskiviikko 20.7.

Luin tiistai-iltana Naakkamestari niin pitkään, kunnes meinasin nukahtaa kirja kädessä. Etenin noin sivulle 40. Sen jälkeen en olekaan ehtinyt lukea sitä. Tänään kuitenkin aloitin Hanna Kauppisen Kirjan, jota kukaan ei koskaan lukenut. En ole ihan varma, onko kirja taiteellinen vai naivistinen. Sen tunnelma on suloinen, mutta siinä on jotain, mikä saa sen vaikuttamaan epäuskottavalta. Toki ymmärrän, ettei kirjan maailma ole meidän tuntemamme maailma, mutta siitä puuttuu jokin, johon tarttua. Ehkä kaipaan konkreettisempaa kerrontaa ja sitä, että asioita sanotaan suoraan. Tai ehkä ongelmani on siinä, että kirjassa vallitsee hyvin samanlainen tunnelma kuin Michael Enden Momossa, mutta toisin kuin Momo, Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut on pääsääntöisesti suunnattu hieman vanhemmille lukijoille. Momo on hyvä kirja myös aikuisille, ja todennäköisesti aikuinen lukija ymmärtää sen sanoman paremmin kuin lapsi, mutta näennäisesti lapsille suunnattu kirja sallii pienen naivistisen vivahteen ilman, että se alkaa häiritä.


Torstai 21.7.

En ole tänään vielä ehtinyt lukea lainkaan. Töissä meni yliaikaa, koska lähes joka talouteen piti jakaa mainos ja niiden lajittelu esityössä oli hyvin työlästä, ja luonnollisesti mitä enemmän postia on, sitä kauemmin sen jakamiseenkin menee. Kotiin tultuani olen ehtinyt vasta toipua työpäivästä (sillä se on fyysisesti kohtuu raskasta työtä) ja hoitaa joitain rästiin jääneitä juoksevia asioita. Päätin kirjoittaa tämän bloggauksen loppuun ja mennä sitten viimeistelemään Kauppisen kirja. Sen jälkeen taidan tarttua joko Ian McEwanin Poltteeseen tai Benjamin Alire Sáenzin kirjaan Aristoteles and Dante Discover the Secrets of the Universe. Riippuu vähän fiiliksestä.

Posti myös toi minulle David Ebershoffin Tanskalaisen tytön, jonka tilasin CDon.comin pokkarialennuksesta. Se hieman houkuttaisi, mutta pohdin vielä, haluanko muuttaa haastekirjojani. Voisin sisällyttää sen kohtaan "lue kirja ja katso siihen perustuva elokuva saman viikon aikana", mutta ongelmaksi muodostuu elokuvaversion saaminen käsiin, varsinkaan kun sitä ei löydy Netflixistä.

(Sivumennen sanoen, on jotenkin mukavaa saada itse joskus postia, kun jakaa sitä joka aamu muille ihmisille. Moikkaan aina kerrostalooni jakavaa postinkantajaa, mutta toistaiseksi en ole törmännyt häneen kun vain kerran Postin oranssi työpaita päällä, joten hän ei ehkä taida hoksata/muistaa, että minäkin olen postinjakaja. Yleisesti ottaen postin jaossa on mukavaa se, kuinka kaikki moikkaavat toisiaan, vaikkemme sattuisi olemaan samalla alueella töissä. Reitilläni tulee usein vastaan Postin rekkoja, joita ajaa minulle tuntemattomat tyypit, mutta silti tulee moikkailtua.)

Päivitys torstai-iltana
Aloitin Poltteen. Ainakin toistaiseksi teksti on ollut mielenkiintoista.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Näpistys BookTuben puolelta: BookTubeAThon 2016

Osallituin viime vuonna BookTubeAThoniin, joka on Ariel Bissettin emännöimä viikon mittainen tempaus. Sen aikana on tarkoitus lukea haasteiden mukaan mahdollisimman paljon kirjallisuutta, yleensä seitsemän eri haasteen verran. Koska viime vuosi oli minulle positiivinen kokemus, päätin osallistua siihen tänäkin vuonna. Perinteisesti tapahtumahan on YouTuben puolella, mutta koska en tee kirja-arvioita videolla, teen tästä jälleen kerran kevennetyn blogiversion. Tarkoitukseni on saada luettua kirjoja 18.-24.7. välisenä aikana.


