perjantai 26. elokuuta 2016

Liebster Award

Tuntematon lukija (jolla kuitenkin on nimi Hande) antoi minulle Liebster Awards -tunnustuksen. Tunnustuksen säännöt ovat seuraavat:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto esille blogiisi.
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.



Tämä haaste on kiertänyt blogeissa jo vuosia, ja olen vastannut siihen lukuisia kertoja. Haaste on oikein mukava, mutta päätin tällä kertaa, että ainoastaan vastaan kysymyksiin, enkä laita haastetta kenellekään eteenpäin. Tämä siksi, koska olen parhaillaan kiireinen, mutta haluan vastata haasteeseen edes jotenkin järjellisessä ajassa. Olen myös nähnyt haastatte muiden blogeissa sen verran paljon, että kaksoihaasteilta olisi lähes mahdoton välttyä. Toivottavasti kukaan ei närkästy päätöksestäni.

Vastauksen Handen kysymyksiin:

1. Minkä ikäisenä ja miten opit lukemaan? 
Olin 6- tai 7-vuotias, mutta en ollut vielä aloittanut koulua. Muistan lukeneeni Aku Ankka -kuvakirjaa ja yhtäkkiä kysyneeni äidiltäni, että lukeeko tuossa niin ja näin. Olihan siinä lukenut, ja niin minä yhtäkkiä osasin lukea. Itse lukemiseenopetteluprosessia en muista juuri lainkaan. Jonkin verran minulla on hämäriä mielikuvia, että minulle opetettiin kirjaimia iltasatujen lomassa.

2. Mikä oli lapsuutesi suosikkikirja?
Luin paljon kuvakirjoja lapsena. Hyppäsin melkeinpä suoraan kuvakirjoista lukemaan Pottereita, joten en varsinaisesti lukenut helppolukuisia lapsille suunnattuja kirjoja. Meillä oli kotona paljon Disney-kirjakerhon kuvakirjoja. Ne olivat mukavia.

3. Käytätkö valmiita lukupäiväkirjoja tai kirjoitatko muistiinpanoja paperille ennen blogitekstin kirjoittamista? 
Minulla on vihko, johon pidän kirjaa monenlaisesta: mitä luen, monta kirjaa kuussa, mitä olen ostanut, mitä olen myynyt tai luovuttanut muuten eteenpäin jne. Joskus kirjoitan joitain ajatuksia vihkoon ylös, mutta en tee sitä säännönmukaisesti jokaiselle kirjalle. Joskus tuntuu siltä, joskus ei.

4. Luetko sarjakuvia?
Luen jonkin verran. Viime aikoina minua on kiinnostanut omaelämäkerralliset sarjakuvakirjat. Minulla on oma tunniste sarjakuville, voit tarkastella sitä tästä.

5. Jos järjestäisit nyt lukuhaasteen, minkä aiheinen se olisi? 
Haluaisin haastaa ihmiset lukemaan enemmän tietokirjoja. Kirjakaupoissa myytävät tietokirjat eivät ole puisevia, vaan usein ne on kirjoitettu mielenkiintoisesti (ja myyvästi), ja niissä on usein paljon hyviä kuvia. Varmasti tylsiäkin tulee vastaan, mutta esimerkiksi monista historian väitökirjoista julkaistaan popularisoituja versiota suurelle yleisölle.

Kuvituskuvaa kävelylenkiltä. Rakkauslukkoja eräällä sillalla.
6. Onko sinulla kirjallisuudesta poimittuja esikuvia - todellisia tai fiktiivisiä? 
Eipä tällä hetkelä juurikaan. Nuorempana luin enemmän hahmovetoisia seikkailukertomuksia, jolloin minulle muodostui selkeitä lempihahmoja, mutta nykyään lukemani kirjat ovat usein enemmän teema- tai ideavetoisia kuin hahmovetoisia.

7. Jos elämästäsi tehtäisiin kirja, mikä sen nimi olisi?
Kunka esittää aikuista enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi.

