tiistai 9. elokuuta 2016

Ian McEwan: Polte

ALKUPERÄINEN NIMI: Solar
SIVUJA: 376
KUSTANTANUT: Otava
JULKAISTU: 2010
SUOMENTANUT: Juhani Lindholm
MISTÄ MINULLE: Lahja


Polte on romaani miehestä, joka on menestynyt urallaan, mutta jonka henkilökohtainen elämä ei ole kovin menestyksekästä. Michael Beard on saanut Nobelin fysiikan palkinnon ja siitä on poikinut niin kuuluisuutta kuin virkoja ja kutsuja jos jonkinlaisiin tilaisuuksiin puhumaan. Samalla Beardin avioliitto on hajoamassa, mikä ei sinänsä ole yllättävää, onhan Beardilla on ollut useita suhteita viidennen avioliittonsa aikana. Tällä kertaa tosin vaimo on jättämässä Beardin, eikä toisin päin, kuten yleensä on ollut tapana.

Juuri kuvailemani tilanne on vasta kirjan aloitus. Ian McEwanin kirjoille tyypillisesti Polte ei ole erityisen juonivetoinen kirja, vaan se enemmänkin kuvaus yhden ihmisen elämästä ja mielenmaisemasta. Siinä McEwan onkin taiturimainen. Hän kirjoittaa pääsääntöisesti hyvin tavallisista ihmisistä, jotka eivät missään nimessä ole täydellisiä, ja jotka joutuvat elämässään eriskummallisiin tilanteisiin ja päätyvät ratkaisihin, joihin eivät välttämättä tienneet kykenevänsä. Jotkut moittivat McEwania tunteettomuudesta, mutta minuun hänen tyylinsä tehoaa. Kenties koen elämän samoin kun miten hän haluaa siitä kirjoittaa.

Toki McEwanilta on tullut vastaan kirjoja, joista en ole pitänyt, mutta pääsääntöisesti minua viehättää hänen rahtusen kuiva, mutta erittäin tarkka ja havannoiva tyylinsä kertoa ihmisluonteen omituisuuksista. Poltteen päähenkilö Beard ei missään nimessä ole miellyttävä henkilö. Hän on oikeastaan erittäin epämiellyttävä mies, jonka kengissä en missään nimessä haluaisi olla. Silti McEwan osaa kirjoittaa niin, että kirjaa halua lukea pidemmälle. Polte on täynnä absurdeja tilanteita, jotka oikeastaan ovat hyvin tavallisia elämänsattumuksia, mutta McEwan vain on päättänyt, että ne pitää kirjoittaa ylös. Polte osoittaa, kuinka elämä on hyvin outoa.

Samalla Polte myös osoittaa, ettei ihmisen ole niin helppoa päästä pahoista tavoistaan kuin he kuvittelevat. Michael Beardilla on paljon huonoja tapoja: hän on parantumattoman uskoton, hän pitää epäterveellisestä ruoasta eikä hän ei pysty suhtautumaan työhönsä ihan tosissaan. Kirjan aikana hän yrittää tehdä parannuksen jokaisessa seikassa, mutta sen sijaan asiat vain tuntuvat menevän huonompaan suuntaan.

En sano, että tämän kirjan lukeminen oli mukavaa siinä mielessä, että siinä tapahtuu kivoja ja jännittäviä asioita ja että sen juonenkäänteet ovat huiman mielenkiintoisia. Oikeastaan Polte on melko masentava kirja, jossa kuvaillaan paljon inhottavia asioita, eikä sen loppukaan ole mitenkään toiveikas. Se ei myöskään kerro luonnonsuojelusta niin paljon kuin mitä nimi ja takakansiteksti antavat ymmärtää. Se on silti hyvin mielenkiintoinen kirja, joka on täynnä yksityiskohtia ja oivalluksia. McEwan voi kirjoittaa melkein mistä vain ja saada sen kuulostamaan mielenkiintoiselta.

5 kommenttia:

  1. Minä en ole McEwaniin saanut tartuttua uudelleen sen jälkeen kun luin Sovituksen, mutta nyt lähiaikoina on mietityttänyt pitäisikö vielä antaa toinenkin mahdollisuus. Sovitus oli hieman liian itsetarkoituksellisen sekä viihteellisen oloinen omaan makuuni, mutta voisihan tuolla tuotannossa onnistuneempiakin teoksia olla. Tietäisi vain mistä aloittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista, että sanot pitäneesi Sovitusta liian viihteellisenä. Minulle se oli yksi ensimmäisistä aikuisten osastolta lainatusta kirjasta ja olin todella vaikuttunut siitä. Kypsyin myöhään lukemaan aikuisten kirjoja, sillä minulle oli jäänyt hyvin voimakkaasti sellainen olo, että minun paikkani lähikirjastossa on nuortenkirjojen osastolla, enkä uskaltanut mennä aikuisten osastolle. Olin tuolloin ehkä 18 vuotta. Kaverini suositteli Sovitusta minulle ja varasin sen, joten ei edes tarvinnut mennä aikuisten osastolle. Koin kirjan sekä vaikeaksi että hienoksi enkä lainkaan viihteelliseksi. (Mitä se sana nyt tarkoittaakaa... Toki minä viihdyin sen kirjan ääressä.) Voi olla, etten olisi enää samaa mieltä. Hankin Sovituksen vastikään divarista omaksi. Ehkä luen sen lähiaikoina, ja silloin nähdään, mitä mieltä olen siitä nyt.

      Olen itse pitänyt hyvin paljon Lapsen oikeudesta, Makeannälästä ja Rannalla.

      Poista
  2. Kuulostaa kieltämättä aika jännälle kirjalle. Ei ehkä kovin kiintoisalle, mutta toisaalta McEwanilla on kyllä taito kirjoittaa epäkiinnostavistakin asioista varsin mielenkiintoisesti. Varmasti tähänkin joskus vielä tartun :) Sen sijaan Sovitus vähän arveluttaa, sillä elokuva oli hyvä ja sen takia pääpointin jo tiedänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monista asioista saa kiinnostavia, jos ne vain kirjoittaa sillä tavalla. :D

      Poista
  3. Blogissani on sinulle tunnustus ja haaste: http://tuntematon-lukija.blogspot.fi/2016/08/liebster-awards-tunnustus-ii.html

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...