Tämän vuoden haasteet:

1/ Read a book with yellow on the cover.
Keltakantiseksi kirjaksi valitsin Tiina Miettisen tietokirjan Piikojen valtakunta. (169 s.)

2/ Read a book only after sunset. 
Suomen kesässä tämä haaste on vaikeaa. Virallisesti Turussa aurinko laskee tällä hetkellä noin 22:30, mutta koska minun täytyy herätä töihin klo 6.00, helpotan haastetta itselleni hieman, että saan lukea kirjaa aina iltayhdeksän jälkeen. Kirjaksi valikoitui J. S. Meresmaan Naakkamestari. (157 s.)

3/ Read a book you discovered through booktube.
Minulla sattui olemaan lainassa Benjamin Alire Sáenzin kirja Aristoteles and Dante Discover the Secrets of the Universe, jonka suosituksia olen muistaakseni ensimmäisen kerran nähnyt BookTuben puolella. (359 s.)

4/ Read a book by one of your favourite authors. 
Ian McEwanin kirjat eivät yleensä petä. Valitsin hyllystäni aioan McEwanin kirjan, joka on vielä lukematta. Polte on kiinnostanut minua hänen tuotannostaan vähiten, mutta nyt nähdään, onko kirja yhtä laadukas kuin muut. (376 s.)

5/ Read a book that is older than you.
Olen syntynyt vuonna 1992, ja Stephen Kingin Carrie on julkaistu vuonna 1974, joten kirja täyttää kriteerit oikein hyvin. (206 s.)

6/ Read and watch a book-to-movie adaptation.
Tämä oli vaikea, sillä halusin valita jonkin kirjan TBR-pinostani. Onneksi minulla sattui olemaan Michael Blaken Tanssii susien kanssa, josta on olemassa massiivinen elokuvasovitus. Jos saan sekä luettua kirjan, että revittyä aikaa elokuvan katsomiseen, olen suosittanut haasteen mielestäni paremmin kuin hyvin. (379 s., 180 min.)

7/ Read seven books.
Seitsemännen kirjan kartuttaja on Hanna Kauppisen Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut. (198 s.)

Yhteensä 1844 sivua. Se on aika huima määrä, mutta jotkut lukevat 1000 sivua vuorokauden mittaisessa lukumaratonissa. Jos saan luetua 264 sivua joka päivä, selviän haasteesta. Oma lukumaratonsuoritukseni pyörii siinä 500:n sivun lähistöllä, joten vähän päälle 250 sivua päivässä ei kuulosta pahalta. Saa nähdä, miten elämä ensi viikolla yllättää. Todellinen tavoitteeni on pysyä edellisvuoden tuloksessani, mikä oli neljä kirjaa, jotka sain luettua loppuun. Sivunumeroita en silloin merkinnyt ylös. Olin silloin myös aloittanut muutaman kirjan etukäteen, mutta nyt valitsin kirjoja, joista en ole aloittanut vielä yhtäkään.

Aion kirjoittaa kuluvan viikon aikana muutaman väliaikakatsauksen, mutta pääsääntöisesti aion keskittyä itse lukemiseen.

 

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Päivittyvä lukumaratonpostaus 10.7.2016


Aloitin lukumaratonin klo 10:30. Koska minulla on töitä maannataina klo 7-11, en voi suorittaa ihan kokonaista 24 tunnin maratonia. Tietenkin olisin eilen voinut aloittaa aiemmin, mutta eilenkin oli menoa, ja illalla kun vapauduin menoista, halusin katsoa Game of Thronesin 6. kauden loppuun ennen maratonia. Sain sen katsottua noin kahdelta yöllä (oli muuten hyvä), ja päätin nukkua kunnolla.

KLO 10:30-11:50
Tein aamiaista: kahvia, paahtoleipää kurkulla ja juustolla ja kreikkalaista jogurttia. Aloitin Alison Bechdelin albumilla Lepakkoelämää III. Maratonkirjojen koostekuvaan otin vahingossa mukaan neljännen albumin, mutta oikeasti olen kolmennassa menossa.