8. Saat omistukseesi laajan kirjaston, mutta sen valikoima koostuu vain yhdestä genrestä. Minkä valitsisit?
Korkeakirjallista fantasiaa.

9. Jos perustaisit toisen blogin, mitä aihetta se käsittelisi?
Kenties pukeutumista. Tällä hetkellä kämpässäni ei vain ole mitään hyvää paikkaa ottaa asukuvia, eikä peilikään ole peiliselfieiden kannalta valoisassa paikassa, joten en voisi oikein esitellä asujani. Nyt vain livenä minut näkevät ihmiset näkevät uskomattoman tyylitajuni. (Huomaa pieni sarkasmi.) (Okei, kyllä minä oikeasti pidän pukeutumisesta, minulla on jopa kerran ollut muotiblogi, mutta se kuihtui kun elin vaihetta, jolloin en jaksanut panostaa pukeutumiseen niin paljon kuin aiemmin.)

10. Kenet kirjailijan kutsuisit luoksesi kylään, jos saisit mahdollisuuden? 
Tällä hetkellä se olisi kyllä Rainbow Rowell. Olen hyvin, hyvin surullinen, että olen lukenut kaikki Rowellin julkaistut kirjat. Vielä kyllä löytyy muutama novelli.

11. Mitä lukeminen sinulle merkitsee?
Se on rauhoittumista ja itsensä kanssa olemista. Se on myös maailman ymmärtämistä ja uuden oppimista.

Kiitos Handelle mielenkiintoisista kysymyksistä!

torstai 25. elokuuta 2016

Tuoreimpia kirjahankintoja

Bloggaajan elämä on täynnä kesäyliopiston virkamiesruotsinkurssia ja alkavia yliopisto-opintoja, joten vaikka kirjoja on tullut luettua, niistä bloggaaminen on jäänyt pahasti jälkeen. Katkaistakseni blogijumin päätin kirjoittaa lyhyehkön koosteen, mitä kirjoja olen lähiaikoina tullut ostaneeksi.

Heinä-elokuun aikana olen osallistunut Turun Science Fiction seuran järjestämälle antikvariaattikierrokselle ja sen lisäksi olen tehnyt hankinta nettikaupoista. Yksikään kirja ei ole uusi normaalihintainen kirja kivajalkakirjakaupausta, mutta tämä ei johdu siitä, etten niissä kävisi. En vain ole ehtinyt.


Ensiksi pokkarit.

 - Rainbow Rowell: Kindred Spirits - 2,5€, Adlibris.
Yhden lempikirjailiani pitkänovelli, joka on julkaistu Book Day:n kirjana. Oletan sen olevan vähän samanlainen kirja, kuinka Kirjan ja ruusun päivän kirja. Pikkusiskollani oli alennuskoodi Adlibrikselle, joten maksoin lopulta vain hyvin pienen summan. Toisaalta, hyvin lyhyt kirja.

 - Jane Green: Netti@detti - 1€, Omituiset opukset.
Olin jo melkein astumassa kaupasta ulos tyhjin käsin, kun silmiini osui tämä. Ostin sen osittain vitsinä, mutta ylläty yllätys, olen jo ehtinyt lukea sen, vaikka ostosreissusta on alle kaksi viikkoa. Toivottavasti ehdin kirjoitaa bloggauksen pian.

 - Xinran:  Kiinan kadotetut tyttäret - 2€, Peltolan antikvariaatti.
Olen lukemassa tätä parhaillaan. Muistan katselleeni kirjaa joskus R-kioskilla rautatieasemalla, mutta jättänyt hyllyyn. Nyt se lähti mukaan edullisesti.

 - Cecelia Ahern: Tapaaminen Elämän kanssa - 3€, Peltolan antikvariaatti.
Tämänkin olen aloittanut, mutta lukeminen tökkii. En pidä päähenkilöstä, eikä Ahernin kynä tunnu olevan terävimmillään.

 - Arthur Golder: Geishan muistelmat - 2 €, Peltolan antikvariaatti.
Kirja on ollut pitkään lukulistallani, joten kun se osui silmään näinkin edullisesti, olihan se pakko hankkia.

