perjantai 1. heinäkuuta 2016

Siri Pettersen: Mätä (Korpinkehät 2)

ALKUPERÄINEN NIMI: Råta
SIVUJA: 499
KUSTANTANUT: Jalava
JULKAISTU: 2014 (suom. 2016) 
SUOMENTANUT: Eeva-Liisa Nyqvist
MISTÄ MINULLE: Arvostelukappale

Mätä on jatkoa Siri Pettersenin Odininlapselle, joka julkaistiin viime syksynä suomeksi. Jalava on kunnostautunut vauhdikkaassa suomennoksessa, minkä seurauksena Mätä saatiin suomalaiselle yleisölle nopeasti, niin että edellisen osan tapahtumat ovat vielä tuoreessa muistissa.

Odininlapsen lopussa Hirka siirtyy kivikehän kautta toiseen maailmaan, sillä hän haluaa päästä omiensa, eli ihmisten luo. Taakse jää sekasorron vallassa oleva Yminmaa ja Rime, josta Hirka taitaa tykätä enemmän kuin myöntääkään. Mätä alkaa siitä, kun Hirka on viettänyt ihmisten maailmassa puoli vuotta. Kirjassa hypätään kätevästi se aika, mikä Hirkalla on mennyt uuteen maailmaan sopeutuessa. Hän on jo oppinut puhumaan englantia ja ymmärtämään joitain kummallisia keksintöjä, kuten autoja ja kännyköitä. Hän on asettunut asumaan erääseen kirkkoon, joka sijaitsee Yorkissa. Kirkon arkkitehtuuri tuntuu tutulta ja tuvalliselta, mutta jossain vaiheessa outo kirkossa asuva tyttö, jonka alkuperästä kukaan ei tiedä mitään alkaa herättää huomiota.

Samaan aikaan Rime puuhailee Yminmaassa omiaan. Hän on noussut Korpinkantajaksi isoäitinsä Ilumen jälkeen, mutta huoli Hirkasta estää häntä keskittymästä kunnolla Yminmaahan. Hän ottaa yhteyttä Damayantiin, jonka kanssa Urdin tiedetään tehneen yhteistyötä. Damayantilla on taatusti jotain keinoja, jotka auttaisivat Rimeä.

Odininlapsi loppui siis mielenkiintoisesti. Sen lopussa jäi odottamaan sekä jatkoa että sitä, kehittyykö Pettersen kirjoittajana. Hän on ottanut käyttöön perinteisen fantasian, mikä ei ole helppo genre. Kliseitä vilisee niin paljon, että välillä tuntuu, että genre on rakennettu pelkkiä kliseiden päälle. Fantasiamaailmat vaativat myös paljon suunnittelua, mutta Pettersen tuntuu luottaneet kliseisiin. Kyllä hän on luonut ihan mielenkiintoisen maailman, mutta sitä ei loppujen lopuksi nähdä Mädässä juuri lainkaan. Mätä keskittyy meidän nykymaailmaamme, ja kirja antaa ymmärtää, että kolmannessa osassa seikkaallaan taas jossain toisessa maailmassa.

Toisin sanoen, Odininlapsessa alkanut ähky jatkuu Mädässä. Odininlapsi alkoi hitaasti, mutta vauhti kiihtyi loppua kohti. Mätä taas jatkaa suunnilleen samalla vauhdilla, missään vaiheessa kunnolla pysähtymättä. Luin juuri kirjoitusvinkin, jossa sanottiin, että jatkuva konfliktien ja juonenkäänteiden määrä yleensä uuvuttaa lukijan, tai pahimmassa tapauksessa siitä tulee normi, jolloin lukija ei enää jaksa kiinnostua uusista käänteistä niin paljon kuin kirjoittaja haluaisi. Mädällä oli juuri tällainen ongelma. Hyvä että yhden juonekäänteen oli ehtinyt sisäistää, sitä seurasi jo toinen, joka taas keikautti kaiken eri tilanteeseen. Kaiken lisäksi Mädässä kiidetään halki Euroopan aikamoisella vauhdilla: ensiksi ollaan Yorkissa, sitten Venetsiassa, siitä Kööpenhaminaan ja vaikka minne. Pettersen ei tunnu pitävän tärkeänä ajan ja paikan kuvausta, joten välillä ollaan pihalla siitä, missä nyt ollaan ja kuinka paljon aikaa on kulunut.

Jo Odininlapsessa kiinnitin huomiota kieleen, jota Pettersen käyttää, mutta en silloin maininnut sitä blogikirjoituksessani. Valitettavasti Mädässä kieli nousi yhdeksi suurimmaksi kompastuskiveksi. Pettersenin tekstissä on vakava subjektien puute. Hänen tekstinsä koostuu virkkeistä, joissa lauseet on katkottu kummallisesti pisteisin, vaikka minä olisin mieluummin sitonut ne konjuktioilla tai pilkutuksella toisiinsa.