Luin albumin melkein puoleen väliin. Meno on hyvää ja hauskaa, mutta tuli olo, että voisin vaihtaa seuraavaksi johonkin toiseen. Huomaan keskittymiskykyni herpaantuvan, jos luen liian pitkään samaa juttua. Taidan lukea tähän väliin novellin.
Sivuja luettu: 39

KLO 11:50-14:10
Luin Nova 2014 -antologiasta yhden novellin, joka oli makuuni kyllä turhan taiteellinen. Siirryin Lepakkoelämään, jonka luin melkein loppuun, mutta halusin hieman pitää taukoa. Teetä on kulunut jonkin verran, mutta en ole vielä pistänyt pystyyn kunnon maratonpiknikiä. Taidan seuraavaksi lukea Lepakkoelämän loppuun ja sen jälkeen nauttia väliin yhden Nova-novellin, ennen kun käyn Kabulin tyttöjen salaisuuteen käsiksi.
Sivuja luettu: 97

KLO 14:10-16:15
Noin kahdessa tunnissa ehdin pukeutua, meikata, nauttia ruoaksi ruisleipää ja Salmiakkisuklaata, laittaa pyykkikoneen pyörimään... ja lukea 54 sivua. Luin Lepakkoelämän loppuun ja jatkoin sitten kahdella novellilla. Susanna Hynysen Synninsyöjä ja Liisa Näsin Näkemisen taito olivat molemmat ihan hyviä novelleja. Jälkimmäisestä pidin hieman enemmän. Novellien lukeminen kyllä muuten on hieman tehotonta näin maratonin kannalta, joten nyt tarun Kabulin tyttöjen salaisuuteen. Se on tähän mennessä vaikuttanut mukavan nopealukuiselta, vaikkei minulla ole ollut aikaa paneutua siihen kunnolla.
Sivuja luettu: 151

KLO 16:15-20:25
Noin neljässä tunnissa olen saanut luettua 76 sivua. Minulle tarjoutui mahdollisuus päästä Ikeaan autolla, joten hyödynsin mahdollisuuden. Lukuaikaa meni siis siihen jonkin verran. Luin nuo kaikki 76 sivua Kabulin tyttöjen salaisuudesta. Aloin kirjoittaa tätä päivitystä, sillä tuli olo, että haluan vähän huilata lukemisesta. Menen kohta taas jatkamaan.
Sivuja luettu: 227

KLO 20-25-21:30
Päätin lukea Nova 2014 -antologian loppuun, ja niin tuli tehtyä. Minulla oli enää kolme novellia jäljellä. Niistä kertyi yhteensä 38 sivua.
Nyt on siinä mielessä tyytyväinen olo, että sain tuon pitkään jumittaneen kokoelman vihdoin luettua, minkä seurauksena yksi lukumaratonini tavoite on täytetty: sain luettua jonkin keskeneräisen loppuun.
Nyt paneudun taas Kabulin tyttöjen salaisuuteen.
Sivuja luettu: 265

KLO 21:00-23:45
Luin pari lukua Kabulin tyttöjen salaisuutta, kunnes päätin mennä suihkuun ja lukea hiuksia kuivatellessa Suffragettien City -sarjakuva-antologiaa. Lukaisin sen lopulta kokonaan läpi. Myönnän, että muutamia vähemmän kiinnostava osuuksia hypin hieman yli. Antologioiden ongelma nyt usein on se, ettei jokainen juttu aina kiinnosta.
Olen ihan tyytyväinen sivumäärään, joka on kertynyt tässä vähän päälle kahdentoista tunnin aikana. Virallisestihan minulla olisi aikaa huomiseen klo 10:30 saakka. Aion nyt vielä lukea vähän, nukahtaa, mennä töihin ja ehkä lukea vielä hieman lounastauon yhteydessä. 
Sivuja luettu: 435

KLO 23:25-10:30
Ehdin nukkumisen, aamutoimien ja töiden teon välissä lukea Kabulin tyttöjen salaisuutta vielä 22 sivua. Rehellisesti sanottuna se on enemmän, kuin odotin.
Sivuja luettu: 457

LOPPUAJATUKSIA
Luin tänään Kabulin tyttöjen salaisuuden loppuun. Viimeiset noin 70 sivua eivät lukeutuneet varsinaiseen maratonaikaan, mutta olen silti tyytyväinen, että maratonin ansiosta sain luettua loppuun neljä kokonaista kirjaa. Goodreadsin lukuhaaste näyttää nyt, että olen kaksi kirjaa aikataulusta edellä, kun ennen maratonia olin kaksi kirjaa aikataulusta jäljessä. Sain siis kiinni lukuhaasteeni, mikä vähentää huomattavasti lukustressiä. Maraton on täyttänyt tarkoituksensa.