- David Ebershoff: Tanskalainen tyttö - ~5€, CDon.com.
Kirja on aiemminkin tehnyt vierailun blogissani. Toivottavasti ehdin lukea lähitulevaisuudessa.



Kovakantisia:

 - Susanna Clarke: Jonathan Strange & herra Norrell - 10€, Brahen antikvariaatti.
Spefilukijoiden uudehko tiiliskiviklassikko, josta on kuullut paljon puhetta, mutta jota en ole vielä lukenut. Liikkeestä löytyi myös ennakkokappalepainos valkoisilla kansilla, ja siinä oli varoitus, että teksti saattaa sisältää vielä virheitä. Olisin ostanut sen(kin), jos vain se olisi jo hinnoiteltu. Myyjä ei uskaltanut myydä sitä minulle, koska hinnoittelija ei ollut paikalla.

 - Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin - 7€, Brahen antikvariaatti.
Tästä kirjailijasta olen kuullut hyvää, joten kun vastaan tuli hyväkuntoinen kovakantinen kohtuulliseen hintaan, päätin ostaa sen. Pienillä lukunäytteillä teksti vaikutti hyvältä. Saa nähdä, onko itse kirja hyvä.

 - Elizabeth Kostova: Historiantutkija - 7€, Omituiset opukset
Jonkin sortin moderni klassikko, josta useat spefilukijat ovat kuulemma närkästyneet, sillä spefielementti on loppujen lopuksi hyvin pieni. Itse en lukemisella hae välttämättä suuria spefielämyksiä, joskus spefi saattaa jopa pilata muuten hyvän tarinan. Se riippuu hyvin paljon. Saa nähdä, miten tämän kirjan kohdalla käy.


Englanninkielisiä:

 - Susan Ee: Angelfall - 3€, Omituiset opukset.
Kaverini ovat kehuneet kovasti tätä hyvin paljon Supernaturalia muistuttavaa postapocalyptista romaania.

 - Carrie Hope Fletcher:On The Other Side, ~20€ (sis. postimaksut), CDon.com
Tarinan idea kuulostaa mielenkiintoiselta: vanha nainen kuolee, muttei pääsekään taivaaseen, sillä hänellä on vielä asioita selvitettävänä. Päästäkseen eteenpäin hänen on tehtävä sovinto menneisyytensä kanssa. Fletcherin omaelämäkerrallinen elämäopaskirja ei tehnyt minuun kovin suurta vaikutusta, mutta kenties se johtui siitä, etten ollut kohdeyleisöä. Ehkä pidän enemmän Fletcherin romaaneista.

Kirjoja on tullut hankittua paljon, mutta melko edullisesti. Olen myös jopa lukenut niistä jo muutaman, mikä on varsinainen saavutus, sillä usein uusien kirjojen lukeminen viivästyy, kun kesken on jo joku muu kirja.

Oliko joukossa jotain tuttuja teoksia? Mikä näistä kannattaisi ehdottomasti lukea ensimmäisenä?

tiistai 9. elokuuta 2016

Ian McEwan: Polte

ALKUPERÄINEN NIMI: Solar
SIVUJA: 376
KUSTANTANUT: Otava
JULKAISTU: 2010
SUOMENTANUT: Juhani Lindholm
MISTÄ MINULLE: Lahja


Polte on romaani miehestä, joka on menestynyt urallaan, mutta jonka henkilökohtainen elämä ei ole kovin menestyksekästä. Michael Beard on saanut Nobelin fysiikan palkinnon ja siitä on poikinut niin kuuluisuutta kuin virkoja ja kutsuja jos jonkinlaisiin tilaisuuksiin puhumaan. Samalla Beardin avioliitto on hajoamassa, mikä ei sinänsä ole yllättävää, onhan Beardilla on ollut useita suhteita viidennen avioliittonsa aikana. Tällä kertaa tosin vaimo on jättämässä Beardin, eikä toisin päin, kuten yleensä on ollut tapana.