Esimerkki: "Sairaala. Ihmisen viimeinen linnake. Portti kuolemaan ja silti niin sopivasti taikauskon ympäröimä, että ihmiset kuitenkin uskaltautuivat sinne. Käytännöllinen paikka. Tekninen paikka. Kuoleville se oli temppeli. Jälki jätettiin ulkopuolelle. Sisällä oli sijaa vain rukouksille. Turhanaikaiselle toivolle, että valkotakkiset voisivat pelastaa jonkun." s. 112

Tai oma, hieman parodisoiva, mutta havainnollista esimerkki: "Hän ajatteli Rimeä. Rimeä, joka oli Yminmaassa. Jonne Hirka oli hänet hylännyt. Hylännyt ehkä ikiajoiksi. Loppuiäksi."

Yhden sanan mittaiset tai pelkästään sivulauseen sisältämät virkkeet ovat ihan hyvä tehokeino, mutta nimenomaan vain tehokeino. Kun koko kirja on kirjoitettu noin, se saa tekstin tökkimään. Minä jouduin päässäni editoimaan tekstiä soljuvammaksi, jotta sain kiinni hahmojen tunteista ja siitä, mitä tarinassa edes tapahtuu. En tiedä, kuulostaako tuollainen kieli paremmalta norjaksi, mutta ainakaan suomeksi se ei toimi. Lukupiirissämme useat olivat kanssani samaa mieltä, joten tämä tuskin on pelkästään minun harvinainen mielipiteeni.

Nähtäväksi jää, onko Pettersen loppujen lopuksi taitava kirjoittaja, joka on suunnitellut tarinan huolella. Kolms osa, Mahti, näyttää sen. Odininlapsi ja Mätä ovat olleet melko erilaisia kirjoja. Mahdin tapahtumat joko sitovat kaiken yhteen, tai sitten ei. Kyllähän se pitää sitten tarkastaa.



Hirka valmistautuu kohtaamaan vallanpitäjät ja ottamaan paikkansa isänsä synnyinmaassa – sokeiden kylmässä maailmassa, jossa heikkoutta halveksitaan. Hän on hyväksynyt osansa vastentahtoisesti pitääkseen Yminmaan turvassa ja Rimen elossa. Mutta kuolleena syntyneet janoavat Mahtia suunnattomasti, ja Hirka alkaa käsittää, että sota on väistämätön. Tämä oivallus kyseenalaistaa lopulta kaiken, mihin hän on uskonut ja minkä puolesta hän on taistellut.

Korpinkehät-trilogian viimeinen osa Mahti ilmestyy marraskuussa 2016.

4 kommenttia:

  1. Oho. Minä taas tykkäsin Mädästä, jopa enemmän kuin Odininlapsesta. Tykkään Pettersenin kirjoitustyylistä ja juuri siitä, että kirjoissa on ollut hyvä tempo. En jaksa mitään pitkiä suvantoja tai ympäristökuvauksia. Mielestäni näissäkin kirjoissa on silti ollut helppo hahmottaa, millaisessa ympäristössä milloinkin liikutaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukijoita on monenlaisia, ja on mukavaa kuulla, että Pettersenin kirjoista myös tykätään, sillä tsemppaan hänen aloitteilla olevan kirjailijauransa puolesta. Itse jään mielenkiinnolla seuraamaan, miten hän kehittyy kirjoittajana.

      Poista
  2. Mätä vaikuttaa hieman hämmentävältä jatkolta Odininlapselle. Kiinnitin ensimmäistä osaa lukiessa huomiota samoihin asioihin, joita tässä olet tuonut ilmi. Lyhyet virkkeet saavat tekstin tuntumaan hengästyttävältä ja tapahtumia on liikaa, jotta lukijan mielenkiinto pysyisi yllä. Enpä tiedä, Mätä ei ole kovinkaan korkealla lukulistalla tällä hetkellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ellen olisi saanut kirjaa arvostelukappaleena ja ellen olisi järjestänyt kaveriporukalla kirjasta lukupiiriä, olisi voinut kulua kauemmin, että olisin tarttunut Mätään. No, nyt se on luettu.

      Se on tosiaan hämmentävä jatko. Odininlapsi oli puhdasta fantasiaa, mistä todella monet kiittelivät kaiken sen urbaanin fantasian jälkeen, mutta Mätä loikkaa reippaasti urbaanin fantasian puolelle.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...