lauantai 9. heinäkuuta 2016

Blogistanian lukumaratoniin valmistautuminen

Kuva: Niina Tolonen

Kirjabloggaajien yhteinen kesälukumaraton on tällä kertaa 10.7. Maratonin emännöi Minna Vuo-Cho blogissaan Ja kaikkea muuta
Säännöt
  1. Kaikki 24 tunnin aikana luettu kirjallisuus lasketaan mukaan maratoniin. 
  2. Aloittaa voi mihin kellonaikaan tahansa ja lukea haluamansa ajan ja määrän kuitenkin niin, että eimmäisaika on 24h. (Esim. aloitus 10.7. klo 18:00 -> ja lopetus 11.7. klo 18:00) Maratonin saa aloittaa halutessaan myös jo 9.7., kunhan osa maratonista luetaan 10. päivän puolella. Näin siksi, että maratoonareilla on erilaisia elämäntilanteita, jotka halutaan ottaa huomioon. Tankkaus-, lepo-, yms. taukoja saa pitää vapaasti, mutta ne lasketaan mukaan suoritusaikaan. 
  3. Merkitään ylös luettu sivumäärä ja ilmoitetaan se julkisesti blogissa (tai lukumaratonin lähtölaukauspostauksen kommenteissa) Kirjataan mielellään myös luetut kirjat. 
  4. Lukea saa mitä tahansa, missä ja miten tahansa! 
  5. Lukumaratonista saa kirjoittaa blogiinsa etu- ja jälkikäteen ja mielellään myös maratonin kuluessa. Varsinkin tulosartikkeli linkitetään lukumaratonin lähtölaukauspostaukseen, mutta muutkin toki saa. 
  6. Lukumaratonin hashtagina somessa on #lukumaraton

Minä valmistaudun parhaillaan maratoniin. En tiedä tarkkaan, milloin aloitan. Ehkä tänä iltana, jos tulen eräistä taidenäyttelyn avajaisista järjelliseen aikaan kotiin, tai huomenna aamulla. Kesätöiden takia unirytmini on yhtäkkiä yllättävän järkevä, joten todennäköisesti herään huomenna aikaisin. Sunnuntaina en voi taas valvoa myöhään ja lopetella maratonia aamuyöllä, sillä aamulla herätys on kello 6:00. Todennäköisesti pyrin aloittamaan la-su välisenä yönä puolilta öin, ja luen koko sunnuntain.

Valikoin kirjoiksi sellaisia, joita minulla on jo kesken, ja mukaan muutaman sarjakuvan toimittamaan helpon sivumääränkarruttajan virkaa.

Mukana on
  • Jenny Nordberg: Kabulin tyttöjen salaisuus. (Parhaillaan olen sivulla 148.)
  • Joe Abercrombie: Vain puoliksi kuningas. (Parhaillaan olen sivulla 158.)
  • Pasi Karppanen & Leila Paananen (toim.): Nova 2014 -antologia. (Parhaillaan olen sivulla 42. Muista arvonta, jossa kirja on mahdollista voittaa itselleen!)
  • Johanna Rojola (toim.): Suffragettien City
  • Alison Bechdel: Lepakkoelämää III. (Kuvaan tuli vahinhossa albumi IV, mutta aion lukema III:n, sillä siinä olen menossa.)

Kutan aina, pidän itselläni oikeuden lukea ihan jotain muuta, jos mikään noista ei ota sujuakseen. Jemmassa on muun muassa Cecelia Ahernia, joka on luettua ahmimiskirjallisuutta. Jos muuten tuntuu etenevän nihkeästi, otan sen hätävaraksi.

Kun aloitan maratonin, teen siitä erillisen päivittyvän postauksen.

Onnea kaikille maratoniin!

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Kolmen kirjan arvonta


Finnconissa pidettiin kolmen kirjan triplajulkkarit 2.7.2016. Julkkareissa juhlittiin keväällä ilmestynyttä Nova 2014 -antologiaa sekä vasta painosta tulleita kirjoja, Spekulatiivinen Turku antologiaa ja Mirka Ulannon matkakertomusta nimeltään Hämärä teehetki.