Juuri kuvailemani tilanne on vasta kirjan aloitus. Ian McEwanin kirjoille tyypillisesti Polte ei ole erityisen juonivetoinen kirja, vaan se enemmänkin kuvaus yhden ihmisen elämästä ja mielenmaisemasta. Siinä McEwan onkin taiturimainen. Hän kirjoittaa pääsääntöisesti hyvin tavallisista ihmisistä, jotka eivät missään nimessä ole täydellisiä, ja jotka joutuvat elämässään eriskummallisiin tilanteisiin ja päätyvät ratkaisihin, joihin eivät välttämättä tienneet kykenevänsä. Jotkut moittivat McEwania tunteettomuudesta, mutta minuun hänen tyylinsä tehoaa. Kenties koen elämän samoin kun miten hän haluaa siitä kirjoittaa.

Toki McEwanilta on tullut vastaan kirjoja, joista en ole pitänyt, mutta pääsääntöisesti minua viehättää hänen rahtusen kuiva, mutta erittäin tarkka ja havannoiva tyylinsä kertoa ihmisluonteen omituisuuksista. Poltteen päähenkilö Beard ei missään nimessä ole miellyttävä henkilö. Hän on oikeastaan erittäin epämiellyttävä mies, jonka kengissä en missään nimessä haluaisi olla. Silti McEwan osaa kirjoittaa niin, että kirjaa halua lukea pidemmälle. Polte on täynnä absurdeja tilanteita, jotka oikeastaan ovat hyvin tavallisia elämänsattumuksia, mutta McEwan vain on päättänyt, että ne pitää kirjoittaa ylös. Polte osoittaa, kuinka elämä on hyvin outoa.

Samalla Polte myös osoittaa, ettei ihmisen ole niin helppoa päästä pahoista tavoistaan kuin he kuvittelevat. Michael Beardilla on paljon huonoja tapoja: hän on parantumattoman uskoton, hän pitää epäterveellisestä ruoasta eikä hän ei pysty suhtautumaan työhönsä ihan tosissaan. Kirjan aikana hän yrittää tehdä parannuksen jokaisessa seikassa, mutta sen sijaan asiat vain tuntuvat menevän huonompaan suuntaan.

En sano, että tämän kirjan lukeminen oli mukavaa siinä mielessä, että siinä tapahtuu kivoja ja jännittäviä asioita ja että sen juonenkäänteet ovat huiman mielenkiintoisia. Oikeastaan Polte on melko masentava kirja, jossa kuvaillaan paljon inhottavia asioita, eikä sen loppukaan ole mitenkään toiveikas. Se ei myöskään kerro luonnonsuojelusta niin paljon kuin mitä nimi ja takakansiteksti antavat ymmärtää. Se on silti hyvin mielenkiintoinen kirja, joka on täynnä yksityiskohtia ja oivalluksia. McEwan voi kirjoittaa melkein mistä vain ja saada sen kuulostamaan mielenkiintoiselta.

maanantai 8. elokuuta 2016

Hanna Kauppinen: Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut

SIVUJA: 198
KUSTANTANUT: Myllylahti
JULKAISTU: 2016
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

Hanna Kauppisen esikoisromaani on hieman alle kahdensadan sivun mittainen kertomus Mila-nimisestä tytöstä, jolla ei ole kotia vaan joka asuu kirjakaupoissa ja antikvariaateissa pientä kirjojenjärjestelyapua vastaan. Tarina lähtee käyntiin, kun erään antikvariaatin pitäjä käskee Milaa mennä tarkastamaan kaupunkiin tullen uuden liikkeen, joka vaikuttaa omaperäiseltä kirjaputiikilta. Mila tekee työtä käskettyä ja löytää uudesta kaupasta omalaatuisen perheen, jossa on isä, poika, kaksi tytärtä sekä äiti ja isoisä, jotka liihottelevat haamuina ympäriinsä. Mila hyväksytään nopeasti joukkoon, eikä hän tunnu enää viihtyvän muissa kirjakaupoissa.

Olen siinä mielessä hankalassa tilanteessa, että vaikka en tunnekaan kirjailijaa henkilökohtaisesti, tiedän kyllä kuka hän on. Olen tavannut ihmisiä, jotka ovat hänen tuttaviaan. Tällaisissa tapauksissa joskus kokee, että kirjasta pitäisi puhua nätistä. Totuus kuitenkin on, ettei tämä kirja uponnut minuun. Odotin kirjaa mielenkiinnolla, sillä minulla on positiivisia kokemuksia Myllylahden nuortenkirjoista. Myllylahtii tuntuu ottavan ennakkoluulottomasti kustannusohjelmaansa käsikirjoituksia, jollaisia en ole muiden kustantamoiden julkaisemana lukenut. Muun muassa viime kesänä lukemani Briitta Hepo-ojan Siilin kuolema oli herisyttävän hauska nuortenkirja pojasta, jolle iskee murrosikä.

Tämä kirja taas... En oikein saanut siitä otetta. En tiedä, mitä kirja yritti olla. Se oli täynnä lastenkirjallisuuden klassikoiden taianomaista tunnelmaa, mutta samalla tuntui, että se yritti olla taiteellinen ja syvällinen onnistumatta siinä kuitenkaan uskottavasti. Se oli selittelemätön, mutta sen sijaan, että se olisi herättänyt mielenkiintoisia kysymyksiä, selittämättömyys vain turhautti. Tekstiä lukiessa tuli olo, että taustalla on voinut ehkä olla joku ajatus, mutta se on pitänyt piilottaa tarpeettomasti jonnekin mahdollisimman syvälle. Selittämättömyys myös aiheutti se, etten jaksanut kiinnostua juonesta enää puolen välin jälkeen. Asioita vain tapahtui, eikä niihin keskitytty mielestäni tarpeeksi. Luin kirjan loppuun, koska odotin, että alun mielenkiintoisesta asetelmasta paljastuisi jotain, mutta en oikein saanut siitäkään kiinni.

Kirja on kuitenkin saanut paljon positiivista palautetta, joten alan kyseenalaistamaan omaa lukutaitoni. Kenties kirjassa on jotain, mitä en tajua. Ehkä juuri se selittelemättömyys on hienoa. Erilaiset lukijat pitävät erilaisista kirjoista, joten on vain pakko todeta, ettei tämä ollut minun kirjani.

lauantai 6. elokuuta 2016

Tiina Miettinen: Piikojen valtakunta. Nainen, työ ja perhe 1600-1700-luvuilla

SIVUJA: 184 (joista 168 sivua leipätekstiä)
KUSTANTANUT: Atena
JULKAISTU: 2015
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta

Tiina Miettisen Suomen historiaa käsittelevä tietokirja oli vuonna 2015 ehdolla Tieto-Finlandia-palkinnon saajaksi. Palkinnon sai Tapio Tammisen teos Kansankodin pimeä puoli, mutta Miettisen piikomista käsittelevä kirja jäi mieleeni. Useasti kirjaston tietokirjapuolella käydessäni vilkaisin hakukoneesta, olisiko teos paikalla, mutta kirja vaikutti suositulta. Sitten yhdellä kertaa se olikin paikalla, joten lainasin sen ja sain viimein luettua BookTubeAThon-viikkoni aikana.

Kirja kertoo nimensä mukaan piikomisesta 1600- ja 1700-luvuilla. Samalla se sivuaa perhettä, työtä ja naisen elämää samoina vuosisatoina. Kirjan takakansi ensimmäiset sivut pyrkivät murtamaan myytin siitä, kuinka nykyajan käsitys ydinperheestä on hyvin moderni idea, eikä uusperheetkään ole mikään nykyajan keksintö. Se myös kumoaa ajatuksen siitä, että entisaikaan elettiin maalaisidyllin onnelassa, jossa nuoret naiset muuttivat heti naimaikään tultuaan uuden aviomiehensä kotiin ja aloittivat siellä emännöinnin. Todellisuus on ollut hyvin erilainen: sekä naiset että miehet avioituivat vasta reilusti yli 20-vuotiaina, eikä 35-vuotias morsiankaan ollut mikään kummajainen. Vain harvat olivat niin rikkaita, että pystyivät menemään naimisiin nuorina, vaan suurin osa kartutti omaisuuttaan tekemällä (palvelus)töitä piikomalla ja olemalla renkejä. 