Arvonnassa olevat kirjat ovat kirjoja, jotka on kustanut kaksi seuraa, joissa toimin tällä hetkellä aktiivisesti. Haluan korostaa, etten itse saa tästä arpajaisesta taloudellista hyötyä, vaan arvon kirjat silkasta niiden ilmestymisen riemusta. Olen lunastanut kirjat kustantajilta rahaa vastaan ja maksan itse mahdolliset postituskulut, joita arvonnasta tulee.

Päätin järjestää arpajaiset, jossa arvon jokaista kirjaa yhden kappaleen. Vaikka jo itse kirjojen ilmestyminen on suuri juhla, kytken arvontaan erään toisen iloisen asian, eli some-kuuluisuuteni huiman nousun. Huomasin nimittäin, että twitter-tililläni on nyt yli 200 seuraajaa. Olkoon tämä arvonnan anteliaisuus saanut inspiraatiota tuon virstapylvään saavuttamisesta.
Kuva otettu 29.6.2016
Pääpalkintoja oleva Spekulatiivinen Turku on kokoelma, joka on koottu samannimisen kilpailun sadosta. Olin kilpailun esiraadissa, oikoluin valmiin kokoelman ja toimitusvaiheessa luin joitain tekstejä ja annoin palautusehdotuksia. Olen siis jäävi arvioimaan kokoelmaa, mutta sanon silti, että omasta mielestäni siinä on hyviä tekstejä. Kokoelma sisältää 15 tekstiä, joissa seikkaillaan sekä historian, nykypäivän ja tulevaisuuden Turussa, painottuen dystooppiseen tulevaisuuteen. Tekstien joukossa nähdään muun muassa 1500-luvun kirous, Turussa sijaitseva ylimääräinen tiedekunta, aikamatkustusta, tivolin huisketta, paljon Aurajokoea, yhdet Keskiaikamarkkinat, suuria muinaisia, eläviä kuolleita ja tuhoutuneen Turun jengikiistoja.

Mirka Ulannon Hämärä teehetki on matkakirja, joka koostuu kirjeistä, holittomista kolumneista, jotka on julkaistu Turun Science Fiction Seuran Spin-lehdessä. Ennen painoon menoa oikoluin tämänkin kirjan. Olin aiemmin lukenut vain muutaman viimeisimmän Spinissä ilmestyneen jutun, joten suurin osa jutuista oli minulle uutta. Mielestäni Hämärä teehetki on oikein mainio kirja, joka rahtusen päiväkirjamaisella otteella kertoo elämästä Cambridgessa fandom-ihmisen näkökulmasta. Kyseessä ei ole perinteinen matkakertomus, jossa kerrotaan senhetkinen sijainti, päivämäärä ja paikallinen lämpötila, vaan kirja keskittyy enimmäkseen tapahtumiin, joissa Ulanto on käynyt. Se kokoaa mietteitä suomalaisesta ulkomailla silloin, kun ulkomaille ei lähdetty seikkailunhalusta, vaan tahdosta saada ura käyntiin. Ulannon kirja on nimensä mukaan kuin hämärä teehetki: hetken alkaessa ei tiedä, mitä odottaa, mutta pian tajuaa olevansa jännän äärellä.

Nova 2014 -antologia kokoaa kansiin vuoden 2014 Nova-kirjoituskilpailun kymmenen parasta tekstiä. En ole ehtinyt lukea tätä kokoelmaa kokonaan, mutta muutama on tullut luettua muun muassa Atorox-ehdokkuuden ja Spinin kuvitushommien takia. Kokoelma on ensimmäinen Nova-antologia, mutta suunnitteilla julkaista myös tulevien vuosien kisasadosta kokoelmia. Kokoelmassa on mukana vuoden 2016 Atoxissa 3. sijan saanut Tuukka Tenhusen novelli Ugrilainen tapaus.

Miten osallistua
  1. Kirjoita tämän bloggauksen kommenttikenttään kommentti, jossa ilmaiset selkeästi haluavasi osallistua arvontaan.
  2. Liitä mukaan toimiva sähköpostiosoite, jotta sinuun saa yhteyttä.
  3. Kerro omasta suhteestasi Turkuun. Vaikka et olisi koskaan käynyt Turussa, etkä koskaan aio, tai vaikka jostain syystä vihaat Turkua, kerro sekin häpeilemättä. Vastaus ei vaikuta mahdollisuuksiin voittaa, paitsi jos jätätä kokonaan vastaamatta, jolloin et ole täyttänyt arvonnan ehtoja. Haluan kuulla, minkälaisia ajatuksia ihmisillä on Turusta.
  4. Sinun ei tarvitse olla blogini lukija.