Kuvaa entisajan elämästä maalataan lukijan silmien eteen yksittäistapauksilla. Miettinen käy läpi kaikkea, mitä asiakirjoista on onnistuttu löytämään: kuka meni kenenkin kanssa naimisiin ja minkä ikäisenä. Useaissa tapauksissa morsiamella oli jo yksi tai useampi avioton lapsi, eikä sitä koettu ongelmana, tai joskus pariskunta oli jo ehtinyt saada useamman lapsen ennen kun ehtivät naimisiin asi. Kirja kertoo kuvaa ajasta, jolloin kirkko kyllä saneli tietyt säännöt, mutta kansalla oli säännöistä ovat tulkintansa - esimerksi kihloja pidettiin niin vahvana lupauksena avioliitosta, että pariskunnat pystyivät muuttamaan yhteen ja aloittamana perhe-elämänsä ilman yhteisön paheksuntaa. Joskus vihkiminen saattoi unohtua kokonaan.

Historian yliopisto-opinnot olivat kuitenkin minun kohdallani aiheuttaneet sen, että mikään näistä tietoista ei enää tullut minulle suurena yllätyksenä. Odotin Miettisen kirjalta vähän enemmän. Kenties yksityiskohtaisempaa katsausta piian elämään ja siihen, mitä kaikkea piika teki. Itse piikomisesta kirja kertoo loppujen lopuksi melko vähän ottaen huomion, että se on kuitenkin kirjan pääotsikko. Koen, ettei kirja tarjonnut minulle suuria valaistumisen hetkiä, ja paikoin koin kirjan olevan liian luetteleva ja jopa tylsä.

Uskon silti, että sellaiselle henkilölle, joka ei ole ennen perehtynyt Suomen 1600-1700-lukujen arjen historiaan, tämä kirja voi tarjota paljon mielenkiintoista uutta tietoa. Kirja tekee kiitettävää työtä entisajan myyttien rikkomiseksi. Ennen kaikki ei välttämättä ollut paremmin, mutta ei kenties huonomminkaan. Silloin vain oli erilaista.

perjantai 5. elokuuta 2016

J. S. Meresmaa: Naakkamestari


SIVUJA: 163
KUSTANTANUT: Robustos
JULKAISTU: 2016
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta


Naakkamestari voitti Robustoksen pienoisromaanikilpailun keväällä 2015. Nyt tuo pienoisromaani on päässyt kansiin, ja kuinka komeat kannet ne ovatkaan!

Itse tarina kertoo teini-ikäisestä Ennistä, joka on polion rampauttama ja orpuden syrjäyttämä apulaistyttö, joka elää lähes orjan kaltaisessa asemassa 1800-luvun lopun Tampereella. Tarina alkaa, kun Enni löytää loukkaantuneen naakan, jonka hän ottaa salaa huoneeseensa hoivattavaksi. Siitä lähtee liikkeellee tapahtumasarja, joka antaa Ennin elämälle aivan uuden suunnan. Hän saa tietää enemmän naakoista ja siitä, mitä Tampereella oikeasti tapahtuu.

Kyseessä on hyvin lyhyt kirja, joten sen juonesta ei viitsi enempää paljastaa. Kirjan lumo tulee juuri siitä, ettei tiedä juuri mitään ja lukiessa kaikki sitten selviää. Meresmaa on kirjoittanut kauniisti ja harkituin sanoin tarinan, joka on paikoin rankka, paikoin toiveikas ja paikoin hyvin haikea. Pieneen kirjaan on mahtunut kokonainen elävä vaihtoehtohistoria. Välillä jopa harmittelin sitä, että kirja on niin lyhyt. Siitä maailmasta olisi halunnut lukea enemmän. Harmitti, että Ennin tarina oli niin lyhyt. Toisaalta kirjan loppupuolella ymmärsin, että se oli Ennin tarina. Se ei olisi voinut jatkua pidempään.

Jos jotain kirjasta voi kritisoida, niin huomasin sen hieman tukeutuvan paljon käytettiin keinoon, jossa päähenkilö saapuu jonnekin ensimmäistä kertaa ja hänelle (ja samalla lukijalle) selitetään, miten kaikki toimii. Toisaalta minua se ei haitannut, sillä se on yksi keinoista, joista huomaan usein nauttivani suuresti. Olen sellainen lukija, jota selittäminen ei yleensä haittaa.

Suosittelen kyllä tähän kirjaan tarttumista. Se ei vaadi ajallisesti ja sivumäärällisesti paljon ja kaiken lisäksi mukava kirjanen. Jotain, mitä en ainakaan vähään aikaan ole suomeksi ja suomalaiselta kirjoittajalta saanut lukea.

maanantai 1. elokuuta 2016

Johanna Rojola (toim.): Suffragetien City

SIVUJA: 160 
KUSTANTANUT: Schildts Kustannus 
JULKAISTU: 2011 
SUOMENTANUT: Viljami Jauhiainen ja Minna Hjorn
TEKSTAUS: Ninni Aalto, Mari Ahokoivu, Mikko Huusko, Ilkka U. Pesämaa ja Aino Sutinen
MISTÄ MINULLE: Kirjastosta,

Suffragettin Cuty on Johanna Rojolan toimittama sarjakuva-antologia, joka kokoaa takakannen mukaan ruotsalaisen sarjakuvan parhaimmiston yksiin kansiin. Lainasin kirjan kesäkuussa luettuani Liv Strömquistin sarjakuvakirjan Kielletty hedelmä. Tykästyin Strömquistin tyyliin, joten tein kirjastohaun löytääkseni hänen muita suomennettuja sarjakuviaan. Paljastui, ettei häneltä ole suomennettu muita omia teoksia, mutta hänen sarjakuvansa on mukana tässä antologiassa. Päätin siis lainata sen.

Luin albumin Blogistanian lukumaratonissa. Se kerrytti mukavasti sivuja, mutta valitettavasti minun on todettava, ettei antologia ollut muuten ihan minun makuuni. Pariin ensimmäiseen sarjakuvaan en päässyt kunnolla sisälle, eivätkä sarjakuvat siitä eteenpäin olleet kovin kummoisia. Sarjakuvissa on voimakas underground-meininki, johon kuuluu (kenties tahallinen) suttuinen ja yksinkertainen tyyli. Välillä tuli sellainen olo, että kansien väliin oli koottu kaverien istuskeluillan tuotoksia. Osa niistä kenties olikin sellaisia.

Tiedän, että Suomessakin on sarjakuvapiirejä, joissa piirustustyyli on samanlainen kuin tässä albumissa, ja tyyli on taatusti hyvin pidetty. Minuun se vain ei uppoa, ellei idea sitten ole niin loistava, että se auttaa katsomaan läpi yksinkertaisen tyylin.


Tällaiseen tasoon pääsi Liv Strömquistin osuus. Hänen osuudestaan pidin. Hänen sarjakuvansa kritisoi monogamiaa näppärästi ja huvittavasti, ja hänen tyylissään näkyi kokemus ja tarinankerronnan taito.

Toki kokoelmassa oli muitakin ajatuksia herättäviä sarjakuvia. Muun muassa Nanna Johansson kääntää miesten ja naisten käsityksiä seurustelusta toisin päin, jolloin näkee selvemmin, kuinka absurdeja odotuksia naisille rakennetaan jo nuoresta iästä lähtien.

Sanoisin, että tämä sarjakuva-albumi kannattaa lukaista, jos on kiinnostunut näkemään, minkälaista sarjakuvaa Ruotsissa julkaistaan, mutta suurta visuaalista elämystä kirja ei tarjoa. Suffragettien City on karkea, realistinen ja välillä jopa inhorealistinen. Se ei pyytele anteeksi rumuuttaan, eikä kaiken tarvitsekaan olla nättiä.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...