Palkinnot

1. arvottu nimi: Spekulatiivinen Turku (arvo: 20€)
2. arvottu nimi: Mirka Ulanto - Hämärä teehetki (arvo 12€)
3. arvottu nimi: Nova 2014 -antologia (arvo 10€)

Arvonta päättyy lauantaina 23.7.2016 klo 23:59. 
Suoritan arvonnan joko samana yönä tai seuraavana päivänä. Suunnitelmanani on kuvata arvonnasta video, joten tulosten julkistamisen vauhti riippuu siitä, miten onnistun siinä.

Onnea arvontaan!

Alla vielä tarkemmat esittelyt kirjoista.


SPEKULATIIVINEN TURKU
TOIMITTANUT: Pasi Karppanen
KUSTANTANUT: Turun yliopiston tieteiskulttuurikabinetti ry.
KANSI: Antti Vanhatalo
SIVUJA: 300

TAKAKANSITEKSTI
Spekulatiivinen Turku -kokoelma perustuu Turun yliopiston tieteiskulttuurikabinetti ry:n järjestämään novellikilpailuun, jossa haettiin Turkua tapahtumapaikkanaan käyttäviä science fiction- ja fantasiatarinoita.

Kokoelma koostuu kilpailun parhaimmistosta sekä erikseen sitä varten tilatuista teksteistä. Tarinoissa liikutaan kotikaupunkimme tutuilla kaduilla, mutta löydetään sen julkisivujen takainen salattu Turku.

Viidessätoista novellissa kurkistetaan science fictionin ja fantasian suomalla vapaudella niin Turun spekulatiiviseen menneisyyteen, nykyisyyteen kuin tulevaisuuteenkin.

SISÄLTÖ
Pasi Karppanen: Esipuhe
Maarit Leijon: Kirous
Henna Sinisalo: Viides tiedekunta
Jussi Katajala: Tempus Fugit
Merja Leppälahti: Vanha muistikirja
Marko Järvinen: Yksikätinen rosvo
Sanna-Liisa Asikainen: Aurajoen syvyyksistä
Tarja Sipiläinen: Jätevaara
Suvi Kauppila: Aurajoen lautturi
Shimo Suntila: Matoparkki
Pasi Karppanen: Turun 38 päivää
Tiina Laine: Tajunnan avaruus
O. E. Lönnberg: Sanoja sodasta selviytyneille
Frida Maria Pessi: Saattaja
Anni Nupponen: Tulin pitkin Turuntietä
Nadja Sokura: Kohti kirkkaampaa


MIRKA ULANTO: HÄMÄRÄ TEEHETKI
KUSTANTANUT: Turun Science Fiction Seura ry.
KANSI: Ville Kadenius
SIVUJA: 162

Mirka Ulannon holittomat kolumnit ilmestyivät alkujaan Spin-lehdessä vuosina 2013–2016. Tekstit käsittelevät elämää, maailmankaikkeutta ja kaikkea purkkipäärynä-puddingista karhukaisten kautta kalalla lätkimiseen ja con-tärinöihin.

Nyt Turun Science Fiction Seura on koonnut jutut kirjan muotoon, ja tarjoilee teekupillisen kirpeää sitruunaa brittikirjeenvaihtajalta, jonka Cambridgen aika kului tieteis- ja tiedeasioita ällistellessä.

Hämärä teehetki sisältää kirjoitelmia populaarikulttuurista innostuville, scifistä hurmaantuville, tiedeuutisista kiinnostuneille, kirjoittajille ja sarjakuvaharrastajille – oikeastaan kaikille, jotka ihmettelevät ihmisen tai jättipökkövehkan käyttäytymistä.


NOVA 2014 -ANTOLOGIA
TOIMITTANUT: Pasi Karppanen & Leila Paananen
KUSTANUTANUT: Turun Science Fiction Seura ry. & Turun yliopiston tieteiskulttuurikabinetti ry.
KANSI: Juhani Mönkkönen
SIVUJA: 166

Nova on aloitteleville kirjoittajille suunnattu palautteellinen tieteis- ja fantasianovellien kirjoituskilpailu, jonka Turun Science Fiction Seura ry. ja Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry. ovat järjestäneet vuodesta 2000 alkaen. 

Kilpailun tarkoituksena on auttaa osallistujia kehittymään kirjoittajina ja nostaa kirjoittajakenttään uusia nimiä. Nova onkin vuosien saatossa toiminut ponnahduslautana ja kirjoittajakouluna monelle suomalaiselle kirjoittajalle. 

Ensimmäinen Nova-antologia kerää yksiin kansiin vuoden 2014 kilpailussa sijoittuneiden tekstien kärkikymmenikön. Loppukilpailussa olleiden tekstien kirjo oli jälleen laaja, ja mukana oli niin scifiä, perinteisiä vampyyri- ja ihmissusitarinoita kuin suomalaisesta kansanperinteestäkin inspiroitunutta fantasiaa.

SISÄLTÖ
Pasi Karppanen: Esipuhe
Tuukka Tenhunen: Ugrilainen tapaus
Anu Korpinen: Tähden hauta
Taru Hautala: Jo joutui armas eilinen
Susanna Hynynen: Synninsyöjä
Liisa Näsi: Näkemisen taito
Maarit Leijon: Pyytävä tyttö
Inkeri Kontro: Hiljaa hiipii hiillos
Eero ja Anu Korpinen: Hämärän tyttö, suvannon sulho
Maiju Ihalainen: Maan mahlaa
Inkeri Kontro: Välitilassa

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Siri Pettersen: Mätä (Korpinkehät 2)

ALKUPERÄINEN NIMI: Råta
SIVUJA: 499
KUSTANTANUT: Jalava
JULKAISTU: 2014 (suom. 2016) 
SUOMENTANUT: Eeva-Liisa Nyqvist
MISTÄ MINULLE: Arvostelukappale

Mätä on jatkoa Siri Pettersenin Odininlapselle, joka julkaistiin viime syksynä suomeksi. Jalava on kunnostautunut vauhdikkaassa suomennoksessa, minkä seurauksena Mätä saatiin suomalaiselle yleisölle nopeasti, niin että edellisen osan tapahtumat ovat vielä tuoreessa muistissa.

Odininlapsen lopussa Hirka siirtyy kivikehän kautta toiseen maailmaan, sillä hän haluaa päästä omiensa, eli ihmisten luo. Taakse jää sekasorron vallassa oleva Yminmaa ja Rime, josta Hirka taitaa tykätä enemmän kuin myöntääkään. Mätä alkaa siitä, kun Hirka on viettänyt ihmisten maailmassa puoli vuotta. Kirjassa hypätään kätevästi se aika, mikä Hirkalla on mennyt uuteen maailmaan sopeutuessa. Hän on jo oppinut puhumaan englantia ja ymmärtämään joitain kummallisia keksintöjä, kuten autoja ja kännyköitä. Hän on asettunut asumaan erääseen kirkkoon, joka sijaitsee Yorkissa. Kirkon arkkitehtuuri tuntuu tutulta ja tuvalliselta, mutta jossain vaiheessa outo kirkossa asuva tyttö, jonka alkuperästä kukaan ei tiedä mitään alkaa herättää huomiota.

Samaan aikaan Rime puuhailee Yminmaassa omiaan. Hän on noussut Korpinkantajaksi isoäitinsä Ilumen jälkeen, mutta huoli Hirkasta estää häntä keskittymästä kunnolla Yminmaahan. Hän ottaa yhteyttä Damayantiin, jonka kanssa Urdin tiedetään tehneen yhteistyötä. Damayantilla on taatusti jotain keinoja, jotka auttaisivat Rimeä.

Odininlapsi loppui siis mielenkiintoisesti. Sen lopussa jäi odottamaan sekä jatkoa että sitä, kehittyykö Pettersen kirjoittajana. Hän on ottanut käyttöön perinteisen fantasian, mikä ei ole helppo genre. Kliseitä vilisee niin paljon, että välillä tuntuu, että genre on rakennettu pelkkiä kliseiden päälle. Fantasiamaailmat vaativat myös paljon suunnittelua, mutta Pettersen tuntuu luottaneet kliseisiin. Kyllä hän on luonut ihan mielenkiintoisen maailman, mutta sitä ei loppujen lopuksi nähdä Mädässä juuri lainkaan. Mätä keskittyy meidän nykymaailmaamme, ja kirja antaa ymmärtää, että kolmannessa osassa seikkaallaan taas jossain toisessa maailmassa.

Toisin sanoen, Odininlapsessa alkanut ähky jatkuu Mädässä. Odininlapsi alkoi hitaasti, mutta vauhti kiihtyi loppua kohti. Mätä taas jatkaa suunnilleen samalla vauhdilla, missään vaiheessa kunnolla pysähtymättä. Luin juuri kirjoitusvinkin, jossa sanottiin, että jatkuva konfliktien ja juonenkäänteiden määrä yleensä uuvuttaa lukijan, tai pahimmassa tapauksessa siitä tulee normi, jolloin lukija ei enää jaksa kiinnostua uusista käänteistä niin paljon kuin kirjoittaja haluaisi. Mädällä oli juuri tällainen ongelma. Hyvä että yhden juonekäänteen oli ehtinyt sisäistää, sitä seurasi jo toinen, joka taas keikautti kaiken eri tilanteeseen. Kaiken lisäksi Mädässä kiidetään halki Euroopan aikamoisella vauhdilla: ensiksi ollaan Yorkissa, sitten Venetsiassa, siitä Kööpenhaminaan ja vaikka minne. Pettersen ei tunnu pitävän tärkeänä ajan ja paikan kuvausta, joten välillä ollaan pihalla siitä, missä nyt ollaan ja kuinka paljon aikaa on kulunut.

Jo Odininlapsessa kiinnitin huomiota kieleen, jota Pettersen käyttää, mutta en silloin maininnut sitä blogikirjoituksessani. Valitettavasti Mädässä kieli nousi yhdeksi suurimmaksi kompastuskiveksi. Pettersenin tekstissä on vakava subjektien puute. Hänen tekstinsä koostuu virkkeistä, joissa lauseet on katkottu kummallisesti pisteisin, vaikka minä olisin mieluummin sitonut ne konjuktioilla tai pilkutuksella toisiinsa.

Esimerkki: "Sairaala. Ihmisen viimeinen linnake. Portti kuolemaan ja silti niin sopivasti taikauskon ympäröimä, että ihmiset kuitenkin uskaltautuivat sinne. Käytännöllinen paikka. Tekninen paikka. Kuoleville se oli temppeli. Jälki jätettiin ulkopuolelle. Sisällä oli sijaa vain rukouksille. Turhanaikaiselle toivolle, että valkotakkiset voisivat pelastaa jonkun." s. 112

Tai oma, hieman parodisoiva, mutta havainnollista esimerkki: "Hän ajatteli Rimeä. Rimeä, joka oli Yminmaassa. Jonne Hirka oli hänet hylännyt. Hylännyt ehkä ikiajoiksi. Loppuiäksi."

Yhden sanan mittaiset tai pelkästään sivulauseen sisältämät virkkeet ovat ihan hyvä tehokeino, mutta nimenomaan vain tehokeino. Kun koko kirja on kirjoitettu noin, se saa tekstin tökkimään. Minä jouduin päässäni editoimaan tekstiä soljuvammaksi, jotta sain kiinni hahmojen tunteista ja siitä, mitä tarinassa edes tapahtuu. En tiedä, kuulostaako tuollainen kieli paremmalta norjaksi, mutta ainakaan suomeksi se ei toimi. Lukupiirissämme useat olivat kanssani samaa mieltä, joten tämä tuskin on pelkästään minun harvinainen mielipiteeni.

Nähtäväksi jää, onko Pettersen loppujen lopuksi taitava kirjoittaja, joka on suunnitellut tarinan huolella. Kolms osa, Mahti, näyttää sen. Odininlapsi ja Mätä ovat olleet melko erilaisia kirjoja. Mahdin tapahtumat joko sitovat kaiken yhteen, tai sitten ei. Kyllähän se pitää sitten tarkastaa.



Hirka valmistautuu kohtaamaan vallanpitäjät ja ottamaan paikkansa isänsä synnyinmaassa – sokeiden kylmässä maailmassa, jossa heikkoutta halveksitaan. Hän on hyväksynyt osansa vastentahtoisesti pitääkseen Yminmaan turvassa ja Rimen elossa. Mutta kuolleena syntyneet janoavat Mahtia suunnattomasti, ja Hirka alkaa käsittää, että sota on väistämätön. Tämä oivallus kyseenalaistaa lopulta kaiken, mihin hän on uskonut ja minkä puolesta hän on taistellut.

Korpinkehät-trilogian viimeinen osa Mahti ilmestyy marraskuussa 2016.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...